Kivuliasta treenaamista

Keväällä kuopus täytti 1v. ja aloitin ohjatut salitreenit. Ohjatut siksi, että mun selkä on edelleen niin huonossa kunnossa, että katsoin järkevämmäksi, että siellä salilla on joku, joka katsoo vähän perään, mitä touhuan.

Siitä huolimatta joka kerta mun selkä on treenin jälkeen kipeä, vaikka jätän tietysti kokonaan tekemättä kaikki liikkeet, jotka on kielletty niiltä joilla on vatsalihasten erkauma. Silti selkä kipeytyy. Viimeksi kipeytyi niin, että vielä melkein viikko treenin jälkeen selkä huutaa hoosiannaa.

Tilanne on aika masentava. Jotakuinkin kaikki liikunta aiheuttaa kipua. Ainoastaan lyhyet 15min kävelyt tai pyöräilyt selkä kestää siedettävän kivun tasolla, sen pidempiä ei. Käytännössä mulle järkevintä olisi siis saada pieniä pyrähdyksiä useamman kerran päivässä.

Ongelma on vaan se, että mun pää ei meinaa kestää ajatusta ”pienistä pyrähdyksistä” tai ”varoivaisesta aloituksesta”. Olen kaikki tai ei mitään tyyppi. Jos en saa treenata täysiä, mun mielenkiinto treenaamista kohtaan hiipuu hyvin nopeasti. Kuntouttava hissuttelu ei ole yhtään mun juttu. Pitäisi päästä haastamaan itseään, mutta nyt ei vaan voi ja se todellakin syö naista.

Mä kaipaan aikaa 4 vuotta sitten, jolloin pystyin tekemään mitä vaan ilman kipua. Jokapäiväisessä elämässä läsnä oleva kipu on henkisesti aika raskasta. En aiemmin edes ymmärtänyt millaista kroonisen kivun kanssa eläminen on, kun ei mulla sellaista koskaan ollut. Ei juurikaan edes tavallisia päänsärkyjä tai kuukautiskipuja. Olin niin tottunut kivuttomaan elämään, että pidin sitä itsestäänselvyytenä.

Mun kipukynnys on melko korkea silloin, kun pitää sietää hetkellistä kipua. Esim. hammaslääkäri ei ole koskaan ollut mulle mikään big deal. Mutta krooninen kipu on eri juttu. Mä unelmoin, että joskus tulee taas aika, jolloin saa elää ilman kipua.

 

Mainokset

Viimeisimmät InBodyt

Edellisestä InBodystä oli kulunut jo melkein 6kk, joten tartuin tarjoukseen, kun Eiran sairaalassa mittaus maksoi 20€ (tämä ei ole mainos, kuten ei juuri mikään muukaan tässä blogissa, maksan yleensä kaiken suosittelemani omasta pussistani). Käyntiin kuului myös 45min konsultaatio, jossa käydään läpi erittäin seikkaperäisesti jokainen mittauksen lukema. Itse olen käynyt niin monta kertaa, että lukujen selostuksia en tarvinut, joten käytin ajasta vain noin puolet. Mittaaja oli tosi asiallinen, omalle kohdalleni ei epäasiallista mittaajaa ole koskaan sattunutkaan.

Mitä mittauksessa selvisi? Ei mitään uutta ja mullistavaa, painoa oli hiukan lähtenyt kevääseen verrattuna. En ole tehnyt yhtään mitään painon lähtemisen eteen, ainoastaan makeanhimo on hieman pienempi kuin imetysaikana, mutta laihduttaut en ole, enkä aiokaan. Olen lähes täsmälleen samoissa lukemissa nyt kuin 2012, jolloin menimme mieheni kanssa naimisiin (kaikki vanhat InBody tulokset on säästössä, niitä on hauska vertailla) ja itseasiassa myös samoissa kuin vuonna 2004-2006. Vuosina 2007-2010 olin nykyistä painavampi. Huippulukemissani olin 2008, silloin olin 15% painavampi, kuin nyt.

