Mitä vyötärönympärys kertoo oikeasti?

Olemme saaneet lukea paljon siitä, miten lihavuus on terveysriski mutta se on etenkin sitä, jos rasvaa on kertynyt keskivartaloon ja nimenomaan sisäelinten ympärille kertyväksi viskeraalirasvaksi. Esimerkiksi naisille tyypillisesti reisiin ja pakaroihin kertyvä rasva ei ole vaarallista vaan hormonaalisista ja muista terveydellisistä syistä sitä on hyvä jonkin verran ollakin.

Sisäelinrasvan vaarallisuus on tieteellisesti niin vedenpitävästi perusteltu, että sitä en lähde kyseenalaistamaan ollenkaan. Mutta toinen asia onkin se, mistä me voimme tietää, onko sisäelintemme ympärillä liikaa rasvaa vai ei.

Terveydenhuolto tarjoaa meille näppärää tapaa tätä mitata: mittaamalla vyötärönympäryksen mittanauhalla. Oheisessa artikkelissa Suomen johtava lihavuustutkija Aila Rissanen kertoo, että mittanauha on terveyden kannalta tärkeämpi työkalu kuin vaaka.

http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/laihdutus/vyotaronymparys_kertoo_enemman_kuin_vaaka

Terveellinen mitta on naisella alle 80cm, jos mitta on yli 90cm, riski on suurentunut ja jos yli metrin, on riski jo todella suuri. Nämä suositusmitat ovat samat kaikille naisille, oli pituutesi sitten 150cm tai 185cm ja luustosi mittasuhteet mitkä tahansa. Tässä kirjoituksessa en ota kantaa siihen ovatko suositusmitat järkevät kaikille vai eivät. Siitä joskus toiste lisää.

Vyötärönympäryksen mittaaminen on kuitenkin vaikeampaa kuin luulisi. Työssäni vaatesuunnittelijana olen mitannut ihmisiä yli 20 vuotta ja olen huomannut, että valtaosa ihmisistä ei tiedä missä vyötärö oikeasti sijaitsee. Etenkin keskivartalolihavalta ihmiseltä on melko vaikea hahmottaa vyötärön paikkaa, kun sitä ei aina selkeästi näy. Moni tulkitsee vyötärön olevan jossain siinä navan kohdilla suunnilleen.

Virallinen vyötärönympärys niin vaatetusmittauksessa kuin terveydellisessäkin on suoliluun yläpuolella ja kylkiluiden alapuolella. Jos ihmisen vyötärö ei näy, pitäisi koittaa tunnustella missä kohdassa kylkiluut loppuvat ja suoliluu alkaa. Jos keskivartalolla on paljon rasvaa, sen käsin tunteminenkin on melko haastavaa. Niinpä mittanauha usein terveysalan ammattilaistenkin toimesta huiskitaan vähän jonnekin sinnepäin.

Itselläni esim. napa on melko alhaalla ja siitä kohtaa mitattuna ollaan selkeästi suoliluun harjanteiden leveimmässä kohdassa ja mittakin on jo 10cm isompi kuin muutaman sentin ylempänä, oikeassa vyötärön paikassa.

Jos kuitenkin on tarkoitus mitata tapahtuvaa muutosta, esim. laihtumista, on se ja sama ottaako mitan vyötäröltä, lantiosta vai vaikka reidestä, rasva lähtee useimmilla tasaisesti ympäri kehoa ja muutoksen yleensä huomaa mistä tahansa kohdasta mitattuna, kunhan se mittanauha laitetaan aina täsmälleen samaan kohtaan.

Paitsi silloin jos keskivartalolla tapahtuu jotain muuta mikä vaikuttaa vyötärönympärykseen. Näitä voi olla mm. vatsalihasten erkauma ja erinäiset vatsavaivojen mm. refluksin tai IBSin aiheuttamat turvotukset. Naisilla myös kuukautisturvotus saattaa muuttaa vyötärönympärystä kierron eri kohdissa. Ja yksi erittäin ikävä syy voi olla myös keskivartalossa sijaitseva kasvain.

