Mitä vyötärönympärys kertoo oikeasti?

Olemme saaneet lukea paljon siitä, miten lihavuus on terveysriski mutta se on etenkin sitä, jos rasvaa on kertynyt keskivartaloon ja nimenomaan sisäelinten ympärille kertyväksi viskeraalirasvaksi. Esimerkiksi naisille tyypillisesti reisiin ja pakaroihin kertyvä rasva ei ole vaarallista vaan hormonaalisista ja muista terveydellisistä syistä sitä on hyvä jonkin verran ollakin.

Sisäelinrasvan vaarallisuus on tieteellisesti niin vedenpitävästi perusteltu, että sitä en lähde kyseenalaistamaan ollenkaan. Mutta toinen asia onkin se, mistä me voimme tietää, onko sisäelintemme ympärillä liikaa rasvaa vai ei.

Terveydenhuolto tarjoaa meille näppärää tapaa tätä mitata: mittaamalla vyötärönympäryksen mittanauhalla. Oheisessa artikkelissa Suomen johtava lihavuustutkija Aila Rissanen kertoo, että mittanauha on terveyden kannalta tärkeämpi työkalu kuin vaaka.

http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/laihdutus/vyotaronymparys_kertoo_enemman_kuin_vaaka

Terveellinen mitta on naisella alle 80cm, jos mitta on yli 90cm, riski on suurentunut ja jos yli metrin, on riski jo todella suuri. Nämä suositusmitat ovat samat kaikille naisille, oli pituutesi sitten 150cm tai 185cm ja luustosi mittasuhteet mitkä tahansa. Tässä kirjoituksessa en ota kantaa siihen ovatko suositusmitat järkevät kaikille vai eivät. Siitä joskus toiste lisää.

Vyötärönympäryksen mittaaminen on kuitenkin vaikeampaa kuin luulisi. Työssäni vaatesuunnittelijana olen mitannut ihmisiä yli 20 vuotta ja olen huomannut, että valtaosa ihmisistä ei tiedä missä vyötärö oikeasti sijaitsee. Etenkin keskivartalolihavalta ihmiseltä on melko vaikea hahmottaa vyötärön paikkaa, kun sitä ei aina selkeästi näy. Moni tulkitsee vyötärön olevan jossain siinä navan kohdilla suunnilleen.

Virallinen vyötärönympärys niin vaatetusmittauksessa kuin terveydellisessäkin on suoliluun yläpuolella ja kylkiluiden alapuolella. Jos ihmisen vyötärö ei näy, pitäisi koittaa tunnustella missä kohdassa kylkiluut loppuvat ja suoliluu alkaa. Jos keskivartalolla on paljon rasvaa, sen käsin tunteminenkin on melko haastavaa. Niinpä mittanauha usein terveysalan ammattilaistenkin toimesta huiskitaan vähän jonnekin sinnepäin.

Itselläni esim. napa on melko alhaalla ja siitä kohtaa mitattuna ollaan selkeästi suoliluun harjanteiden leveimmässä kohdassa ja mittakin on jo 10cm isompi kuin muutaman sentin ylempänä, oikeassa vyötärön paikassa.

Jos kuitenkin on tarkoitus mitata tapahtuvaa muutosta, esim. laihtumista, on se ja sama ottaako mitan vyötäröltä, lantiosta vai vaikka reidestä, rasva lähtee useimmilla tasaisesti ympäri kehoa ja muutoksen yleensä huomaa mistä tahansa kohdasta mitattuna, kunhan se mittanauha laitetaan aina täsmälleen samaan kohtaan.

Paitsi silloin jos keskivartalolla tapahtuu jotain muuta mikä vaikuttaa vyötärönympärykseen. Näitä voi olla mm. vatsalihasten erkauma ja erinäiset vatsavaivojen mm. refluksin tai IBSin aiheuttamat turvotukset. Naisilla myös kuukautisturvotus saattaa muuttaa vyötärönympärystä kierron eri kohdissa. Ja yksi erittäin ikävä syy voi olla myös keskivartalossa sijaitseva kasvain.

