Miksi en laihduta osa 2.

Olen jo muutama vuosi sitten listannut täällä syitä, miksi en laihduta. Osasta aiemman postauksen syistä olen samaa mieltä edelleen, osaa haluan tarkentaa hieman.

Suomalaisen terveydenhuollon virallinen ohjeistus on nimeltään Käypä hoito. Lihavuuden hoidon ohjeistus löytyy kokonaisuudessaan täältä: http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi24010

Poimin Käypä hoidosta muutamia syitä, miksi en laihduta, siitä huolimatta, että BMI:n mukaan en ole normaalipainoinen (BMI alle 25)

A) Käypä hoito linjaa: ”Hoidon tavoitteena on lihavuuteen liittyvien sairauksien hoito ja ehkäisy, johon usein riittää painon pysyvä pieneneminen vähintään 5 %:lla.” Määritellään ensin ”pysyvä painonpudotus”. Se ei ole sitä, että ensin laihdutetaan ja muutaman vuoden päästä ollaan taas yhtä lihavia kuin aina ennenkin. Pysyväksi pudotukseksi määrittelen itse sen, että pudotettu paino on pysynyt poissa vähintään 5 vuotta. Itse olin nykyistä 15% painavampi vuonna 2008, joten täytän Käypä hoidon kriteerin pysyvästä vähintään 5% pudotuksesta.

B) Käypä hoito kertoo: ”Normaalipainon tavoittelu ei useinkaan ole tarpeellista eikä realistista varsinkaan vaikeasti ja sairaalloisen lihavilla.” Tilastojen mukaan 80-95% laihduttaneista lihoo kaiken takaisin, useat korkojen kera. On erittäin todennäköistä, että jos alan väkisin pyrkimään kohti normaalipainoa, päädyn uudestaan samaan jojo-kierteeseen, joka painoni lihavuuteen alunperin johti.

C) Käypä hoito jatkaa: ”Lähes kaikilla on taipumus lihoa vuosien mittaan edelleen. Sen vuoksi varsinkin liikapainoisilla, joilla on suurin riski tulla lihavaksi, on jo painon nousun ja vyötärönympäryksen suurenemisen pysäyttäminen merkittävä tulos”. Painonnousu on omalla kohdallani siis pysäytetty ja paino on kaukana huippulukemistani. Tilastollisesti tämä on merkittävä tulos, johon pystyy vain n. 5-20% laihduttaneista.

D) Käypä hoito kertoo myös kunnon vaikutuksesta seuraavaa: ”Hoikalla huonokuntoisella on suurempi vaara kuolla sydän- ja verisuonisairauksiin kuin liikapainoisella, jolla on hyvä kunto.” Näin ollen parannan mieluummin kuntoani, kuin laihdutan.

E) Laihduttamisen jälkeistä lihomista selittää mm. tässä tutkimuksessa esitelty ”Fat overshooting” -ilmiö https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/25614201 Oman ylipainoni ensisijainen syy on rajut laihdutukset, jotka aloitin jo normaalipainoisena ja niiden jälkeen tapahtuneet fat overshooting -ilmiöt. Olen siis tyyppiesimerkki ihmisestä jonka lihomisen syy on ollut laihduttaminen.

Siinäpä ne oleellisimmat syyt, miksi en laihduta. Itselleni on tällä hetkellä prioriteettinä kuntoutua raskauksien ja synnytysten aiheuttamista kroonisista kivuista ja vammoista. Tämä kuntoutuminen jo pelkästään saattaa kestää vuosia. Tämän lisäksi yritän pitää elintavat sillä tavoin kohtuullisina, jotta uutta lihomista ei tulisi enää tapahtumaan. Tilastojen mukaan sekin on jo saavutus. Jos nämä tavoitteet toteutuvat, olen erittäin tyytyväinen.

Oheinen kuva otettu pari viikkoa sitten. Päälläni on vuonna 2004-2005 ostettuja vaatteita. Tämä on itselleni pysyvän painonhallinnan konkretiaa.