Refluksikoilla ja ärtyvän suolen oireyhtymää sairastavilla voi vyötärönympärys vaihdella vuorokauden aikana jopa kymmeniä senttejä riippuen siitä mitä on syönyt samana ja edeltävinä päivinä. Myös vatsalihasten erkauma voi olla yli 10cm ja jos erkauman lisäksi on raskauksissa tapahtunut muutakin vatsalihasten venymistä, voi vyötärönympärys olla jotain ihan muuta kuin ennen raskauksia. Monissa vatsavaivoja käsittelevissä blogeissa ja someryhmissä näytetään paljon kuvapareja missä on kuvia ennen turvotusta ja turvotuksen aikana. Moni näyttää siltä kuin olisi viimeisillään raskaana.

Summa summarum, näiden asioiden vuoksi vyötärönympärys voi kasvaa rajustikin vaikkei keskivartaloon olisi tullut grammaakaan lisää rasvaa. Koska mittanauhalla mittaaminen on niin surkea keino selvittää sisäelinten ympärillä olevan rasvan tilannetta, millä asiaa pystyy sitten selvittämään?

Kehonkoostumusmittaukset ovat yksi keino. Itselleni eri kehonkoostumusta mittaavat laitteet ovat antaneet hyvin erilaisia arvioita sisäelinrasvani määrästä. Näistä kuitenkin melko luotettavana pidetään InBodya mutta siinäkin tulisi mittausolosuhteet olla erittäin tarkasti vakioidut. InBodystä olen kirjoittanut useasti aimminkin ja ne postaukset löytyvät hakutoiminnolla. Vielä tarkempaa tietoa saisi sairaaloissa käytettävällä DXA laitteella, mutta yksityisellä lääkäriasemalla se mittaus maksaa satoja euroja.

Vatsan alueen ultrassa pystytään katsomaan mm. maksan rasvan tilanne. Kun viimeksi kävin itse vatsavaivojeni takia ylävatsan ultrassa, kysyin samalla, miltä maksani rasvatilanne näyttää ja mittaaja kertoi, että ihan normaalilta. Rasvoittunut maksa olisi kuulemma suurempi ja näkyisi vaaleampana. Rasvamaksa olisi myös havaittavissa verikokeilla ja niissäkään ei itseltäni löytynyt poikkeavuuksia.

Olen käynyt InBodyssä viimeksi kuukausi sitten, kun viimeisimmästä synnytyksestä on kulunut vuosi. Sitä ennen kävin loppuvuodesta 2013 juuri ennen kahta edellistä raskauttani. InBodyn mukaan viskeraalirasvani määrä oli vähentynyt vaikka vyötärönympärykseni on viimeisen kolmen vuoden ja kahden raskauden aikana suurentunut melkoisesti. Kuukausi sitten painoni oli 2kg enemmän, kuin ennen raskauksia, tänään tuo viimeinenkin 2kg on lähtenyt ja paino on täsmälleen sama kuin ennen raskauksia. InBodyn mukaan myös lihasmassa on nyt lähes täsmälleen samoissa, kuin ennen raskauksia, heittoa oli jokunen sata grammaa.

Miten on siis mahdollista, että vyötärönympärys on kasvanut vaikka keskivartaloni viskeraalirasva on vähentynyt? Siksi, että vatsavaivojen takia vatsani on jatkuvasti turvoksissa, eikä vatsalihasten erkaumakaan pääse umpeutumaan, kun koko ajan pömpöttää.

Vatsan kivuille ja/tai turvotuksille voi olla lukemattomia eri syitä: voi olla refluksia, sappirefluksia, hapotonta vatsaa, keliakiaa, helikobakteeria, ärtynyttä suolta, laktoosi-intoleranssia, sappikiviä, maitoproteiiniallergiaa, mahalaukun tulehdusta ja lukematon määrä erilaisia eri allergioita. Ja pahimpana tietysti vakavammat sairaudet kuten syöpä. Itseltäni on osa asioista tutkittu, esim. helikobakteeria, keliakiaa tai sappikiviä minulla ei ole. Mutta kaikkia allergioita ei ole vielä selvitetty.

