Video, jossa mun piti olla

Hesari pyysi mua useaan otteeseen osallistumaan tähän videoon mutta aikataulu- ja muista syistä en päässyt.

http://www.ruutu.fi/video/2638000

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1464323889275?ref=hs-art-luetuimmat-#1

Ne muut syyt tähän olivat, että videon kuvausajankohtana olin raskaana ja kärsin juuri silloin pahoinvoinnista, anemiasta ja liitoskivuista. Näiden lisäksi myös selkä ollut viimeiset 2 vuotta romuna raskauksien aiheuttaman vatsalihasten erkauman vuoksi.

Olisin niin halunnut olla mukana ja melkein lupauduinkin mutta peruin viimehetkellä, koska tajusin, että voin vammautua entistä pahemmin, jos lähden fyssarin ohjeiden vastaisesti videolle juoksemaan tai tekemään maastavetoa. Kaikki rankempi liikunta on multa kielletty, kunnes saan selän ja vatsalihasten erkauman kuntoutettua.

Video on kuitenkin hieno ja ajaa juuri sitä asiaa, mitä tällä blogillanikin ajan. Videon esikuva on tämä brittiläinen This girl can -kamppis, jonka olen linkannut useasti Heftyn Facebookiinkin.

Videon ideana on näyttää kunnon rehkimistä ja hikoilua. Sitä, että minkä ikäinen, kokoinen tai näköinen, voi tehdä sitä. Upea video ja etenkin videon viesti on hieno.

Mitä omalle kuntoutumiselleni tällä hetkellä siis kuuluu? Sain lääkäriltä taas lähetteen fyssarille. Lääkärin kannanotto oli, että mun kipujen syy ei todennäköisesti ole välilevynpullistuma vaan kipu on luultavasti lihasperäistä. Kun suorat vatsalihakset ovat revenneet, on keskivartalon tuki etupuolelta kadonnut ja alaselän lihakset joutuvat tekemään kaiken työn.

Todellakin toivon, että kipujen syy olisi tuo, eikä välilevynpullistuma, joka on vaikeampi kuntouttaa ja saattaa vaatia jopa leikkaushoitoa.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Olen löytänyt hyvin tietoa, mitä ei saa tehdä, eli ei lankutuksia, ei istumaannousuja tai muita perinteisiä vatsalihasliikkeitä. Huonommin löytyy tietoa siitä, mitä pitäisi tehdä. Fyssari suositteli vesijuoksua, selkä-joogaa tai selkä-pilatesta. Kaikkia jooga- tai pilatesliikkeitä ei siis voi lähteä suin päin tekemään, koska nekin sisältävät monesti noita liian rankkoja lankutustyyppisiä asentoja.

Ongelma on se, että vatsalihasten erkauman aiheuttamista ongelmista on alettu nyt vasta puhumaan enemmän ja aihealueen osaajia löytyy siksi vielä aika vähän. Virheellistä tietoa sen sijaan löytyy senkin edestä. Vaunulenkkejä esim. aika rutiinisti suositellaan mutta kun itse kävin edellisen raskauden jälkeen päivittäin vaunulenkillä monen kuukauden ajan, tuli selkä siitä vain kipeämmäksi. Enkä ihmettele: seisovissa asennoissa kaikki kropan kannattelu on pelkkien selkälihasten varassa.

Jotkut vannovat erilaisten tukiliivien nimeen, toisten mielestä ne taas hidastavat kuntoutumista. Hyvin ristiriitaista tietoa on asiaan liittyen tarjolla. Mutta tutkitaan ja hutkitaan ja laitan asiaan liittyviä linkkejä säännöllisesti myös Heftytrainingin Facebookiin.

 

Vatsalihasten erkaantuma

Aissaakeli, se tunne, kun vatsalihakset repeävät. Nyt tuntuu ihan konkreettisesti siltä, kun suorien vatsalihasten välissä oleva kalvo venyy ja repeää yhä ylemmäksi.

Raskaus alkaa olla loppumetreillä ja lapsesta tulee arvion mukaan suunnilleen yhtä iso kuin edellisestäkin eli lähemmäs nelikiloinen. Vatsalihasten erkaantumaa tuli edellisessä raskaudessa jonkin verran, nyt veikkaan, että tilanne tulee olemaan huomattavasti vielä pahempi.

Ikä ja isohkot lapset tekevät tehtävänsä, eikä tilannetta auta yhtään se, että raskauksien väliin jäi niin lyhyt aika, ettei vatsalihakset ehtineet kuntoutua siinä välissä riittävästi.

Työkaveri kysyi, onko mun maha isompi kuin edellisessä raskaudessa. Vastasin, että vauvat ovat ainakin aikalailla samankokoisia ja kuvista päätellen maha oli valtava viimeksikin loppumetreillä.

Mutta voi kyllä olla, että vatsalihasten suuremman erkauman takia vatsa on vielä ulkonevampi kuin viimeksi. Hieman tämä hirvittää, koska jo viimeksi erkaantuma yhdistettynä staattisiin imetysasentoihin sai aikaan pirullisia selkäkipuja. Mikähän kipuhelvetti tästä nyt seuraa?

Jotkut käyttävät synnytyksen jälkeen erilaisia korsetteja ja tukiliivejä, jotkut turvautuvat fyssareiden ja personal trainereiden apuun ja jotkut hoitavat pahan erkaantuman kirurgisesti. Vaihtoehtoja siis on. Koitan olla nyt murehtimatta niistä vielä. Kaikillehan erkaantumaa ei edes tule, esim. ensimmäisen raskauteni jälkeen ei ollut mitään ongelmaa. Tosin olin silloin 23v. ja vauvakin oli pikkuveljiään selvästi pienempi.

Hoidetaan se synnytys tästä nyt ensin pois alta ja aletaan sen jälkeen vasta ihmetellä syntyneitä vaurioita. Ihan tarpeeksi taas jännättävää siinäkin joudunko taas osastolle ennen synnytystä, meneekö käynnistykseen ja kiireelliseen sektioon jne. Suunniteltuun sektioon ei synnytystapa-arviossa kuitenkaan päädytty. Että saas nähdä kuinka tässä taas käy.

Tässä mahan tilanne nyt. Osastoa: lihaplaneetta hyökkää.

20160302_132338

Ps. http://www.davidshop.fi/ verkkokaupasta saat 20% alennusta tarjouskoodilla VIP