Et tarvitse itsekuria mihinkään

Jos kaipasit alkuvuoteen inspiroivaa huoneentaulua, minä: Pakilan Paulo Coelho askartelin sinulle sellaisen. Kas tässä:

Itsekuri on niille, joilla ei ole motivaatiota. Joku saattaa tässä kohtaa kysyä, että mitähän hittoa nyt taas, mutta minäpä selitän.

En usko itsekuriin, koska itselläni ei ole sellaista lainkaan. Olen äärimmäisen mukavuuden- ja nautinnonhaluinen. Tyypillinen hedonisti siis. Silti olen saavuttanut elämässäni vaikka millaisia tavoitteita ja tiedän, että pystyn saavuttamaan mitä tahansa, jos tavoite innostaa, inspiroi, kiinnostaa ja motivoi tarpeeksi.

Hulluinta on se, että mukavuudenhalu voi ajaa tekemään asioita, jotka näennäisesti vaikuttavat itsekurin aikaansaannoksilta. Mutta totuus on se, että esim. treeneihin meno on mulle monen muun asian lisäksi ”omaa aikaa”, kuten kivapuheen henkeen on tapana nykyään sanoa. Suoraan ja rehellisesti sanottuna se on tapa saada hetken rauhaa kiljuvilta kakaroilta eli rakkaalta jälkikasvultani.

Ja totuus on myös se, että valtaosa lajeista, joita olen treenannut, ei edes tunnu miltään treeniltä (korkeitaan ehkä seuraavina päivinä). Sillä hetkellä kun sitä tekee, laji vie niin mukanaan, että tunnin lopussa on ihan että äh, nytkö se jo loppui.

Jos teet sitä mitä rakastat ja rakastat sitä mitä teet, et tarvitse itsekuria. Niille jotka eivät ole löytäneet omaa lajiaan, neuvon vielä etsimään ja kokeilemaan. Mielikuvaa liikunnasta kannattaa myös avartaa. Jos intohimosi on esim. valokuvaaminen luonnossa, saatat huomaamattasi kävellä kymmeniä kilometrejä viikossa.

Mieti millaiset asiat on sun mielestä siisteintä, mitä ihminen voi tehdä housut jalassa ja integroi siihen mukaan liikettä tavalla tai toisella. Ilman housuja tehtävät asiatkin toki ovat useimmiten liikunnallisia. Housuilla tai ilman, saatat nyt jo salaliikkua enemmän kuin olet tiedostanut.

Pakkopullan suorittamiseen tarvitaan itsekuria ja jos itsekuria ei ole, on helpompi vaan vältellä asioita, jotka tuntuvat pakkopullalta. Miten tehdä pakkopullalta tuntuvista asioista kiinnostavia?

Otetaan vaikkapa tavaroiden järjestely; monen mielestä varmasti todella tylsää ja pakkopullaa mutta jotenkin Marie Kondo onnistui siitäkin tekemään kiinnostavaa. Käytännössä mihin tahansa voi halutessaan ”vihkiytyä” samalla tavalla. Alat ottamaan selvää jostain kiinnostavasta ja kohta huomaat tekeväsi sitä intoa piukassa.

Ihmiset, jotka peruskoulussa vihasivat hiihtoa, ovat ostaneet suksia ja sivakoivat metsässä aina kun mahdollista. Se onkin yhtäkkiä kivaa, kun kukaan ei pakota ja kun antaa itselleen mahdollisuuden löytää asiasta uusia puolia ja näkökulmia.

Motivaatio saattaa löytyä ajattelutavan muutoksella. Kokeile vaikka.

 

 

 

 

 

Ylhäällä tai alhaalla saattaa näkyä mainoksia, jotka eivät ole blogin sinne laittamia, eikä niiden kanssa ole blogilla mitään yhteistyökytköstä. Eikä niitä saa pois. Paitsi maksamalla, mitä en tee, koska tämä blogi on puhtaasti harrastus.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

Motivaation ylläpysymisen salaisuus

Tammikuu on jo vuosia ollut kuntosalien ja liikuntakeskusten kiireisin kuukausi. Vuoden vaihtuessa iso joukko ihmisiä päättää aloittaa uuden elämän ja tehdä kuntoremontin. Tyypillisesti helmikuun lopulla saleilla on jo huomattavasti väljempää.

