Mitä teen kun ”repsahdan”?

Repsahdus on sana, jota usein käytetään tilanteesta, jolloin on päätynyt herkuttelemaan enemmän, kuin oli ajatellut. Sanaan liittyy ajatus siitä, että ihmisen tulee pitää itseään ”ruodussa” tai ”niskasta kiinni”. Eli kontrolloida tekemisiään, usein juuri syömisiään ja liikkumisiaan. Repsahdus tapahtuu silloin, kun tämä jatkuva kontrolli pettää. En ole koko sanan suurin fani.

Nyt on iltapäivä ja olen syönyt tänään jo sipsejä, karkkia ja jäätelöä. Mitä asialle pitäisi tehdä? Ennen olisin kierinyt ensin itsesyytöksissä, kuinka itsekuriton paska olenkaan ja sitten olisin painellut paniikkinappulaa, vannonut syömälakon nimiin ja lähtenyt pakkoliikkumaan ja kuluttamaan ylimääräistä energiaa himotreenillä.

Entä nyt? Ensin kartoitan tilanteen: hiilarihimoni on tänään poikkeuksellisen suuri, koska lasten korvatulehdusten takia en ole nukkunut kunnolla moneen päivään ja menkat ovat myös tänään alkamassa. Täysin loogista, ei mitään tekemistä itsekurin kanssa. Itsesyytökset olisivat tässä kohdassa totaalista ajanhukkaa ja söisivät motivaatiota pitkällä tähtäimellä.

Mitä teen? Keep calm and carry on. Koitan pitää loppupäivän ruokarytmin normaalina ja syödä vähintään 500g kasviksia. En lähde näin väsyneenä treenaamaan kovaa, vaan teen korkeintaan pienen palauttavan kävelylenkin tai venyttelen. Järjestän myös lasten hoidon niin, että saan nukuttua edes yhden kokonaisen yön ja hyvin nukutun yön jälkeen syöminenkin normalisoituu, sekä treeni kulkee.

En epäile hetkeäkään, etteikö näin tapahtuisi, koska nälkä- ja kylläisyysmekanismini toimivat nykyään jo melko normaalisti silloin, kun saan nukkua riittävästi. Levänneenä myös treenaaminen on kivaa, ei ikinä pakkopullaa.

Professori Mustajoki totesi jossain hyvin, että itsekuri on kuin lihas, jossain vaiheessa se herpaantuu. Siksi pidemmän päälle ihmisen elintavat eivät voi olla pelkän itsekurin ja kontrolloinnin varassa. On löydettävä tasapaino muilla keinoilla.

On nukuttava riittävästi, saatava stressi inhimilliselle tasolle ja normalisoitava ruokarytmi, jotta nälkä- ja kylläisyysmekanismit alkavat taas toimia, kuten niiden kuuluu. On löydettävä mielekäs tapa liikkua. Kun näin tapahtuu, itsekuria ei juurikaan tarvita vaan terveellinen elämä tapahtuu itsestään ja intuitiivisesti.

Motivaatiota kuitenkin tarvitaan, jotta uneen, stressitasoihin ja muihin kompastuskiviin jaksaa kiinnittää riittävästi huomiota. Itselleni ne ovat jaksaminen ja terveys sekä se, että päätä on tullut näiden asioiden suhteen lyötyä seinään ihan riittävästi yhden elämän tarpeisiin.

On päiviä, jolloin syön huipputerveellisesti ja liikun paljon ja sitten on päiviä, jolloin makaan sohvalla ja syön herkkuja. Sitä kutsutaan tasapainoksi. Sitä kutsutaan myös elämäksi. Kaikilla on oikeus elää itselleen sopivaa elämää.

Rentouttavaa viikonloppua!

Tykkää Heftystä myös Facebookissa:

https://www.facebook.com/Heftytraining/

 

Itsekurilla lihavaksi

Otsikko kuulostaa varmasti monesta käsittämättömältä. Eikö se ole juuri itsekuri jolla ihmisen pitäisi saada pidettyä syömisensä ja liikkumisensa kunnossa ja siten itsensä normaalipainoisena? ”Pitää ottaa itseään niskasta kiinni”, ”pitää palata taas ruotuun”, ”mind over matter”.