Erikoista oli lähinnä se, että lihasprosenttini oli lähes sama, kuin tuolloin 5 vuotta sitten, vaikka treenasin silloin paljon kovempaa. En oikein tiedä miten suhtautuisin asiaan. Onko se positiivista vai ei. Paino oli 100g tarkkuudella sama, mutta lihasta oli silloin 100g enemmän ja vastaavasti rasvaa 100g vähemmän. Eli paino sama mutta nykyinen kehonkoostumukseni on ihan hitusen huonompi. Oikeastaan häkellyttävän vähän huonompi, olisin kuvitellut, että ero olisi isompi. Mittausten perusteella vaikuttaa siis siltä, että himotreenaaminen vaikuttaa enemmän kuntooni ja suorituskykyyni kuin kehonkoostumukseeni.

Toinen merkillepantava asia verrattaessa 2012 tehtyä ja viimeisintä mittausta oli se, että viskeraalirasvani on pienempi, kokonaisrasvani oli siis lähes sama, mutta nyt sitä on hieman vähemmän sisäelinten ympärillä. Tämän selittää, kuten jo aiemminkin kerroin, se, etten ole 4 vuoteen käyttänyt alkoholia juurikaan. InBody mittaa myös vyötärönympäryksen ja vatsalihasten erkaumasta ja suolisto-ongelmistani johtuen se on edelleen isompi kuin mittauksissa ennen raskauksia. Tämä siitä huolimatta, että ihonalainen rasva ei ole lisääntynyt ja sisäelinrasva jopa vähentynyt. Tämä siis todistaa sen, että vyötärönympärysmitasta ei voida aina päätellä muutosta keskivartalorasvan suhteen, mikäli muutoksen syynä on suolisto- tai vatsavaivat ja/tai vatsalihasten erkauma. Itsellänihän siis nämä kaikki ja näillä näkymin tila on pysyvä.

Monilla erkauma on kuntoutuksella korjattavissa, omalla kohdallani muutosta parempaan ei ole tapahtunut fysioterapiasta, osteopatiasta ym. kuntoutuksista huolimatta. Joillekin valitettavasti käy niin, että ainoaksi ja viimeiseksi korjausmahdollisuudeksi jää leikkaus tai sitten elämä kipujen kanssa. Itse en vielä ole päättänyt kumman valitsen. Julkinen puoli ei erkaumien leikkausia tietääkseni rahoita.

Vatsalihasten erkaumat ovat melko yleisiä synnyttäneillä naisilla, etenkin niillä joilla useampia lapsia. Erkaumat aiheuttavat kroonisia selkäkipuja mutta näitä kipuja on aina aiemmin pidetty täysin normaalina, synnyttäneiden naisten elämään kuuluvana asiana. Vuosituhansia kroonisten kipujen kanssa on vain eletty. Nykyinen kivuttomuuteen tähtäävä elämä on varsin uusi ilmiö. Koko erkauma-asiaa ei vielä muutamia vuosia sitten edes tunnettu tai haluttu noteerata mitenkään.

Kehonkoostumuksen ja painoindeksin suhteen ei siis juuri mitään eroa tähän 5 vuotta sitten otettuun kuvaan. Ja se on ihan OK. Erkauma-asia taas ei ole edelleenkään OK.

 

Body Pride!

Vihdoin on jotain asiaa! Kaveritkin jo kyselee ”kirjotatko sä enää sitä blogiasi?” No kirjoitan, mutta todella harvoin. Heftyn Fbookissa vähän enemmän elämää.

Mutta ohessa kuvia Jenny Lehtisen ja Ylen Vaakakapinan järjestämästä Body Pride tapahtumasta Espalta 23.8. Samalla kuvattiin Jenny+ sarjaa, joka tulee Yleltä myöhemmin tänä syksynä.

