Myytti raskauskiloista

Olen seurannut eri blogeissa ja ryhmissä käytävää keskustelua raskauskiloista. Toisille niitä tulee ja toisille ei. Itse kuulun niihin joille ei tule raskauskiloja. Olen joka raskaudessa ollut täsmälleen saman painoinen kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen, kuin olen ollut ennen raskautta. Kiloja kerään aivan muulloin kuin raskauden aikana ja aivan muista syistä.

Myytillä tarkoitan sitä, että raskauskilojen kertyminen tai kertymättömyys johtuisi itsekurista. Itsekurilla ei ole tekemistä asian kanssa. Koska itselläni raskaushormonit eivät lisää ruokahalua yhtään, ei lihomattomuuteen mitään itsekuria vaadita. Ei vaan yksinkertaisesti tee mieli syödä enempää, kuin sen minkä kulutan. Se, että raskaushormonit eivät vaikuta ruokahaluuni, on puhdasta sattumaa ja olisi naurettavaa ottaa siitä kunniaa itselleni.

Toisilla ihmisillä raskaushormonit häiritsevät hyvinkin paljon kylläisyyshormoni leptiiniä, jolloin keho huijaa raskaanaolevaa syömään yli kulutuksensa. Millään itsekurin tasolla on hyvin vaikea taistella omaa hormonitoimintaansa vastaan. Jos aivosi saavat jatkuvasti viestiä, että olet kuolemassa nälkään, vaikket oikeasti olisikaan, pystyy hyvin harva tätä viestiä pelkällä tahdonvoimalla tai itsekurilla peittoamaan.

Meitä joille ei  tule raskauskiloja on paljon. Useimmat meistä ovat alttiita lihomiselle muista syistä. Monet lihovat etenkin raskauden jälkeen vauvavuoden aikana. Toisia lihottaa imetyshormonit, toisia imetys taas laihduttaa. Toisilla taas pelkkä vauvan takia valvominen laittaa kylläisyys- ja nälänhallintamekanismin niin sekaisin, että ruokahalu lisääntyy. En tiedä kumpi itselläni vaikuttaa enemmän, valvominen vai imetyshormonit mutta ruokahaluni lisääntyy selvästi nimenomaan raskauden jälkeen.

Ja tämä myös romuttaa teorian itsekurista. Miksi ihmeessä minulla olisi itsekuria raskausaikana mutta raskauden jälkeen se mystisesti katoaisi jonnekin? Ja miten on mahdollista, että minulla on itsekuria esimerkiksi lopettaa tupakointi tai alkoholin juominen tai itsekuria opiskella itselleni korkeakoulututkinto mutta sitten jossain elämänvaiheessa sitä itsekuria ei olekaan esim. syömisen suhteen.

Aivan oikein. Siksi, että itsekuri on pelkkä myytti. Sekaisin menneen nälänhallintajärjestelmän voi kyllä korjata ajan kanssa. Se on hidasta ja vaatii monien uusien taitojen opettelua. Vähän kuin opettelisi uudelleen kävelemään. Tätä korjausprosessia on turha kuitenkaan aloittaa, mikäli elämässä on edelleen ne tekijät, jotka mekanismin alunperinkin on sekaisin saaneet. Esimerkiksi jos lihomista aiheuttaa valvominen, eikä valvomiselle pysty tekemään mitään, ollaan aika pitkälti pattitilanteessa.

Väitänkin, että valvomiskilot ovat yksi suurimmista syistä pienten lasten vanhempien ja etenkin äitien (silloin jos äiti on se joka öisin herää lasta imettämään, pulloruokituilla voi valvoa kumpi tahansa vanhemmista) lihomisen syy. Vauvat ja pienet lapset ovat hyvin erilaisia valvomisen suhteen. Toinen lapsi alkaa nukkumaan täysiä öitä 2kk ikäisestä lähtien, jonkun toisen lapsi taas herää vartin välein ja kolmannen lapsi valvottaa korvatulehduskierteessä vielä esikoululaisenakin.

