Ei kai taas kiivetä vuorenrinnettä?

Blogi palailee pikkuhiljaa kesätauolta. Sateista heinäkuuta lähdettiin pakoon automatkalle Eurooppaan ja sieltä palattuamme kesä tuli vihdoin myös Suomeen. Matkasta on jo kuukausi mutta en ole vielä kertonut siitä juuri mitään paria kuvapostausta lukuunottamatta.

Kiersimme siis Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Slovakiassa, Unkarissa, Itävallassa, Tsekeissä ja Saksassa. Ajomatkaa tuli yhteensä nelisentuhatta kilometriä, ajoimme .2-4h päivässä kohteesta toiseen, ja olimme jokaisessa kohteessa 1-2 päivää. Koko reissuun meni 2,5 viikkoa.

Paikkoihin ei ehdi ihan hirveän syvällisesti tuossa ajassa tutustumaan mutta road tripin idea mielestäni onkin vähän se, että maisema vaihtuu koko ajan. Sitten voi tehdä erikseen noihin paikkoihin vaikkapa pitkän viikonlopun mittaisia reissuja. Ja nyt saimme ainakin hyvän käsityksen, mihin mennään toistekin.

Olimme reissussa koko perhe eli minä, mies, teini ja vauva. Ajoitettiin ajot vauvan päikkäriaikaan iltapäiville, mikä toimi hyvin. Ja koska hellettä oli monessa paikassa jopa 37 astetta, päivän kuumimmat hetket oli hyvä istua ilmastoidussa autossa.

Linnoja ja historiallisia keskustoja nähtiin aika tavalla mutta käytiin myös pari luontokohdetta: Kuurin kynnäs ja Sutovon vesiputous Karpaattien vuoristossa. Kumpaankin kohteeseen oli vähän kiipeämistä ja noiden jälkeen teini kysyikin, että ”eihän me enää mennä kiipeämään mitään vuorenrinteitä?” Ei siis menty. Vauvan ja kamojen kantaminen toi tuohon tietty pientä lisähaastetta mutta onneksi ei olla rapakunnossa.

Mutta niihin vuorenrinteisiin. Kuurinkynnäs oli mahtava paikka! Meillä kävi hyvä tuuri sään suhteen. Kovalla helteellä, tai kaatosateella dyyneillä olisi ollut nihkeämpi patikoida. Käytiin tsekkaamassa siellä muutama uimaranta ja sitten ne varsinaiset dyynialueet, joissa on tarkkaan rajattu kävelyreitit.

Ensin sinne käveltiin parkkipaikalta lähtevää metsäpolkua, jonka jälkeen tuli tämmöinen lautapolku.IMG_3777

Sitten kun luultiin, että ollaan kohta perillä, lautapolku loppui ja piti tarpoa ylämäkeen pehmeässä hiekassa. Hyvä reisi-pakaratreeni, jos voin sanoa.

IMG_3788

Ajateltiin, että tuon mäennyppylän jälkeen nähdään jo meri, mutta mitä vielä, hiekkamäki vain jatkui!

IMG_3823

Lopulta pääsimme ylös ja sieltä näkyi meri kahteen suuntaan näin:

IMG_3792 IMG_3798

Vesiputouksen metsästys oli vähän samantyyppinen haaste. Polku alkoi suht helposti kuljettavana lenkkipolkuna, joka vaihtuikin sitten puolivälissä erittäin kivikkoiseksi rinteeksi.

Lopussa odotti kuitenkin tämä melkein 40m korkea luonnonvesiputous.

IMG_4210

Ennen varsinaista putousta oli pari tällaista rakennettua ”putousta”. Tuossa kuvassa (ton pikkuputouksen yläpuolella/takana) näkyy millaista kivikkoa pitkin käveltiin. Vaelluskengät olis olleet paras valinta mut eipä tajuttu tätä.

IMG_4188 IMG_4194

Tämmöisiä retkiä siis. Jalat oli aika pahoilla rakoilla noiden jälkeen. Vaikka matkat ei olleet pitkiä, väärä kenkävalinta teki tehtävänsä. Mutta oli se sen arvoista silti. Retkeily, ulkoilu, patikointi ja Urban Exploring ovatkin jo reilun vuoden aikana alkaneet kiinnostaa yhä enemmän ja enemmän. Blogia seuranneet ovat ehkä huomanneetkin, että vähän ulkoilupainotteiseksi on mennyt ja niin varmaan menee vielä jonkin aikaa.

Pääsiäismenot ja asiaa uudesta blogista

Tämä blogi tulee jäämään taas vähän vähemmälle, koska tulen nyt muutaman seuraavan kuukauden ajan keskittämään huomioni David Collectionin kanssa tekemääni yhteistyöblogiin, jonka piakkoin linkitän tännekin.

Kyseessä tulee olemaan asiantuntijablogi, jossa kirjoitan omasta ammatillisesta näkökulmastani kaikesta, mikä liittyy urheiluvaatteisiin. Treenaamista ja eri lajeja tullaan sivuamaan sielläkin kilpaurheilijoista ja muista liikunta-alan ammattilaisista tehtyjen haastattelujen muodossa.