Miksi näin käy? Vaikka pyhästi vannotaan, että nyt elämä muuttuu, siihen ei lopulta pystytäkään kovin pitkäjännitteisesti. Sohva alkaa kutsua, aikataulut eivät natsaa ja flunssia alkaa tulla. Äkkiseltään voisi luulla, että syy tähän on itsekuri. Väitän kuitenkin, että motivaation saa pidettyä yllä jopa vuosia myös hyvin alhaisella, lähes olemattomalla itsekurilla. Itseasiassa liian hyvä itsekuri saattaa jopa olla motivaatiolle myrkkyä. Usein juuri itsekurin voimalla treeni on aloitettu aivan liian kovalla teholla. Ylimitoitetuista odotuksista tiputaan alas korkealta ja kovaa.

Liian kova teho ei vaikuta pelkästään siihen, että motivaatio ei pysy yllä, se vaikuttaa myös vastustuskykyyn niin, että alkaa tulla vähän väliä flunssia ja siihen ne treenit sitten tyssäävätkin. Ja elämäntapamuutos usein aloitetaan nimenomaan tammikuussa jolloin kaikki epidemiat jylläävät pahimmillaan. Alkuinnostuksen kourissa ihmiset eivät malta pysyä kipeinä pois salilta ja tartuttavat laitteiden kahvojen kautta muutkin.

Kroppa ei myöskään kestä liian kovaa alkua. Tulee huomattavasti helpommin revähdyksiä, nyrjähdyksiä ja muita kipuja, jotka ovat omia syömään motivaatiota tai jopa pysäyttämään uuden harrastuksen heti alkuunsa.

Itse olen harrastanut lähestulkoon koko elämäni liikuntaa. Viimeisin pidempi tauko säännöllisistä liikuntaharrastuksista oli 2007-2009 ilman mitään ihmeempää syytä ja sitten 2014-2016 raskauksien takia. Raskauksienkin aikana voi toki treenata, mikäli ne ovat helppoja, omani eivät olleet.

Salille palasin keväällä 2017, kun kuopus oli 1v. Sitä ennen olin käynyt säännöllisesti fysioterapiassa ja osteopaatilla vatsalihasten erkauman aiheuttaman lantion virheasennon ja selkäkipujen takia.

Oma oleellisin motivaationi liikkumiselle on ollut kivuton elämä. Tein valtavasti salapoliisin työtä vatsalihasten erkauman suhteen ja selvitin, mikä liikunta auttaa siihen ja mikä pahentaa tilannetta. Kahden vuoden selvittelyn jälkeen olen löytänyt hyvän kombon, millä kivut pysyvät hallinnassa. Treenejä en voi jättää väliin, koska kivut palaavat oitis.

Silti, vaikka tiedän, että treeneihin on pakko mennä, jos en halua kipuja, on sohvan kutsu todella kova. Olen perusluonteeltani mukavuudenhaluinen ja nautintokeskeinen. Miten tällainen ihminen saa silti itsensä säännöllisesti treeneihin? Salaisuuteni tähän on se, että asetan riman todella matalalle.

Joka viikko ennen salia tuntuu siltä, ettei yhtään huvita, ei vois vähempää kiinnostaa. Tiedän kuitenkin, että jos menen edes soutamaan vartiksi, saan elää selkäkivutonta elämää viikon. Laitan siis tavoitteekseni, että mitään muuta ei tarvitse tehdä kuin soutaa vartti, vähän venytellä ja sit himaan. Lähes joka kerta päädyn tekemään soutamisen lisäksi aika kovatehoisen voimatreenin. En aina. Välillä ei vaan irtoa ja silloin soudan ja teen kevyemmän treenin. Sekin on ok, koska ylittää hulppeasti tavoitteeni.

Toinen mitä tällä hetkellä treenaan, on Hypopressive, se on vähän joogan ja pilateksen tyyppistä treeniä, joka keskittyy keskivartaloon ja siinä on todella ovela tekniikka. Siinä otetaan erilaisia asentoja, jännitetään vartalon muita lihaksia paitsi keskivartaloa ja luodaan erityisellä hengitystekniikalla ja hengityksen pidätyksellä alipaine vatsaan. Auttaa nimenomaan vatsalihasten erkaumaan. Mm. Schwarzenegger treenasi tällä tekniikalla keskivartalonsa kisakuntoon silloin kun kilpaili kehonrakennuksessa.

