Itsekurilla lihavaksi

Otsikko kuulostaa varmasti monesta käsittämättömältä. Eikö se ole juuri itsekuri jolla ihmisen pitäisi saada pidettyä syömisensä ja liikkumisensa kunnossa ja siten itsensä normaalipainoisena? ”Pitää ottaa itseään niskasta kiinni”, ”pitää palata taas ruotuun”, ”mind over matter”.

Koko elämänsä tulisi pidellä itseään niskasta kiinni ja olla asennossa ruodussa. Kuulostaa aika ankealta. Vähän sellaista löysässä hirressä roikkumista. Ja sitä se juuri onkin. Valtaosa ihmisistä ei pysty olemaan ruodussa 365 päivää vuodessa 24/7 koko lopun elämäänsä. Osan elämästään kyllä pystyy, näinhän toimivat esim. monet huippu-urheilijat aktiiviuransa aikana.

Itsekuri tarkoittaa oman käytöksensä hallitsemista. Itsekuria harjoittava ihminen kieltäytyy hetkellisistä haluista ja mielihyvän hankkimisesta korkeamman päämäärän vuoksi. Tätä kutsutaan lykätyksi tarpeiden tyydytykseksi.

Jotta ihminen laihtuu, hänen tulee kuluttaa energiaa enemmän, kuin mitä energiaa saadaan. Evoluutiossa elimistömme on kehittynyt vastustamaan tätä. Valtaosan elimistöillä on tehokkaita keinoja suojautua laihtumista vastaan. Toisilla mekanismi on vahvempi kuin toisilla, tämä johtuu puhtaasti geeneistä.

Koska elimistömme vastustaa laihtumista, pyrimme tietoisesti hallitsemaan kehoamme itsekurin avulla. Kiellämme, rajoitamme ja kontrolloimme. Mutta koska syöminen ei ole vain mielihyvän hankkimista vaan elossapysymisen ehto, emme voi loputtomiin sivuuttaa nälkäsignaalejamme. Tai voimme, sitä kutsutaan anorexia nervosaksi ja siihen voi kuolla.

Monella kuitenkin elimistö laittaa hanttiin ennen kuin anoreksiaan ajaudutaan. Elimistö hidastaa aineenvaihduntaansa, laittaa nälkäviestit kovemmille kierroksille ja joidenkin tutkimusten mukaan jopa suoliston bakteerikanta alkaa manipuloimaan aivojamme niin, että söisimme enemmän. http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/kilot-kertyvat-aivoissa-asti

Itsekurin avulla voi taistella elimistöään vastaan vain tiettyyn pisteeseen asti. Tämä piste on ihmisillä hyvin yksilöllinen. Valtaosalla elimistö kuitenkin voittaa jossain vaiheessa ja lihominen lähtöpisteeseen ja usein sen ylikin alkaa. Tämä siksi, että vararavintoa olisi tarpeeksi silloin kun uusi nälänhätä eli tässä tapauksessa laihdutuskuuri taas koittaa.

Nälänhallinta ja kylläisyysmekanismi on virittynyt tekemään kaikkensa, jotta elimistömme saavuttaisi takaisin menetetyn rasvan. Jos nälkäsignaalia on sivuutettu pelkän itsekurin avulla jo pitkään, yleensä elimistö lopulta voittaa. Kuten professori Mustajoki toteaa: tahdonvoimakin lopulta väsyy kuin lihas.

http://www.hs.fi/tiede/art-2000005025205.html

Kun tämä prosessi toistetaan useita kertoja on syntynyt ilmiö nimeltä jojo-laihdutus. Kun äärimmäisen vahvalla itsekurilla varustettu ihminen alkaa taas taistelemaan elimistöään, biologiaa ja evoluutiota vastaan, itsekuri kantaa taas tiettyyn pisteeseen mutta hyvin harvoin loputtomiin ja elimistö saa kantajansa palauttamaan painon taas lähtöpisteeseen ja mieluiten sen yli.

Vuosia näin toimimalla, päädymme lopulta alkuperäistä lähtöpistettä korkeampaan painoon, josta on joka kerta vaikeampaa päästä alas, kun aineenvaihdunta, nälänhallintajärjestelmä ja kylläisyysmekanismi on itsekurin voimalla sekoitettu liian monta kertaa.

