Väärin laihduttu vol.2

Toukokuu ehti vierähtää ilman ainuttakaan postausta mutta nyt on taas asiaa. Olin viikonloppuna sappileikkauksessa. Kuten olen useasti kertonut, minulla oli jokaisessa raskaudessa hepatogestoosi, eli sapen ja maksan toimintahäiriö, geneettinen vika joka on n.1%lla kaikista naisista. Nuo hepatogestoosit altistavat sappivavoille ja mitä useampia niitä on ollut, sen pahempi.

Itselläni alkoi sappivaivat kuopuksen syntymän jälkeen. Kovia vatsakipukohtauksia tuli säännöllisesti. Moni ruoka aiheutti kipuja, joten jouduin rajoittamaan syömisiäni oireita helpottaakseni. Ruokien rajoittaminen on johtanut painon putoamiseen, en ole mitenkään yrittänyt laihduttaa.

Sappivaivojen lisäksi mulla on refluksi ja IBS, joten melkoinen vatsavaivojen värisuora. Sukuvika. Nuo aiheuttavat sitten vielä omat ruokarajoitteensa. Ruokavaliosta huolimatta sappeni tulehtui ja se piti leikkauksella poistaa.

Sairaalassa lääkäri taas kerran mainitsi laihtumisen tärkeydestä ja kerroin hänelle, että olen kyllä laihtunut mutta oireeni vain pahenivat. Lääkäri ei sanonut tähän mitään. Myöskään laihdutuskehotusten lisäksi ei kysytty aiemmasta painonhallintahistoriasta eikä annettu mitään ohjeita laihduttamiseen.

Lääkärit on vain määrätty papukaijamaisesti jankuttamaan laihduttamisen tärkeydestä mutta mitään konkreettista apua ja neuvoa siihen ei saa. He sanovat myös, että jo 5-10% painonpudotuksella on merkittäviä terveysvaikutuksia mutta sitten kun olet laihtunut yli 10% ja siitä on seurannut terveyskatastrofi, he edelleen jankuttavat, että laihduttaa pitäisi vieläkin. Lähtee vähän pohja pois tältä 5-10% pudotuskehotukselta, kun se ei sitten kuitenkaan riitä, ellet ole sen jälkeen BMI alle 25.

Kaikista eniten pielessä ylipainon hoidossa on se, että kehotetaan laihduttamaan muttei anneta siihen mitään eväitä tai työkaluja. Oletetaan, että kaikkihan nyt tietävät miten laihdutetaan: syö vähemmän, liiku enemmän. Mutta tämähän ohje on oikeasti aivan väärä ja saa ihmiset pikemminkin lihomaan. Omakin ylipainoni ensisijainen syy on ollut vääränlainen laihduttaminen.

Nykymuodossaan lihavuuden hoito menee vähän niin kuin näin:

”Hei sun pitäis nyt opetella toi kiinan kieli.”

”Okei, oisko jotain kurssia tai muuta opetusta”

”Ei ole. Pärjäile! Moi Moooi!”

Kaikki lihavuustutkijat tietävät missä ongelman ydin on, mutta miksi heidän tieto-taitoaan ei edelleenkään saada jalkautettua lääkärikuntaan? Jos on kiire, lääkäreillä voisi olla edes vaikka painonhallintatalon esite (nettipohjainen lihavuustutkijoiden kehittämä painonhallintajärjestelmä, joska löytyy paljon ilmaisia ohjeita mutta varsinaiseen neuvontaan tarvitaan lääkärin lähete).

https://www.terveyskyla.fi/painonhallinta

Itselläni on edelleen refluksin ja IBSin takia ruokarajoitteita, joten saattaa olla, että laihdun niiden takia hiljalleen edelleen. Jos pitäisi alkaa ihan laihduttamalla laihduttamaan, menisi yhtälö niin monimutkaiseksi, että tuskin olisi koulutetulle ravitsemusterapeutillekaan ihan helppo nakki. Siitä huolimatta ravitsemukseen liittyvästä ammattiavusta olisi itselleni ja monelle muullekin hyötyä.