Hypopressivesta löytyy paljon tutoriaaleja YouTubesta mutta itse ymmärsin tekniikan vasta käytyäni muutaman kerran lähiohjauksessa. Suosittelen erityisesti vatsalihasten erkauman kuntoutukseen vaikka tekniikassa on myös asentoja, jotka eivät sovi erkaumalle. Perehtynyt ohjaaja neuvoo asiasta tarkemmin.

Takaisin motivaatioon. Ohjatut hypopressive-tunnit eivät ole ihan halpoja, joten se myös motivoi menemään treeneihin, koska pois jääminen ilman lääkärintodistusta olisi silkkaa rahanmenetystä. Omat treenini ovat säännöllisesti viikottain tapahtuvia, etukäteen maksettuja ja kalenteriin merkattuja. Niistä olen pois vain sairastamisten tai matkojen takia. Treenit ovat myös omaa aikaani, jota pienten lasten vanhemmilla on tunnetusti vähän.

Motivaatiota saan myös siitä, jos liikuntamuoto on erityisen hauska tai nautinnollinen esim. hot jooga talvipakkasilla tai pyöräily aurinkoisessa leudossa säässä tai tanssitunti, jossa on ihan törkeän hyvät musat. Olen hedonisti ja hyödynnän sitä sumeilematta treenejäni valitessani. Myös Hypopressive on varsin nautinnollista.

2009 kun palasin pitkän tauon jälkeen liikunnan pariin, aloitin lempeällä Hatha-joogalla. Sitä tehtyäni alkoi nälkä kasvaa syödessä ja vuosi treenitauon päättymisen jälkeen treenasin jo 6 kertaa viikossa eri lajeja, koska elämäntilanne salli sen silloin aikataulullisestikin. Nyt ei salli vielä mutta se päivä taas koittaa. Hyvää kannattaa odottaa.

Sellainen asenne, että oikeaa liikuntaa olisi vain hyperintensitycrossfittriathlonmaraton vähintään 5 kertaa viikossa, on varma kuolema motivaatiolle, etenkin jos lähtee sohvaperunatasolta. Oikeasti koiran ulos vieminenkin on liikuntaa. Lempeä alku ja rauhallinen, nautinnollinen eteneminen takaa sen, että liikunta muodossa tai toisessa jatkuu niin kauan, kuin jalka edes auttavasti nousee.

Kuva Biancaneve

 

.

.

.

.

.

.

Ps. Tuossa alla ja yllä näkyy satunnaisesti mainoksia. Ne eivät ole blogin laittamia tai hyväksymiä, eivätkä liity mitenkään blogin aiheisiin. Niiden poistamisesta pitäisi maksaa WordPressille, mitä en tee, koska kirjoitan blogia harrastuksekseni, en työkseni.

.

.

.

.

.

.

 

Nahkakahvakuulat ja paluu lomalta treeneihin

Lomat on lomailtu ja paluu arkeen sekä treeneihin on taas ajankohtaista. Oma lomani jäi taas kerran aika vähäiseksi ja säännöllisten liikuntaharrastusten ollessa kesätauolla, jäi liikkuminenkin aika olemattomaksi. Ipanoiden kanssa tuli lähinnä pulikoitua. Mutta en ota siitä paineita. Mitään raskasta en olisi muutenkaan edes saanut tehdä, kun kesän alussa oli tulehtuneen sappirakon poistoleikkaus. Ja 2kk liikuntakielto sen perään.

Treenitauon huomaa enimmäkseen selkä-lantio-hartiaseudun kipeytenä ja mistään muusta en treenaamisessa ole edes kiinnostunut, kuin toimintakyvystä. Vaikka vatsalihasteni erkauma ei tule enää ilman leikkausta palautumaan, on treenillä silti paljon tehtävissä kivunhallinnan ja toimintakyvyn suhteen.

Mun liikkumiseni kulmakivet ovat viikottainen voimatreeni, viikottain vaihteleva aerobinen, joka voi olla joskus tanssia, joskus pyöräilyä tai mikä tahansa ryhmäliikuntatunti mutta isoin kulmakivi on arkiaktiivisuus, jota tulee 2 ja 3 vuotiaiden kanssa väkisinkin.

Mun arkiaktiivisuus sisältää lähinnä nahkakahvakuulien 14kg & 16kg nostelua turvaistuimeen ja takas, sänkyyn ja takas, ostoskärryyn ja takas, syöttötuoliin ja takas plus ”äiti kanna mut en jaksa kävellä”… oletteko koskaan laskeneet, kuinka monta nostoa mahtuu vuorokauteen? Mulla tulee kymmeniä.