 

 

Mainokset

Ihmiskokeen yllättävät tulokset

Tämä blogi ei varsinaisesti kannata mitään jatkuvaa mittaamista ja punnitsemista, etenkään jos sillä on enemmän negatiivinen lopputulos kuin positiivinen. Jos epämieluisan vaakalukeman tai kehonkoostumusmittauksen jälkeen tekee mieli alkaa kitukuurille tai lopettaa syöminen kokonaan, mittaaminen ja punnitseminen voi olla järkevää jättää väliin.

Mutta tämän ihmiskokeen nimissä, olen tehnyt poikkeuksen ja mitannut ja punninnut itseäni erinäisillä laitteilla. Syy on se, että haluan osoittaa, miksi ihan kaikkien mittausten tuloksista ei kannata lähteä repimään pelihousujaan vaikka mittauksen tulos näyttäisi hyvinkin epämieluisalta.

Parissa edellisessä postauksessani olen kirjoittanut InBody mittauksesta, jossa kävin, sekä yleisesti erilaisten kehonkoostumusmittareiden luotettavuudesta ja epäluotettavuudesta. Mikään kehonkoostumusta mittaava laite ei anna absoluuttista totuutta kehon koostumuksesta. Osa laitteista antaa tarkemman arvion ja osa pikemminkin arvauksen.

Tällä kertaa testasin Omronin kehonkoostumusvaakaa. Laitteeseen syötetään oma pituus ja ikä, sitten laite punnitsee ja kertoo lihasprosentin, rasvaprosentin ja sisäelinten ympärillä olevan rasvan määrän. Laitevalmistaja väittää, että kehonkoostumus mitataan bioimpedanssimenetelmällä eli laitteesta kulkee heikko sähkövirta kehon läpi, jonka olisi tarkoitus arvioida kehon lihaksen ja rasvan määrä.

Tämän paikkaansapitävyys on helppo testata näin: syötät laitteeseen pituutesi ja ikäsi, ja suoritat normaalin mittauksen ja saat tuloksen. Sitten toistat mittauksen täsmälleen samalla tavalla mutta kiinnität kehoosi esim. 2,5kg:n täysmetallisen tai minkä tahansa painon.

Rautapainon kanssa punnittuna olin tietenkin siis 2,5kg painavampi kuin ilman painoa. Mutta miten laite tulkitsi tuon lisäpainon? Yllätys yllätys, laite tulkitsi sen rasvaksi! Ja vieläpä enimmäkseen sisäelinten ympärillä olevaksi viskeraalirasvaksi! Henkilö, kenen kanssa mittausta tein, sanoi, että laite antaa myös paremman kehonkoostumuksen tuloksen, mikäli syötät siihen iäksesi 10 tai 20 vuotta vähemmän, vaikka siis mitataan samaa henkilöä samoissa olosuhteissa.

Laitteen mukaan silloin kun mittauksessa oli mukana rautapaino, kehossani olisi ollut vähemmän lihasta ja enemmän rasvaa, kuin ilman painoa. Ylläolevassa kuvassa vasemmalla ylhäällä on mittauksessa käyttämäni paino. Ihan täyttä rautaa se on, kuten kuvasta näkyy mutta Omronin kehonkoostumusmittarin mukaan se oli rasvaa. Tämä ”laardi” ehkä levittyisi hieman huonosti leivälle.

Omronin kehonkoostumusvaaka ei siis oikeasti mittaa kehon koostumusta. Se antaa vain tilastoihin perustuvan arvion siitä, millainen kehonkoostumus ikäiselläsi, pituisellasi ja painoisellasi ihmisellä on keskimäärin. Oma todellinen kehonkoostumuksesihan voi poiketa keskimääräisestä huomattavastikin.

InBodyn tulos taas perustuu oikeasti kehon sähkönjohtavuuteen ja näin ollen tuloskin saattaa päästä lähemmäksi totuutta ja vastata paremmin todellista kehonkoostumusta. Mutta siinäkin laite todellakin vain tulkitsee sähkönjohtavuutta, eikä sekään ole siksi mikään absoluuttinen totuus.