Suurin osa vauvoista kuitenkin heräilee öisin ensimmäisten elinkuukausiensa ajan. Jotkut äidit pystyvät nukkumaan imettäessään, toiset valvovat yöt läpeensä. Jokaisen perheen tilanne on niin omanlaisensa, että kukaan ei pysty antamaan mitään toimintamalleja, jotka toimisivat kaikille. Jos oma lapsi ei valvota tai jos omat raskauskilot sulivat imettäessä, se ei tarkoita, että homma toimisi samalla tavalla jokaisella. Siksi näistä asioista on ihan turha alkaa pätemään kenellekään. Et voi tietää toisen tilanteesta ja taustoista, ellet ole elänyt sen toisen ihmisen nahoissa.

20160302_132338

 

Univaje ja sokerikoukku

Univaje vaikuttaa ihmisiin hyvin eri tavoilla. Toisinaan univaje aiheuttaa ruokahaluttomuutta ja sen takia joillain saattaa jopa pudota paino, kun vauva valvottaa. Huomattavasti yleisempää kuitenkin tuntuu olevan unenpuutteen ruokahalua lisäävä vaikutus joka kohdistuu monilla etenkin sokeriin ja ylipäätään nopeisiin hiilihydraatteihin.

Usein puhutaan raskauskiloista ja joillekin niitä tuleekin reilusti, toisille taas ei yhtään. On hyvin yksilöllistä, kuinka raskaushormonit vaikuttavat ruokahaluun, turvotuksiin ja muuhun. Toisilla raskauskilot jäävät laitokselle, toisilla ne jämähtävät kroppaan lopullisesti. Ja kaikkea näiden väliltä.

Painoa ei kuitenkaan tuo pelkkä raskaus vaan ehkä jopa yleisempää lienee vauva-aikana kertyvät univajekilot. Joillakin tämä univajekausi saattaa kestää vuosia, jos perheessä on useampia pieniä lapsia. Aina vuoronperään jotakuta imetetään, joku on korvatulehduksessa tai muussa lastentaudissa ja siksi öisin ei nukuta.

Olen aina tykännyt suolaisesta enemmän kuin makeasta. Suklaastakin uppoaa paremmin vähäsokerisemmat raakasuklaat ja tummat suklaat. Mutta siinä vaiheessa, kun en ollut yli vuoteen nukkunut kunnolla ja univaje on äitynyt krooniseksi, muuttui elimistön toiminta ihan muuksi, kuin koskaan ennen.

Valvominen alkoi jo raskauden aikana (pahoinvointi, liitoskivut, helvetillinen hepatoosikutina) ja jatkui reilu puoli vuotta synnytyksen jälkeen, niin kauan, kun yösyötöt olivat mukana. Eihän niissä yösyötöissä mitään ongelmaa olisi, jos osaisi itse nukkua samalla mutta jos herää täysin virkeäksi keskellä yötä aina, kun vauvakin herää, univajetta kertyy kuukausien aikana liikaa. Päiväunia en myöskään osaa nukkua.

Univaje sai niin ylikierroksille, etten lopulta osannut nukkua, kuin muutaman tunnin vuorokaudessa. Väsyneet ja ylikuormittuneet aivot huusivat sokeria ja sitä oli saatava pysyäkseni tajuissani. Refluksin takia kahvi tai muut kofeiinipitoiset juomat eivät olleet vaihtoehto. Loppuraskaudesta refluksikin oli niin paha, että elin viimeiset kuukaudet pelkällä jäätelöllä ja närästyslääkkeillä, eikä se loppunut synnytykseen, koska vatsahapot olivat korventaneet kurkkutorven kroonisesti karrelle.

Vauvan ollessa puolivuotias, tultiin siihen tulokseen, että näin ei voi jatkua ja öisin on pakko alkaa nukkumaan. Päädyimme toteuttamaan yövierotuksen tassu-unikoululla, kun poika oli n.7kk ja sen jälkeen ollaankin sitten nukuttu 7-9h yössä. Ei niitä yösyömisiä ollut aiemminkaan, kuin 1-2 keskimäärin mutta ongelma oli tosiaan se, kun en osannut itse nukkua.

Jäätelöä siis kului. Sen sokeri piristi ja kylmä maitotuote helpotti refluksiani. Sokerin tuoma virkeys tosin oli vain hetkellistä ja kohta aivot taas huusivat lisää sokeria. Sokerikoukku oli valmis. Tässä tapauksessa ei voida puhua myöskään tunnesyömisestä, koska univaje on fyysinen tila, ei tunne. Aivojen tarve toimia on fyysinen fakta, kroonistuneessa unenpuutteessa ei auta vaikka suhde ruokaan olisi muuten kuinka terveellä pohjalla tahansa.