Pojathan toki osaa itsekin kiivetä sinne tuoliinsa tai turvaistuimeen mutta enimmäkseen se on kyllä sitä, että uhmaikäinen lapsi, joka kieltäytyy tekemästä mitään pyydettyä, vetää makaroniksi lattialle kiukuttelemaan, on pakko nostaa. Jos omat lapsesi ovat helpompia, voit pitää sen omana tietonasi.

Lapsissa on kyllä erojakin tuon suhteen, muistelen, että esikoista en olisi niin paljon joutunut nostelemaan mutta voi toki olla, että aika kultaa muistot.

Mutta jos päivässä nostaa 14+16kg kuorman n. 10 kertaa, se tekee viikossa jo 70 toistoa eli raskaan ja  tehokkaan salitreenin tai kahvakuulatunnin verran. Sitten kun tämä hyötyliikunta jää parin vuoden päästä pois (5-6 vuotiaita ei tarvitse enää nostella), on melkein otettava sen tilalle yksi viikottainen treenikerta.

Sitten jää vielä se yksi kulmakivi, eli venyttely ja kehonhuolto. Pakko myöntää, että mulla jää helposti viikossa siihen 10min pikavenyttelyyn, jonka teen voimatreenin jälkeen. Aivan liian vähän, tätä pitää petrata.

Mitkä ovat sinun liikkumisesi kulmakivet? Mitä tarvitsee lisätä, mitä on riittävästi ja tuleeko hyötyliikuntaa myös mukaan?

 

 

 

Ilmoitus: blogissa olevat mainokset eivät ole bloigin sinne laittamia tai hyväksymiä. Valitettavasti en saa niitä pois kuin maksamalla ja sitä en tee, koska tämä blogi ei ole kaupallinen, enkä saa tämän kirjoittamisesta tuloja.

.

.

.

.

.

.

.

.

..

.

.

.

 

Jojoilua vai luonnollista painonvaihtelua?

Kaikki painonvaihtelu ei ole jojoilua. Jojoilulla tarkoitetaan nimenomaan jojo-laihduttamista, eli sitä, että pudotetaan, usein tiukalla laihdutuskuurilla tietty määrä kiloja ja sitten jollain aikavälillä saadaan kaikki kilot takaisin, usein korkojen kera.

Tilastojen kertoma karu totuus on, että 80-90% painonpudotuksesta on jojo-laihduttamista, koska vain hyvin pieni prosentti painonpudotuksesta on pysyvää. Yleensä tulokset eivät pysy edes vuotta.

Muista syistä tapahtuva painonvaihtelu ei ole jojottamista, ei silloinkaan vaikka vaihtelu olisi useita kymmeniä kiloja. Ihminen voi esimerkiksi erilaisten sairauksien takia lihoa tai laihtua kymmeniä kiloja, ilman, että olisi tarkoituksella laihdutettu.

Painonvaihtelua voi aiheuttaa lukuisat eri syyt. On täysin luonnollista, että on eri painossa:

  • Aamulla ja illalla
  • Talvella ja kesällä
  • Ennen kuukautisia, kuukautisten aikana ja kuukautisten jälkeen
  • Ennen ateriaa ja aterian jälkeen
  • Ennen treenejä ja treenien jälkeen
  • Ennen imetystä, imettäessä ja imetyksen loputtua
  • Ennen sairastamista, sairastaessa ja sairastamisen jälkeen
  • Ennen lääkitystä, lääkityksen aikana ja lääkityksen jälkeen
  • Ja niin edelleen…

Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Painonvaihtelu on normaalia ja kuuluu elämään. Kehoa voi turvottaa tilapäisesti todella monet asiat, eikä silloin ole aina kyse lihomisesta. Esimerkiksi nainen saattaa näyttää yhdeksännellä kuulla raskaana olevalta esimerkiksi. ärtyvän suolen oireyhtymän, refluksin tai vaikka vatsalihasten erkauman takia. Syitä voi olla lukuisia muitakin.

Tämän takia pidän vaakaa täysin turhana kapistuksena. Se ei kerro onko kyseessä laihtuminen, lihominen vai luonnollinen painonvaihtelu. Asia selviää vain elintapojaan seuraamalla.