Body Priden idea on siis se, että kaikki erilaiset kehon mallit ovat yhtä arvokkaita ja jokaisella on vartalotyyppiin katsomatta #lupanäkyä

Tässä illan tunnelmia:

Ensin vedettiin muutaman kerran kulkueena Espaa ympäri samba-patteriston rytmittämänä.

Pinkissä hörhelössä kapinajohtaja Jenny Lehtinen

Ja glittereissä Saara Sarvas

Kulkueen jälkeen istuimme piknikille ja TV-ohjelman kuvaukset jatkuivat

Oli ihan mahtava ilta ja paljon oli päässyt ihmisiä paikalle. Toivottavasti ensi vuonna sama uudestaan!

Ennen ja jälkeen

Wau mikä upea muutos! Hän sankarilaihdutti kymmeniä kiloja! Katso ennen ja jälkeen -kuvat. Näitä on lehdet pullollaan. Hienoa kaikille, jotka ovat onnistuneet elämäntapamuuutoksessa mutta itse odotan vielä sitä päivää, kun otsikot olisivat hieman erilaisia.

84% laihduttaneista lihoo kaiken takaisin kahdessa vuodessa, 94% vähän pidemmässä ajassa. Lähes kaikki siis. Oikeasti uutisoimisen arvoista olisi se, jos joku saa pidettyä pudotetut kilot pois 10 vuotta tai yli. Siihen pystyy vain muutama prosentti ihmisistä. Se on harvinaisuudessaan osastoa yksisarviset ja muut satuolennot.

Missä siis otsikot: ”Hän on edelleen samassa painossa!”

Pakko hieman paukutella henkseleitä tässä siitä, että itsehän kuulun tähän yksisarvis-osastoon. Noin 10 vuotta sitten elopainoa oli noin 10% enemmän kuin nyt. Ja tässä välissä olen synnyttänyt kahdesti. Raskaus ja imetykset aiheuttivat jonkin verran painonvaihtelua mutta nyt kun viimeinenkin imetys on lopetettu pari kuukautta sitten, olen ihan samoissa lukemissa, kuin ennen näitä raskauksia.

Mitään en ole tehnyt asian eteen. En ole laihduttanut, en ottanut itseäni niskasta kiinni, en harjoittanut itsekuria tai mitään muutakaan vastaavaa. Syön silloin kun on nälkä ja liikun lähinnä nostelemalla herroja 11kg ja 14kg. Sitä tulee toki tehtyä aika paljon ja päivittäin.

Ihmisiä tuntuu kiinnostavan muutos. Mitä painoon tulee, ei väliä kumpaan suuntaan se on liikkunut, mitä isompi muutos, sitä enemmän ihmisiä kiinnostaa. Tässä suhteessa kirjoitan varmaan maailman epäkiinnostavinta blogia. Mikään ei muutu, varsinkaan paino. Eikä tarvitsekaan. Mulle riittää se, että pudotettu 10% pysyy poissa, hautaan asti. Jos näin ei käy, sekään ei ole maailmanloppu.

Tässäpä näitä sensaatiomaisia ”ennen ja jälkeen” -kuvia.Kaksi on otettu 2013 ennen raskauksia, yksi 2014 synnytyksen jälkeen ja yksi tänään. En kerro missä järjestyksessä kuvat ovat. Saa arvailla.

Yhdellä kuvista osallistuin myös Vaakakapinan #lupanäkyä haasteeseen. Koska meillä kaikilla on lupa näkyä uimapuvussa rannoilla myös selluliitteinemme, makkaroinemme ja raskausarpinemme.

Hauskaa juhannusta!

 

 

 

Ihana nainen -kuvaukset

Mut pyydettiin tässä keväällä Ihana nainen -kuvauksiin. http://ihananainen.fi/

Idea kuvauksissa on se, että paikalle saavutaan omassa normilookissa ja sen jälkeen ammattimeikkaaja/kampaaja loihtii sinulle kaksi upeaa tyyliä, jotka ammattikuvaaja kuvaa studiossa.