Näin saamme äärimmäisen vahvalla, ehdottomalla ja joustamattomalla itsekurillamme itsemme lihaviksi.

Tämän takia liian vahva itsekuri voi olla elinikäisen painonhallinnan kannalta huono asia. Vahva itsekuri joustamattomine kontrollointeineen ei opeta kenellekään kohtuutta, joustavuutta tai sallivaa kieltäytymistä mitkä taas ovat tutkitusti pysyvän painonhallinnan edellytyksiä.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/01/08/ravitsemusasiantuntija-patrik-borg-itsekuri-ja-syyllistyminen-eivat-auta

Jos olet jo liian monta kertaa lyönyt pääsi samaan itsekuri-ansaan, on aika miettiä uusia keinoja. Siitä lisää myöhemmin.

IMG_0468

 

Vuosi vaihtuu ja taas laihdutetaan

Vuodenvaihteen voi havaita taas siitä, kuinka facebookin newsfeed täyttyy laihdutusmainoksista. Sillä ja tällä ohjelmalla saat pudotettua kiloja tai kymmeniä. Hetkeäkään en epäile, etteikö saisi. Lähes millä tahansa keinolla saa kyllä painoa pudotettua, eikä se ole edes kovin vaikeaa.

Itsekin olen pudottanut 20kg ainakin viisi kertaa. Jostain kumman syystä en kuitenkaan ole 100kg lähtöpainoa kevyempi, mikä on toisaalta hyvä, koska silloin olisin kuollut. Olen todistanut itselleni lukuisia kertoja, että pystyn elämään energiavajeessa kuukausia, joskus jopa vuosia.

Mutta en saa pidettyä pudotettua painoa pois kymmeniä vuosia, saati loppua elämääni. Tässä suhteessa kuulun 95% enemmistöön, koska vain 5% laihduttaneista pystyy pitämään pudotetun painon poissa pitkään tai jopa hautaan asti.

Toisaalta, ei se viisi prosenttia ihan toivoton ole. Kyllähän ihmiset lottoavatkin vaikka siinä on vielä paljon pienempi todennäköisyys onnistua. Tämän 5% toivonelättelyn ympärillä pyörii valtava bisnes.

Muutaman viikon valmennuspaketteja ja laihdutusohjelmia kaupataan taas apinan raivolla. Monet hankkivat samaa pakettia jo ties kuinka monetta kertaa, jospa se vaikka tällä kertaa toimisikin. Toiset kokeilevat jotain uutta. Kun vähärasvaiset ja vähähiillariset ohjelmat on kokeiltu, testataan seuraavaksi gluteenitonta, maidotonta tai raakavegaanista.

Eikä siinä mitään vikaa ole. Usein noista tuleekin hetkellisesti parempi ja energisempi olo, kunnes taas hiljalleen palataan vanhoihin tapoihin. Mutta elämän kai kuuluukin olla aaltoliikettä onnistumisten ja epäonnistumisten välillä.

Muutamaa uutta ohjelmaa on houkutellut itsekin kokeilla. Ei siksi, että uskoisin hetkeäkään niiden pysyvään vaikutukseen vaan ihan vain silkasta uteliaisuudesta. Että mikähän se tämän ohjelman jippo tällä kertaa on.

Mutta sitten en kuitenkaan viitsi alkaa taas kerran hämmentämään elimistöäni, se kun on pitkällä aikavälillä aina johtanut lähtötilannetta isompaan painoon. Itseäni laihdutus on lopulta vain lihottanut ja sitä riskiä en vaan enää voi ottaa. Vaikka kuinka alkaisin tällä kertaa ”tosissaan” ja ”viimeistä kertaa”, tiedän, että niin olen alkanut kaikilla edellisilläkin kerroilla.

Isoimman ja pitkäaikaisimman elämäntapamuutoksen olenkin tehnyt henkisellä tasolla jo muutama vuosi sitten. Sen elämänlaatua parantava vaikutus on ollut suurempi, kuin yhdenkään laihdutuskuurin. Olen oppinut olemaan rehellinen itselleni.

Kuva liittyy oleellisesti tämänhetkiseen ruokavaliooni.

2014-06-14-1942