Kuinka vaa’asta tuli kaveri

Nyt moni ehkä ihmettelee otsikkoa, että mitä se vannoutunut Vaakakapinallinen tällaisia kirjoittelee. Moni on ehkä törmännyt YLE:n vaakakapina materiaaliin ja äkkivilkaisulla on saattanut saada käsityksen, että siinä vastustetaan itsensä punnitsemista.

Näin ei kuitenkaan ole. Vaakakapina ei tarkoita sitä, että itsensä punnitseminen on aina ja kaikissa tapauksissa huono juttu. Jos oman painolukeman tietäminen aiheuttaa paniikkia, ahdistusta ja muita negatiivisia tunteita ja etenkin jos nämä tunteet ajavat ihmisen kitukuureille, nälkälakkoilemaan tai tekemään jotain vielä hullumpaa, kuten syömään kourakaupalla ulostus- tai nesteenpoistolääkkeitä. Silloin vaaka kannattaa heittää pois.

Jos painolukema on vain luku muiden joukossa, täysin neutraali, eikä aiheuta mitään tunteita, kuin ehkä korkeintaan positiivisia, silloin vaa’alla voi aivan hyvin käydä niin usein kuin huvittaa.

Useimmiten vaaka on melko turha kapistus. Itse ainakin huomaan jo joustamattomien vaatteiden istuvuudesta, milloin jotain on tapahtunut. Muutaman kilon satunnainen heitto puntarilla saattaa olla vain nestevaihtelua, jota varsinkin naisilla tapahtuu jo ihan kuukautiskierronkin mukaan.

Luonnollinen painonvaihtelu on eri asia kuin lihominen tai laihtuminen. Siitä olen kirjoittanut aiemmin täällä:

https://heftytraining.wordpress.com/2016/12/20/jojoilua-vai-luonnollista-painonvaihtelua/

Itse punnitsen itseäni ehkä noin kerran kuussa jos muistan. Painolukemaa tulee ajateltua aika vähän ja suhtaudun lukemaan nykyään hyvin neutraalisti. Lukemalle ei ole sitten viime kesän tapahtunut yhtään mitään. Ja hyvä niin. Yritän etsiä enemmän tasapainoa kuin suurta muutosta. Lukema on sama kuin ennen kahta edellistä raskautta ja myös sama kuin 2004-2006.

Jos lukema herättää jotain positiivisia fiiliksiä, se on se, että en ole enää samoissa lukemissa, kuin 2008. Ei sillä, näytin mielestäni ihan hyvältä reilusti isommassakin painossa ja nyt kun katson vuoden 2008 kuvia, mulle ei tule ollenkaan olo, että hyi hitto, mikä valas olen ollut vaan näytän niissä kuvissa ihan hyvältä, vain isommalta ja nuoremmalta kuin nyt. Mutta terveydellisesti nykyinen painoni on parempi kuin silloin ja siksi positiiviset vibat.

Vaa’an merkitys elämässäni on hyvin pieni. Se ei ole sydänystäväni vaan enemmänkin melko merkityksetön kaveri, hyvänpäiväntuttu, jota voi silloin tällöin moikata jos huvittaa. Se on ihan ok kapistus painon seurantaan silloin, kun se ei aiheuta negatiivisia tunteita, mutta ei välttämätön, koska muitakin tapoja seurata tilannetta on.

Jos kokee lukeman millään tavalla määrittävän itseään ihmisenä, silloin vaaka edelleenkin joutaa romukoppaan.

Nyt kun muistan mainita, jos olet kiinnostunut intuitiivisesta syömisestä, meillä on suomenkielinen ryhmä fbookissa:

https://www.facebook.com/groups/190478598358826/

Ei kaupallisia kytköksiä, pelkkää vertaistukea. Kaikki asiasta kiinnostuneet tervetulleita. Ei tarvitse tietää asiasta mitään etukäteen.

 

Jojoilua vai luonnollista painonvaihtelua?

Kaikki painonvaihtelu ei ole jojoilua. Jojoilulla tarkoitetaan nimenomaan jojo-laihduttamista, eli sitä, että pudotetaan, usein tiukalla laihdutuskuurilla tietty määrä kiloja ja sitten jollain aikavälillä saadaan kaikki kilot takaisin, usein korkojen kera.

Tilastojen kertoma karu totuus on, että 80-90% painonpudotuksesta on jojo-laihduttamista, koska vain hyvin pieni prosentti painonpudotuksesta on pysyvää. Yleensä tulokset eivät pysy edes vuotta.