Esitin toiveen, että haluaisin ensimmäisen tyylini olevan sellainen, jonka voisin laittaa profiilikuvaksi vaikka Linkediniin. Asiallinen mutta sellainen, joka tuo oman persoonani esiin. Laitettuna ja hyvässä studiovalaistuksessa ammattilaisten käsissä jokaisesta saa hyviä kuvia.

Tässä ensimmäinen tyyli.

Toisen tyylin halusin olevan jotain aivan muuta. Ihana nainen -konseptiin kuuluu yleensä kauniit kuvat, joissa  kuvattava stailataan tylleillä ja upeilla koruilla. Koska kyseinen tyyli ei ole oma juttuni, kysyin, voidaanko mulle tehdä aivan överi look. Soul diiva meets drag queen. Ja kyllähän se onnistui. Asu löytyi omasta kaapistani ja muuten tyyli laitettiin kasaan paikan päällä. Ja tyylistä tuli täsmälleen sitä, mitä olin toivonut: perinteisiä kauneuskäsityksiä rikkovaa, hulluttelevaa tyyliä.

Suosittelen lämpimästi Ihana nainen -elämystä jokaiselle, etenkin jos on yhtään kamerakammoinen tai kokee aina epäonnistuvansa kuvissa. Näissä kuvauksissa onnistuu varmasti ja on myös mahdollista kokeilla jotain sellaista tyyliä, mitä ei ole koskaan aiemmin kehdannut kokeilla.

Ihanat ammattikuvaajat Mikku Merimaa ja Niina Stolt saavat jokaisen rentoutumaan kameran edessä ja auttavat kuvattavaa päästämään sisäisen valokuvamallinsa vapaaksi.

 

Riski bisnes

Olen huomannut, että terveyskeskustelussa ei täysin ymmärretä, mitä sana riski tarkoittaa. On fakta, että lihavuuteen liittyy kohonnut riski sairastua. Tämä usein ymmärretään niin, että lihavuus automaattisesti tarkoittaa sairautta. Riski tarkoittaa kuitenkin sitä, että osalle tulee lihavuuden takia terveysongelmia ja osalle ei mitään.

Myös tupakointi on terveysriski, joka saattaa aiheuttaa keuhkosyöpää. Kaikki tupakoitsijat eivät silti sairastu siihen tai mihinkään muuhunkaan tupakointiin liitettyyn sairauteen. Kohonnut riski tarkoittaa ainoastaan sitä, että on todennäköisempää, että sairastuu.

Ihmiset ottavat erilaisia terveyteen liityviä riskejä, yksi tupakoi, toinen juo alkoholia, kolmas syö paljon sokeria, neljäs ottaa liikaa aurinkoa, viides ajaa ilman pyöräilykypärää, kuudes ei käytä autossa turvavyötä, seitsemäs ei harrasta ollenkaan liikuntaa, kahdeksas kävelee heikoilla jäillä ja yhdeksäs punaisia päin. Nämä kaikki ovat riskejä terveydelle ja listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Useimmat näistä riskeistä ovat sellaisia, missä ihminen voi aiheuttaa haittaa vain itselleen. Esim. tupakoinnilla ja alkoholia juomalla saattaa aiheuttaa riskejä myös muille, riippuen vähän paikasta ja tilanteesta. Kännykän näpyttely autolla ajaessa on myös yleistä, vaikka siinä on iso riski tappaa itsensä lisäksi myös muita.

Mutta riski mistä eniten meuhkataan on lihavuus. Sitä jaksetaan kauhistella ja paheksua enemmän kuin mitään muuta riskinottoa. Jos ihminen ottaa terveyteensä kohdistuvia riskejä ajamalla ilman pyöräilykypärää, harva edes noteeraa ja vielä harvempi jaksaa mennä nettiin kauhistelemaan ja paheksumaan asiaa.

