Miltä laihuus tuntuu?

Kate Moss on sanonut jotain sellaista kuin: ”Nothing tastes as good as skinny feels”. Koska olen itse ollut joskus laiha, voin olla Mossin kanssa eri mieltä. En ollut yhtään sen onnellisempi tai hyvinvoivempi hoikkana, kuin painavampanakaan. Enkä edes ollut terveempi tai hyväkuntoisempikaan, toisin kuin terveyspuheissa annetaan usein ymmärtää.

Ulkonäköseikoista voidaan olla montaa mieltä. 22-vuotiaana, kun olin laihtunut aikuisiän alimpaan painooni, joka oli jotain BMI 19 luokkaa, monen mielestä näytin hyvältä. Jonkun mielestä ei ollut tarpeeksi muotoja. Sellaista se kai aina on ulkonäön kanssa, kaikkia ei voi miellyttää vaikka olisi minkä kokoinen tai näköinen tahansa. Eikä tarvitsekaan.

Itse olin ulkonäössäni joihinkin asioihin silloin tyytyväinen ja joihinkin en. Sama tilanne oli melkeinpä jokaisessa mahdollisessa painossa ja koossa: aina oli jossain jotain liikaa tai liian vähän. Nykyään tällaiset asiat eivät onneksi ole elämässäni enää niin tärkeitä kuin nuorempana.

Fyysisesti paremmassa kunnossa olen ollut mm. 2011-2012, jolloin BMI oli jossain 28 kieppeillä. Lihaskunto oli parempi kuin koskaan, eikä kestävyyskuntokaan hävinnyt nuoruusvuosille. Rasvamassaa oli enemmän kuin hoikimpina vuosinani mutta niin oli lihastakin. Lihasta oli enemmän kuin koskaan elämässäni ja sen kyllä huomasi ja tunsi.

Silloin kun olin hoikimmillani, en todellakaan ollut elämäni onnellisimmassa tilassa, pikemminkin päinvastoin. Hoikkuus oli sekavan elämäntilanteen seurausta, ei merkki tasapainosta tai hyvinvoinnista. Tämän takia pidän arveluttavana kehua jonkun laihtumista, ellei tiedä mikä siihen on syynä. Joku voi laihtua myös vakavan sairauden tai menetyksen takia, siksi hoikistuneen ulkomuodon kehuminen automaattisesti ei kannata. Oman hoikkuuteni syy ei ollut mitään niin vakavaa onneksi kuitenkaan. Tavallista nuoruuden tempoilua ja angsteilua.

Hoikkuuteni saavutin silloin silkalla syömättömyydellä, mikä myöhemmän elämän ja painonhallinnan kannalta osoittautui todella huonoksi ideaksi. Sain aineenvaihduntani ja nälänhallintajärjestelmäni niin sekaisin, että kropastani tuli entistä tehokkaampi rasvankerääjä. Tämä johti lopulta jojo-kierteeseen.

Kate Mossin kanssa olen eri mieltä, koska pelkkä laihuus ei ole ollut itselleni se autuaaksi tekevä seikka. Hyvä kunto ylipainoisena tuntuu itselleni paremmalta, kuin laihuus. Jokaisella on varmasti ihan oma yksilöllinen hyvän olon painonsa ja kuntonsa. Jollekin toiselle ihmiselle hoikkuus saattaa ihan aidosti olla onnelliseksi tekevä asia. Ei ole minun tehtäväni arvioida asiaa kenenkään muun puolesta. Eikä muiden tehtävä ole arvioida minun hyvinvointiani painoni perusteella.

Keksin myös monia ruokia, jotka maistuvat paremmalta kuin miltä laihuus tuntuu. Itselleni laihuus ei vain enää ole ollut sen arvoista, että jättäisin sen takia kulinaristisen elämäntapani. Jos joskus olen terveyden takia siinä tilanteessa, että ruokavalioon täytyy tehdä muutoksia, sitten ne tehdään. Pelkkä hoikkuus ei kuitenkaan ole tarpeeksi suuri motivaattori itselleni.

