Motivaation ylläpysymisen salaisuus

Tammikuu on jo vuosia ollut kuntosalien ja liikuntakeskusten kiireisin kuukausi. Vuoden vaihtuessa iso joukko ihmisiä päättää aloittaa uuden elämän ja tehdä kuntoremontin. Tyypillisesti helmikuun lopulla saleilla on jo huomattavasti väljempää.

Miksi näin käy? Vaikka pyhästi vannotaan, että nyt elämä muuttuu, siihen ei lopulta pystytäkään kovin pitkäjännitteisesti. Sohva alkaa kutsua, aikataulut eivät natsaa ja flunssia alkaa tulla. Äkkiseltään voisi luulla, että syy tähän on itsekuri. Väitän kuitenkin, että motivaation saa pidettyä yllä jopa vuosia myös hyvin alhaisella, lähes olemattomalla itsekurilla. Itseasiassa liian hyvä itsekuri saattaa jopa olla motivaatiolle myrkkyä. Usein juuri itsekurin voimalla treeni on aloitettu aivan liian kovalla teholla. Ylimitoitetuista odotuksista tiputaan alas korkealta ja kovaa.

Liian kova teho ei vaikuta pelkästään siihen, että motivaatio ei pysy yllä, se vaikuttaa myös vastustuskykyyn niin, että alkaa tulla vähän väliä flunssia ja siihen ne treenit sitten tyssäävätkin. Ja elämäntapamuutos usein aloitetaan nimenomaan tammikuussa jolloin kaikki epidemiat jylläävät pahimmillaan. Alkuinnostuksen kourissa ihmiset eivät malta pysyä kipeinä pois salilta ja tartuttavat laitteiden kahvojen kautta muutkin.

Kroppa ei myöskään kestä liian kovaa alkua. Tulee huomattavasti helpommin revähdyksiä, nyrjähdyksiä ja muita kipuja, jotka ovat omia syömään motivaatiota tai jopa pysäyttämään uuden harrastuksen heti alkuunsa.

Itse olen harrastanut lähestulkoon koko elämäni liikuntaa. Viimeisin pidempi tauko säännöllisistä liikuntaharrastuksista oli 2007-2009 ilman mitään ihmeempää syytä ja sitten 2014-2016 raskauksien takia. Raskauksienkin aikana voi toki treenata, mikäli ne ovat helppoja, omani eivät olleet.

Salille palasin keväällä 2017, kun kuopus oli 1v. Sitä ennen olin käynyt säännöllisesti fysioterapiassa ja osteopaatilla vatsalihasten erkauman aiheuttaman lantion virheasennon ja selkäkipujen takia.

Oma oleellisin motivaationi liikkumiselle on ollut kivuton elämä. Tein valtavasti salapoliisin työtä vatsalihasten erkauman suhteen ja selvitin, mikä liikunta auttaa siihen ja mikä pahentaa tilannetta. Kahden vuoden selvittelyn jälkeen olen löytänyt hyvän kombon, millä kivut pysyvät hallinnassa. Treenejä en voi jättää väliin, koska kivut palaavat oitis.

Silti, vaikka tiedän, että treeneihin on pakko mennä, jos en halua kipuja, on sohvan kutsu todella kova. Olen perusluonteeltani mukavuudenhaluinen ja nautintokeskeinen. Miten tällainen ihminen saa silti itsensä säännöllisesti treeneihin? Salaisuuteni tähän on se, että asetan riman todella matalalle.

Joka viikko ennen salia tuntuu siltä, ettei yhtään huvita, ei vois vähempää kiinnostaa. Tiedän kuitenkin, että jos menen edes soutamaan vartiksi, saan elää selkäkivutonta elämää viikon. Laitan siis tavoitteekseni, että mitään muuta ei tarvitse tehdä kuin soutaa vartti, vähän venytellä ja sit himaan. Lähes joka kerta päädyn tekemään soutamisen lisäksi aika kovatehoisen voimatreenin. En aina. Välillä ei vaan irtoa ja silloin soudan ja teen kevyemmän treenin. Sekin on ok, koska ylittää hulppeasti tavoitteeni.