Sisäelinrasvani vähenemisen looginen selitys on se, etten ole ollut yli kolmeen vuoteen humalassa, alkoholia on viimeisen kolmen vuoden aikana kulunut vain muutamia annoksia. Alkoholi on yksi isoimmista sisäelinrasvan määrään vaikuttavista tekijöistä. Ennen vuotta 2014 join melko säännöllisesti, ainakin muutaman lasillisen viikottain ja humalassa olin keskimäärin kerran kuussa. Nuoruuden biletysvuosina sitäkin useammin.

Mittanauhalla vyötärönympäryksen mittaaminen saattaa siis kertoa lisääntyneistä terveysriskeistä tai sitten ei. Ja koska oikean mittauskohdan löytäminen on kelle tahansa ammattilaisellekin haastavaa, ei voida puhua mistää eksaktista ja täysin luotettavasta mittaustavasta siksikään.

Jos on varma, että elintavat ovat menneet parempaan suuntaan mutta vyötärönympärys on kasvanyt silti, kannattaa yrittää selvittää vatsalihasten, vatsalaukun ja suoliston tilanne. Aina se ei kaikista tutkimuksistakaan huolimatta silti selviä.

Suurentunut vyötärönympärys saattaa kertoa, että jotain terveydellistä ongelmaa keskivartalon alueella on, mutta aina se ongelma ei liity sisäelinrasvaan, eikä näin ollen kerro lisääntyneestä riskistä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Kyseessä voi olla jotain aivan muuta. Aina ei kannata tyytyä siihen, että lääkäri vain patistaa laihduttamaan, kannattaa vaatia muitakin tutkimuksia.

Kuvassa vatsani reilu vuosi sitten, viimeisilläni raskaana. Näky on toisinaan samankaltainen vielä nykyäänkin vaikka raskaudet ovat jo kaukainen muisto ja painokin sama, kuin ennen raskauksia.

 

Ihmiskokeen yllättävät tulokset

Tämä blogi ei varsinaisesti kannata mitään jatkuvaa mittaamista ja punnitsemista, etenkään jos sillä on enemmän negatiivinen lopputulos kuin positiivinen. Jos epämieluisan vaakalukeman tai kehonkoostumusmittauksen jälkeen tekee mieli alkaa kitukuurille tai lopettaa syöminen kokonaan, mittaaminen ja punnitseminen voi olla järkevää jättää väliin.

Mutta tämän ihmiskokeen nimissä, olen tehnyt poikkeuksen ja mitannut ja punninnut itseäni erinäisillä laitteilla. Syy on se, että haluan osoittaa, miksi ihan kaikkien mittausten tuloksista ei kannata lähteä repimään pelihousujaan vaikka mittauksen tulos näyttäisi hyvinkin epämieluisalta.

Parissa edellisessä postauksessani olen kirjoittanut InBody mittauksesta, jossa kävin, sekä yleisesti erilaisten kehonkoostumusmittareiden luotettavuudesta ja epäluotettavuudesta. Mikään kehonkoostumusta mittaava laite ei anna absoluuttista totuutta kehon koostumuksesta. Osa laitteista antaa tarkemman arvion ja osa pikemminkin arvauksen.

Tällä kertaa testasin Omronin kehonkoostumusvaakaa. Laitteeseen syötetään oma pituus ja ikä, sitten laite punnitsee ja kertoo lihasprosentin, rasvaprosentin ja sisäelinten ympärillä olevan rasvan määrän. Laitevalmistaja väittää, että kehonkoostumus mitataan bioimpedanssimenetelmällä eli laitteesta kulkee heikko sähkövirta kehon läpi, jonka olisi tarkoitus arvioida kehon lihaksen ja rasvan määrä.