Kaikista tarkimmat tulokset saadaan vain laboratorio-olosuhteissa mutta tavalliselle tallaajalle riittää InBodynkin arvio, mikäli haluaa jotain suuntaa-antavaa osviittaa kehonsa koostumuksesta. Näillä Omronin ja vastaavilla kehokoostumusvaaoilla voit sen sijaan heittää vesilintua, ne eivät kerro sen tarkempaa tietoa kuin tavallinenkaan vaaka. Melkein voitaisiin jo puhua kuluttajan harhaanjohtamisesta.

Heftyn ihmiskokeet tulevat vielä jatkumaan, aion pureutua vielä mm. mittanauhalla mittaamisen ongelmakohtiin. Sillä välin: uskotaan ennemmin sitä omaa oloa ja jätetään mittausten ja punnitusten tulokset omaan arvoonsa. Kannattaa kiinnittää ennemmin huomiota siihen miten syö, liikkuu ja nukkuu, ne ovat paljon oleellisempia asioita, kuin mikään vaa’an, mittarin tai painoindeksin lukema.

 

 

Jojoilua vai luonnollista painonvaihtelua?

Kaikki painonvaihtelu ei ole jojoilua. Jojoilulla tarkoitetaan nimenomaan jojo-laihduttamista, eli sitä, että pudotetaan, usein tiukalla laihdutuskuurilla tietty määrä kiloja ja sitten jollain aikavälillä saadaan kaikki kilot takaisin, usein korkojen kera.

Tilastojen kertoma karu totuus on, että 80-90% painonpudotuksesta on jojo-laihduttamista, koska vain hyvin pieni prosentti painonpudotuksesta on pysyvää. Yleensä tulokset eivät pysy edes vuotta.

Muista syistä tapahtuva painonvaihtelu ei ole jojottamista, ei silloinkaan vaikka vaihtelu olisi useita kymmeniä kiloja. Ihminen voi esimerkiksi erilaisten sairauksien takia lihoa tai laihtua kymmeniä kiloja, ilman, että olisi tarkoituksella laihdutettu.

Painonvaihtelua voi aiheuttaa lukuisat eri syyt. On täysin luonnollista, että on eri painossa:

  • Aamulla ja illalla
  • Talvella ja kesällä
  • Ennen kuukautisia, kuukautisten aikana ja kuukautisten jälkeen
  • Ennen ateriaa ja aterian jälkeen
  • Ennen treenejä ja treenien jälkeen
  • Ennen imetystä, imettäessä ja imetyksen loputtua
  • Ennen sairastamista, sairastaessa ja sairastamisen jälkeen
  • Ennen lääkitystä, lääkityksen aikana ja lääkityksen jälkeen
  • Ja niin edelleen…

Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Painonvaihtelu on normaalia ja kuuluu elämään. Kehoa voi turvottaa tilapäisesti todella monet asiat, eikä silloin ole aina kyse lihomisesta. Esimerkiksi nainen saattaa näyttää yhdeksännellä kuulla raskaana olevalta esimerkiksi. ärtyvän suolen oireyhtymän, refluksin tai vaikka vatsalihasten erkauman takia. Syitä voi olla lukuisia muitakin.

Tämän takia pidän vaakaa täysin turhana kapistuksena. Se ei kerro onko kyseessä laihtuminen, lihominen vai luonnollinen painonvaihtelu. Asia selviää vain elintapojaan seuraamalla.

Linkitin Heftyn Facebook-sivuillekin YLE:n lanseeraaman hyvinvointi-indeksin:

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/12/19/painoindeksi-romukoppaan-nyt-tulee-hyvinvointi-indeksi

Moni muukin taho on aiemmin jo laatinut erilaisia hyvinvointi-indeksejä mutta toivon todella, että YLE lyö tammikuussa alkavan ohjelmansa ”Vaakakapina” avulla ajatuksen läpi niin koko kansaan, kuin erityisesti terveydenhuoltoonkin.