Toinen mitä tällä hetkellä treenaan, on Hypopressive, se on vähän joogan ja pilateksen tyyppistä treeniä, joka keskittyy keskivartaloon ja siinä on todella ovela tekniikka. Siinä otetaan erilaisia asentoja, jännitetään vartalon muita lihaksia paitsi keskivartaloa ja luodaan erityisellä hengitystekniikalla ja hengityksen pidätyksellä alipaine vatsaan. Auttaa nimenomaan vatsalihasten erkaumaan. Mm. Schwarzenegger treenasi tällä tekniikalla keskivartalonsa kisakuntoon silloin kun kilpaili kehonrakennuksessa.

Hypopressivesta löytyy paljon tutoriaaleja YouTubesta mutta itse ymmärsin tekniikan vasta käytyäni muutaman kerran lähiohjauksessa. Suosittelen erityisesti vatsalihasten erkauman kuntoutukseen vaikka tekniikassa on myös asentoja, jotka eivät sovi erkaumalle. Perehtynyt ohjaaja neuvoo asiasta tarkemmin.

Takaisin motivaatioon. Ohjatut hypopressive-tunnit eivät ole ihan halpoja, joten se myös motivoi menemään treeneihin, koska pois jääminen ilman lääkärintodistusta olisi silkkaa rahanmenetystä. Omat treenini ovat säännöllisesti viikottain tapahtuvia, etukäteen maksettuja ja kalenteriin merkattuja. Niistä olen pois vain sairastamisten tai matkojen takia. Treenit ovat myös omaa aikaani, jota pienten lasten vanhemmilla on tunnetusti vähän.

Motivaatiota saan myös siitä, jos liikuntamuoto on erityisen hauska tai nautinnollinen esim. hot jooga talvipakkasilla tai pyöräily aurinkoisessa leudossa säässä tai tanssitunti, jossa on ihan törkeän hyvät musat. Olen hedonisti ja hyödynnän sitä sumeilematta treenejäni valitessani. Myös Hypopressive on varsin nautinnollista.

2009 kun palasin pitkän tauon jälkeen liikunnan pariin, aloitin lempeällä Hatha-joogalla. Sitä tehtyäni alkoi nälkä kasvaa syödessä ja vuosi treenitauon päättymisen jälkeen treenasin jo 6 kertaa viikossa eri lajeja, koska elämäntilanne salli sen silloin aikataulullisestikin. Nyt ei salli vielä mutta se päivä taas koittaa. Hyvää kannattaa odottaa.

Sellainen asenne, että oikeaa liikuntaa olisi vain hyperintensitycrossfittriathlonmaraton vähintään 5 kertaa viikossa, on varma kuolema motivaatiolle, etenkin jos lähtee sohvaperunatasolta. Oikeasti koiran ulos vieminenkin on liikuntaa. Lempeä alku ja rauhallinen, nautinnollinen eteneminen takaa sen, että liikunta muodossa tai toisessa jatkuu niin kauan, kuin jalka edes auttavasti nousee.

Kuva Biancaneve

 

.

.

.

.

.

.

Ps. Tuossa alla ja yllä näkyy satunnaisesti mainoksia. Ne eivät ole blogin laittamia tai hyväksymiä, eivätkä liity mitenkään blogin aiheisiin. Niiden poistamisesta pitäisi maksaa WordPressille, mitä en tee, koska kirjoitan blogia harrastuksekseni, en työkseni.

.

.

.

.

.

.

 

Mitä teen kun ”repsahdan”?

Repsahdus on sana, jota usein käytetään tilanteesta, jolloin on päätynyt herkuttelemaan enemmän, kuin oli ajatellut. Sanaan liittyy ajatus siitä, että ihmisen tulee pitää itseään ”ruodussa” tai ”niskasta kiinni”. Eli kontrolloida tekemisiään, usein juuri syömisiään ja liikkumisiaan. Repsahdus tapahtuu silloin, kun tämä jatkuva kontrolli pettää. En ole koko sanan suurin fani.

Nyt on iltapäivä ja olen syönyt tänään jo sipsejä, karkkia ja jäätelöä. Mitä asialle pitäisi tehdä? Ennen olisin kierinyt ensin itsesyytöksissä, kuinka itsekuriton paska olenkaan ja sitten olisin painellut paniikkinappulaa, vannonut syömälakon nimiin ja lähtenyt pakkoliikkumaan ja kuluttamaan ylimääräistä energiaa himotreenillä.

Entä nyt? Ensin kartoitan tilanteen: hiilarihimoni on tänään poikkeuksellisen suuri, koska lasten korvatulehdusten takia en ole nukkunut kunnolla moneen päivään ja menkat ovat myös tänään alkamassa. Täysin loogista, ei mitään tekemistä itsekurin kanssa. Itsesyytökset olisivat tässä kohdassa totaalista ajanhukkaa ja söisivät motivaatiota pitkällä tähtäimellä.