Pelkkä papukaijamainen kehoitus laihduttamiseen on vain todella turhauttavaa, uskon, että se on sitä lääkäreille itselleenkin. He itsekin sanovat nykyään, että heidät on määrätty mainitsemaan ylipainosta kaikille, joilla sitä vähääkään on. En vaan näe, mikä tämän jankutuksen teho todellisuudessa on, kun tilastot kertovat karua kieltään siitä, että kansakunta lihoo edelleen.

Aletaanko niitä hyvän painonhallinnan työkaluja antamaan vasta sitten kun puolet kansasta on jo sairaalloisen lihavia vai eikö koskaan? Jotain pitäisi tapahtua ja pian.

Kuinka vaa’asta tuli kaveri

Nyt moni ehkä ihmettelee otsikkoa, että mitä se vannoutunut Vaakakapinallinen tällaisia kirjoittelee. Moni on ehkä törmännyt YLE:n vaakakapina materiaaliin ja äkkivilkaisulla on saattanut saada käsityksen, että siinä vastustetaan itsensä punnitsemista.

Näin ei kuitenkaan ole. Vaakakapina ei tarkoita sitä, että itsensä punnitseminen on aina ja kaikissa tapauksissa huono juttu. Jos oman painolukeman tietäminen aiheuttaa paniikkia, ahdistusta ja muita negatiivisia tunteita ja etenkin jos nämä tunteet ajavat ihmisen kitukuureille, nälkälakkoilemaan tai tekemään jotain vielä hullumpaa, kuten syömään kourakaupalla ulostus- tai nesteenpoistolääkkeitä. Silloin vaaka kannattaa heittää pois.

Jos painolukema on vain luku muiden joukossa, täysin neutraali, eikä aiheuta mitään tunteita, kuin ehkä korkeintaan positiivisia, silloin vaa’alla voi aivan hyvin käydä niin usein kuin huvittaa.

Useimmiten vaaka on melko turha kapistus. Itse ainakin huomaan jo joustamattomien vaatteiden istuvuudesta, milloin jotain on tapahtunut. Muutaman kilon satunnainen heitto puntarilla saattaa olla vain nestevaihtelua, jota varsinkin naisilla tapahtuu jo ihan kuukautiskierronkin mukaan.

Luonnollinen painonvaihtelu on eri asia kuin lihominen tai laihtuminen. Siitä olen kirjoittanut aiemmin täällä:

https://heftytraining.wordpress.com/2016/12/20/jojoilua-vai-luonnollista-painonvaihtelua/

Itse punnitsen itseäni ehkä noin kerran kuussa jos muistan. Painolukemaa tulee ajateltua aika vähän ja suhtaudun lukemaan nykyään hyvin neutraalisti. Lukemalle ei ole sitten viime kesän tapahtunut yhtään mitään. Ja hyvä niin. Yritän etsiä enemmän tasapainoa kuin suurta muutosta. Lukema on sama kuin ennen kahta edellistä raskautta ja myös sama kuin 2004-2006.

Jos lukema herättää jotain positiivisia fiiliksiä, se on se, että en ole enää samoissa lukemissa, kuin 2008. Ei sillä, näytin mielestäni ihan hyvältä reilusti isommassakin painossa ja nyt kun katson vuoden 2008 kuvia, mulle ei tule ollenkaan olo, että hyi hitto, mikä valas olen ollut vaan näytän niissä kuvissa ihan hyvältä, vain isommalta ja nuoremmalta kuin nyt. Mutta terveydellisesti nykyinen painoni on parempi kuin silloin ja siksi positiiviset vibat.

Vaa’an merkitys elämässäni on hyvin pieni. Se ei ole sydänystäväni vaan enemmänkin melko merkityksetön kaveri, hyvänpäiväntuttu, jota voi silloin tällöin moikata jos huvittaa. Se on ihan ok kapistus painon seurantaan silloin, kun se ei aiheuta negatiivisia tunteita, mutta ei välttämätön, koska muitakin tapoja seurata tilannetta on.

Jos kokee lukeman millään tavalla määrittävän itseään ihmisenä, silloin vaaka edelleenkin joutaa romukoppaan.

Nyt kun muistan mainita, jos olet kiinnostunut intuitiivisesta syömisestä, meillä on suomenkielinen ryhmä fbookissa:

https://www.facebook.com/groups/190478598358826/

Ei kaupallisia kytköksiä, pelkkää vertaistukea. Kaikki asiasta kiinnostuneet tervetulleita. Ei tarvitse tietää asiasta mitään etukäteen.