Tämän paikkaansapitävyys on helppo testata näin: syötät laitteeseen pituutesi ja ikäsi, ja suoritat normaalin mittauksen ja saat tuloksen. Sitten toistat mittauksen täsmälleen samalla tavalla mutta kiinnität kehoosi esim. 2,5kg:n täysmetallisen tai minkä tahansa painon.

Rautapainon kanssa punnittuna olin tietenkin siis 2,5kg painavampi kuin ilman painoa. Mutta miten laite tulkitsi tuon lisäpainon? Yllätys yllätys, laite tulkitsi sen rasvaksi! Ja vieläpä enimmäkseen sisäelinten ympärillä olevaksi viskeraalirasvaksi! Henkilö, kenen kanssa mittausta tein, sanoi, että laite antaa myös paremman kehonkoostumuksen tuloksen, mikäli syötät siihen iäksesi 10 tai 20 vuotta vähemmän, vaikka siis mitataan samaa henkilöä samoissa olosuhteissa.

Laitteen mukaan silloin kun mittauksessa oli mukana rautapaino, kehossani olisi ollut vähemmän lihasta ja enemmän rasvaa, kuin ilman painoa. Ylläolevassa kuvassa vasemmalla ylhäällä on mittauksessa käyttämäni paino. Ihan täyttä rautaa se on, kuten kuvasta näkyy mutta Omronin kehonkoostumusmittarin mukaan se oli rasvaa. Tämä ”laardi” ehkä levittyisi hieman huonosti leivälle.

Omronin kehonkoostumusvaaka ei siis oikeasti mittaa kehon koostumusta. Se antaa vain tilastoihin perustuvan arvion siitä, millainen kehonkoostumus ikäiselläsi, pituisellasi ja painoisellasi ihmisellä on keskimäärin. Oma todellinen kehonkoostumuksesihan voi poiketa keskimääräisestä huomattavastikin.

InBodyn tulos taas perustuu oikeasti kehon sähkönjohtavuuteen ja näin ollen tuloskin saattaa päästä lähemmäksi totuutta ja vastata paremmin todellista kehonkoostumusta. Mutta siinäkin laite todellakin vain tulkitsee sähkönjohtavuutta, eikä sekään ole siksi mikään absoluuttinen totuus.

Kaikista tarkimmat tulokset saadaan vain laboratorio-olosuhteissa mutta tavalliselle tallaajalle riittää InBodynkin arvio, mikäli haluaa jotain suuntaa-antavaa osviittaa kehonsa koostumuksesta. Näillä Omronin ja vastaavilla kehokoostumusvaaoilla voit sen sijaan heittää vesilintua, ne eivät kerro sen tarkempaa tietoa kuin tavallinenkaan vaaka. Melkein voitaisiin jo puhua kuluttajan harhaanjohtamisesta.

Heftyn ihmiskokeet tulevat vielä jatkumaan, aion pureutua vielä mm. mittanauhalla mittaamisen ongelmakohtiin. Sillä välin: uskotaan ennemmin sitä omaa oloa ja jätetään mittausten ja punnitusten tulokset omaan arvoonsa. Kannattaa kiinnittää ennemmin huomiota siihen miten syö, liikkuu ja nukkuu, ne ovat paljon oleellisempia asioita, kuin mikään vaa’an, mittarin tai painoindeksin lukema.

 

 

Epäluotettavat mittaukset

Kirjoitin eilen InBody kehonkoostumusmittauksesta. Tavikselle tarjolla olevista vaihtoehdoista InBody impedanssimittaus lienee yksi tarkimmista ja luotettavimmista tavoista mitata kehonkoostumusta vaikka sekin on vain arvio, joka perustuu kehon rasvan ja nesteen sähkönjohtavuuteen. Siinäkin tulee silti ottaa muutamia seikkoja huomioon.