Refluksikoilla ja ärtyvän suolen oireyhtymää sairastavilla voi vyötärönympärys vaihdella vuorokauden aikana jopa kymmeniä senttejä riippuen siitä mitä on syönyt samana ja edeltävinä päivinä. Myös vatsalihasten erkauma voi olla yli 10cm ja jos erkauman lisäksi on raskauksissa tapahtunut muutakin vatsalihasten venymistä, voi vyötärönympärys olla jotain ihan muuta kuin ennen raskauksia. Monissa vatsavaivoja käsittelevissä blogeissa ja someryhmissä näytetään paljon kuvapareja missä on kuvia ennen turvotusta ja turvotuksen aikana. Moni näyttää siltä kuin olisi viimeisillään raskaana.

Summa summarum, näiden asioiden vuoksi vyötärönympärys voi kasvaa rajustikin vaikkei keskivartaloon olisi tullut grammaakaan lisää rasvaa. Koska mittanauhalla mittaaminen on niin surkea keino selvittää sisäelinten ympärillä olevan rasvan tilannetta, millä asiaa pystyy sitten selvittämään?

Kehonkoostumusmittaukset ovat yksi keino. Itselleni eri kehonkoostumusta mittaavat laitteet ovat antaneet hyvin erilaisia arvioita sisäelinrasvani määrästä. Näistä kuitenkin melko luotettavana pidetään InBodya mutta siinäkin tulisi mittausolosuhteet olla erittäin tarkasti vakioidut. InBodystä olen kirjoittanut useasti aimminkin ja ne postaukset löytyvät hakutoiminnolla. Vielä tarkempaa tietoa saisi sairaaloissa käytettävällä DXA laitteella, mutta yksityisellä lääkäriasemalla se mittaus maksaa satoja euroja.

Vatsan alueen ultrassa pystytään katsomaan mm. maksan rasvan tilanne. Kun viimeksi kävin itse vatsavaivojeni takia ylävatsan ultrassa, kysyin samalla, miltä maksani rasvatilanne näyttää ja mittaaja kertoi, että ihan normaalilta. Rasvoittunut maksa olisi kuulemma suurempi ja näkyisi vaaleampana. Rasvamaksa olisi myös havaittavissa verikokeilla ja niissäkään ei itseltäni löytynyt poikkeavuuksia.

Olen käynyt InBodyssä viimeksi kuukausi sitten, kun viimeisimmästä synnytyksestä on kulunut vuosi. Sitä ennen kävin loppuvuodesta 2013 juuri ennen kahta edellistä raskauttani. InBodyn mukaan viskeraalirasvani määrä oli vähentynyt vaikka vyötärönympärykseni on viimeisen kolmen vuoden ja kahden raskauden aikana suurentunut melkoisesti. Kuukausi sitten painoni oli 2kg enemmän, kuin ennen raskauksia, tänään tuo viimeinenkin 2kg on lähtenyt ja paino on täsmälleen sama kuin ennen raskauksia. InBodyn mukaan myös lihasmassa on nyt lähes täsmälleen samoissa, kuin ennen raskauksia, heittoa oli jokunen sata grammaa.

Miten on siis mahdollista, että vyötärönympärys on kasvanut vaikka keskivartaloni viskeraalirasva on vähentynyt? Siksi, että vatsavaivojen takia vatsani on jatkuvasti turvoksissa, eikä vatsalihasten erkaumakaan pääse umpeutumaan, kun koko ajan pömpöttää.

Vatsan kivuille ja/tai turvotuksille voi olla lukemattomia eri syitä: voi olla refluksia, sappirefluksia, hapotonta vatsaa, keliakiaa, helikobakteeria, ärtynyttä suolta, laktoosi-intoleranssia, sappikiviä, maitoproteiiniallergiaa, mahalaukun tulehdusta ja lukematon määrä erilaisia eri allergioita. Ja pahimpana tietysti vakavammat sairaudet kuten syöpä. Itseltäni on osa asioista tutkittu, esim. helikobakteeria, keliakiaa tai sappikiviä minulla ei ole. Mutta kaikkia allergioita ei ole vielä selvitetty.