 

Väärin laihdutettu?

Lähes joka kerta kun kirjoitan siitä, miten en enää laihduta ja keskityn mieluummin pitämään pysyvästi pudottamani painon pois, se on jollekin ongelma. Koska en ole normaalipainossa eli alle BMI 25, moni katsoo, että painonpudotusta ei saisi vielä lopettaa, ennenkuin tuo maaginen raja on ylitetty. Väärin laihdutettu siis.

Olen nyt 9 vuotta pitänyt pudottamani kilot poissa, kun välissä olleita raskausaikoja ei lasketa. Kun kerron, että en laihduta vaan keskityn nyt pysyvään painonhallintaan saan kuulla, että ”ihannoin lihavuutta”, tai ”kehotan ihmisiä olla tekemättä ylipainolleen mitään”. Myös kerrotaan, että elintavoissani täytyy olla jotain vikaa, kun en ole kaikkea ylipainoa laihduttanut pois. Ja tehdään myös selväksi, että en voi olla terve, ennenkuin BMI on alle 25 (Newsflash: olen metabolisesti täysin terve, sokereissani, verenpaineessani tai kolesterolissani ei ole mitään vikaa)

Hassua on se, että jos keskittyy pitämään pudotetut kilot pois eli panostaa pysyvään painonhallintaan laihduttamisen sijaan, koetaan, että ”ei tee ylipainolleen mitään”. Että ainoastaan aktiivinen laihduttaminen lasketaan ylipainolle jotain tekemiseksi.

Kuitenkin tilastollinen fakta on, että 80-95% laihduttaneista lihoo kaiken takaisin. On varsin harvinaista, että ihminen, joka on pudottanut yli 10% painostaan, pitää pudotetun painon lopullisesti tai edes useita vuosia poissa.

Omalla kohdallani itse laihtuminen on melkein aina ollut helppoa, sen pudotetun painon pois pitäminen taas ollut huomattavasti vaikeampaa, välillä melkein mahdotonta. Nyt kun olen 9 vuotta pitänyt pudotetut kilot poissa, en voi väittää, että se edelleenkään kävisi itsestään. Joudun aika usein miettimään omaa ruokasuhdettani, harjoittelemaan intuitiivista syömistä jne.

Jää nähtäväksi joudunko tekemään tätä koko ikäni, jos haluan, että pudotetut kiloni pysyvät poissa vai tuleeko tästä lopulta automaatio. 9 vuodenkaan painonhallinnan jälkeen siitä ei ole tullut itsestäänselvää automaatiota ja tämä lienee syy miksi valtaosa laihduttaneista lihoo kaiken takaisin.

Pysyvää painonhallintaa kun ei voi tehdä itsekurin avulla, kukaan ei ”pidä itseään kiinni niskasta” lopun elämäänsä vaan pitää todella oppia ja sisäistää uusia toiminta- ja ajatusmalleja

Näiden syiden takia tuntuu todella absurdilta, että joidenkin mukaan ”en tee asialle mitään”, koska itseasiassa teen aika paljonkin.

Jos nyt jättäisin pysyvän painonhallinnan oppimisprosessin kesken ja lähtisin edelleen pudottamaan painoani, osaisinko pitää pudotettua painoa poissa vai tulisiko jälleen kerran kaikki kilot korkojen kera takaisin? Pidän tätä vaihtoehtoa valitettavasti erittäin todennäköisenä.

Mitään akuuttia terveydellistä pakkoa itselläni tällä hetkellä ei painon pudotukseen. Myöskään mitään muita lihavuuteen liittyviä vaivoja ja ongelmia ei ole. (Ne kivut, mistä tällä hetkellä kärsin, ovat tulleet painonpudotuksen jälkeen ja pahentuneet painon pudotessa lisää. Näin ollen kyseisillä kivuilla ei ole mitään tekemistä painon kanssa vaan ne johtuvat ihan muista syistä.)