Linkitin Heftyn Facebook-sivuillekin YLE:n lanseeraaman hyvinvointi-indeksin:

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/12/19/painoindeksi-romukoppaan-nyt-tulee-hyvinvointi-indeksi

Moni muukin taho on aiemmin jo laatinut erilaisia hyvinvointi-indeksejä mutta toivon todella, että YLE lyö tammikuussa alkavan ohjelmansa ”Vaakakapina” avulla ajatuksen läpi niin koko kansaan, kuin erityisesti terveydenhuoltoonkin.

Jos elintapoja seuraamalla selviää esimerkiksi, että aina talvisin tulee syötyä enemmän ja liikuttua vähemmän kuin kesällä ja on siksi joka talvi yhden vaatekoon isompi kuin kesällä, ei ole välttämättä syytä huoleen. Jos joka kesä se talven isompi vaatekoko vaihtuu taas pienemmäksi, pysyy pitkän aikavälin paino kuitenkin samana, vaihtelusta huolimatta.

Tällöin syksyisin tapahtuva painonnousu on luonnollista painonvaihtelua, ei lihomista, eikä edes jojottamista, ellei siihen liity tarkoituksellinen laihdutuskuuri. Pitkäjännitteistä painonhallintaakin voi harrastaa näin.

Ero jojo-laihduttamisen ja painonvaihtelun välillä on toiminnan pakonomaisuudessa ja kontrolloinnissa. Jos kesäisin yksinkertaisesti kevyempi ruoka maistuu paremmin ja ulkona tulee liikuttua enemmän, ei kyse ole silloin laihduttamisesta, eikä jojoilusta.

Kun tiedostaa painonvaihtelunsa syyt, ei asiasta tarvitse ottaa niin valtavaa stressiä. Kun seuraa elintapojaan, on helpompi huomata, milloin vaatteet kiristävät nesteturvotuksen tai vaikkapa ilmavaivojen takia, milloin varsinaisen lihomisen takia.

Vaikka syynä olisikin elintavoista johtuva rasvamassan kertyminen, ei silloinkaan ole syytä alkaa painelemaan paniikkinappulaa ja alkaa hampaat irvessä laihdutuskuurille. Elintapojensa ja kokonaisvaltaisen hyvinvointinsa kartoittaminen kyllä johtaa lopulta sylttytehtaalle. On paljon järkevämpää puuttua ongelman alkuperäisiin syihin kuin seurauksiin. Syyt saattavat olla unenpuutteessa, stressissä, itsetunnossa tai monessa muussa asiassa. Kilot ovat vain seurausta.

Vuosi vaihtuu ja on taas aika lupauksille. Haastan sinut lupaamaan, että ei mennä enää puuhun peppu edellä ja hyvinvoinnissa kiinnitetään jatkossa huomio kokonaisuuteen ja syihin, ei seurauksiin. Vain siten pääsemme kohti tasapainoisempaa elämää ja hyvinvointia.

Lempeää joulunodotusta!

2013-12-13-0701

 

 

 

Hefty 3v. ja kotiutuminen

Blogi täytti 3 vuotta ja eilen kotiuduin vauvan kanssa sairaalasta. Synnytys meni paremmin kuin viimeksi, koska tällä kertaa pitkälliset käynnistykset eivät päätyneet sektioon. ”Tää olis nyt 8cm auki.” on ehkä kauneimmat sanat, jotka olen vähään aikaan kuullut, viimeksi kun tuo jäi kuulematta. Jokainen arvaa kuinka turhauttavaa se on kolmen päivän käynnistysyritysten jälkeen.

Tällä kertaa siis tuntui lähes lottovoitolta, että käynnistykset onnistuivat. Ja käynnistysten syy oli se sama hepatogestoosi kuin viimeksikin. Yhdessäkään raskaudessa siltä en ole välttynyt. Kyseessä on siis raskausajan maksahäiriö, joka pahaksi yltyessään voi aiheuttaa vauvalle sydänvian tai jopa äkillisen sikiökuoleman. Häiriön syy on geneettinen.