Jos elintapoja seuraamalla selviää esimerkiksi, että aina talvisin tulee syötyä enemmän ja liikuttua vähemmän kuin kesällä ja on siksi joka talvi yhden vaatekoon isompi kuin kesällä, ei ole välttämättä syytä huoleen. Jos joka kesä se talven isompi vaatekoko vaihtuu taas pienemmäksi, pysyy pitkän aikavälin paino kuitenkin samana, vaihtelusta huolimatta.

Tällöin syksyisin tapahtuva painonnousu on luonnollista painonvaihtelua, ei lihomista, eikä edes jojottamista, ellei siihen liity tarkoituksellinen laihdutuskuuri. Pitkäjännitteistä painonhallintaakin voi harrastaa näin.

Ero jojo-laihduttamisen ja painonvaihtelun välillä on toiminnan pakonomaisuudessa ja kontrolloinnissa. Jos kesäisin yksinkertaisesti kevyempi ruoka maistuu paremmin ja ulkona tulee liikuttua enemmän, ei kyse ole silloin laihduttamisesta, eikä jojoilusta.

Kun tiedostaa painonvaihtelunsa syyt, ei asiasta tarvitse ottaa niin valtavaa stressiä. Kun seuraa elintapojaan, on helpompi huomata, milloin vaatteet kiristävät nesteturvotuksen tai vaikkapa ilmavaivojen takia, milloin varsinaisen lihomisen takia.

Vaikka syynä olisikin elintavoista johtuva rasvamassan kertyminen, ei silloinkaan ole syytä alkaa painelemaan paniikkinappulaa ja alkaa hampaat irvessä laihdutuskuurille. Elintapojensa ja kokonaisvaltaisen hyvinvointinsa kartoittaminen kyllä johtaa lopulta sylttytehtaalle. On paljon järkevämpää puuttua ongelman alkuperäisiin syihin kuin seurauksiin. Syyt saattavat olla unenpuutteessa, stressissä, itsetunnossa tai monessa muussa asiassa. Kilot ovat vain seurausta.

Vuosi vaihtuu ja on taas aika lupauksille. Haastan sinut lupaamaan, että ei mennä enää puuhun peppu edellä ja hyvinvoinnissa kiinnitetään jatkossa huomio kokonaisuuteen ja syihin, ei seurauksiin. Vain siten pääsemme kohti tasapainoisempaa elämää ja hyvinvointia.

Lempeää joulunodotusta!

2013-12-13-0701

 

 

 

Sopiva paino

Mikä on ihmiselle sopiva paino? Lääketieteen mukaan se on 18,5-25 BMI:n välimaastossa. Lievä ylipaino on BMI 25-30 ja lihavuus alkaa BMI 30:sta. Millä perusteella tällaiset lukemat ja raja-arvot ovat sitten päätelty tai perusteltu, sitä en tiedä. Voiko sopiva paino olla jotain muuta kuin BMI:n mukainen normaalipaino?

BMI:tä laskiessa välillä mainitaan, että erityisen lihaksikkailla ihmisillä ei ole syytä tuijottaa noita raja-arvoja. Silti jotkut lääkärit tuijottavat yksisilmäisesti BMI:tä ja joitakin lihaksikkaita ja alhaisen rasvaprosentin omaavia urheilijoita on käsketty laihduttaa. Kyseinen lääkäri olisi varmasti itsekin tajunnut kehoituksensa älyttömyyden jos olisi viitsinut katsoa potilasta.

Jos siis lihasta on enemmän kuin tavallisella sohvaperunalla, miten pystytään määrittelemään sopiva paino?

Esimerkiksi raakavoimannostaja Anna Karrila on 160cm pitkä ja painaa 82,5kg. Aiemmin Anna treenasi classic bodybuildingiä joka on painoluokkaurheilua jossa luokat määritellään pituuden mukaan, silloin hän painoi 60kg. Voimanostossa on myös painoluokat ja naisten ylin painoluokka on yli 90 kiloiset. Mitää ylärajaa ei ylimmässä painoluokassa käsittääkseni ole.