Jotta tulokset ovat keskenään vertailukelpoisia, mittaukseen olisi hyvä mennä aamulla ennen kuin on syönyt tai suuremmin juonutkaan mitään. Naisten olisi hyvä mennä aina samassa kohdassa kuukautiskiertoa. Myöskään mittaukseen ei kannata mennä jos edellisenä iltana on juhlittu tai vedetty poikkeuksellinen tehotreeni tai syöty todella suolaista tai muuta poikkeavaa. Kun nämä asiat on vakioitu, saadaan melko tarkkoja ja vertailukelpoisia tuloksia, riittäviä ainakin taviksen tarpeisiin.

InBodyä käytetään monissa liikuntakeskuksissa ja jopa sairaaloissa ja lääkäriasemilla. Markkinoilla on monenmoista muutakin kuluttajalle myytävää kehonkoostumusvaakaa ja niiden tulokset eivät ole edes InBody-mittauksen tasoa tarkkuudessaan.

Moni ns. kehonkoostumusvaaka ei mittaa oikeasti kehon rasvan ja lihaksen määrää, vaan se laskee painoon ja pituuteen perustuvien keskiarvojen mukaisen lihaksen ja rasvan suhteen, ei mitattavan todellista kehonkoostumusta. Saadut lukemat voivat heittää melkoisestikin impedanssiin perustuvasta kehonkoostumusmittauksesta.

Itse testasin mm. hiljattain Omronin kehonkoostumusvaakaa, joka väitti lihasta olevan kehossani jopa 30% vähemmän kuin usealla eri InBody tai vastaavalla tarkemmalla impedanssimittarilla mitattuna. Noin merkittävä lihaskato olisi jo todella huolestuttavaa, eikä sellaiseen välttämättä pääsisi edes vuosien vuodelevossa.

Kannattaa siis suhtautua suurella varauksella kehonkoostumusvaakoihin, joita joillain liikunta- ja terveysalan ammattilaisillakin on käytössä. Ne eivät välttämättä kerro kehon todellista tilannetta. Eikä InBody tai vastaavatkaan mittarit mitään absoluuttisia totuuksia ole.

http://www.mtv.fi/lifestyle/hyvinvointi/artikkeli/ala-tuhlaa-rahojasi-kuluttaja-lehti-testasi-17-alyvaakaa-suuri-osa-alyttomia/5708592

Kriittisen näkökulman kehonkoostumuksen mittaamiseen voit lukea mm. Patrik Borgin blogista. Siellä myös selitetään tarkemmin impedanssimittareiden toimintaperiaate, mikäli se ei ole vielä tuttu.

http://patrikborg.blogspot.fi/2011/05/rasvaprosentti-motivointia-vai.html

Pääsiäinen on täällä taas!

 

Totuuden hetki InBodyssa

Kuopus täytti maaliskuussa yksi vuotta ja viimeisetkin imetykset on nyt taputeltu. Tuli aika kartoittaa mitä yli kolme vuotta kestänyt raskaus-imetys-raskaus-imetys rumba on tehnyt keholle. Suuntasin siis http://monnatreenaa.fitfashion.fi/ blogin PT Monnan InBody kehonkoostumusmittaukseen.

Olen käynyt Monnan InBody-mittauksessa viimeksi syksyllä 2012 ja sen jälkeen kävin loppuvuodesta 2013 Kisakallion InBodyssä, noiden välissä kehonkoostumus mitattiin Tanita laitteella (vähän vastaava impedanssilaite kuin InBody) jonkun kuntotestin yhteydessä. Viimeisimmästä mittauksesta on siis se 3,5 vuotta.

Tämä väliaika on tosiaan mennyt raskauksissa ja imetyksissä, jolloin mittaaminen on aika turhaa, kun mitään vertailukelpoisia tuloksia ei voi saada. Mulla esim. imetys pitää kehossa ylimääräistä 5kg nestevarastoa, joten tulos ei ole silloin luotettava. Kaikilla raskaudet ja imetykset vaikuttavat yksilöllisesti kehon nesteisiin, painoon yms.