Omien voimavarojensa suhteen tulee myös olla realistinen. Jos elää ruuhkavuosien huippua pienten lasten valvottaessa, on jo lihomisen estäminenkin  monelle saavutus. Etenkin silloin jos taustalla on suuria painonvaihteluja ja geneettistä altiutta ylipainoon. Ruokahalu ei ole pelkästään opittua eikä varsinkaan tahdonalaista. Ihmisen nälkä- ja kylläisyysmekanismit ovat vahvasti geneettisiä ja se hyvin pitkälti selittää isot erot yksilöiden välisissä painoissa. Geneettisistä syistä painonhallinta on toisille todella paljon vaikeampaa kuin toisille. Tämän allekirjoittanee kuka tahansa lihavuustutkijakin.

Jos olisin varma, että pysyvä painonhallinta tulee olemaan itselleni automaattista ja itsestäänselvää ja loputkin pudotetut kilot tulisivat varmasti pysymään poissa, saattaisin ehkä alkaakin pudottamaan painoa. Nyt en ole täysin varma, joten minimoin riskit ja pysyn tässä painossa, kunnes se on helppoa ja automaattista. Meneekö siihen vuosi vai koko loppuelämä kuka tietää, eikä sillä ole väliäkään niin kauan kuin akuuttia terveydellistä pakkoa ei ole.

Ylipaino tai edes lihavuus eivät ole sairauksia, ylipainoinen ihminen voi olla metabolisesti täysin terve, eikä ylipainolle ole olemassa mitään tautiluokitusta. Lihavuus on toki riski ja riskejä välttääkseen kannattaa välttää lihomista. Jos kuitenkin lihavuuteen on johtanut nimenomaan jojolaihduttaminen, on silloin myös laihduttamisella iso riski johtaa yhä suurempaan ylipainoon.

Jokainen yksilö punnitsee omia henkilökohtaisia riskejään ja sitä miten niiden kanssa toimii. Tällä hetkellä laihduttaminen saattaa tuoda itselleni suurempia terveysriskejä kuin terveyshyötyjä, joten siksi en laihduta. En ”ihannoi ylipainoa” tai ”kehota ihmisiä olemaan tekemättä ylipainolleen mitään” tai muita vastaavia väitteitä, jotka ovat syntyneet vain siitä, että perusteluitani ei ole vaivauduttu lukemaan otsikkoa pidemmälle.

Ylipäätään se, että kerron omista henkilökohtaisista valinnoistani, ei tarkoita sitä, että olen suosittelemassa kenellekään toiselle omia elintapojani tai yhtään mitään muutakaan. Eletään kukin tavallamme. Se mikä sopii minulle, voi olla katastrofi toiselle, eikä yksilöiden tilanteet ja taustat ole välttämättä mitenkään verrattavissa toisiinsa muutenkaan.

Allaolevista kuvista ylin ja alin on otettu 2010. Tuolloin en ollut ihan huippulukemissani enää mutta ehkä noin 10kg nykyistä painavampi. Keskimmäinen kuva on tuore. Ylimmässä ja alimmassa kuvassa olin ihan yhtä terve, onnellinen ja tyytyväinen itseeni, kuin keskimmäisessäkin kuvassa. Silti vältän palaamasta tuohon painoon enää, ihan vain minimoidakseni terveysriskejä vanhemmalla iällä. Ulkonäöllisiä syitä tälle ei ole, koska en koe näyttäväni ylemmässä ja alemmassa kuvassa yhtään huonommalta kuin keskimmäisessäkään.

 

 

Itsekurilla lihavaksi

Otsikko kuulostaa varmasti monesta käsittämättömältä. Eikö se ole juuri itsekuri jolla ihmisen pitäisi saada pidettyä syömisensä ja liikkumisensa kunnossa ja siten itsensä normaalipainoisena? ”Pitää ottaa itseään niskasta kiinni”, ”pitää palata taas ruotuun”, ”mind over matter”.

Koko elämänsä tulisi pidellä itseään niskasta kiinni ja olla asennossa ruodussa. Kuulostaa aika ankealta. Vähän sellaista löysässä hirressä roikkumista. Ja sitä se juuri onkin. Valtaosa ihmisistä ei pysty olemaan ruodussa 365 päivää vuodessa 24/7 koko lopun elämäänsä. Osan elämästään kyllä pystyy, näinhän toimivat esim. monet huippu-urheilijat aktiiviuransa aikana.