Sisäelinrasvani vähenemisen looginen selitys on se, etten ole ollut yli kolmeen vuoteen humalassa, alkoholia on viimeisen kolmen vuoden aikana kulunut vain muutamia annoksia. Alkoholi on yksi isoimmista sisäelinrasvan määrään vaikuttavista tekijöistä. Ennen vuotta 2014 join melko säännöllisesti, ainakin muutaman lasillisen viikottain ja humalassa olin keskimäärin kerran kuussa. Nuoruuden biletysvuosina sitäkin useammin.

Mittanauhalla vyötärönympäryksen mittaaminen saattaa siis kertoa lisääntyneistä terveysriskeistä tai sitten ei. Ja koska oikean mittauskohdan löytäminen on kelle tahansa ammattilaisellekin haastavaa, ei voida puhua mistää eksaktista ja täysin luotettavasta mittaustavasta siksikään.

Jos on varma, että elintavat ovat menneet parempaan suuntaan mutta vyötärönympärys on kasvanyt silti, kannattaa yrittää selvittää vatsalihasten, vatsalaukun ja suoliston tilanne. Aina se ei kaikista tutkimuksistakaan huolimatta silti selviä.

Suurentunut vyötärönympärys saattaa kertoa, että jotain terveydellistä ongelmaa keskivartalon alueella on, mutta aina se ongelma ei liity sisäelinrasvaan, eikä näin ollen kerro lisääntyneestä riskistä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Kyseessä voi olla jotain aivan muuta. Aina ei kannata tyytyä siihen, että lääkäri vain patistaa laihduttamaan, kannattaa vaatia muitakin tutkimuksia.

Kuvassa vatsani reilu vuosi sitten, viimeisilläni raskaana. Näky on toisinaan samankaltainen vielä nykyäänkin vaikka raskaudet ovat jo kaukainen muisto ja painokin sama, kuin ennen raskauksia.

 

Mainokset

Totuuden hetki InBodyssa

Kuopus täytti maaliskuussa yksi vuotta ja viimeisetkin imetykset on nyt taputeltu. Tuli aika kartoittaa mitä yli kolme vuotta kestänyt raskaus-imetys-raskaus-imetys rumba on tehnyt keholle. Suuntasin siis http://monnatreenaa.fitfashion.fi/ blogin PT Monnan InBody kehonkoostumusmittaukseen.

Olen käynyt Monnan InBody-mittauksessa viimeksi syksyllä 2012 ja sen jälkeen kävin loppuvuodesta 2013 Kisakallion InBodyssä, noiden välissä kehonkoostumus mitattiin Tanita laitteella (vähän vastaava impedanssilaite kuin InBody) jonkun kuntotestin yhteydessä. Viimeisimmästä mittauksesta on siis se 3,5 vuotta.

Tämä väliaika on tosiaan mennyt raskauksissa ja imetyksissä, jolloin mittaaminen on aika turhaa, kun mitään vertailukelpoisia tuloksia ei voi saada. Mulla esim. imetys pitää kehossa ylimääräistä 5kg nestevarastoa, joten tulos ei ole silloin luotettava. Kaikilla raskaudet ja imetykset vaikuttavat yksilöllisesti kehon nesteisiin, painoon yms.

Tämän viimeisen kolmen vuoden aikana olen siis raskauksissa saanut pahan vatsalihasten erkauman, lantion virheasennon, ärtyneen suolen oireyhtymän ja pahentuneen refluksin. Ja näiden myötä krooniset kovat selkä- ja vatsakivut. En ole nukkunut kunnolla kolmeen vuoteen pääasiassa em. syistä ja tietysti valvomista on tullut vauva-aikoina, lasten sairastellessa jne. Näillä spekseillä lienee selvää, että treenaaminen ei ole ollut samanlaista, kuin ennen raskauksia.

Kaikki katastrofin ainekset kehonkoostumuksen huonontumiselle olisivat siis kasassa. Mutta kuinka kävikään? Mittaukseen mennessäni olin ihan varma, että kaikki lihakset olisivat kadonneet. Mutta ei. Ihan hitunen oli jalkojen lihaksista kadonnut, muuten oltiin täysin samoissa lihasmassoissa, kuin silloin kun treenasin 5 kertaa viikossa.