Tämän viimeisen kolmen vuoden aikana olen siis raskauksissa saanut pahan vatsalihasten erkauman, lantion virheasennon, ärtyneen suolen oireyhtymän ja pahentuneen refluksin. Ja näiden myötä krooniset kovat selkä- ja vatsakivut. En ole nukkunut kunnolla kolmeen vuoteen pääasiassa em. syistä ja tietysti valvomista on tullut vauva-aikoina, lasten sairastellessa jne. Näillä spekseillä lienee selvää, että treenaaminen ei ole ollut samanlaista, kuin ennen raskauksia.

Kaikki katastrofin ainekset kehonkoostumuksen huonontumiselle olisivat siis kasassa. Mutta kuinka kävikään? Mittaukseen mennessäni olin ihan varma, että kaikki lihakset olisivat kadonneet. Mutta ei. Ihan hitunen oli jalkojen lihaksista kadonnut, muuten oltiin täysin samoissa lihasmassoissa, kuin silloin kun treenasin 5 kertaa viikossa.

Miten tämä on mahdollista? Jos 365 päivää vuodessa nostelee kymmeniä kertoja päivässä 14 kiloista taaperoa ja/tai 10 kiloista vauvaa, ei ne lihakset välttämättä täysin katoa vaikka muuten treenaaminen olisikin tauolla. Mun keskivartalon ja yläkropan lihakset olivat täysin samoissa massoissa, kuin silloin kun penkistä nousi 50kg. Nyt ei nouse mutta se johtuu enemmänkin lihasten hermotuksista, tekniikan ruostumisesta ja harjoituksen puutteesta.

Mitä muuta yllättävää tuloksista näkyi? Painoa oli tullut näiden raskauksien aikana lisää 2kg, pelkkää rasvaa siis, koska lihasmassa oli samoissa. Ei paljon mielestäni, ottaen huomioon, kuinka paljon varsinainen treenaaminen on vähentynyt.

Isoin muutos oli tapahtunut vyötärönympäryksessä, joka oli melkoisesti kasvanut erkauman takia mutta yllättävää oli, että viskeraalisen, eli sisäelinten ympärillä olevan rasvan määrä oli vähentynyt. Rasvaa koko kehoon on siis tullut 2kg lisää mutta se on tullut kaikki ihon alle, mikä ei ole sillä tapaa vaarallista, kuin sisäelinrasva.

Tämä siis kertoo lähinnä siitä, että vyötärönympäryksen kasvaminen johtuu täysin vatsalihasten venymisestä ja repeämisestä. Ärtyvän suolen ja refluksin aiheuttamat ”viimeisillään raskaana” -vatsaturvotus vain pahentaa erkaumaa ja estää lihaksia palautumasta.

Mitkä ovat fiilikset mittauksen jälkeen? Todella positiiviset! Olin erittäin ilahtunut huomatessani, että lihakseni eivät ole kadonneet minnekään, rasvaa ei ole tullut juurikaan ja etenkään yhtään sitä vaarallista sisäelinrasvaa. Vyötärön tilanne on erkauman suhteen yhtä paha kuin viimeiset 2 vuotta ja sen kuntoutumisen ennuste on aika huono, niin kauan kuin IBS ja refluksi pitävät sen kroonisesti turvonneessa ja venyneessä tilassa. Mutta näillä mennään. Ainakin tiedän, että olen tehnyt terveyteni eteen sen, mitä tässä tilanteessa ja näillä voimavaroilla on mahdollista. Sen on riitettävä.

 

 

 

Miksi en laihduta

Tässä tuli Lapin reissua ja kaikkea muuta puuhaa väliin, että melkein unohtunut tämä toivepostaus. Nyt vihdoin ja viimein sain tämänkin aikaiseksi. Ihan alkuun disclaimerina se, että en missään nimessä vastusta laihduttamista ja jos terveydelliset syyt sitä vaatisivat, laihduttaisin itsekin varmasti heti. Ja toinen disclaimer, nämä ovat henkilökohtaisia mielipiteitäni, eivät terveysalan ammattilaisen suosituksia. En suosittele tai tyrkytä kellekään mitään elämäntapaa mutta kun kerta kysyttiin, niin kerron omat näkemykseni. Mutta nyt niihin syihin.