Mitä teen? Keep calm and carry on. Koitan pitää loppupäivän ruokarytmin normaalina ja syödä vähintään 500g kasviksia. En lähde näin väsyneenä treenaamaan kovaa, vaan teen korkeintaan pienen palauttavan kävelylenkin tai venyttelen. Järjestän myös lasten hoidon niin, että saan nukuttua edes yhden kokonaisen yön ja hyvin nukutun yön jälkeen syöminenkin normalisoituu, sekä treeni kulkee.

En epäile hetkeäkään, etteikö näin tapahtuisi, koska nälkä- ja kylläisyysmekanismini toimivat nykyään jo melko normaalisti silloin, kun saan nukkua riittävästi. Levänneenä myös treenaaminen on kivaa, ei ikinä pakkopullaa.

Professori Mustajoki totesi jossain hyvin, että itsekuri on kuin lihas, jossain vaiheessa se herpaantuu. Siksi pidemmän päälle ihmisen elintavat eivät voi olla pelkän itsekurin ja kontrolloinnin varassa. On löydettävä tasapaino muilla keinoilla.

On nukuttava riittävästi, saatava stressi inhimilliselle tasolle ja normalisoitava ruokarytmi, jotta nälkä- ja kylläisyysmekanismit alkavat taas toimia, kuten niiden kuuluu. On löydettävä mielekäs tapa liikkua. Kun näin tapahtuu, itsekuria ei juurikaan tarvita vaan terveellinen elämä tapahtuu itsestään ja intuitiivisesti.

Motivaatiota kuitenkin tarvitaan, jotta uneen, stressitasoihin ja muihin kompastuskiviin jaksaa kiinnittää riittävästi huomiota. Itselleni ne ovat jaksaminen ja terveys sekä se, että päätä on tullut näiden asioiden suhteen lyötyä seinään ihan riittävästi yhden elämän tarpeisiin.

On päiviä, jolloin syön huipputerveellisesti ja liikun paljon ja sitten on päiviä, jolloin makaan sohvalla ja syön herkkuja. Sitä kutsutaan tasapainoksi. Sitä kutsutaan myös elämäksi. Kaikilla on oikeus elää itselleen sopivaa elämää.

Rentouttavaa viikonloppua!

Tykkää Heftystä myös Facebookissa:

https://www.facebook.com/Heftytraining/

 

Video, jossa mun piti olla

Hesari pyysi mua useaan otteeseen osallistumaan tähän videoon mutta aikataulu- ja muista syistä en päässyt.

http://www.ruutu.fi/video/2638000

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1464323889275?ref=hs-art-luetuimmat-#1

Ne muut syyt tähän olivat, että videon kuvausajankohtana olin raskaana ja kärsin juuri silloin pahoinvoinnista, anemiasta ja liitoskivuista. Näiden lisäksi myös selkä ollut viimeiset 2 vuotta romuna raskauksien aiheuttaman vatsalihasten erkauman vuoksi.

Olisin niin halunnut olla mukana ja melkein lupauduinkin mutta peruin viimehetkellä, koska tajusin, että voin vammautua entistä pahemmin, jos lähden fyssarin ohjeiden vastaisesti videolle juoksemaan tai tekemään maastavetoa. Kaikki rankempi liikunta on multa kielletty, kunnes saan selän ja vatsalihasten erkauman kuntoutettua.

Video on kuitenkin hieno ja ajaa juuri sitä asiaa, mitä tällä blogillanikin ajan. Videon esikuva on tämä brittiläinen This girl can -kamppis, jonka olen linkannut useasti Heftyn Facebookiinkin.

Videon ideana on näyttää kunnon rehkimistä ja hikoilua. Sitä, että minkä ikäinen, kokoinen tai näköinen, voi tehdä sitä. Upea video ja etenkin videon viesti on hieno.

Mitä omalle kuntoutumiselleni tällä hetkellä siis kuuluu? Sain lääkäriltä taas lähetteen fyssarille. Lääkärin kannanotto oli, että mun kipujen syy ei todennäköisesti ole välilevynpullistuma vaan kipu on luultavasti lihasperäistä. Kun suorat vatsalihakset ovat revenneet, on keskivartalon tuki etupuolelta kadonnut ja alaselän lihakset joutuvat tekemään kaiken työn.