Koko elämänsä tulisi pidellä itseään niskasta kiinni ja olla asennossa ruodussa. Kuulostaa aika ankealta. Vähän sellaista löysässä hirressä roikkumista. Ja sitä se juuri onkin. Valtaosa ihmisistä ei pysty olemaan ruodussa 365 päivää vuodessa 24/7 koko lopun elämäänsä. Osan elämästään kyllä pystyy, näinhän toimivat esim. monet huippu-urheilijat aktiiviuransa aikana.

Itsekuri tarkoittaa oman käytöksensä hallitsemista. Itsekuria harjoittava ihminen kieltäytyy hetkellisistä haluista ja mielihyvän hankkimisesta korkeamman päämäärän vuoksi. Tätä kutsutaan lykätyksi tarpeiden tyydytykseksi.

Jotta ihminen laihtuu, hänen tulee kuluttaa energiaa enemmän, kuin mitä energiaa saadaan. Evoluutiossa elimistömme on kehittynyt vastustamaan tätä. Valtaosan elimistöillä on tehokkaita keinoja suojautua laihtumista vastaan. Toisilla mekanismi on vahvempi kuin toisilla, tämä johtuu puhtaasti geeneistä.

Koska elimistömme vastustaa laihtumista, pyrimme tietoisesti hallitsemaan kehoamme itsekurin avulla. Kiellämme, rajoitamme ja kontrolloimme. Mutta koska syöminen ei ole vain mielihyvän hankkimista vaan elossapysymisen ehto, emme voi loputtomiin sivuuttaa nälkäsignaalejamme. Tai voimme, sitä kutsutaan anorexia nervosaksi ja siihen voi kuolla.

Monella kuitenkin elimistö laittaa hanttiin ennen kuin anoreksiaan ajaudutaan. Elimistö hidastaa aineenvaihduntaansa, laittaa nälkäviestit kovemmille kierroksille ja joidenkin tutkimusten mukaan jopa suoliston bakteerikanta alkaa manipuloimaan aivojamme niin, että söisimme enemmän. http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/kilot-kertyvat-aivoissa-asti

Itsekurin avulla voi taistella elimistöään vastaan vain tiettyyn pisteeseen asti. Tämä piste on ihmisillä hyvin yksilöllinen. Valtaosalla elimistö kuitenkin voittaa jossain vaiheessa ja lihominen lähtöpisteeseen ja usein sen ylikin alkaa. Tämä siksi, että vararavintoa olisi tarpeeksi silloin kun uusi nälänhätä eli tässä tapauksessa laihdutuskuuri taas koittaa.

Nälänhallinta ja kylläisyysmekanismi on virittynyt tekemään kaikkensa, jotta elimistömme saavuttaisi takaisin menetetyn rasvan. Jos nälkäsignaalia on sivuutettu pelkän itsekurin avulla jo pitkään, yleensä elimistö lopulta voittaa. Kuten professori Mustajoki toteaa: tahdonvoimakin lopulta väsyy kuin lihas.

http://www.hs.fi/tiede/art-2000005025205.html

Kun tämä prosessi toistetaan useita kertoja on syntynyt ilmiö nimeltä jojo-laihdutus. Kun äärimmäisen vahvalla itsekurilla varustettu ihminen alkaa taas taistelemaan elimistöään, biologiaa ja evoluutiota vastaan, itsekuri kantaa taas tiettyyn pisteeseen mutta hyvin harvoin loputtomiin ja elimistö saa kantajansa palauttamaan painon taas lähtöpisteeseen ja mieluiten sen yli.

Vuosia näin toimimalla, päädymme lopulta alkuperäistä lähtöpistettä korkeampaan painoon, josta on joka kerta vaikeampaa päästä alas, kun aineenvaihdunta, nälänhallintajärjestelmä ja kylläisyysmekanismi on itsekurin voimalla sekoitettu liian monta kertaa.

Näin saamme äärimmäisen vahvalla, ehdottomalla ja joustamattomalla itsekurillamme itsemme lihaviksi.

Tämän takia liian vahva itsekuri voi olla elinikäisen painonhallinnan kannalta huono asia. Vahva itsekuri joustamattomine kontrollointeineen ei opeta kenellekään kohtuutta, joustavuutta tai sallivaa kieltäytymistä mitkä taas ovat tutkitusti pysyvän painonhallinnan edellytyksiä.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/01/08/ravitsemusasiantuntija-patrik-borg-itsekuri-ja-syyllistyminen-eivat-auta

Jos olet jo liian monta kertaa lyönyt pääsi samaan itsekuri-ansaan, on aika miettiä uusia keinoja. Siitä lisää myöhemmin.

IMG_0468

 

Syy on sinussa! Vai onko?