Ei siis mikään ihan läpihuutojuttu ja huomattavasti harvinaisempi raskausajan vaiva kuin esim. raskausmyrkytys tai raskausdiabetes. Onneksi nykylääketiede, tarkka raskauden seuranta ym. vaikuttavat siihen, että pahempia ongelmia tämänkään vaivan kanssa ei pääse juuri syntymään. Tähän tautiin ei vaikuta myöskään odottajan ikä tai paino. Ensimmäisessä raskaudessani nuorena ja hoikkana, vaiva olikin pahempi, kuin näissä kahdessa viimeisessä. Lisätietoa hepatogestoosista (aka. hepatoosi, raskauskolestaasi) löydät googlaamalla.

Vauvan kanssa ollaan siis kotona ja kaikki on hyvin paitsi kuten arvata saattaa, oma selkäni. Ounastelin jo etukäteen, että koska sekävaivoja oli jo edellisen synnytyksen jälkeen ja koska raskauksien väli oli aivan liian lyhyt selän kunnon palautumiselle, olisi entistä isompia selkävavoja tiedossa.

Blogissa saattanee olla taas selkäaiheisia postauksia tiedossa. Hierojalle, fyssarille ja osteopaatille varaan ajan heti kun lapsivuodeaika on ohi ja koitan jo nyt tehdä jotain pientä lihaksia herättelevää jumppaa, joihin sain fyssarilta ohjeita jo edellisen synnytyksen jälkeen.

Blogi täytti siis 3 vuotta. Tämä on ajanjakso jonka aikana on sattunut ja tapahtunut monenlaista. Isoimpana se, että olen blogin alusta lähtien ollut miltei koko ajan raskaana, yhteensä kolme kertaa kolmen vuoden aikana. Ensimmäinen tosin päättyi 2013 alkukesästä keskenmenoon, josta olenkin aiemmissa postauksissa kertonut jo.

Muutaman kerran olenkin ihmetellyt, mikä järki oli perustaa treeniblogi tällaiseen ajanjaksoon, kun perhe/lapsi- tai raskausblogi olisi ollut ajankohtaisempi. Kaikista aktiivisimman treenaamisen kauteni jäi taka-alalle juuri kun blogia aloittelin. Siinä vaiheessa en olisi arvannut, että raskaudun liukuhihnalta, kun oletus oli pikemminkin se, että yli 35-vuotiaalle raskaaksi tuleminen ei ole enää niin helppoa.

Kaikenlaista muutakin on tapahtunut tämän kolmen vuoden aikana eri elämänalueilla. Niistä kaikista asioista ja aiheista olisi melkein saanut jo oman bloginsa. Hyvinvointiaiheiden ympäriltä on kuitenkin juttua kiitettävästi irronnut vaikka postaustahtini ei olekaan niitä tiheimpiä. Samalla säännöllisen epäsäännöllisellä linjalla jatketaan. Kiitos kaikille, jotka olette pysyneet matkassa mukana 🙂 Ja iloista pääsiäistä!

IMG_0722

Surukilot

Viimeaikoina olen törmännyt kummalliseen ilmiöön. Kun joltain on kuollut läheinen, ihmiset alkavat analysoimaan surijan painoa. Tähän tyyliin: ”Pertin vaimo kuoli syöpään ja Pertti oli aluksi aika huonona, ei pystynyt syömään ja paino putosi 20kg. Sitten Pertti sai masennuslääkkeitä ja nyt hän on lihonut reilusti yli lähtötilanteen.”

Ennen tätä painotilitystä olen kysynyt jotain tyyliin, ”Tiedätkö, miten Pertti on jaksellut viimeaikoina vaimonsa kuoleman jälkeen.” Halusin tietää surijan voinnista ja kuulumisista mutta saankin analyysin hänen painostaan. Vastauksesta jää hieman hämmentynyt olo. Millä tavalla tämä painoasia liittyi alkuperäiseen kysymykseeni? Ketä kiinnostaa Pertin Lihominen/laihtuminen? Eikö ketään kiinnosta, mitä Pertille oikeasti kuuluu ja miten hän henkisesti jaksaa?

Jos olisin itse Pertin tuttava, kysyisin toki Pertin kuulumisia häneltä itseltään. Irmelin läheinen tuttava sen sijaan olen ja häneltä on kuollut aviomies vuosi sitten. Olen jutellut Irmelin kanssa asiasta useaan otteeseen ja tiedän, että hän ei nukkunut kunnolla ainakaan puoleen vuoteen, sai paniikkihäiriökohtauksia ja oli muutenkin todella huonona. Irmeliin sattumalta törmännyt tuttava kommentoi minulle asiaa: ”Irmeli on kyllä lihonut aika paljon!” vaikka tietää hyvin, että Irmelin mies on kuollut vuosi sitten.