Todellakin toivon, että kipujen syy olisi tuo, eikä välilevynpullistuma, joka on vaikeampi kuntouttaa ja saattaa vaatia jopa leikkaushoitoa.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Olen löytänyt hyvin tietoa, mitä ei saa tehdä, eli ei lankutuksia, ei istumaannousuja tai muita perinteisiä vatsalihasliikkeitä. Huonommin löytyy tietoa siitä, mitä pitäisi tehdä. Fyssari suositteli vesijuoksua, selkä-joogaa tai selkä-pilatesta. Kaikkia jooga- tai pilatesliikkeitä ei siis voi lähteä suin päin tekemään, koska nekin sisältävät monesti noita liian rankkoja lankutustyyppisiä asentoja.

Ongelma on se, että vatsalihasten erkauman aiheuttamista ongelmista on alettu nyt vasta puhumaan enemmän ja aihealueen osaajia löytyy siksi vielä aika vähän. Virheellistä tietoa sen sijaan löytyy senkin edestä. Vaunulenkkejä esim. aika rutiinisti suositellaan mutta kun itse kävin edellisen raskauden jälkeen päivittäin vaunulenkillä monen kuukauden ajan, tuli selkä siitä vain kipeämmäksi. Enkä ihmettele: seisovissa asennoissa kaikki kropan kannattelu on pelkkien selkälihasten varassa.

Jotkut vannovat erilaisten tukiliivien nimeen, toisten mielestä ne taas hidastavat kuntoutumista. Hyvin ristiriitaista tietoa on asiaan liittyen tarjolla. Mutta tutkitaan ja hutkitaan ja laitan asiaan liittyviä linkkejä säännöllisesti myös Heftytrainingin Facebookiin.

 

Mistä motivaatiota?

Kuva

Mistä motivaatiota?

Kuva: Sami Kero / HS

Taas kerran Kukka Laakso on asian ytimessä: ”Treeniasiaa lähestytään sinnikkäästi väärästä päästä. Se, että on ylipäätään mahdollista treenata ensisijaisesti suoritusta eikä ulkonäköä ajatellen, tuntuu myös olevan vierasta (sitä muuten kutsutaan urheiluksi).” Koko juttu löytyy täältä: http://kukkalaakso.com/2013/09/09/voima-vieras-kasite/

Tämä on ehdottomasti yksi tärkeimmistä syistä, miksi innostus liikuntaan lopahtaa jossain vaiheessa. Laihtuminen ja ulkonäkösyyt ovat yksinään yllättävän huonoja motivaattoreita liikkumiselle. Jos itse laji ja siinä kehittyminen eivät kiinnosta pätkän vertaa, ei sen harrastaminen pelkän ulkönäön ja laihtumisen motivoimana kovin pitkälle kanna.

Iltalehti listasi muutamia vinkkejä motivaation ylläpitoon mutta sujuvasti unohtavat juuri sen oleellisimman.

http://www.iltalehti.fi/laihdutus/2013090917466916_lh.shtml

Toki tämä: ”Aseta itsellesi selkeä päämäärä, jota kohti on hyvä edetä.” on ihan relevantti pointti mutta kaipaisi hieman tarkennusta. Aseta kuntoilulle joku muukin päämäärä ja tavoite kuin vain laihtuminen ja ulkonäön parantaminen. Löydä laji joka tempaa mukaansa ja jossa haluat kehittyä.

Lopulta huomaat, että haluat lähteä liikkumaan koska rakastat sitä tunnetta, kun kroppasi nostaa enemmän, hyppää korkeammalle tai venyy pidemmälle. Rakastut painojen kolinaan, tanssiparketin tuntuun jalkojesi alla, luonnon ääniin lenkkipolulla, raukeuden tunteeseen joogan jälkeen.

Kun olet löytänyt rakkauden lajiin, palaat siihen aina, tauonkin jälkeen, koska olet ikävöinyt sitä tunnetta mitä laji on itsessäsi herättänyt. Ja kun palaat, se tuntuu siltä kuin palaisit kotiin.

Mukavien asioiden tekemiseen ei tarvitse itseään tsempata ja motivoida niin paljon kuin ikävien. Jos energiankulutus on ainoa syy liikkumiselle, siitä tulee äkkiä ikävää pakkopullaa. Keskity tekniikkaan, kehittymiseen ja toiminnallisuuteen ja kaikki muu tulee perässä kuin itsestään.