Itsekuri tarkoittaa oman käytöksensä hallitsemista. Itsekuria harjoittava ihminen kieltäytyy hetkellisistä haluista ja mielihyvän hankkimisesta korkeamman päämäärän vuoksi. Tätä kutsutaan lykätyksi tarpeiden tyydytykseksi.

Jotta ihminen laihtuu, hänen tulee kuluttaa energiaa enemmän, kuin mitä energiaa saadaan. Evoluutiossa elimistömme on kehittynyt vastustamaan tätä. Valtaosan elimistöillä on tehokkaita keinoja suojautua laihtumista vastaan. Toisilla mekanismi on vahvempi kuin toisilla, tämä johtuu puhtaasti geeneistä.

Koska elimistömme vastustaa laihtumista, pyrimme tietoisesti hallitsemaan kehoamme itsekurin avulla. Kiellämme, rajoitamme ja kontrolloimme. Mutta koska syöminen ei ole vain mielihyvän hankkimista vaan elossapysymisen ehto, emme voi loputtomiin sivuuttaa nälkäsignaalejamme. Tai voimme, sitä kutsutaan anorexia nervosaksi ja siihen voi kuolla.

Monella kuitenkin elimistö laittaa hanttiin ennen kuin anoreksiaan ajaudutaan. Elimistö hidastaa aineenvaihduntaansa, laittaa nälkäviestit kovemmille kierroksille ja joidenkin tutkimusten mukaan jopa suoliston bakteerikanta alkaa manipuloimaan aivojamme niin, että söisimme enemmän. http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/kilot-kertyvat-aivoissa-asti

Itsekurin avulla voi taistella elimistöään vastaan vain tiettyyn pisteeseen asti. Tämä piste on ihmisillä hyvin yksilöllinen. Valtaosalla elimistö kuitenkin voittaa jossain vaiheessa ja lihominen lähtöpisteeseen ja usein sen ylikin alkaa. Tämä siksi, että vararavintoa olisi tarpeeksi silloin kun uusi nälänhätä eli tässä tapauksessa laihdutuskuuri taas koittaa.

Nälänhallinta ja kylläisyysmekanismi on virittynyt tekemään kaikkensa, jotta elimistömme saavuttaisi takaisin menetetyn rasvan. Jos nälkäsignaalia on sivuutettu pelkän itsekurin avulla jo pitkään, yleensä elimistö lopulta voittaa. Kuten professori Mustajoki toteaa: tahdonvoimakin lopulta väsyy kuin lihas.

http://www.hs.fi/tiede/art-2000005025205.html

Kun tämä prosessi toistetaan useita kertoja on syntynyt ilmiö nimeltä jojo-laihdutus. Kun äärimmäisen vahvalla itsekurilla varustettu ihminen alkaa taas taistelemaan elimistöään, biologiaa ja evoluutiota vastaan, itsekuri kantaa taas tiettyyn pisteeseen mutta hyvin harvoin loputtomiin ja elimistö saa kantajansa palauttamaan painon taas lähtöpisteeseen ja mieluiten sen yli.

Vuosia näin toimimalla, päädymme lopulta alkuperäistä lähtöpistettä korkeampaan painoon, josta on joka kerta vaikeampaa päästä alas, kun aineenvaihdunta, nälänhallintajärjestelmä ja kylläisyysmekanismi on itsekurin voimalla sekoitettu liian monta kertaa.

Näin saamme äärimmäisen vahvalla, ehdottomalla ja joustamattomalla itsekurillamme itsemme lihaviksi.

Tämän takia liian vahva itsekuri voi olla elinikäisen painonhallinnan kannalta huono asia. Vahva itsekuri joustamattomine kontrollointeineen ei opeta kenellekään kohtuutta, joustavuutta tai sallivaa kieltäytymistä mitkä taas ovat tutkitusti pysyvän painonhallinnan edellytyksiä.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/01/08/ravitsemusasiantuntija-patrik-borg-itsekuri-ja-syyllistyminen-eivat-auta

Jos olet jo liian monta kertaa lyönyt pääsi samaan itsekuri-ansaan, on aika miettiä uusia keinoja. Siitä lisää myöhemmin.

IMG_0468

 

Myytti raskauskiloista

Olen seurannut eri blogeissa ja ryhmissä käytävää keskustelua raskauskiloista. Toisille niitä tulee ja toisille ei. Itse kuulun niihin joille ei tule raskauskiloja. Olen joka raskaudessa ollut täsmälleen saman painoinen kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen, kuin olen ollut ennen raskautta. Kiloja kerään aivan muulloin kuin raskauden aikana ja aivan muista syistä.