1. Sille ei ole tällä hetkellä terveydellistä perustetta

Perusterveelle, liikunnalliselle ja hyväkuntoiselle ihmiselle, jolla ei ole ongelmia verenpaineen, kolesterolin, sokeriarvojen tai minkään muunkaan terveysasian kanssa, lievä ylipaino ei ole riski. Olen ollut muutama vuosi sitten lyhyen aikaa myös lihava eli merkittävästi ylipainoinen ja siitä olen laihduttanut nykyiseen painooni. Riskit sydän- ja verisuonitauteihin, 2.tyypin diabetekseen tai metaboliseen oireyhtymään pienenivät huomattavasti.

2. Liikunta ilman laihdutusta antaa jo riittävät terveyshyödyt

Lihaskuntoni ja aerobinen kuntoni ovat molemmat testatusti hyviä, jotkut osa-alueet jopa erinomaisia. Lihasmassaa on kehonkoostumusmittausten mukaan runsaasti. Terveysriskeiltä on vältytty pelkällä liikunnalla, ilman laihdutusta; liikunnalla on niin suuri vaikutus terveyteen. Tämän takia pitäisikin puhua liikkumattomuusepidemiasta lihavuusepidemian sijaan. Sairauksia aiheuttaa epäterveellisen ravinnon lisäksi nimenomaan liikkumattomuus, ei paino itsessään.

3. BMI on huono mittari ja rasvan sijainnilla on merkitystä

Painoindeksi ei ota huomioon kehonkoostumusta. On aivan eri asia olla esim. BMI 29:ssä jos lihasmassaa on paljon, kuin että sitä olisi vähemmän. Rasvan sijainnilla on myös merkitystä. Ihonalainen rasva ei ole terveydelle haitallista vaan vaarallisinta on sisäelimiin ja erityisesti maksaan kertynyt viskeraalirasva. Sisäelinten ympärille kertynyt rasva aiheuttaa metabolista oireyhtymää joka näkyy mm. verenpaineessa, kolesteroliarvoissa tai sokeriarvoissa niiden kohoamisena. Maksa-arvot ovat 2-3 kertaiset niillä joilla on rasvamaksa. Säännölliset verikokeet ja verenpaineen mittaukset kertovat terveydestä enemmän, kuin pelkkä painoindeksi.

4. Geenit, eli lihomisalttius on taannut lajinsäilymisen

Useita kertoja laihduttaneelle painon pitäminen tavoitepainossa on erittäin vaikeaa koska keho pyrkii aina palaamaan siihen korkeimpaan saavutettuun painoon ja mielellään sen yli. Tämä on ollut lajinsäilymisen kannalta välttämätöntä. Lihomisalttius on geenijäänne niiltä esi-isiltä, jotka ovat selviytyneet elossa katovuosista. Siksi me länsimaiset olemme ylipainoisia, maailma on muuttunut mutta geenimme ovat jääneet kivikaudelle.

5. Laihdutuskuurit lihottavat

Pysyvän painonhallinan kannalta on järkevämpää keskittyä siihen, että ei liho. Jos on ollut merkittävän ylipainoinen, on huomattavasti vaikeampaa pudottaa normaalipainoon ja pysyä siinä, kuin laihduttaa lievään ylipainoon ja pysyä siinä. Painon stabilisointi lievään ylipainoon on terveyden kannalta parempi, kuin yrittää rykiä se väkisin normaalipainoon ja joutua sen takia ehkä taas uuteen jojotuskierteeseen ja sitä kautta lihomiseen. Laihdutuskuuri ei ole sama asia, kuin pysyvä elämäntapamuutos tai elinikäinen painonhallinta. Kuurilla on alku ja loppu ja sen lopun jälkeen palataan yleensä vanhoihin tapoihin, jolloin lihotaan kaikki takaisin korkojen kera. Näin käy 80%:lle laihduttaneista.