Miten tämä on mahdollista? Jos 365 päivää vuodessa nostelee kymmeniä kertoja päivässä 14 kiloista taaperoa ja/tai 10 kiloista vauvaa, ei ne lihakset välttämättä täysin katoa vaikka muuten treenaaminen olisikin tauolla. Mun keskivartalon ja yläkropan lihakset olivat täysin samoissa massoissa, kuin silloin kun penkistä nousi 50kg. Nyt ei nouse mutta se johtuu enemmänkin lihasten hermotuksista, tekniikan ruostumisesta ja harjoituksen puutteesta.

Mitä muuta yllättävää tuloksista näkyi? Painoa oli tullut näiden raskauksien aikana lisää 2kg, pelkkää rasvaa siis, koska lihasmassa oli samoissa. Ei paljon mielestäni, ottaen huomioon, kuinka paljon varsinainen treenaaminen on vähentynyt.

Isoin muutos oli tapahtunut vyötärönympäryksessä, joka oli melkoisesti kasvanut erkauman takia mutta yllättävää oli, että viskeraalisen, eli sisäelinten ympärillä olevan rasvan määrä oli vähentynyt. Rasvaa koko kehoon on siis tullut 2kg lisää mutta se on tullut kaikki ihon alle, mikä ei ole sillä tapaa vaarallista, kuin sisäelinrasva.

Tämä siis kertoo lähinnä siitä, että vyötärönympäryksen kasvaminen johtuu täysin vatsalihasten venymisestä ja repeämisestä. Ärtyvän suolen ja refluksin aiheuttamat ”viimeisillään raskaana” -vatsaturvotus vain pahentaa erkaumaa ja estää lihaksia palautumasta.

Mitkä ovat fiilikset mittauksen jälkeen? Todella positiiviset! Olin erittäin ilahtunut huomatessani, että lihakseni eivät ole kadonneet minnekään, rasvaa ei ole tullut juurikaan ja etenkään yhtään sitä vaarallista sisäelinrasvaa. Vyötärön tilanne on erkauman suhteen yhtä paha kuin viimeiset 2 vuotta ja sen kuntoutumisen ennuste on aika huono, niin kauan kuin IBS ja refluksi pitävät sen kroonisesti turvonneessa ja venyneessä tilassa. Mutta näillä mennään. Ainakin tiedän, että olen tehnyt terveyteni eteen sen, mitä tässä tilanteessa ja näillä voimavaroilla on mahdollista. Sen on riitettävä.

 

 

 

Mitä lääkärit tekevät väärin

Terveydenhuollossa olisi todellakin parantamisen varaa monessakin suhteessa mutta etenkin ruokavalioon ja ravitsemukseen liittyvä tieto ja hoito on pahasti retuperällä.

Moni ylipainoinen kertoo, että kävi lääkärillä minkä vaivan takia tahansa, lääkäri käskee laihduttamaan, vaikka painolla ei olisi mitään tekemistä kyseisen vaivan takia. Itse en ole tätä kokenut, vaikka olen ollut 13 vuotta ylipainoinen.

Mutta lääkäri on kyllä ehdottanut laihduttamista vaivaan, johon sillä todistettavasti on apua. Omalla kohdallani vaiva oli kuitenkin myös silloin, kun olin hyvin hoikka ja toisaalta taas silloin, kun olin nykyistä pari kiloa painavampi, kyseistä vaivaa ei ollut niin pahana kuin nyt. Itselläni vaiva ei siis korreloi suoraan painon kanssa.

Mutta ruokavalion kanssa korreloi. Vaivani on krooninen refluksi. Se on synnynnäinen ja rakenteellinen, sen suhteen asialle on aika vähän tehtävissä mutta ruokavaliolla voi joko lisätä tai vähentää oireita. Minun oireeni pysyvät siedettävänä, kun syön maitotuotteita kuten jogurttia, rahkaa tai vaniljajäätelöä (suklaajäätelö tai suklaa missään muussakaan muodossa ei sovi). Iso osa kasviksista ja hedelmistä aiheuttaa tällä hetkellä pahoja oireita, kuten myös rasvainen kala, pähkinät, avokado ja omega3 kapselit. Eli suunnilleen kaikki terveellinen ruoka aiheuttaa tällä hetkellä kipua. Näissä on refluksikkojen kesken hyvin paljon yksilöllisiä eroja.