Edes tupakoinnista ei kirjoitella samaan sävyyn kuin lihavista. ”Kun menin kaupungille, siellä oli ihmisiä syöpäkääryle huulessa. Kyllä mua niin oksetti, eikö ne yhtään ajattele terveyttään? Jos syöpään sairastuvat, ei ainakaan mun verorahoilla niiden hoitoja maksella. Ne haiseekin niin kuvottavalle ja rumia ovat, ihot harmaita ja kynnet keltaisia. En kyllä panis semmoista tuhkakupille haisevaa luuseria.”

Rajun kuuloista tekstiä, vai mitä? Tällainen retoriikka on kuitenkin ihan tavallista, jopa hyväksyttävää lihavista puhuttaessa. Lihavia pitää ”herätellä”, kun eivät muuten tajua lihavuuttaan. Ja paheksuminen ja kauhisteleminen verhotaan huolestumiseksi. ”Olen niin huolissani lihavien terveydestä”. Oikeasti kyse on vain siitä, että kauhistelemalla ja olemalla ”huolissaan” yhdestä ryhmästä, halutaan asettautua heidän yläpuolelleen ja korostaa omaa erinomaisuuttaan.

Ihmiset ottavat elämässään erilaisia ja eri tasoisia riskejä. Elämä itsessään on riski. Siitä ei ole vielä kukaan selvinnyt hengissä.

Heikot jäät. Se on riski.

Mitä vyötärönympärys kertoo oikeasti?

Olemme saaneet lukea paljon siitä, miten lihavuus on terveysriski mutta se on etenkin sitä, jos rasvaa on kertynyt keskivartaloon ja nimenomaan sisäelinten ympärille kertyväksi viskeraalirasvaksi. Esimerkiksi naisille tyypillisesti reisiin ja pakaroihin kertyvä rasva ei ole vaarallista vaan hormonaalisista ja muista terveydellisistä syistä sitä on hyvä jonkin verran ollakin.

Sisäelinrasvan vaarallisuus on tieteellisesti niin vedenpitävästi perusteltu, että sitä en lähde kyseenalaistamaan ollenkaan. Mutta toinen asia onkin se, mistä me voimme tietää, onko sisäelintemme ympärillä liikaa rasvaa vai ei.

Terveydenhuolto tarjoaa meille näppärää tapaa tätä mitata: mittaamalla vyötärönympäryksen mittanauhalla. Oheisessa artikkelissa Suomen johtava lihavuustutkija Aila Rissanen kertoo, että mittanauha on terveyden kannalta tärkeämpi työkalu kuin vaaka.

http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/laihdutus/vyotaronymparys_kertoo_enemman_kuin_vaaka

Terveellinen mitta on naisella alle 80cm, jos mitta on yli 90cm, riski on suurentunut ja jos yli metrin, on riski jo todella suuri. Nämä suositusmitat ovat samat kaikille naisille, oli pituutesi sitten 150cm tai 185cm ja luustosi mittasuhteet mitkä tahansa. Tässä kirjoituksessa en ota kantaa siihen ovatko suositusmitat järkevät kaikille vai eivät. Siitä joskus toiste lisää.

Vyötärönympäryksen mittaaminen on kuitenkin vaikeampaa kuin luulisi. Työssäni vaatesuunnittelijana olen mitannut ihmisiä yli 20 vuotta ja olen huomannut, että valtaosa ihmisistä ei tiedä missä vyötärö oikeasti sijaitsee. Etenkin keskivartalolihavalta ihmiseltä on melko vaikea hahmottaa vyötärön paikkaa, kun sitä ei aina selkeästi näy. Moni tulkitsee vyötärön olevan jossain siinä navan kohdilla suunnilleen.

