Väärin laihdutettu?

Lähes joka kerta kun kirjoitan siitä, miten en enää laihduta ja keskityn mieluummin pitämään pysyvästi pudottamani painon pois, se on jollekin ongelma. Koska en ole normaalipainossa eli alle BMI 25, moni katsoo, että painonpudotusta ei saisi vielä lopettaa, ennenkuin tuo maaginen raja on ylitetty. Väärin laihdutettu siis.

Olen nyt 9 vuotta pitänyt pudottamani kilot poissa, kun välissä olleita raskausaikoja ei lasketa. Kun kerron, että en laihduta vaan keskityn nyt pysyvään painonhallintaan saan kuulla, että ”ihannoin lihavuutta”, tai ”kehotan ihmisiä olla tekemättä ylipainolleen mitään”. Myös kerrotaan, että elintavoissani täytyy olla jotain vikaa, kun en ole kaikkea ylipainoa laihduttanut pois. Ja tehdään myös selväksi, että en voi olla terve, ennenkuin BMI on alle 25 (Newsflash: olen metabolisesti täysin terve, sokereissani, verenpaineessani tai kolesterolissani ei ole mitään vikaa)

Hassua on se, että jos keskittyy pitämään pudotetut kilot pois eli panostaa pysyvään painonhallintaan laihduttamisen sijaan, koetaan, että ”ei tee ylipainolleen mitään”. Että ainoastaan aktiivinen laihduttaminen lasketaan ylipainolle jotain tekemiseksi.

Kuitenkin tilastollinen fakta on, että 80-95% laihduttaneista lihoo kaiken takaisin. On varsin harvinaista, että ihminen, joka on pudottanut yli 10% painostaan, pitää pudotetun painon lopullisesti tai edes useita vuosia poissa.

Omalla kohdallani itse laihtuminen on melkein aina ollut helppoa, sen pudotetun painon pois pitäminen taas ollut huomattavasti vaikeampaa, välillä melkein mahdotonta. Nyt kun olen 9 vuotta pitänyt pudotetut kilot poissa, en voi väittää, että se edelleenkään kävisi itsestään. Joudun aika usein miettimään omaa ruokasuhdettani, harjoittelemaan intuitiivista syömistä jne.

Jää nähtäväksi joudunko tekemään tätä koko ikäni, jos haluan, että pudotetut kiloni pysyvät poissa vai tuleeko tästä lopulta automaatio. 9 vuodenkaan painonhallinnan jälkeen siitä ei ole tullut itsestäänselvää automaatiota ja tämä lienee syy miksi valtaosa laihduttaneista lihoo kaiken takaisin.

Pysyvää painonhallintaa kun ei voi tehdä itsekurin avulla, kukaan ei ”pidä itseään kiinni niskasta” lopun elämäänsä vaan pitää todella oppia ja sisäistää uusia toiminta- ja ajatusmalleja

Näiden syiden takia tuntuu todella absurdilta, että joidenkin mukaan ”en tee asialle mitään”, koska itseasiassa teen aika paljonkin.

Jos nyt jättäisin pysyvän painonhallinnan oppimisprosessin kesken ja lähtisin edelleen pudottamaan painoani, osaisinko pitää pudotettua painoa poissa vai tulisiko jälleen kerran kaikki kilot korkojen kera takaisin? Pidän tätä vaihtoehtoa valitettavasti erittäin todennäköisenä.

Mitään akuuttia terveydellistä pakkoa itselläni tällä hetkellä ei painon pudotukseen. Myöskään mitään muita lihavuuteen liittyviä vaivoja ja ongelmia ei ole. (Ne kivut, mistä tällä hetkellä kärsin, ovat tulleet painonpudotuksen jälkeen ja pahentuneet painon pudotessa lisää. Näin ollen kyseisillä kivuilla ei ole mitään tekemistä painon kanssa vaan ne johtuvat ihan muista syistä.)

Omien voimavarojensa suhteen tulee myös olla realistinen. Jos elää ruuhkavuosien huippua pienten lasten valvottaessa, on jo lihomisen estäminenkin  monelle saavutus. Etenkin silloin jos taustalla on suuria painonvaihteluja ja geneettistä altiutta ylipainoon. Ruokahalu ei ole pelkästään opittua eikä varsinkaan tahdonalaista. Ihmisen nälkä- ja kylläisyysmekanismit ovat vahvasti geneettisiä ja se hyvin pitkälti selittää isot erot yksilöiden välisissä painoissa. Geneettisistä syistä painonhallinta on toisille todella paljon vaikeampaa kuin toisille. Tämän allekirjoittanee kuka tahansa lihavuustutkijakin.