Nyt kun olen saanut muutaman viikon nukkua pääsääntöisesti 7-9h yössä, alan huomata, miten sokerikoukkukin alkaa pikkuhiljaa irrottaa otettaan. Enää yliväsyneet aivot eivät huuda niin lujaa sokeria, kun öisin saa nukkua.

Yövierotus saattaa vähentää maidontuotantoa niin, että imetys loppuu jo ennen aikojaan. Jos tavoitteena on taaperoimetys, kannattaa yövieroitusta harkita tarkkaan. Oma tavoitteeni oli imettää vähintään 6kk, joten kun se rajapyykki oli ohitettu, ei olisi ollut katastrofi, jos imetys olisi hyytynyt yövieroituksiin.

Tässä nyt kuitenkin vielä imetetään kun poika on 8,5kk. Vähentynyt se on mutta ei kokonaan tyssännyt. Itse olen tyytyväinen ja vauvallekin maistuu onneksi hyvällä ruokahalulla lähes kaikki ruoka, mitä tarjotaan.

Tämän oman kokemuksen pohjalta pistää miettimään, kuinka monella, ei vain pikkulasten vanhemmilla, sokerikoukku johtuu unenpuutteesta. Tietokoneen ja kännykän piristävässä valossa kukutaan liian myöhään (teen sitä itsekin) ja unen laatu on siksi huonoa.

Ei sitä ihan huvikseen sanota, että uni ja lepo ovat painonhallinnan ja hyvinvoinnin kulmakiviä. Kun tuo, ehkä oleellisin tukijalka lähtee alta, menee syöminen ihan hulluksi ja painonhallinta lähes mahdottomaksi. Syömisiä on ihan turha yrittää korjata järkevämmiksi, jos aivot eivät saa riittävästi lepoa.

Eikä pahassa univajeessa treenaaminenkaan ole järkevää. Kun uni saadaan kuntoon, alkavat muutkin asiat loksahdella paikoilleen melkein itsestään. Tämän asian suhteen ei todellakaan kannata mennä puuhun pylly edellä. Ensin nukkuminen kuntoon, sitten vasta treenit ja syömiset.

Oman kokemukseni perusteella voin siis suositella yövieroitusta ja vauvaystävällistä tassu-unikoulua. Unikouluohjeita on netti pullollaan mutta huudatusunikoulua ei nykypäivänä enää suositella. Eikä alle puolivuotiaalle suositella yhtään mitään unikoulua.

Jos toivotte tarkempaa postausta unikoulun ja yövierotuksen toteuttamisesta, laittakaa alle tai heftyn facebookiin kommenttia.

https://www.facebook.com/Heftytraining

IMG_0882

 

Vauvaelämää

Vauva syntyi viikko sitten 18.9. ja molemmat voimme mainiosti. Synnytys oli pitkä ja rankka mutta toipuminen on ollut yllättävän nopeaa. Ja ne kuuluisat raskauskilot, niistä valtaosa lähti saman tien, kuten ounastelinkin, joten painonpudotusaiheisia postauksia tuskin on tiedossa jatkossakaan. Mojova turvotus toki on vielä alavatsan alueella, kuten asiaan kuuluu mutta sekin laskee sitten ajallaan.

Mutta se kunto se kunto. Voin kuvitella, että voimatasot ovat romahtaneet. Luultavasti aikalailla nollasta joudun aloittamaan, sitten kun treenaamaan taas pääsen. Nyt aloitellaan vasta varovaisia kävelylenkkejä.

Mutta mitäpä tuosta, kun vieressä tuhisee maailman ihanin käärö. Se on tärkeintä ja siihen keskitytään nyt. Muulle on aikansa sitten myöhemmin.

2014-09-20-3270

Raskauskilot

Mietin muutaman kerran, alanko edes kirjoittamaan tästä aiheesta, koska blogini ei ole painonpudostusaiheinen ja ylipäätäänkin suhtaudun nihkeästi vaakalukeman neuroottiseen kyttäämiseen. Tämän sanottuani, minulla ei ole mitään kenenkään painonpudotusta vastaan, jokaisen tulee tehdä juuri kuten itsestä hyvältä tuntuu mutta oma ideologiani on tarjota painokeskeisen ajattelun ohelle muutakin näkökulmaa.