Se, että lääkäri vain ylimalkaisesti ehdottaa laihduttamista, antamatta mitään konkreettisia ohjeita siihen tai antamatta edes lähetettä ravitsemusterapeutille, jonka kanssa voisimme käydä läpi kinkkistä tilannettani ja ruokavaliotani, ei auta mitään eikä ketään. Jos asialle ei terveydenhuollossa voida tehdä mitään, miksi ottaa sitä edes puheeksi vastaanotolla?

Refluksini on synnynnäinen ja olen kärsinyt sen oireista n.20 vuotta, myös hoikkana. Olen saanut pidettyä sen kohtuullisesti aisoissa ruokavalion avulla mutta edellisten synnytysten (ja sen seurauksensa saatujen antibioottikuurien) jälkeen, sekään ei ole enää auttanut vaan oireet ovat räjähtäneet viimeisen puolen vuoden aikana käsiin.

Tunnen hyvin ruokavalion, jota vaivaani virallisissa lähteissä suositellaan, mutta nyt tilanteeni vaatisi erikoisosaamista. Lääkärikin totesi, että omahoitoni on hyvää ja mitään muuta ei ole enää tehtävissä paitsi se laihduttaminen. Kuitenkin laihduttaminen jo muutenkin rajoitetun ruokavalioni kanssa on erittäin haastavaa. Se on haastavaa silloinkin, kun mitään rajoituksia ei ole.

Valtaosa laihdutuksista epäonnistuu. 80% laihduttaneista lihoo kaiken takaisin vuodessa. Kyllä VUODESSA. Mitä tapahtuu lopuille 20%lle? Hekin ennemmin tai myöhemmin lihovat kaiken takaisin, useimmat korkojen kera. Vain pienen pieni prosentti pitää laihdutetut kilot pois hautaan asti. He ovat säännön vahvistavia poikkeuksia.

Onko millään muulla hoidolla niin huonoa hoitovastetta kuin lahduttamisella? Ja miksi näin huonoa, tehotonta tai jopa haitallista hoitoa kenellekään edes suositellaan? Etenkin kun monen ihmisen lihominen on saanut alkunsa nimenomaan toistuvasta laihduttamisesta.

Omassa ja monen muun tapauksessa ruokavaliomuutos ja liikunnan lisääminen auttaa. Ne auttavat, vaikkei laihtuisi grammaakaan. Miksei korosteta tätä? Omat elintapani ovat melko hyvät jo nyt, en juo enkä polta, eikä ruokavalioni ole aivan retuperällä. Siinä on silti parannettavaa ja hiottavaa.

Pitäisi myös päästä liikkumaan enemmän, mikä on selän takia tällä hetkellä vaikeaa. Ja kirsikkana kakun päällä: pitäisi saada nukkua. Itse en ole nukkunut kunnolla kolmeen vuoteen, johtuen osittain selästä, osittain pienistä lapsista ja hyvin isolta osalta pahentuneesta refluksista.

Yölliset kipukohtaukset saattavat kestää nykyään 4-10h ja niihin ei auta mikään lääke, niksi tai toimenpide, joita refluksikoille suositellaan (oikeasti tekisi mieleni motata jokaista, joka tulee sössöttämään itsestäänselvyyksiä sängyn päädyn nostamisesta tms. kai mä ne nyt tiedän, kun olen tätä koko ikäni sairastanut.)

Miten kukaan, joka ei ole nukkunut kolmeen vuoteen, pystyy tsemppaamaan ruokavalion ja liikunnan suhteen? Nukkuminen tulee kuntoon sitten, kun lapset ovat isompia ja kivut eivät pidä öitä hereillä. Olen siis melkoisessa noidankehässä. En nuku, koska kivut ja kivuille ei jaksa tehdä tarpeeksi, koska en nuku.

Sitkeänä sissinä en tästä toki lannistu ja elämä velvollisuuksineen hoidetaan kuten aina ennenkin. Olen niitä ihmisiä, joka seisoo vaikka tikun nokassa ja hoitaa homman kotiin niin työn, kuin perheenkin osalta, vaikka olisi pää kainalossa.