Kyseisessä blogissa tulee olemaan paljon kiinnostavaa asiaa tämänkin blogin lukijoille. Pysykää siis kuulolla, pääsiäisen jälkeen uusi blogi starttaa.

Sillä välin keväiset pääsiäistunnelmat!

IMG_0722 IMG_0706 IMG_0700 IMG_0882 IMG_0861 IMG_0926 IMG_0867

IMG_0719

 

Vuodenvaihteen kuulumiset

Joulu meni ja vuosi vaihtui. En tehnyt taaskaan mitään lupauksia. Vauvan kanssa ollaan päästy pulkkailemaan, hän siis makaa pulkassa, kun ei osaa kunnolla istua vielä. Mutta kääntymään on jo oppinut! Ja tietysti vaunulenkkejä halki hohtavien hankien, koska pyhien säät olivat todellista winter wonderlandia.

Minä imetän edelleen suurimman osan vuorokaudesta ja selkä on siksi kroonisesti aivan juntturassa. Tämä vauva on sellainen slow food mies, että pulloruokinta ei pidä niin tyytyväisenä, joten siksi en voi olla vauvasta erossa kuin iltapäivisin päikkäriaikaan hetken.

Jumitan siis staattisissa asennoissa tuntitolkulla, enkä voi hievahtaakaan, koska tämä vauva ei todellakaan ole mikään nopea syömäri silloin, kun saa sitä parasta superfoodia suorassa ihokontaktissa. Selkä on paljon pahemmassa jumissa, kuin ikinä istumatyötä tehdessäni ja sitäkin olen tehnyt jo sentään yli 10 vuotta.

Pari hierontalahjakorttia olisi odottamassa käyttöä mutta hieronnat ei nyt tähän vaivaan taida pelkästään ihan riittää. Selvää on, että selkä pitää saada kuntoon, ennen kuin voi alkaa taas isoja rautoja nostelemaan.

Hot jooga ja pilates siintävät haaveissani mutta jotta sellaiseen meno saadaan ajoitettua sopivasti vauvan päikkäriaikaan, on melkoinen hattutemppu. Tai se, että ylipäätään missään satuttaisiin pitämään noita tunteja juuri silloin, kun vauva nukkuu.

No, nämä haasteet lienevät kaikille vauvaperheille tuttuja ja totuushan on se, että vauva-aika on vain silmänräpäys ihmiselämässä. Kohta tämäkin vaihe on vain haikea muisto.

Mutta ennen selkäprojektia tässä joulun ja vuodenvaihteen tunnelmia kuvina:

2014-12-26-4155 2014-12-26-4138 2014-12-25-4125 2014-12-25-4119 2014-12-25-4115 2014-12-25-4112 2014-12-25-4111 2014-12-25-4104 2014-12-25-4103 2014-12-25-4101 2014-12-24-4077 2014-12-24-4073 2014-12-24-4072 2014-12-23-4053 2014-12-23-4038 2014-12-23-4037 2014-12-23-4035 2014-12-23-4030 2014-12-23-4028 2014-12-23-4022 2014-12-23-4018 2014-12-23-4017

Kaamosmasennuksen torjuntaa

Nyt on venähtänyt pitkäksi taas tämä kirjoitustauko. Mitä meille kuuluu nyt? Vauva ainakin sai nimen ja vaunulenkkiä tuli testattua lumessa. Sitten lumet sulivatkin ja vaunuja on rontattu lätäköissä, loskassa ja sohjossa.

No ei se ole niin kamalaa miltä se kuulostaa. Vaikka loppuvuosi on Helsingissä synkkä ja pimeä, olen yrittänyt lenkeillä silti fiilistellä kauniita auringonlaskuja ja hämärän tulon tunnelmallisuutta.

2014-11-21-3757 2014-11-21-3755 2014-11-21-3750

2014-12-17-3991 2014-12-17-3989 2014-12-17-3978 2014-12-17-3965 2014-12-16-3959 2014-12-16-3947

Kuvissa ollaan seikkailtu Hietsun, Laajasalon ja Pakilan maisemissa.2014-12-03-38262014-12-17-39882014-12-17-39842014-12-17-39702014-12-17-3962

2014-12-03-3836

Ja lenkkien jälkeen maistuu vaikkapa luomulampaasta ja luomupunajuurista tehty borssi.2014-11-17-3745

Ovatko lenkit auttaneet kaamosväsymykseen? Vaikea sanoa, koska yöunet ovat muutenkin silppua vauvan takia. Kirkasvalolamppu jeesaa pimeimpinä päivinä mutta ei se oikeaa auringonvaloa toki voita.

Me vaunulenkkeillään yleensä kolmen kieppeillä iltapäivällä, joka on tähän aikaan vuodesta se hetki, kun aurinko laskee Helsingissä. Jotta synkkä vuodenaika ei tympäisisi niin pahasti, yritän näillä kuvilla todistaa itselleni, että kaunista on ilman luntakin. Kai se vähän auttaa.

Miten sinä taistelet kaamosväsymystä vastaan? Kerro alle kommentteihin tai Heftyn fb-sivuille.