Virallinen vyötärönympärys niin vaatetusmittauksessa kuin terveydellisessäkin on suoliluun yläpuolella ja kylkiluiden alapuolella. Jos ihmisen vyötärö ei näy, pitäisi koittaa tunnustella missä kohdassa kylkiluut loppuvat ja suoliluu alkaa. Jos keskivartalolla on paljon rasvaa, sen käsin tunteminenkin on melko haastavaa. Niinpä mittanauha usein terveysalan ammattilaistenkin toimesta huiskitaan vähän jonnekin sinnepäin.

Itselläni esim. napa on melko alhaalla ja siitä kohtaa mitattuna ollaan selkeästi suoliluun harjanteiden leveimmässä kohdassa ja mittakin on jo 10cm isompi kuin muutaman sentin ylempänä, oikeassa vyötärön paikassa.

Jos kuitenkin on tarkoitus mitata tapahtuvaa muutosta, esim. laihtumista, on se ja sama ottaako mitan vyötäröltä, lantiosta vai vaikka reidestä, rasva lähtee useimmilla tasaisesti ympäri kehoa ja muutoksen yleensä huomaa mistä tahansa kohdasta mitattuna, kunhan se mittanauha laitetaan aina täsmälleen samaan kohtaan.

Paitsi silloin jos keskivartalolla tapahtuu jotain muuta mikä vaikuttaa vyötärönympärykseen. Näitä voi olla mm. vatsalihasten erkauma ja erinäiset vatsavaivojen mm. refluksin tai IBSin aiheuttamat turvotukset. Naisilla myös kuukautisturvotus saattaa muuttaa vyötärönympärystä kierron eri kohdissa. Ja yksi erittäin ikävä syy voi olla myös keskivartalossa sijaitseva kasvain.

Refluksikoilla ja ärtyvän suolen oireyhtymää sairastavilla voi vyötärönympärys vaihdella vuorokauden aikana jopa kymmeniä senttejä riippuen siitä mitä on syönyt samana ja edeltävinä päivinä. Myös vatsalihasten erkauma voi olla yli 10cm ja jos erkauman lisäksi on raskauksissa tapahtunut muutakin vatsalihasten venymistä, voi vyötärönympärys olla jotain ihan muuta kuin ennen raskauksia. Monissa vatsavaivoja käsittelevissä blogeissa ja someryhmissä näytetään paljon kuvapareja missä on kuvia ennen turvotusta ja turvotuksen aikana. Moni näyttää siltä kuin olisi viimeisillään raskaana.

Summa summarum, näiden asioiden vuoksi vyötärönympärys voi kasvaa rajustikin vaikkei keskivartaloon olisi tullut grammaakaan lisää rasvaa. Koska mittanauhalla mittaaminen on niin surkea keino selvittää sisäelinten ympärillä olevan rasvan tilannetta, millä asiaa pystyy sitten selvittämään?

Kehonkoostumusmittaukset ovat yksi keino. Itselleni eri kehonkoostumusta mittaavat laitteet ovat antaneet hyvin erilaisia arvioita sisäelinrasvani määrästä. Näistä kuitenkin melko luotettavana pidetään InBodya mutta siinäkin tulisi mittausolosuhteet olla erittäin tarkasti vakioidut. InBodystä olen kirjoittanut useasti aimminkin ja ne postaukset löytyvät hakutoiminnolla. Vielä tarkempaa tietoa saisi sairaaloissa käytettävällä DXA laitteella, mutta yksityisellä lääkäriasemalla se mittaus maksaa satoja euroja.

Vatsan alueen ultrassa pystytään katsomaan mm. maksan rasvan tilanne. Kun viimeksi kävin itse vatsavaivojeni takia ylävatsan ultrassa, kysyin samalla, miltä maksani rasvatilanne näyttää ja mittaaja kertoi, että ihan normaalilta. Rasvoittunut maksa olisi kuulemma suurempi ja näkyisi vaaleampana. Rasvamaksa olisi myös havaittavissa verikokeilla ja niissäkään ei itseltäni löytynyt poikkeavuuksia.