Lotta Backlund kirjoittaa 1/2014 Fit Laihdu lehden kolumnissaan:

”Liikakilojen syy ei ole geeneissä tai kiireessä, vaan sinussa.”

Tässä pyöritään taas tuon syyllistämisaiheen ympärillä, mistä olen kirjoittanut muutaman kerran aiemminkin. Olen Lotan kanssa eri mieltä. Liikakilojen syy ei lähes koskaan ole jossain yhdessä yksittäisessä asiassa, kuten ylipainoisen korvien välissä, se on aina monen asian summa. Väitän, että osuus, mihin ihminen itse pystyy vaikuttamaan, vaihtelee yksilöittäin kovasti.

Jollekin ylipaino on suurelta osin oma valinta, jolloin ehkä vain muutama prosentti johtuu syistä, joihin ei voi vaikuttaa. Mutta jollakulla toisella itsestä riippumattomien syiden osuus voi olla paljon suurempi vaikka 60% tai 90%. Tällöin taustalla on usein joku terveydellinen ongelma: lääkitys, sairaus, syömishäiriö tai muu. Ja näillä spekseillä painonhallintakin on huomattavasti vaikeampaa, kuin jollekulle toiselle. Näitä taustalla olevia syitä emme usein tiedä toisesta tarkemmin.

Emme voi päätellä kenenkään ulkonäöstä, mistä hänen painoindeksinsä johtuu. Sama pätee hyvin hoikkiin ihmisiin. Eräs hoikka ihminen tuskaili joskus sitä, että hänen ulkonäkönsä perusteella, häntä pidetään anorektikkona tai syöpäsairaana. Vedetään ennakkoluuloihin perustuvia oletuksia, ilman, että tunnetaan taustoja.

Samassa tekstissä Lotta vertaa ylipainoa alkoholismiin:

”Eihän kukaan kuuluta senkään puolesta, että alkoholistien tavat pitäisi hyväksyä, vaan ajattelemme, että heidän elämänsä olisi huomattavasti terveempi, jos he tekisivät toisenlaisia valintoja.”

Eli mitä tällä tarkoitetaan, että alkoholismi onkin ihmisen henkilökohtainen valinta, ei sairaus? Joku siis tieten tahtoen valitsee alkoholismin? Tai huumeriippuvuuden tai minkä tahansa ongelman? Varmasti on aina jonkin verran mukana omia huonoja valintoja mutta taas kerran, yksilöstä riippuu kuinka paljon.

Samaa syyllistämistä huomaa myös keuhkosyövän suhteen. Saatetaan ajatella, että se on sairastuneen oma syy ja johtuu tupakoinnista, mutta tosiasiassa keuhkosyövän voi saada, vaikkei olisi yhtään savuketta eläessään vetänyt.

Tämän jälkimmäisen ryhmän takia kukaan fiksu ei menekään julistamaan, että keuhkosyövän syy on sinussa, koska se ei aina ole niin. Miksi siis on OK julistaa vastaavaa ylipainoisista?

Mikä idea on arvailla jonkun toisen ihmisen terveydentilan tai ulkoisen olemuksen syitä, kun asiasta ei voi tietää muut kuin asianosainen itse ja ehkä hänen lääkärinsä ja lähipiirinsä. Jos Backlundin ylipainon syyt ovat olleet hänessä itsessään, hän voi puhua tasan omasta puolestaan, ei kenenkään muun.

Ja mistä lähtien toisen ihmisen terveydentilan syyn ruotiminen ja arvailu on ollut hyväksyttyä? Se ei ole koskaan mitään muuta, kuin arvostelua, jonka tarkoitus on kiillottaa arvostelijan omaa kilpeä. Kaikki me varmasti joskus siihen sorrumme mutta kannattaako sellaisesta käytöksestä olla kovin ylpeä, saati kuuluttaa sitä julkisesti.

Hienoa Backlundille jos on onnistunut tavoitteessaan mutta syyttävän sormen osoittelu niihin ihmisiin, jotka eivät ole onnistuneet, ei mielestäni edistä kenenkään asiaa. Jos syyllistäminen oikeasti olisi tehokas keino saada ihmiset laihtumaan, koko lihavuusepidemia olisi tällä syyllistämisen määrällä jo poistunut maapallolta.

Tästä linkistä löytyy puhe lääketieteen tutkija ja kirurgi Peter Attialta, joka oivalsi, miksi potilaan syyllistäminen ei kannata.