En oikein tiedä mitä näihin kommentteihin pitäisi vastata. Voin vain ihmetellä miten jotkut ihmiset ovat niin kiinnostuneita toisten ihmisten lihomisista ja laihtumisista. Itselleni lihomiskeskustelu on yksi tylsimmistä, säästäkin keskusteleminen on jännittävämpää. Ja varsinkin kun on kyse kuoleman käsittelystä, surusta ja selviytymisestä, jotka ovat asiassa huomattavasti oleellisempia näkökulmia. Vai eikö näin olekaan? Onko isolle osalle ihmisistä oleellisinta ja kiinnostavinta se, miltä asiat näyttävät ulospäin? Appearance is everything?

Kaikki nimet ja tapausten yksityiskohdat muutettu.

IMG_3683

 

Elämäntapamuutoksesta

Taas on kuukausi vierähtänyt ja marraskuun viimeistä päivää viedään. En ole ehtinyt uhraamaan ajatustakaan blogin päivittämiselle. Onneksi Heftyn facebookissa sentään tapahtuu jotain, ettei ihan täyttä radiohiljaisuutta pääse muodostumaan.

Tässä kuukauden aikana tuli käytyä mm. sinunpsykologi.fi järjestämässä naisten illassa, jossa keskusteltiin hyvinvoinnista ja elämäntapamuutoksesta. Psykologi Eliisa Niemi oli kutsunut meidät Facebookin naisyrittäjien ryhmän kautta koolle.

Tästä Eliisan postauksesta voit lukea tarkemmin aiheesta:

http://sinunpsykologi.fi/artikkeli-kuinka-onnistua-elamantapamuutoksessa-pysyvasti-ja-mielekkaasti/

Olen sitä mieltä, että monelle olisi hyötyä psykologin palveluista pysyvään elämäntapamuutokseen tähdätessä. Usein elämäntapamuutoksessa keskitytään vain ravintoon ja liikuntaan. Kuitenkin, jos taustalla on tunnesyömistä tai jopa syömishäiriötä ei ongelman syihin päästä pelkällä liikunnalla ja ruokavaliomuutoksella. Tällöin toivottu lopputuloskin voi jäädä haaveeksi.

Oma näkökulmani keskustelussa oli se, että liian usein elämäntapamuutos mielletään vain perinteiseksi laihduttamiseksi. Elämäntapamuutos voi olla monia muitakin asioita, kuten vaikka tupakoinnin tai humalahakuisen juomisen lopettaminen.

Omalla kohdallani nuo kaksi viimeksi mainittua ovat olleet itselleni oleellisimpia elämäntapamuutoksia tässä muutaman vuoden sisään. Tupakointini oli ainoastaan juhlatupakointia mutta sen lopetin muutama vuosi sitten. Kahteen vuoteen en ole myöskään ollut humalassa enkä näin ollen krapulassakaan, eikä kumpaakaan ole ollut yhtään ikävä. Alkoholia kyllä juon mutta en yli ajokuntorajan.

Missä tämä näkyy? Tekisi mieli hehkuttaa energistä oloa ym. mutta totuus on, että ei tämä näy ihan hirveästi missään. Muutos on ollut niin hidas. 30-ikävuoden jälkeen alkoi juhliminen hiljalleen harventua vuosi vuodelta. Lopulta ei jaksanut enää valvoa pikkutunneille ja koko hommasta alkoi karista hohto muutenkin. Näin tuntuu käyneen monelle muullekin 40 ikävuotta lähestyttäessä. Aika aikaansa kutakin.

Kuinka helppoa ja kätevää olisikaan, jos kaikki elämäntapamuutokset hoituisivat näin? Elämään alkaisi ihan pikkuhiljaa vuosien saatossa tulla mukaan lisää liikuntaa ja terveellistä ravintoa. Uskon, että sellainenkin on mahdollista.

Tällä hetkellä kärvistelen pitkästä aikaa flunssan kourissa. Viime talvena jäi flunssat poikkeuksellisesti parin päivän pikku niiskutukseen. Elättelin toiveita, että pääsisin nytkin yhtä helpolla mutta tämä on nyt kestänyt jo muutaman päivän. Näillä mennään nyt. Katsotaan, mitä joulukuu tuo tullessaan.

