Just about to POP!

38. raskausviikko alkoi ja se on se viikko kun synnytin esikoiseni ja virallisesti myös ensimmäinen täysiaikainen viikko jolloin vauvan katsotaan olevan valmis, eikä siis keskonen enää. Nyt ollaan siis jännän äärellä.

Pari viikkoa sitten mahatilanne oli tämä:

2014-08-07-3002

Ja nyt mennään vielä muhkeammissa ulottuvuuksissa.

Synnytys on rankkaa puuhaa mutta onneksi on hyvä pohjakunto alla, joten sen suhteen en ole huolissani. Tsemppaan itseäni mm. tällä biisillä:

Viime viikolla mulla oli synttärit ja sitä oltiin miehen ja lapsen kanssa alkuviikosta juhlistamassa Birgitan lohiburgereilla ja Tamminiementien kahvilan antimilla. Kahvilassa miehet lauloivat mulle ja kotona odotti kukkia.

2014-08-25-3179 2014-08-25-3181 2014-08-25-3182 2014-08-25-3186

Loppuviikosta oltiin sitten kaveriporukan kanssa Tony’s delissä ja sen jälkeen pienellä baarikierroksella jossa mäkin jaksoin sinnitellä jopa yli aamu kahden alkoholittoman oluen voimalla. Tony’s delissä syötiin alku ja pääruoka ja jälkkäriks meillä oli tällainen Tiramisu-tyyppinen suklaakakku.

2014-08-30-3223

Blogin päivitys tulee olemaan jonkin aikaa melko epäsäännöllistä. En osaa yhtään arvioida jaksanko kirjoitella mitään tai sitten saatan intoutua taas toden teolla. Treenin toivon kyllä palaavan elämään taas isommin jossain kohtaa mutta nähtäväksi jää kuinka pitkä on toipuminen.

2014-08-30-3216