Muista syistä tapahtuva painonvaihtelu ei ole jojottamista, ei silloinkaan vaikka vaihtelu olisi useita kymmeniä kiloja. Ihminen voi esimerkiksi erilaisten sairauksien takia lihoa tai laihtua kymmeniä kiloja, ilman, että olisi tarkoituksella laihdutettu.

Painonvaihtelua voi aiheuttaa lukuisat eri syyt. On täysin luonnollista, että on eri painossa:

  • Aamulla ja illalla
  • Talvella ja kesällä
  • Ennen kuukautisia, kuukautisten aikana ja kuukautisten jälkeen
  • Ennen ateriaa ja aterian jälkeen
  • Ennen treenejä ja treenien jälkeen
  • Ennen imetystä, imettäessä ja imetyksen loputtua
  • Ennen sairastamista, sairastaessa ja sairastamisen jälkeen
  • Ennen lääkitystä, lääkityksen aikana ja lääkityksen jälkeen
  • Ja niin edelleen…

Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Painonvaihtelu on normaalia ja kuuluu elämään. Kehoa voi turvottaa tilapäisesti todella monet asiat, eikä silloin ole aina kyse lihomisesta. Esimerkiksi nainen saattaa näyttää yhdeksännellä kuulla raskaana olevalta esimerkiksi. ärtyvän suolen oireyhtymän, refluksin tai vaikka vatsalihasten erkauman takia. Syitä voi olla lukuisia muitakin.

Tämän takia pidän vaakaa täysin turhana kapistuksena. Se ei kerro onko kyseessä laihtuminen, lihominen vai luonnollinen painonvaihtelu. Asia selviää vain elintapojaan seuraamalla.

Linkitin Heftyn Facebook-sivuillekin YLE:n lanseeraaman hyvinvointi-indeksin:

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/12/19/painoindeksi-romukoppaan-nyt-tulee-hyvinvointi-indeksi

Moni muukin taho on aiemmin jo laatinut erilaisia hyvinvointi-indeksejä mutta toivon todella, että YLE lyö tammikuussa alkavan ohjelmansa ”Vaakakapina” avulla ajatuksen läpi niin koko kansaan, kuin erityisesti terveydenhuoltoonkin.

Jos elintapoja seuraamalla selviää esimerkiksi, että aina talvisin tulee syötyä enemmän ja liikuttua vähemmän kuin kesällä ja on siksi joka talvi yhden vaatekoon isompi kuin kesällä, ei ole välttämättä syytä huoleen. Jos joka kesä se talven isompi vaatekoko vaihtuu taas pienemmäksi, pysyy pitkän aikavälin paino kuitenkin samana, vaihtelusta huolimatta.

Tällöin syksyisin tapahtuva painonnousu on luonnollista painonvaihtelua, ei lihomista, eikä edes jojottamista, ellei siihen liity tarkoituksellinen laihdutuskuuri. Pitkäjännitteistä painonhallintaakin voi harrastaa näin.

Ero jojo-laihduttamisen ja painonvaihtelun välillä on toiminnan pakonomaisuudessa ja kontrolloinnissa. Jos kesäisin yksinkertaisesti kevyempi ruoka maistuu paremmin ja ulkona tulee liikuttua enemmän, ei kyse ole silloin laihduttamisesta, eikä jojoilusta.

Kun tiedostaa painonvaihtelunsa syyt, ei asiasta tarvitse ottaa niin valtavaa stressiä. Kun seuraa elintapojaan, on helpompi huomata, milloin vaatteet kiristävät nesteturvotuksen tai vaikkapa ilmavaivojen takia, milloin varsinaisen lihomisen takia.

Vaikka syynä olisikin elintavoista johtuva rasvamassan kertyminen, ei silloinkaan ole syytä alkaa painelemaan paniikkinappulaa ja alkaa hampaat irvessä laihdutuskuurille. Elintapojensa ja kokonaisvaltaisen hyvinvointinsa kartoittaminen kyllä johtaa lopulta sylttytehtaalle. On paljon järkevämpää puuttua ongelman alkuperäisiin syihin kuin seurauksiin. Syyt saattavat olla unenpuutteessa, stressissä, itsetunnossa tai monessa muussa asiassa. Kilot ovat vain seurausta.

Vuosi vaihtuu ja on taas aika lupauksille. Haastan sinut lupaamaan, että ei mennä enää puuhun peppu edellä ja hyvinvoinnissa kiinnitetään jatkossa huomio kokonaisuuteen ja syihin, ei seurauksiin. Vain siten pääsemme kohti tasapainoisempaa elämää ja hyvinvointia.

Lempeää joulunodotusta!

2013-12-13-0701