Jos olisin varma, että pysyvä painonhallinta tulee olemaan itselleni automaattista ja itsestäänselvää ja loputkin pudotetut kilot tulisivat varmasti pysymään poissa, saattaisin ehkä alkaakin pudottamaan painoa. Nyt en ole täysin varma, joten minimoin riskit ja pysyn tässä painossa, kunnes se on helppoa ja automaattista. Meneekö siihen vuosi vai koko loppuelämä kuka tietää, eikä sillä ole väliäkään niin kauan kuin akuuttia terveydellistä pakkoa ei ole.

Ylipaino tai edes lihavuus eivät ole sairauksia, ylipainoinen ihminen voi olla metabolisesti täysin terve, eikä ylipainolle ole olemassa mitään tautiluokitusta. Lihavuus on toki riski ja riskejä välttääkseen kannattaa välttää lihomista. Jos kuitenkin lihavuuteen on johtanut nimenomaan jojolaihduttaminen, on silloin myös laihduttamisella iso riski johtaa yhä suurempaan ylipainoon.

Jokainen yksilö punnitsee omia henkilökohtaisia riskejään ja sitä miten niiden kanssa toimii. Tällä hetkellä laihduttaminen saattaa tuoda itselleni suurempia terveysriskejä kuin terveyshyötyjä, joten siksi en laihduta. En ”ihannoi ylipainoa” tai ”kehota ihmisiä olemaan tekemättä ylipainolleen mitään” tai muita vastaavia väitteitä, jotka ovat syntyneet vain siitä, että perusteluitani ei ole vaivauduttu lukemaan otsikkoa pidemmälle.

Ylipäätään se, että kerron omista henkilökohtaisista valinnoistani, ei tarkoita sitä, että olen suosittelemassa kenellekään toiselle omia elintapojani tai yhtään mitään muutakaan. Eletään kukin tavallamme. Se mikä sopii minulle, voi olla katastrofi toiselle, eikä yksilöiden tilanteet ja taustat ole välttämättä mitenkään verrattavissa toisiinsa muutenkaan.

Allaolevista kuvista ylin ja alin on otettu 2010. Tuolloin en ollut ihan huippulukemissani enää mutta ehkä noin 10kg nykyistä painavampi. Keskimmäinen kuva on tuore. Ylimmässä ja alimmassa kuvassa olin ihan yhtä terve, onnellinen ja tyytyväinen itseeni, kuin keskimmäisessäkin kuvassa. Silti vältän palaamasta tuohon painoon enää, ihan vain minimoidakseni terveysriskejä vanhemmalla iällä. Ulkonäöllisiä syitä tälle ei ole, koska en koe näyttäväni ylemmässä ja alemmassa kuvassa yhtään huonommalta kuin keskimmäisessäkään.

 

 

Mainokset

Miksi en laihduta osa 2.

Olen jo muutama vuosi sitten listannut täällä syitä, miksi en laihduta. Osasta aiemman postauksen syistä olen samaa mieltä edelleen, osaa haluan tarkentaa hieman.

Suomalaisen terveydenhuollon virallinen ohjeistus on nimeltään Käypä hoito. Lihavuuden hoidon ohjeistus löytyy kokonaisuudessaan täältä: http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi24010

Poimin Käypä hoidosta muutamia syitä, miksi en laihduta, siitä huolimatta, että BMI:n mukaan en ole normaalipainoinen (BMI alle 25)

A) Käypä hoito linjaa: ”Hoidon tavoitteena on lihavuuteen liittyvien sairauksien hoito ja ehkäisy, johon usein riittää painon pysyvä pieneneminen vähintään 5 %:lla.” Määritellään ensin ”pysyvä painonpudotus”. Se ei ole sitä, että ensin laihdutetaan ja muutaman vuoden päästä ollaan taas yhtä lihavia kuin aina ennenkin. Pysyväksi pudotukseksi määrittelen itse sen, että pudotettu paino on pysynyt poissa vähintään 5 vuotta. Itse olin nykyistä 15% painavampi vuonna 2008, joten täytän Käypä hoidon kriteerin pysyvästä vähintään 5% pudotuksesta.

