Hefty 3v. ja kotiutuminen

Blogi täytti 3 vuotta ja eilen kotiuduin vauvan kanssa sairaalasta. Synnytys meni paremmin kuin viimeksi, koska tällä kertaa pitkälliset käynnistykset eivät päätyneet sektioon. ”Tää olis nyt 8cm auki.” on ehkä kauneimmat sanat, jotka olen vähään aikaan kuullut, viimeksi kun tuo jäi kuulematta. Jokainen arvaa kuinka turhauttavaa se on kolmen päivän käynnistysyritysten jälkeen.

Tällä kertaa siis tuntui lähes lottovoitolta, että käynnistykset onnistuivat. Ja käynnistysten syy oli se sama hepatogestoosi kuin viimeksikin. Yhdessäkään raskaudessa siltä en ole välttynyt. Kyseessä on siis raskausajan maksahäiriö, joka pahaksi yltyessään voi aiheuttaa vauvalle sydänvian tai jopa äkillisen sikiökuoleman. Häiriön syy on geneettinen.

Ei siis mikään ihan läpihuutojuttu ja huomattavasti harvinaisempi raskausajan vaiva kuin esim. raskausmyrkytys tai raskausdiabetes. Onneksi nykylääketiede, tarkka raskauden seuranta ym. vaikuttavat siihen, että pahempia ongelmia tämänkään vaivan kanssa ei pääse juuri syntymään. Tähän tautiin ei vaikuta myöskään odottajan ikä tai paino. Ensimmäisessä raskaudessani nuorena ja hoikkana, vaiva olikin pahempi, kuin näissä kahdessa viimeisessä. Lisätietoa hepatogestoosista (aka. hepatoosi, raskauskolestaasi) löydät googlaamalla.

Vauvan kanssa ollaan siis kotona ja kaikki on hyvin paitsi kuten arvata saattaa, oma selkäni. Ounastelin jo etukäteen, että koska sekävaivoja oli jo edellisen synnytyksen jälkeen ja koska raskauksien väli oli aivan liian lyhyt selän kunnon palautumiselle, olisi entistä isompia selkävavoja tiedossa.

Blogissa saattanee olla taas selkäaiheisia postauksia tiedossa. Hierojalle, fyssarille ja osteopaatille varaan ajan heti kun lapsivuodeaika on ohi ja koitan jo nyt tehdä jotain pientä lihaksia herättelevää jumppaa, joihin sain fyssarilta ohjeita jo edellisen synnytyksen jälkeen.

Blogi täytti siis 3 vuotta. Tämä on ajanjakso jonka aikana on sattunut ja tapahtunut monenlaista. Isoimpana se, että olen blogin alusta lähtien ollut miltei koko ajan raskaana, yhteensä kolme kertaa kolmen vuoden aikana. Ensimmäinen tosin päättyi 2013 alkukesästä keskenmenoon, josta olenkin aiemmissa postauksissa kertonut jo.

Muutaman kerran olenkin ihmetellyt, mikä järki oli perustaa treeniblogi tällaiseen ajanjaksoon, kun perhe/lapsi- tai raskausblogi olisi ollut ajankohtaisempi. Kaikista aktiivisimman treenaamisen kauteni jäi taka-alalle juuri kun blogia aloittelin. Siinä vaiheessa en olisi arvannut, että raskaudun liukuhihnalta, kun oletus oli pikemminkin se, että yli 35-vuotiaalle raskaaksi tuleminen ei ole enää niin helppoa.

Kaikenlaista muutakin on tapahtunut tämän kolmen vuoden aikana eri elämänalueilla. Niistä kaikista asioista ja aiheista olisi melkein saanut jo oman bloginsa. Hyvinvointiaiheiden ympäriltä on kuitenkin juttua kiitettävästi irronnut vaikka postaustahtini ei olekaan niitä tiheimpiä. Samalla säännöllisen epäsäännöllisellä linjalla jatketaan. Kiitos kaikille, jotka olette pysyneet matkassa mukana 🙂 Ja iloista pääsiäistä!

IMG_0722

Pattitilanteessa

Viime viikolla kävin hierojalla ja osteopaatilla selän tai oikeastaan lantion ongelmien takia. Mulla on aina ollut hyvässä kunnossa selkä, ei ikinä mitään ongelmia mutta loppuraskaudessa tapahtui jotain, mistä kipukierre alkoi.

Kaveri jo varoitteli välilevyn pullistumista sun muista ja kehotti käymään hierojalla ja osteopaatilla. Nyt on käyty, eikä kummastakaan ollut ainakaan nyt kertakäynnillä vielä kipuihin apua. Vaatii ehkä useamman käyntikerran.

Osteopaatti totesi, että mulla on aivan ”älytön” liikkuvuus, etenkin lantion alueella. Tämä ei tullut yllätyksenä, koska mulla on yliliikkuvat nivelet monessakin kohdassa. Normaalisti mulla on hyvä lihaksisto tukenut näitä yliliikkuvia niveliä mutta raskaudessa lantion alueen lihakset pääsivät revähtämään niin pahasti, ettei tukea ollut enää tarpeeksi ja näin yliliikkuva lantio pääsi niksahtamaan väärään asentoon.

Oleellista olisi saada keskivartalon ja lantion lihastuki takaisin ja sitä kautta lantion asento korjattua mutta keskivartalon lihaskuntoliikkeet, kuten lankku tai istumaannousu aiheuttavat kovaa kipua, samoin vakiolajini kahvakuula ja maastaveto.

Olen siis lievästi sanottuna pattitilanteessa.