6. Jojoilu ja kitudieetit heikentävät kehonkoostumusta

Joka kerta, kun ihminen laihtuu, hän menettää sekä rasva- että lihasmassaa. Lihoessa taas nimenomaan rasvamassa lisääntyy. Näin ollen jokainen laihdutuskerta, etenkin jos se ei sisällä raskasta lihastreeniä, heikentää kehonkoostumusta. Laihdutustavalla on merkitystä: liikunnalla laihduttamalla kilot lähtevät huomattavasti hitaammin, kuin syödystä energiasta tinkimällä mutta laihdutetut kilot pysyvät varmemmin poissa. Liikunta ja etenkin raskas lihaskuntotreeni on paras tapa hallita painoaan niin, että kehonkoostumus pysyy hyvänä. Tosin liikunnan pitää silloin jäädä elämään pysyvästi.

7. Painonhallintaa, ei laihdutusta

Pudotettu paino hiipii hyvin herkästi vanhoihin, korkeampiin lukemiin, jos ei harjoita pitkäjännitteistä painonhallintaa. Painonhallinnassa korjausliikettä ja tasapainoilua ruuan ja liikunnan suhteen tehdään jatkuvasti. Painonhallintaa ei ole se, että pudotetaan kiloja ja saadaan ne pian taas korkojen kera takaisin. Elämäntapamuutosten, niin ruuan kuin liikunnankin suhteen tulee olla pysyviä, muuten ne ovat pelkkää ajanhukkaa. Jos en aio pätkäpaastota tai karpata lopun elämääni, on turha aloittaa sellaista ollenkaan.

8. Kulinaristinen elämäntapa kärsii

Jos haluaa laihtua, pitää syödä vähemmän kuin kuluttaa. Silloin pitää karsia jostain. Minä en ole muutamaan vuoteen lihonut, enkä laihtunut (hormonaalisista ym. syistä johtuvia nesteheilahteluja ei lasketa tähän) eli kulutan tasan sen minkä syön. Lievästi ylipainoinen ei liho, vaikka saisi hieman enemmän kaloreita kuin normaalipainoinen, suuremman kehon liikutteluun kun kuluu enemmän energiaa. Tämä antaa enemmän pelivaraa kulinaristisen elämäntavan harjoittamiselle ja sekös sopii hedonistille.

Tässäpä näitä syitä nyt sitten olikin. Kuten sanottu, tällä hetkellä en laihduta mutta jos tulisi terveydellistä syytä, laihduttaisin varmasti. Voisin myös laihduttaa sellaisesta syystä, että innostuisin jostain liikuntalajista, jossa alhaisemmasta painosta on hyötyä. Esimerkiksi maratonjuoksu voisi olla sellainen, että paino lähtisi helposti laskuun ja alhaisempi paino olisi lajin kannalta myös funktionaalista. Pelkkien ulkonäkösyiden takia en laihduta.

Tosin en myöskään arvostele heitä jotka laihduttavat ulkonäkösyistä tai niitä jotka pätkäpaastoavat tai jojolaihduttavat, kukin tavallaan. Enkä myöskään syyllistä heitä, jotka eivät terveysongelmistaan huolimatta laihduta. Uskon yksilönvapauteen. Ihminen itse päättää, millaisia riskejä ottaa oman elämänsä ja terveytensä suhteen, kunhan sillä ei vahingoita ketään muuta. Jos ei vahingoita, ei kellään ole nokan koputtamista toisten elämäntapavalintoihin.

IMG_0124

Tässä se hedonisti vaan nautiskelee eikä laihduta. Kuva: Kari Nieminen

Kommentoi alle ja tykkäile tänne: https://www.facebook.com/Heftytraining