Mitä olen nyt tehnyt? Vakiojuttujen lisäksi olen alkanut pitämään ruoka- ja oirepäiväkirjaa. Olen tarkentanut oirepäiväkirjan perusteella ruokavaliota. Mutta en laihduta, mikäli sillä tarkoitetaan vaa’alla käymistä ja makroravinteiden / kalorien laskemista tai vartalon mittojen mittaamista. Siihen en ryhdy. Se on aivan turhaa ja johtaisi vain isompiin ongelmiin painon jojotteluineen.

Miksi lääkäri ei antanut konkreettisia ohjeita, vaikkapa juuri ruoka- ja oirepäiväkirjan pitämistä? Tai kysynyt, pidänkö sellaista jo. Varmaankin siksi, että lääkäri ei ole ravitsemusterapeutti, eikä yleislääkäri edes koulutuksensa puolesta tiedä ravitsemuksesta ja ruokavaliosta samalla tavalla, kuin ravitsemusterapeutti. Kun jonkun alan tai alueen osaamista ei ole, miksi lähteä edes kommentoimaan tai neuvomaan jotain ylimalkaista? Ihan sama olisi sitten vaan sanoa, että hei tsemppiä sulle, jos ei ole mitään relevanttia ja konkreettista annettavaa.

En menetä silti toivoani. Koitan pienin askelin saada terveyteni kuntoon ja olen kiitollinen niistä harvoista, edes kohtuullisesti nukutusta, kivuttomasta yöstä. Kaikki eivät silti ole niin sitkeitä, sisukkaita ja omatoimisia. Silloin voi olla vaikeaa, ellei jopa mahdotonta nähdä valoa tunnelin päässä.

IMG_5814

 

 

 

 

Univaje ja sokerikoukku

Univaje vaikuttaa ihmisiin hyvin eri tavoilla. Toisinaan univaje aiheuttaa ruokahaluttomuutta ja sen takia joillain saattaa jopa pudota paino, kun vauva valvottaa. Huomattavasti yleisempää kuitenkin tuntuu olevan unenpuutteen ruokahalua lisäävä vaikutus joka kohdistuu monilla etenkin sokeriin ja ylipäätään nopeisiin hiilihydraatteihin.

Usein puhutaan raskauskiloista ja joillekin niitä tuleekin reilusti, toisille taas ei yhtään. On hyvin yksilöllistä, kuinka raskaushormonit vaikuttavat ruokahaluun, turvotuksiin ja muuhun. Toisilla raskauskilot jäävät laitokselle, toisilla ne jämähtävät kroppaan lopullisesti. Ja kaikkea näiden väliltä.

Painoa ei kuitenkaan tuo pelkkä raskaus vaan ehkä jopa yleisempää lienee vauva-aikana kertyvät univajekilot. Joillakin tämä univajekausi saattaa kestää vuosia, jos perheessä on useampia pieniä lapsia. Aina vuoronperään jotakuta imetetään, joku on korvatulehduksessa tai muussa lastentaudissa ja siksi öisin ei nukuta.

Olen aina tykännyt suolaisesta enemmän kuin makeasta. Suklaastakin uppoaa paremmin vähäsokerisemmat raakasuklaat ja tummat suklaat. Mutta siinä vaiheessa, kun en ollut yli vuoteen nukkunut kunnolla ja univaje on äitynyt krooniseksi, muuttui elimistön toiminta ihan muuksi, kuin koskaan ennen.

Valvominen alkoi jo raskauden aikana (pahoinvointi, liitoskivut, helvetillinen hepatoosikutina) ja jatkui reilu puoli vuotta synnytyksen jälkeen, niin kauan, kun yösyötöt olivat mukana. Eihän niissä yösyötöissä mitään ongelmaa olisi, jos osaisi itse nukkua samalla mutta jos herää täysin virkeäksi keskellä yötä aina, kun vauvakin herää, univajetta kertyy kuukausien aikana liikaa. Päiväunia en myöskään osaa nukkua.