Nyt kaivattaisiin siis vinkkejä hyvistä selkä- ja lantioystävällisistä liikkeistä. Etenkin jos kokemusta yliliikkuvista nivelistä ja niiden tuomista ongelmista. Kankean ihmisen jumppaliikkeistä ei tässä kohtaa ole juuri hyötyä, koska kaikenlaiset kierrot ja taivutukset sujuvat vähän liiankin hyvin. Jos tulee ideoita, saa linkata alle kommentteihin tai heftyn facebookiin.

https://www.facebook.com/Heftytraining?fref=ts

Riippumatossa mihinkään paikkaan ei satu mutta ihan ei viitsis koko kesää siinäkään köllöttää. Kivut eivät ikävä kyllä lepäämällä lähde mihinkään. Nyt olis siis hyvät neuvot kalliit.

2015-05-30-4935

 

Mikä katkaisi kamelin selän?

Mikä on staattisempaa puuhaa kuin istumatyö? Imetys. Riippuu hirveästi vauvasta, kuinka pitkiä aikoja rinnalla viihdytään. Jotkut ottavat 5 minuutin huikat ja jotkut, kuten oma vauvani, ovat slow food ihmisiä. Kun rinnalle mennään, siinä ollaan vähintään 30 minuuttia kerrallaan ja äidin pitää olla täysin liikkumatta.

Ensimmäiset 4 kuukautta rinnalla oltiin kaikki hereilläoloaika ja osa uniajastakin, eli yli puolet vuorokaudesta. Välillä oli vaikeaa päästä edes vessaan tai suihkuun. Puhumattakaan siitä, että selkää olisi ehtinyt jumppamaan tai venyttelemään. Päiväunet vauva on suostunut nukkumaan vain liikkuvassa vaunussa. Siksi täällä on viimeiset puoli vuotta postattu lähes pelkästään ulkoilukuvia. Vaunulenkeistä ei kuitenkaan ole ollut selälle kuin hetkellistä apua.

Kun aloitimme kiinteät 4kk iässä, tilanne vähän helpottui mutta selkä oli neljässä kuukaudessa ehtinyt jo mennä niin huonoksi, että kivusta oli tullut kroonista. Kroonistuneiden selkävaivojen kanssa ei pidä mennä repimään isoja painoja tai kahvakuulia salille, vaan ensin tarvitaan kuntouttavaa selkäjumppaa.

Mutta tämäkin on haastavaa toteuttaa vauvan kanssa joka haluaa olla 24/7 sylissä tai rinnalla. Ne pienet vapaahetket, joita olen saanut mieheltäni tai vanhemmiltani hoitoavun muodossa, olen käyttänyt pääasiassa töiden tekoon. Ensimmäisessä työpalaverissa olin jo muutama viikko synnytyksen jälkeen. Sellaista on yrittäjän elämä.

Verrattuna istumatyöhön, jossa voi vaihdella asentoa vaikka minuutin välein, imetys on staattisinta mahdollista puuhaa. Toki on äitejä, jotka imettävät vaikka juostessaan, itse en kuulu heihin. Meillä imetyksen pitää tapahtua rauhallisessa ja virikkeettömässä tilassa, muuten touhusta ei tule mitään.

Ensimmäistä lastani osittaisimetin 4 kuukautta ja koin tuon ajan ja määrän liian vähäiseksi. Imetyksen terveyshyödyt lapselle ovat niin isot, että tällä kertaa päätin, että panostan imetykseen enemmän, kuin ensimmäisellä kerralla, imetän vähintään 6kk, mielellään paljon pidempäänkin ja siitä ensimmäiset 4kk valtaosin pelkkää rintamaitoa. Ja kun jotain päätän, sen teen vaikka hampaat irvessä ja kivusta itkua vääntäen. Ja niinhän siinä juuri kävi.

Joillekin imetys on kuin leikkiä ja laulua vain, itse en kuulu niihin ihmisiin. Viimeiset puoli vuotta on imetyksen suhteen ollut erittäin sitovaa ja haastavaa aikaa. En ihmettele yhtään, että niin moni heittää hanskat suosiolla tiskiin ja syöttää pelkkää korviketta. Imetyksen tukeminen ei myöskään, ainakaan Helsingissä, kuulu julkisiin palveluihin. Apua ja tukea on saatavissa lähinnä vain Imetyksen tuki yhdistykseltä. Mutta sielläkin avuntarvitsijoita on tuhansia.

Oman perheen tuki olisi oleellista mutta sellainen, joka ei ole koskaa imettänyt, ei välttämättä ihan ymmärrä, mikä tässä voi niin haastavaa olla. Häkellyttävää on myös se, miten harva ymmärtää äidinmaidon ylivoimaisuuden vauvan ravintona. Moni ihan aidosti luulee, että korvike ajaa saman asian ja että ponnistelu asian eteen, on vain fanaattisten imetysuskovaisten juttu.

Tässä sitä siis ollaan, selkä paskana ja niskat jumissa. Keltään et tule ponnisteluistasi mitään kiitosta koskaan saamaan, mutta tiedät ainakin itse yrittäneesi parhaasi asian eteen.

Eilen tehtiin miehen kanssa 12km kävely- ja juoksulenkki, selkä ei tykännyt, vaikka uudet juoksurattaat rullasivatkin sulavasti. Särkylääkettä vaan naamaan, jotta pystytään taas jäkittämään paikallaan maitobaarina toimien, koska mikään muu ei huutoon auta.

Ja sitten kun vauva irroittaa otteensa, kun on saanut mahansä täyteen, hymyilee äidille hellyttävästi ja sanoo ”hee”, ajattelen, että ehkä tämä sittenkin on kaiken sen vaivan ja tuskan arvoista.

2014-10-22-3505