Karrila on siis muokannut kehonpainoaan lajityypille sopivaksi. Voimanostossa ei keveydestä ole erityistä hyötyä eikä rasvaprosentin ole pakko olla niin alhainen kuin bodybuildingissä tai bodyfitnessissä. Laji myös vaatii ruokavalion jolla voima kasvaa eli ei voi olla kitudieeteillä koska energiaa on saatava reilusti jotta treeni kulkee ja lihasmassa kasvaa.

Yhtäaikainen laihduttaminen ja voimanhankinta on hankala yhdistelmä tai ainakin äärimmäisen vaikea toteuttaa. Jos ei treenaa ammatikseen, on lähes mahdotonta pudottaa painoa siten, että vain rasva katoaa mutta ei lihasta ei ollenkaan. Laihdutettaessa lähtee aina jonkinverran lihasta. Laihdutustavasta riippuu, lähteekö sitä paljon vai vähän.

Karrilasta näkee päällepäin, että hänellä on huikea määrä lihasmassaa. Karrilan BMI on 32,23 joka on taulukoiden mukaan merkittävä lihavuus. Jos pelkkää taulukkoa tuijotetaan, passitettaisiin Karrila oitis laihdutuskuurille. Lajin näkökulmasta se ei olisi kannattavaa.

Image

http://www.hs.fi/kuukausiliite/Anna+Karrila+on+11+laudaturin+ylioppilas+ja+voimanoston+maailmanmestari/a1362105540431

Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että Karrila nostaa kyykystä 175, penkistä 122,5 ja maasta 185 kiloa. Jos siis ei nosta tuollaisia määriä vaan on pikemminkin sitä osastoa joka saa hädintuskin nostettua itsensä sohvalta, ei ylipainoa voi perustella pelkästään suurella lihasmassalla.

Terveydellisestä näkökulmasta lihaksen ja rasvan suhde olisi etenkin urheilijalle BMI:tä pätevämpi indikaattori mutta sitä on melko vaikea mitata luotettavasti. InBody- ja vastaavilla laitteilla voidaan saada suuntaa antavia tuloksia mutta koska niissäkin on mittausolosuhteita vaikea vakioida, ei niitäkään tuloksia pystytä luotettavasti vertailemaan. Pihtimittauksella sen sijaan saadaan ihonalaisen rasvakerroksen paksuudesta hyvä kuva. Viskeraalirasvaa sillä ei pysty mittaamaan.

Mikä siis on sopiva paino? Omalla kohdallani sanoisin, että jos rauta nousee ja lihasta on paljon, voi kehoni paino olla suosituksia korkeampi ja silti olen vielä terve ja hyväkuntoinen. Sopiva paino on yksilöllinen, kehonkoostumuksesta ja monesta muusta riippuva asia. Jokainen siis itse miettiköön henkilökohtaisen sopivan painonsa. Joillekin se on BMI taulukoiden mukainen normaalipaino, toisille ei.

Kehon suuri rasvamäärä on terveydellisessä mielessä toki riski ja saattaa johtaa joihinkin sairauksiin. Se millaisia riskejä ihminen haluaa oman kehonsa ja terveytensä suhteen ottaa, on jokaisen oma asia. Joillekin pitkän iän ja hyvän terveyden tavoittelu on tärkeämpää kuin toisille. Kaikki me kuitenkin joskus kuollaan. Meillä on vain yksi elämä ja yksi kroppa, jokaisella pitää olla vapaus valita mitä niillä tekee.

Väinö Lestelä on pohtinut omassa blogissaan myös painoasioita ja nostamista: http://verhontakaa.wordpress.com/2013/02/17/uskomatonta-typeryytta/

Loppuun haluan vielä todeta, että kaikki blogissani esitetyt asiat ovat omia mielipiteitäni. En ole terveys- tai liikunta-alan ammattilainen joten mitään neuvoja tai ohjeita en kenellekään anna enkä takaa väitteideni paikkaansapitävyyttä. Saa olla vapaasti samaa tai eri mieltä ja mielipiteitä olisi kommenttiboksista kiva myös lukea 🙂