B) Käypä hoito kertoo: ”Normaalipainon tavoittelu ei useinkaan ole tarpeellista eikä realistista varsinkaan vaikeasti ja sairaalloisen lihavilla.” Tilastojen mukaan 80-95% laihduttaneista lihoo kaiken takaisin, useat korkojen kera. On erittäin todennäköistä, että jos alan väkisin pyrkimään kohti normaalipainoa, päädyn uudestaan samaan jojo-kierteeseen, joka painoni lihavuuteen alunperin johti.

C) Käypä hoito jatkaa: ”Lähes kaikilla on taipumus lihoa vuosien mittaan edelleen. Sen vuoksi varsinkin liikapainoisilla, joilla on suurin riski tulla lihavaksi, on jo painon nousun ja vyötärönympäryksen suurenemisen pysäyttäminen merkittävä tulos”. Painonnousu on omalla kohdallani siis pysäytetty ja paino on kaukana huippulukemistani. Tilastollisesti tämä on merkittävä tulos, johon pystyy vain n. 5-20% laihduttaneista.

D) Käypä hoito kertoo myös kunnon vaikutuksesta seuraavaa: ”Hoikalla huonokuntoisella on suurempi vaara kuolla sydän- ja verisuonisairauksiin kuin liikapainoisella, jolla on hyvä kunto.” Näin ollen parannan mieluummin kuntoani, kuin laihdutan.

E) Laihduttamisen jälkeistä lihomista selittää mm. tässä tutkimuksessa esitelty ”Fat overshooting” -ilmiö https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/25614201 Oman ylipainoni ensisijainen syy on rajut laihdutukset, jotka aloitin jo normaalipainoisena ja niiden jälkeen tapahtuneet fat overshooting -ilmiöt. Olen siis tyyppiesimerkki ihmisestä jonka lihomisen syy on ollut laihduttaminen.

Siinäpä ne oleellisimmat syyt, miksi en laihduta. Itselleni on tällä hetkellä prioriteettinä kuntoutua raskauksien ja synnytysten aiheuttamista kroonisista kivuista ja vammoista. Tämä kuntoutuminen jo pelkästään saattaa kestää vuosia. Tämän lisäksi yritän pitää elintavat sillä tavoin kohtuullisina, jotta uutta lihomista ei tulisi enää tapahtumaan. Tilastojen mukaan sekin on jo saavutus. Jos nämä tavoitteet toteutuvat, olen erittäin tyytyväinen.

Oheinen kuva otettu pari viikkoa sitten. Päälläni on vuonna 2004-2005 ostettuja vaatteita. Tämä on itselleni pysyvän painonhallinnan konkretiaa.

 

 

Ennen ja jälkeen

Wau mikä upea muutos! Hän sankarilaihdutti kymmeniä kiloja! Katso ennen ja jälkeen -kuvat. Näitä on lehdet pullollaan. Hienoa kaikille, jotka ovat onnistuneet elämäntapamuuutoksessa mutta itse odotan vielä sitä päivää, kun otsikot olisivat hieman erilaisia.

84% laihduttaneista lihoo kaiken takaisin kahdessa vuodessa, 94% vähän pidemmässä ajassa. Lähes kaikki siis. Oikeasti uutisoimisen arvoista olisi se, jos joku saa pidettyä pudotetut kilot pois 10 vuotta tai yli. Siihen pystyy vain muutama prosentti ihmisistä. Se on harvinaisuudessaan osastoa yksisarviset ja muut satuolennot.

Missä siis otsikot: ”Hän on edelleen samassa painossa!”

Pakko hieman paukutella henkseleitä tässä siitä, että itsehän kuulun tähän yksisarvis-osastoon. Noin 10 vuotta sitten elopainoa oli noin 10% enemmän kuin nyt. Ja tässä välissä olen synnyttänyt kahdesti. Raskaus ja imetykset aiheuttivat jonkin verran painonvaihtelua mutta nyt kun viimeinenkin imetys on lopetettu pari kuukautta sitten, olen ihan samoissa lukemissa, kuin ennen näitä raskauksia.

Mitään en ole tehnyt asian eteen. En ole laihduttanut, en ottanut itseäni niskasta kiinni, en harjoittanut itsekuria tai mitään muutakaan vastaavaa. Syön silloin kun on nälkä ja liikun lähinnä nostelemalla herroja 11kg ja 14kg. Sitä tulee toki tehtyä aika paljon ja päivittäin.