Univaje sai niin ylikierroksille, etten lopulta osannut nukkua, kuin muutaman tunnin vuorokaudessa. Väsyneet ja ylikuormittuneet aivot huusivat sokeria ja sitä oli saatava pysyäkseni tajuissani. Refluksin takia kahvi tai muut kofeiinipitoiset juomat eivät olleet vaihtoehto. Loppuraskaudesta refluksikin oli niin paha, että elin viimeiset kuukaudet pelkällä jäätelöllä ja närästyslääkkeillä, eikä se loppunut synnytykseen, koska vatsahapot olivat korventaneet kurkkutorven kroonisesti karrelle.

Vauvan ollessa puolivuotias, tultiin siihen tulokseen, että näin ei voi jatkua ja öisin on pakko alkaa nukkumaan. Päädyimme toteuttamaan yövierotuksen tassu-unikoululla, kun poika oli n.7kk ja sen jälkeen ollaankin sitten nukuttu 7-9h yössä. Ei niitä yösyömisiä ollut aiemminkaan, kuin 1-2 keskimäärin mutta ongelma oli tosiaan se, kun en osannut itse nukkua.

Jäätelöä siis kului. Sen sokeri piristi ja kylmä maitotuote helpotti refluksiani. Sokerin tuoma virkeys tosin oli vain hetkellistä ja kohta aivot taas huusivat lisää sokeria. Sokerikoukku oli valmis. Tässä tapauksessa ei voida puhua myöskään tunnesyömisestä, koska univaje on fyysinen tila, ei tunne. Aivojen tarve toimia on fyysinen fakta, kroonistuneessa unenpuutteessa ei auta vaikka suhde ruokaan olisi muuten kuinka terveellä pohjalla tahansa.

Nyt kun olen saanut muutaman viikon nukkua pääsääntöisesti 7-9h yössä, alan huomata, miten sokerikoukkukin alkaa pikkuhiljaa irrottaa otettaan. Enää yliväsyneet aivot eivät huuda niin lujaa sokeria, kun öisin saa nukkua.

Yövierotus saattaa vähentää maidontuotantoa niin, että imetys loppuu jo ennen aikojaan. Jos tavoitteena on taaperoimetys, kannattaa yövieroitusta harkita tarkkaan. Oma tavoitteeni oli imettää vähintään 6kk, joten kun se rajapyykki oli ohitettu, ei olisi ollut katastrofi, jos imetys olisi hyytynyt yövieroituksiin.

Tässä nyt kuitenkin vielä imetetään kun poika on 8,5kk. Vähentynyt se on mutta ei kokonaan tyssännyt. Itse olen tyytyväinen ja vauvallekin maistuu onneksi hyvällä ruokahalulla lähes kaikki ruoka, mitä tarjotaan.

Tämän oman kokemuksen pohjalta pistää miettimään, kuinka monella, ei vain pikkulasten vanhemmilla, sokerikoukku johtuu unenpuutteesta. Tietokoneen ja kännykän piristävässä valossa kukutaan liian myöhään (teen sitä itsekin) ja unen laatu on siksi huonoa.

Ei sitä ihan huvikseen sanota, että uni ja lepo ovat painonhallinnan ja hyvinvoinnin kulmakiviä. Kun tuo, ehkä oleellisin tukijalka lähtee alta, menee syöminen ihan hulluksi ja painonhallinta lähes mahdottomaksi. Syömisiä on ihan turha yrittää korjata järkevämmiksi, jos aivot eivät saa riittävästi lepoa.

Eikä pahassa univajeessa treenaaminenkaan ole järkevää. Kun uni saadaan kuntoon, alkavat muutkin asiat loksahdella paikoilleen melkein itsestään. Tämän asian suhteen ei todellakaan kannata mennä puuhun pylly edellä. Ensin nukkuminen kuntoon, sitten vasta treenit ja syömiset.

Oman kokemukseni perusteella voin siis suositella yövieroitusta ja vauvaystävällistä tassu-unikoulua. Unikouluohjeita on netti pullollaan mutta huudatusunikoulua ei nykypäivänä enää suositella. Eikä alle puolivuotiaalle suositella yhtään mitään unikoulua.

Jos toivotte tarkempaa postausta unikoulun ja yövierotuksen toteuttamisesta, laittakaa alle tai heftyn facebookiin kommenttia.

https://www.facebook.com/Heftytraining

IMG_0882