Fakta on kuitenkin se, että raskausaikana äidin painoa seurataan neuvolan toimesta. Ja syyt sille ovat lääketieteellisiä ja täysin ymmärrettäviä. Lähinnä se, että liian nopea painonnousu voi kertoa esimerkiksi raskausmyrkytyksestä. Se kun oirehtii usein rajuna turvotuksena ja yhtäkkinen iso painonnousu voi kertoa jotain siitä.

Omalle kohdalle ei tuota vitsausta ole onneksi sattunut ja koko raskausajan painonnousuni on ollut tasaista ja normaalia. Neuvolassa ei ole ainakaan kommentoitu mitään, että olisi noussut liikaa tai liian vähän, joten en ole siitä asiasta onneksi joutunut stressaamaan.

Painonnousu on ollut aika samoissa kuin esikoisen kanssa, tosin silloin lähtötilanne oli normaalipainon alarajalla, toisin kuin nyt. Esikoinen olikin kyllä aika kuivan kesän orava syntyessään, että silloin ehkä olis saanut nousta hieman enemmänkin paino. Nyt on tulossa vähän potrempi vauva, mistä olen ihan tyytyväinen koska esikoisen kanssa joutui aluksi vähän stressaamaan sitä, nouseeko vauvan paino tarpeeksi yms. joten nyt en ole siitä niin huolissani.

Esikoisen jälkeen jäi laitokselle muistaakseni reilusti yli puolet tulleista kiloista ja veikkaan, että niin käy nytkin. Tosin raskaudenjälkeiset turvotuksetkin voivat olla arvaamattomia, joten lopullisen tilanteen näkee vasta sitten. Mutta sen asian suhteen en vaivaa hirveästi päätäni.

En tiedä olisiko suhtautumiseni sitten eri, jos raskauskiloja olisi kertynyt kymmeniä kiloja. Semmoiset yli 20kg nousutkin on aika tavallisia vaikkei mitään raskausmyrkytyksiä olisi edes ollut. Panikoisinko jos kiloja olisi tullut 15 tai 25, vaikea sanoa.

Eniten karsastan kuitenkin keltaisen lehdistö suosimaa ”katso kuinka nopeasti hän pääsi vauvakiloistaan” -linjaa. Että tuostakin on pitänyt tehdä joku sankariäitiyden merkki. Raskauskilot ja niiden lähtönopeus on kuitenkin täysin yksilöllinen ja monesta asiasta riippuva juttu.

Oheisessa blogissa löytyy seurattavaa niille, joita kiinnostaa isompien raskauskilomäärien pudotus. Vaikken itse olekaan niin painonpudotusorientoitunut kuin tässä blogissa, voin silti suositella lämpimästi. Bloggaajalla on tosi hyvä asenne ja tarmo päällä.

http://toobigtobeme.fitfashion.fi/2014/09/14/nyt-niita-treenijuttuja/

Itse seuraan blogia enemmänkin sen takia, että kiinnostaa tietää miten treenaaminen pienen vauvan kanssa onnistuu. Itsellä on kuitenkin tarkoitus saada raskautta edeltänyt voima ja kunto takaisin vaikka kiloista en niin piittaakaan. Vertaistuki pienten vauvojen kanssa treenaavista äideistä on mulle enemmän kuin tarpeen.

Luultavasti vien vaan vauvan salille mukanani vaikka miten kieroon joku katsoiskin. Meillä käy nyt mies mun esikoiseni kanssa salilla kahdestaan, kun itse en ole enää voinut mutta odotan kyllä innolla taas meidän koko perheen yhteistreenejä. Sitten meitä on ainakin kolme, jotka voi viedä vauvan salin ulkopuolelle hyssyteltäväksi jos hän alkaa protestoimaan, niin ei häiritä muita treenaajia. Äitiyslomalainen voi myös mennä salille ruuhka-aikojen ulkopuolella.

Mutta maltilla on toki treeniin palattava ja vasta sitten kun ollaan kunnolla toivuttu. Palautumisen voi helposti sössiä sillä, että aloittaa liian aikaisin ja liian kovaa treenaamisen. Sellaiseen hötkyilyyn en aio ryhtyä.

Erästä ”suurta ajattelijaa” mukaillen: treenihän se on mielessä mutta synnytetään nyt ensin.

Kertokaahan alla kommenteissa tai täällä https://www.facebook.com/Heftytraining mitä mieltä olette raskauskiloasioista.

2014-07-12-2480