Ihmisiä tuntuu kiinnostavan muutos. Mitä painoon tulee, ei väliä kumpaan suuntaan se on liikkunut, mitä isompi muutos, sitä enemmän ihmisiä kiinnostaa. Tässä suhteessa kirjoitan varmaan maailman epäkiinnostavinta blogia. Mikään ei muutu, varsinkaan paino. Eikä tarvitsekaan. Mulle riittää se, että pudotettu 10% pysyy poissa, hautaan asti. Jos näin ei käy, sekään ei ole maailmanloppu.

Tässäpä näitä sensaatiomaisia ”ennen ja jälkeen” -kuvia.Kaksi on otettu 2013 ennen raskauksia, yksi 2014 synnytyksen jälkeen ja yksi tänään. En kerro missä järjestyksessä kuvat ovat. Saa arvailla.

Yhdellä kuvista osallistuin myös Vaakakapinan #lupanäkyä haasteeseen. Koska meillä kaikilla on lupa näkyä uimapuvussa rannoilla myös selluliitteinemme, makkaroinemme ja raskausarpinemme.

Hauskaa juhannusta!

 

 

 

Pysyvä painonpudotus

Tällaista käsitettä tarjotaan monissa uusissa ruokavalio-ohjelmissa ja elämäntapavalmennuksissa. Tavoitteena ei ole kuurimuotoinen painonpudotus vaan pysyvä muutos, jonka mukaan painon olisi tarkoitus pysyä poissa lopullisesti tai ainakin vuosia.

Onnistuneeksi pysyväksi painonpudotukseksi lasketaan se, jos on pudottanut yli 10% painostaan ja pitänyt sen pois yli 2 vuotta. Tämän määritelmän mukaan olen siis itsekin onnistunut painonpudottaja. Pudotin 2010-2011 n.15% painostani ja 2013 tilanne oli se, että kadonnutta massaa oli yhä yli 10% poissa verrattuna elämäni korkeimpaan painolukemaan.

2013 jälkeen olenkin ollut sitten 3 kertaa raskaana, joten lopullisen tilanteen näkee vasta sitten, kun raskaus- tai imetyshormonit eivät enää vaikuta kehon toimintaan.

Tilastollisesti kuulun kuitenkin siihen 5% vähemmistöön joka onnistuu ”pysyvästi” pudottamaan painoaan. Kaksi vuotta on mielestäni silti aika lyhyt aika puhua pysyvyydestä. Voi hyvinkin olla, että näiden kolmen raskauden jälkeen huippupainostani ei olekaan poissa enää sitä yli kymmentä prosenttia.

Jos siitä on poissa enää vaikka 8% kuulunko silti näihin tilastollisiin ”pysyviin onnistujiin”? Mitä jos 10 vuoden päästä kaikki onkin tullut takaisin, ehkä jopa korkojen kera?

Tämän takia suhtaudun hyvin kriittisesti ja skeptisesti siihen, että luvataan pysyvää pudotusta. Mielestä pysyvä tarkoittaa samaa kuin hautaan asti. Jos nuorehko ihminen on pitänyt muutaman vuoden pudotetun painonsa poissa, voidaanko olla varmoja, että se on pysyvää ja että tilanne on sama 10 vuoden päästä? Siksi täsmällisempää olisikin puhua pitkäaikaisista tuloksista.

Tuon 5 vuotta sitten tapahtuneen painonpudotuksen lupasin silloin itselleni elämäni viimeiseksi. Millekään laihdutuskuurille en enää ryhdy. Todennäköisesti jonkinasteista korjausliikettä täytyy tehdä kuitenkin lopun elämää. Sitä kutsutaan painonhallinnaksi.

Oma painonhallinnan tavoitteeni on pitää poissa vakavammat krooniset sairaudet, kuten 2. tyypin diabetes, ainakin eläkeikään asti eli vielä n.20-30 vuotta. Tämä tavoite ei vaadi välttämättä normaalipainon saavuttamista vaan lähinnä kohtuullisen kunnon ja ruokavalion ylläpitämistä, sekä massiivisen painnonnousun välttämistä.

Monia vakavia sairauksia vältän jo sillä, etten polta. Juominenkin saattaa jäädä hyvin vähäiseksi vielä pitkäksi aikaa. Nähtäväksi kuitenkin jää, kuinka pysyvää oma painonpudotukseni tulee sitten ihan lopulta olemaan vai kärrätäänkö mahdollisesti 200 kiloinen ruumini nosturilla krematorioon. Sen näkee sitten.

Mahan tilanne alkaa olemaan nyt aika samoissa kuin kesällä 2014.

2014-07-12-2480