Kuvat on kännykällä räpsitty vanhasta albumista, joten siksi heikko laatu. Kuvat on otettu luultavasti joskus 1999, jolloin olin 22-vuotias. Näissä kuvissa olen melko lähellä sitä alinta aikuisiän painoani. Tyylikin oli vähän eri kuin nykyään.

2016-01-21-5677 2016-01-21-5670 2016-01-21-5673

Ylistys omalle kropalle

Naistenlehdissä usein kerrotaan, miten tulisi korostaa vartalonsa parhaita puolia, arvostaa kauneuttaan ja ulkonäköään. Ei siinä varsinaisesti mitään vikaa ole, mutta miksi keskittyä vain vartalon ulkonäköön, kun paljon kiinnostavampaa on se, mitä kropalla pystyy tekemään.

Niinpä haastan nyt jokaisen miettimään ja listaamaan niitä asioita, joista itse tykkää omassa vartalossaan ja nimenomaan sen toiminnassa, ei ulkonäössä. Unohdetaan nyt siis ne pitkät sääret ja muut länsimaiset kauneusihanteet ja keskitytään oleelliseen.

Oma listani on tässä:

-Mun kroppa on hyvä palautumaan. Oli sitten kysymys isosta leikkauksesta tai vaikeasta synnytyksestä, olen päässyt jalkeille ja palautunut toimintakykyiseksi nopeasti. Kudostyyppini on helposti elpyvää laatua.

-Olen vahva. Pystyn nostamaan ja liikuttamaan tarvittaessa lähes 100 kiloista ihmistä, aktiivisella treenillä varmasti painavampaakin. Saan melko helposti lisättyä voimaa ja kerättyä lihasmassaa.

-Hyvä peruskunto. Pitkienkin treenitaukojen jälkeen pystyn aina palauttamaan kuntoni entiselle tasolleen kohtuullisessa ajassa. Niin kestävyyden kuin lihaskunnonkin. Elämään on mahtunut aktiivisia jaksoja ja suvantovaiheita, eikä suvantovaiheissa ole koskaan tuntunut siltä, että hyvä kunto olisi menetetty lopullisesti. Sieltä on noustu niin monta kertaa, että asiaa ei tarvise enää epäillä.

-Notkeus. Vaikka yliliikkuvista nivelistä on haittaakin, on silti monessa suhteessa ihan kiva olla notkea. Liikkuvuudesta on paljon apua monessa lajissa.

-Koordinaatiokyky. Olen tanssinut yli 30 vuotta on/off. Tanssi, rytmitaju ja koordinaatiokyky ovat verissä, vaikka harrastuksen aktiivisimmista päivistä olisi aikaakin. Myös laskettelusuksilla pääsen mäet kaatumatta vaikka tätäkin lajia tulee harrastettua ehkä kerran kolmessa vuodessa. Asiat pysyvät lihasmuistissa yllättävän pitkään.

-Pystyn imettämään. Ei se mitään helppoa ollut mutta kuitenkin mahtavaa, että oma kroppa pystyy tuottamaan lapselle sellaista superfoodia.

-Olen perusterve. Refluksia ja muita pikkuvikoja lukuunottamatta olen pääsääntöisesti terve ja hyvinvoiva ihminen.

Tässä ne mitkä ensimmäisenä tulivat mieleen. Millainen sinun listasi olisi? Mistä jutuista olet tyytyväinen ja kiitollinen oman kroppasi toimintakyvyssä?

Asiaa kannattaa miettiä, koska meillä on vain tämä yksi elämä ja yksi kroppa. Se on tarkoitettu toimimaan ja tekemään asioita, eikä näyttelykappaleeksi. Arvosta sitä, mikä siinä toimii hyvin nyt. Jonain päivänä, kun olemme vanhempia, sen toimintakyky ei ole enää niin itsestäänselvää. Haluanko silloin havaita, että koko elämä meni kropan ulkonäköä ja muita epäoleellisuuksia murehtiessa, kun olisin voinut olla kiitollinen ja ihan fiiliksissä niin monista tärkeämmistäkin asioista.

IMG_1373