Myytillä tarkoitan sitä, että raskauskilojen kertyminen tai kertymättömyys johtuisi itsekurista. Itsekurilla ei ole tekemistä asian kanssa. Koska itselläni raskaushormonit eivät lisää ruokahalua yhtään, ei lihomattomuuteen mitään itsekuria vaadita. Ei vaan yksinkertaisesti tee mieli syödä enempää, kuin sen minkä kulutan. Se, että raskaushormonit eivät vaikuta ruokahaluuni, on puhdasta sattumaa ja olisi naurettavaa ottaa siitä kunniaa itselleni.

Toisilla ihmisillä raskaushormonit häiritsevät hyvinkin paljon kylläisyyshormoni leptiiniä, jolloin keho huijaa raskaanaolevaa syömään yli kulutuksensa. Millään itsekurin tasolla on hyvin vaikea taistella omaa hormonitoimintaansa vastaan. Jos aivosi saavat jatkuvasti viestiä, että olet kuolemassa nälkään, vaikket oikeasti olisikaan, pystyy hyvin harva tätä viestiä pelkällä tahdonvoimalla tai itsekurilla peittoamaan.

Meitä joille ei  tule raskauskiloja on paljon. Useimmat meistä ovat alttiita lihomiselle muista syistä. Monet lihovat etenkin raskauden jälkeen vauvavuoden aikana. Toisia lihottaa imetyshormonit, toisia imetys taas laihduttaa. Toisilla taas pelkkä vauvan takia valvominen laittaa kylläisyys- ja nälänhallintamekanismin niin sekaisin, että ruokahalu lisääntyy. En tiedä kumpi itselläni vaikuttaa enemmän, valvominen vai imetyshormonit mutta ruokahaluni lisääntyy selvästi nimenomaan raskauden jälkeen.

Ja tämä myös romuttaa teorian itsekurista. Miksi ihmeessä minulla olisi itsekuria raskausaikana mutta raskauden jälkeen se mystisesti katoaisi jonnekin? Ja miten on mahdollista, että minulla on itsekuria esimerkiksi lopettaa tupakointi tai alkoholin juominen tai itsekuria opiskella itselleni korkeakoulututkinto mutta sitten jossain elämänvaiheessa sitä itsekuria ei olekaan esim. syömisen suhteen.

Aivan oikein. Siksi, että itsekuri on pelkkä myytti. Sekaisin menneen nälänhallintajärjestelmän voi kyllä korjata ajan kanssa. Se on hidasta ja vaatii monien uusien taitojen opettelua. Vähän kuin opettelisi uudelleen kävelemään. Tätä korjausprosessia on turha kuitenkaan aloittaa, mikäli elämässä on edelleen ne tekijät, jotka mekanismin alunperinkin on sekaisin saaneet. Esimerkiksi jos lihomista aiheuttaa valvominen, eikä valvomiselle pysty tekemään mitään, ollaan aika pitkälti pattitilanteessa.

Väitänkin, että valvomiskilot ovat yksi suurimmista syistä pienten lasten vanhempien ja etenkin äitien (silloin jos äiti on se joka öisin herää lasta imettämään, pulloruokituilla voi valvoa kumpi tahansa vanhemmista) lihomisen syy. Vauvat ja pienet lapset ovat hyvin erilaisia valvomisen suhteen. Toinen lapsi alkaa nukkumaan täysiä öitä 2kk ikäisestä lähtien, jonkun toisen lapsi taas herää vartin välein ja kolmannen lapsi valvottaa korvatulehduskierteessä vielä esikoululaisenakin.

Suurin osa vauvoista kuitenkin heräilee öisin ensimmäisten elinkuukausiensa ajan. Jotkut äidit pystyvät nukkumaan imettäessään, toiset valvovat yöt läpeensä. Jokaisen perheen tilanne on niin omanlaisensa, että kukaan ei pysty antamaan mitään toimintamalleja, jotka toimisivat kaikille. Jos oma lapsi ei valvota tai jos omat raskauskilot sulivat imettäessä, se ei tarkoita, että homma toimisi samalla tavalla jokaisella. Siksi näistä asioista on ihan turha alkaa pätemään kenellekään. Et voi tietää toisen tilanteesta ja taustoista, ellet ole elänyt sen toisen ihmisen nahoissa.

