Kommentointia salilla

Palasin salitreeniin vajaa vuosi sitten, silloin kun kuopus täytti 1v. Treenaaminen ei erkauman takia ole enää yhtään samanlaista, kuin se oli ennen näitä kahta viimeisintä raskautta mutta näillä mennään nyt.

Koska vatsanpeitteet ovat lopullisesti vaurioituneet, eivätkä palaudu enää millään jumpalla, se on otettava treenatessa huomioon. Mm. kaikki suoria vatsalihaksia kuormittava on jätetty pois. Poikittaisen vatsalihaksen tuki on muodostunut oleellisemmaksi kuin koskaan ja kaikki liikkeet täytyy tehdä sen ehdoilla.

Kaikki voimantuotto lähtee keskivartalosta ja kun keskivartalo on vaurioitunut, se vaikuttaa automaattisesti voimantuottoon. En voi nostaa enää sellaisia kuormia kuin 4 vuotta sitten. Valitettavasti en lähellekään.

Silti nostamani painot jaksavat kanssatreenaajia välillä ihmetyttää. Käyn ohjatussa salitreenissä, jossa on n. 30-65 vuotiaita naisia. Jokainen tekee omaa yksilöllistä ohjelmaansa ja ryhmäläisten ohjelmissa ei ole välttämättä mitään yhteistä keskenään. Paikalla on valmentaja, joka auttaa jokaista hänen henkilökohtaisissa tavoitteissaan. Tosi hyvä juttu siis.

Melkein joka kerta, joku ryhmäläisistä päivittelee, kuinka raskaita painoja nostan. Se ei itseäni haittaa mitenkään mutta tuntuu hassulta, kun 4 vuotta sitten pystyin nostamaan paljon raskaampia painoja ja nykyinen meno lähinnä takapakkia itseni mielestä.

Kommentointi lopulta vain osoittaa itselleni sen, että painavuus, keveys, edistyminen ja takapakki ovat suhteellisia asioita ja riippuvat näkökulmasta mistä niitä tarkastellaan.

Normaalisti salietikettiin ei toisen treenin kommentointi ehkä kuulu mutta kun on kyse ryhmästä, on sosiaalinen koodistokin kenties vapaampaa sen suhteen. Ja kyseiset kommentit tarkoitettu varmasti vain kannustaviksi, joten asia itselleni ok. Itse olen sen verran pidättyväinen, etten muiden treenejä kommentoi, enkä niitä juuri edes noteeraa, kun olen niin keskittynyt omaan touhuuni.

Mitä mieltä olette, onko kommentointi salilla hyvä vai huono juttu? Kaipaako salietiketti enemmän kommunikointia ja positiivista kommentointia vai onko kivempi olla vaan omissa oloissaan?

 

Piiitkän tauon jälkeen

Nyt pääsi vierähtämään blogitauko pitkäksi. Niin moni muu asia menee prioriteettilistalla tämän kirjoittamisen ohi, ettei vaan ole ollut aikaa. Mietin välillä, että lopetanko kokonaan, kun en ehdi kirjoittamaan mutta moni lukija varmaan jo tottunut harvaan postaustahtiin.

Mitä kuuluu siis nyt? Vatsalihasten erkauman ja siitä johtuvien selkäkipujen kanssa taistellaan edelleen. Olen käynyt nyt fyssarilla muutaman kuukauden. Sieltä tuli aluksi ihan väärät treeniohjeet, kunnes fyssari konsultoi Kätilöopiston kollegaansa asiassa. Nyt ollaan vihdoin oikeilla jäljillä.

Synttärilahjaksi toivoin myös hierontalahjakortteja ja niitä sain useammankin, samoin lahjakortteja osteopaatille. Näihin nyt siis aikoja varailemaan.

Selän lisäksi myös vatsa on vaivannut synnytyksestä lähtien mutta se on ihan oma stoorinsa. Lasten suhteen kävi uskomaton tuuri siinä, että nukkuvat yöt mutta ei siitä juuri ole iloa ollut, kun itse valvon omien kipujeni takia.

Mulla ei koskaan aiemmin ole ollut mitään selkäkipuja eikä juuri muitakaan kipuja kuten päänsärkyjä, migreenejä tms. Luulin, että mulla on jotenkin erityisen vahva selkä, kun ikinä ei mitään ongelmia vaikka istumatyötäkin olen ehtinyt toistakymmentä vuotta tekemään. Mutta sitten kun tarpeeksi monen asian summa osuu kohdalle, kamelinkin selkä katkeaa näemmä.

Erkauma-asiasta löytyy todella kirjavaa tietoa netistä ja jopa asiantuntijoilta. Fyssarikin laittoi lankuttamaan, no kyllähän se onnistui ihan reiluja pätkiäkin vielä, mutta teki hallaa niin selälle kuin erkaumallekin.

Kun erkauman tilasta ei meinattu saada kunnolla käsitystä, pyysin ultraamaan sen samalla, kun olin muiden vatsavaivojen takia ultrassa (etsittiin siis sappikiviä mutta niitä ei ollut). Ja sitten meni treenikin ihan uusiksi, kun todettiin, että kyllä siellä ihan selkeä erkauma on.

Kun asiaa tutkittiin tarkemmin, havaittiin, että kontakti syviin vatsalihaksiin oli kadonnut. 2014  sektion jälkeen mulla ei ole juuri ollut alavatsassa tuntoa. Jotain hermoyhteyksiä siellä silloin leikkauksessa katkennut, joten nyt aluksi yritetään luoda uusi yhteys aivojen ja poikittaisen vatsalihaksen välille. Se on vähän kuin joutuisi opettelemaan uudestaan kävelemään, hidasta ja vaatii täyttä keskittymistä. Keskittyminen onkin sitten oma haasteensa pikkulapsiperheessä.

Kaikki muu treenaaminen on aikalailla katkolla niin kauan, kunnes jotain edistystä tapahtuu erkauman suhteen. Vesijuoksuvyön kävin ostamassa, koska se on yksi harvoista liikuntamuodoista, joita tämän vaivan kanssa voi harrastaa.

Että näin. Ehkä vaihdan väliaikaisesti blogin nimeksi HeftyKuntoutus.

Kuva on talvinen mutta jotenkin tuosta jäärailosta tulee tämä erkauma mieleen. Tämmöinen aasinsilta sitten.

IMG_0649