Olen käynyt InBodyssä viimeksi kuukausi sitten, kun viimeisimmästä synnytyksestä on kulunut vuosi. Sitä ennen kävin loppuvuodesta 2013 juuri ennen kahta edellistä raskauttani. InBodyn mukaan viskeraalirasvani määrä oli vähentynyt vaikka vyötärönympärykseni on viimeisen kolmen vuoden ja kahden raskauden aikana suurentunut melkoisesti. Kuukausi sitten painoni oli 2kg enemmän, kuin ennen raskauksia, tänään tuo viimeinenkin 2kg on lähtenyt ja paino on täsmälleen sama kuin ennen raskauksia. InBodyn mukaan myös lihasmassa on nyt lähes täsmälleen samoissa, kuin ennen raskauksia, heittoa oli jokunen sata grammaa.

Miten on siis mahdollista, että vyötärönympärys on kasvanut vaikka keskivartaloni viskeraalirasva on vähentynyt? Siksi, että vatsavaivojen takia vatsani on jatkuvasti turvoksissa, eikä vatsalihasten erkaumakaan pääse umpeutumaan, kun koko ajan pömpöttää.

Vatsan kivuille ja/tai turvotuksille voi olla lukemattomia eri syitä: voi olla refluksia, sappirefluksia, hapotonta vatsaa, keliakiaa, helikobakteeria, ärtynyttä suolta, laktoosi-intoleranssia, sappikiviä, maitoproteiiniallergiaa, mahalaukun tulehdusta ja lukematon määrä erilaisia eri allergioita. Ja pahimpana tietysti vakavammat sairaudet kuten syöpä. Itseltäni on osa asioista tutkittu, esim. helikobakteeria, keliakiaa tai sappikiviä minulla ei ole. Mutta kaikkia allergioita ei ole vielä selvitetty.

Sisäelinrasvani vähenemisen looginen selitys on se, etten ole ollut yli kolmeen vuoteen humalassa, alkoholia on viimeisen kolmen vuoden aikana kulunut vain muutamia annoksia. Alkoholi on yksi isoimmista sisäelinrasvan määrään vaikuttavista tekijöistä. Ennen vuotta 2014 join melko säännöllisesti, ainakin muutaman lasillisen viikottain ja humalassa olin keskimäärin kerran kuussa. Nuoruuden biletysvuosina sitäkin useammin.

Mittanauhalla vyötärönympäryksen mittaaminen saattaa siis kertoa lisääntyneistä terveysriskeistä tai sitten ei. Ja koska oikean mittauskohdan löytäminen on kelle tahansa ammattilaisellekin haastavaa, ei voida puhua mistää eksaktista ja täysin luotettavasta mittaustavasta siksikään.

Jos on varma, että elintavat ovat menneet parempaan suuntaan mutta vyötärönympärys on kasvanyt silti, kannattaa yrittää selvittää vatsalihasten, vatsalaukun ja suoliston tilanne. Aina se ei kaikista tutkimuksistakaan huolimatta silti selviä.

Suurentunut vyötärönympärys saattaa kertoa, että jotain terveydellistä ongelmaa keskivartalon alueella on, mutta aina se ongelma ei liity sisäelinrasvaan, eikä näin ollen kerro lisääntyneestä riskistä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Kyseessä voi olla jotain aivan muuta. Aina ei kannata tyytyä siihen, että lääkäri vain patistaa laihduttamaan, kannattaa vaatia muitakin tutkimuksia.

Kuvassa vatsani reilu vuosi sitten, viimeisilläni raskaana. Näky on toisinaan samankaltainen vielä nykyäänkin vaikka raskaudet ovat jo kaukainen muisto ja painokin sama, kuin ennen raskauksia.