20160302_132338

 

Miksi en laihduta

Tässä tuli Lapin reissua ja kaikkea muuta puuhaa väliin, että melkein unohtunut tämä toivepostaus. Nyt vihdoin ja viimein sain tämänkin aikaiseksi. Ihan alkuun disclaimerina se, että en missään nimessä vastusta laihduttamista ja jos terveydelliset syyt sitä vaatisivat, laihduttaisin itsekin varmasti heti. Ja toinen disclaimer, nämä ovat henkilökohtaisia mielipiteitäni, eivät terveysalan ammattilaisen suosituksia. En suosittele tai tyrkytä kellekään mitään elämäntapaa mutta kun kerta kysyttiin, niin kerron omat näkemykseni. Mutta nyt niihin syihin.

1. Sille ei ole tällä hetkellä terveydellistä perustetta

Perusterveelle, liikunnalliselle ja hyväkuntoiselle ihmiselle, jolla ei ole ongelmia verenpaineen, kolesterolin, sokeriarvojen tai minkään muunkaan terveysasian kanssa, lievä ylipaino ei ole riski. Olen ollut muutama vuosi sitten lyhyen aikaa myös lihava eli merkittävästi ylipainoinen ja siitä olen laihduttanut nykyiseen painooni. Riskit sydän- ja verisuonitauteihin, 2.tyypin diabetekseen tai metaboliseen oireyhtymään pienenivät huomattavasti.

2. Liikunta ilman laihdutusta antaa jo riittävät terveyshyödyt

Lihaskuntoni ja aerobinen kuntoni ovat molemmat testatusti hyviä, jotkut osa-alueet jopa erinomaisia. Lihasmassaa on kehonkoostumusmittausten mukaan runsaasti. Terveysriskeiltä on vältytty pelkällä liikunnalla, ilman laihdutusta; liikunnalla on niin suuri vaikutus terveyteen. Tämän takia pitäisikin puhua liikkumattomuusepidemiasta lihavuusepidemian sijaan. Sairauksia aiheuttaa epäterveellisen ravinnon lisäksi nimenomaan liikkumattomuus, ei paino itsessään.

3. BMI on huono mittari ja rasvan sijainnilla on merkitystä

Painoindeksi ei ota huomioon kehonkoostumusta. On aivan eri asia olla esim. BMI 29:ssä jos lihasmassaa on paljon, kuin että sitä olisi vähemmän. Rasvan sijainnilla on myös merkitystä. Ihonalainen rasva ei ole terveydelle haitallista vaan vaarallisinta on sisäelimiin ja erityisesti maksaan kertynyt viskeraalirasva. Sisäelinten ympärille kertynyt rasva aiheuttaa metabolista oireyhtymää joka näkyy mm. verenpaineessa, kolesteroliarvoissa tai sokeriarvoissa niiden kohoamisena. Maksa-arvot ovat 2-3 kertaiset niillä joilla on rasvamaksa. Säännölliset verikokeet ja verenpaineen mittaukset kertovat terveydestä enemmän, kuin pelkkä painoindeksi.

4. Geenit, eli lihomisalttius on taannut lajinsäilymisen

Useita kertoja laihduttaneelle painon pitäminen tavoitepainossa on erittäin vaikeaa koska keho pyrkii aina palaamaan siihen korkeimpaan saavutettuun painoon ja mielellään sen yli. Tämä on ollut lajinsäilymisen kannalta välttämätöntä. Lihomisalttius on geenijäänne niiltä esi-isiltä, jotka ovat selviytyneet elossa katovuosista. Siksi me länsimaiset olemme ylipainoisia, maailma on muuttunut mutta geenimme ovat jääneet kivikaudelle.

