Mikä on staattisempaa puuhaa kuin istumatyö? Imetys. Riippuu hirveästi vauvasta, kuinka pitkiä aikoja rinnalla viihdytään. Jotkut ottavat 5 minuutin huikat ja jotkut, kuten oma vauvani, ovat slow food ihmisiä. Kun rinnalle mennään, siinä ollaan vähintään 30 minuuttia kerrallaan ja äidin pitää olla täysin liikkumatta.
Ensimmäiset 4 kuukautta rinnalla oltiin kaikki hereilläoloaika ja osa uniajastakin, eli yli puolet vuorokaudesta. Välillä oli vaikeaa päästä edes vessaan tai suihkuun. Puhumattakaan siitä, että selkää olisi ehtinyt jumppamaan tai venyttelemään. Päiväunet vauva on suostunut nukkumaan vain liikkuvassa vaunussa. Siksi täällä on viimeiset puoli vuotta postattu lähes pelkästään ulkoilukuvia. Vaunulenkeistä ei kuitenkaan ole ollut selälle kuin hetkellistä apua.
Kun aloitimme kiinteät 4kk iässä, tilanne vähän helpottui mutta selkä oli neljässä kuukaudessa ehtinyt jo mennä niin huonoksi, että kivusta oli tullut kroonista. Kroonistuneiden selkävaivojen kanssa ei pidä mennä repimään isoja painoja tai kahvakuulia salille, vaan ensin tarvitaan kuntouttavaa selkäjumppaa.
Mutta tämäkin on haastavaa toteuttaa vauvan kanssa joka haluaa olla 24/7 sylissä tai rinnalla. Ne pienet vapaahetket, joita olen saanut mieheltäni tai vanhemmiltani hoitoavun muodossa, olen käyttänyt pääasiassa töiden tekoon. Ensimmäisessä työpalaverissa olin jo muutama viikko synnytyksen jälkeen. Sellaista on yrittäjän elämä.
Verrattuna istumatyöhön, jossa voi vaihdella asentoa vaikka minuutin välein, imetys on staattisinta mahdollista puuhaa. Toki on äitejä, jotka imettävät vaikka juostessaan, itse en kuulu heihin. Meillä imetyksen pitää tapahtua rauhallisessa ja virikkeettömässä tilassa, muuten touhusta ei tule mitään.
Ensimmäistä lastani osittaisimetin 4 kuukautta ja koin tuon ajan ja määrän liian vähäiseksi. Imetyksen terveyshyödyt lapselle ovat niin isot, että tällä kertaa päätin, että panostan imetykseen enemmän, kuin ensimmäisellä kerralla, imetän vähintään 6kk, mielellään paljon pidempäänkin ja siitä ensimmäiset 4kk valtaosin pelkkää rintamaitoa. Ja kun jotain päätän, sen teen vaikka hampaat irvessä ja kivusta itkua vääntäen. Ja niinhän siinä juuri kävi.
Joillekin imetys on kuin leikkiä ja laulua vain, itse en kuulu niihin ihmisiin. Viimeiset puoli vuotta on imetyksen suhteen ollut erittäin sitovaa ja haastavaa aikaa. En ihmettele yhtään, että niin moni heittää hanskat suosiolla tiskiin ja syöttää pelkkää korviketta. Imetyksen tukeminen ei myöskään, ainakaan Helsingissä, kuulu julkisiin palveluihin. Apua ja tukea on saatavissa lähinnä vain Imetyksen tuki yhdistykseltä. Mutta sielläkin avuntarvitsijoita on tuhansia.
Oman perheen tuki olisi oleellista mutta sellainen, joka ei ole koskaa imettänyt, ei välttämättä ihan ymmärrä, mikä tässä voi niin haastavaa olla. Häkellyttävää on myös se, miten harva ymmärtää äidinmaidon ylivoimaisuuden vauvan ravintona. Moni ihan aidosti luulee, että korvike ajaa saman asian ja että ponnistelu asian eteen, on vain fanaattisten imetysuskovaisten juttu.
Tässä sitä siis ollaan, selkä paskana ja niskat jumissa. Keltään et tule ponnisteluistasi mitään kiitosta koskaan saamaan, mutta tiedät ainakin itse yrittäneesi parhaasi asian eteen.
Eilen tehtiin miehen kanssa 12km kävely- ja juoksulenkki, selkä ei tykännyt, vaikka uudet juoksurattaat rullasivatkin sulavasti. Särkylääkettä vaan naamaan, jotta pystytään taas jäkittämään paikallaan maitobaarina toimien, koska mikään muu ei huutoon auta.
Ja sitten kun vauva irroittaa otteensa, kun on saanut mahansä täyteen, hymyilee äidille hellyttävästi ja sanoo ”hee”, ajattelen, että ehkä tämä sittenkin on kaiken sen vaivan ja tuskan arvoista.
Meidän pikkuapulainen auttoi myös kylvöpuuhissa. Siemenpussit tuli tarkastettua huolellisesti 😀
heftytraining 