5. Laihdutuskuurit lihottavat

Pysyvän painonhallinan kannalta on järkevämpää keskittyä siihen, että ei liho. Jos on ollut merkittävän ylipainoinen, on huomattavasti vaikeampaa pudottaa normaalipainoon ja pysyä siinä, kuin laihduttaa lievään ylipainoon ja pysyä siinä. Painon stabilisointi lievään ylipainoon on terveyden kannalta parempi, kuin yrittää rykiä se väkisin normaalipainoon ja joutua sen takia ehkä taas uuteen jojotuskierteeseen ja sitä kautta lihomiseen. Laihdutuskuuri ei ole sama asia, kuin pysyvä elämäntapamuutos tai elinikäinen painonhallinta. Kuurilla on alku ja loppu ja sen lopun jälkeen palataan yleensä vanhoihin tapoihin, jolloin lihotaan kaikki takaisin korkojen kera. Näin käy 80%:lle laihduttaneista.

6. Jojoilu ja kitudieetit heikentävät kehonkoostumusta

Joka kerta, kun ihminen laihtuu, hän menettää sekä rasva- että lihasmassaa. Lihoessa taas nimenomaan rasvamassa lisääntyy. Näin ollen jokainen laihdutuskerta, etenkin jos se ei sisällä raskasta lihastreeniä, heikentää kehonkoostumusta. Laihdutustavalla on merkitystä: liikunnalla laihduttamalla kilot lähtevät huomattavasti hitaammin, kuin syödystä energiasta tinkimällä mutta laihdutetut kilot pysyvät varmemmin poissa. Liikunta ja etenkin raskas lihaskuntotreeni on paras tapa hallita painoaan niin, että kehonkoostumus pysyy hyvänä. Tosin liikunnan pitää silloin jäädä elämään pysyvästi.

7. Painonhallintaa, ei laihdutusta

Pudotettu paino hiipii hyvin herkästi vanhoihin, korkeampiin lukemiin, jos ei harjoita pitkäjännitteistä painonhallintaa. Painonhallinnassa korjausliikettä ja tasapainoilua ruuan ja liikunnan suhteen tehdään jatkuvasti. Painonhallintaa ei ole se, että pudotetaan kiloja ja saadaan ne pian taas korkojen kera takaisin. Elämäntapamuutosten, niin ruuan kuin liikunnankin suhteen tulee olla pysyviä, muuten ne ovat pelkkää ajanhukkaa. Jos en aio pätkäpaastota tai karpata lopun elämääni, on turha aloittaa sellaista ollenkaan.

8. Kulinaristinen elämäntapa kärsii

Jos haluaa laihtua, pitää syödä vähemmän kuin kuluttaa. Silloin pitää karsia jostain. Minä en ole muutamaan vuoteen lihonut, enkä laihtunut (hormonaalisista ym. syistä johtuvia nesteheilahteluja ei lasketa tähän) eli kulutan tasan sen minkä syön. Lievästi ylipainoinen ei liho, vaikka saisi hieman enemmän kaloreita kuin normaalipainoinen, suuremman kehon liikutteluun kun kuluu enemmän energiaa. Tämä antaa enemmän pelivaraa kulinaristisen elämäntavan harjoittamiselle ja sekös sopii hedonistille.

Tässäpä näitä syitä nyt sitten olikin. Kuten sanottu, tällä hetkellä en laihduta mutta jos tulisi terveydellistä syytä, laihduttaisin varmasti. Voisin myös laihduttaa sellaisesta syystä, että innostuisin jostain liikuntalajista, jossa alhaisemmasta painosta on hyötyä. Esimerkiksi maratonjuoksu voisi olla sellainen, että paino lähtisi helposti laskuun ja alhaisempi paino olisi lajin kannalta myös funktionaalista. Pelkkien ulkonäkösyiden takia en laihduta.

Tosin en myöskään arvostele heitä jotka laihduttavat ulkonäkösyistä tai niitä jotka pätkäpaastoavat tai jojolaihduttavat, kukin tavallaan. Enkä myöskään syyllistä heitä, jotka eivät terveysongelmistaan huolimatta laihduta. Uskon yksilönvapauteen. Ihminen itse päättää, millaisia riskejä ottaa oman elämänsä ja terveytensä suhteen, kunhan sillä ei vahingoita ketään muuta. Jos ei vahingoita, ei kellään ole nokan koputtamista toisten elämäntapavalintoihin.

IMG_0124

Tässä se hedonisti vaan nautiskelee eikä laihduta. Kuva: Kari Nieminen

Kommentoi alle ja tykkäile tänne: https://www.facebook.com/Heftytraining