Viime kesän mökkipöperöt. Kuva ei liity tapaukseen.

IMG_3570

 

Ajankäytön haasteet ja nettijoogavinkki

Usein kuulee sanottavan, että on vain viitsimisestä kiinni, että löytää treenille aikaa. On selvää, että jos päivässä menee monta tuntia TV:n katseluun ja netissä surffailuun, on silloin myös aikaa liikunnalle. Alla olevassa linkissä kerrotaan, miten jokaisella pitäisi olla 2-5h päivässä aikaa treenille.

http://www.city.fi/blogit/lavas/on+kiinni+valinnoistasi+pystytko+urheilemaan+kuten+alexander+stubb/126184

Blogin mukaan jokaisessa vuorokaudessa on:

– Unta 6-8h, jää 24-8=14-16h
– Työmatkoja 1-2h, jää 12-15h
– Töitä 8h, jää 4-7h
– Syömistä 1h, jää 3-6h
– Lapset päiväkotiin ja päiväkodista 1h, jää 2-5h
– Loppuaika 2-5h jää vapaasti valittavaksesi.

Aina ja kaikilla se ei välttämättä mene ihan noin. Tuossa ylläolevassa esimerkissä ei esimerkiksi siivota, pyykätä, laiteta ruokaa tai käydä kaupassa ollenkaan. Ehkä kirjoittajan perheessä nuo asiat tekee joku muu kuin kirjoittaja, eikä hän siksi ole edes oivaltanut tuollaisten asioiden olemassaoloa.

Jos mietitään vaikka useamman pienen lapsen yksinhuoltajaa, saattaa aika jakaantuakin näin:

8h työtä + 8h unta + 3h työmatkoja ja lasten päiväkodista hakua ja vientiä + 5h kaupassa käyntiä, ruuanlaittoa, tiskausta, siivousta, pyykkäystä ja lasten kanssa touhuamista. Siinähän se 24h tässä esimerkissä jo kuluikin. Silti tuossakin jää la ja su ylimääräiset 16h jonka voi käyttää liikunnalle. Yksinhuoltajalla tuo aika menisi lasten kanssa ulkoillessa ja leikkiessä. Siinäkin on toki mahdollisuuksia liikkumiselle, jos siis ei vain istu hiekkalaatikon reunalla.

Tuossa on kyllä mahdollisuuksia monenlaiselle hyötyliikunnalle ja kevyelle aerobiselle mutta tavoitteelliseen treenaamiseen aika haastava aikataulu. Näin ollen, jos joku sanoo minulle, ettei aikaa tai mahdollisuuksia liikunnalle ole tarpeeksi, en lähde heti väittämään tekosyyksi. Ihmisillä on niin erilaisia elämäntilanteita. Kun aikataulu on tuon esimerkkini yksinhuoltajan tyyppinen, täytyy olla todella luova treeniaikataulujen suhteen.

Tämän lisäksi treenaamisen esteeksi voi tulla sairastelut ja muut elämän monimuotoiset takaiskut. Työttömyyttä, masennusta, avioeroja, onnetomuuksia, vaikeammat fyysiset tai henkiset ongelmat. Ihmiset käyvät läpi kaikenlaisia asioita, sellaisiakin, joista eivät puhu edes lähimmilleen. Tämän takia on varsin tylyä mennä hurskastelemaan jonkun toisen ajankäytöstä, jos ei tiedä kaikkia taustoja. Ja useimmitenhan emme tiedä.

Joten ennenkuin mennään pätemään omassa erinomaisuudentunnossamme toisille ajankäytöstä, voidaan miettiä, onko tästä pätemisestä ja hurskastelusta jollekulle oikeasti jotain hyötyä vai aiheuttaako se hankalassa elämäntilanteessa olevalle ihmiselle kohtuutonta ylimääräistä painetta, joka mahdollisesti johtaa entistä huonompaan lopputulokseen.

Mitä siis pitäisi tehdä? Jos oikeasti haluaa saada itsessään tai muissa ihmisissä positiivista muutosta aikaan, tulee arvostelun ja syyllistämisen sijaan rohkaista ja kannustaa.

Ja lopuksi erinomainen liikuntavinkki aikatauluhaasteiden kanssa painiville. Yoogaia tuo ohjatun treenin netin kautta omaan olohuoneeseesi. Tämä ei ole maksettu mainos vaan tyytyväisen käyttäjän suositus. Nettikameran avulla ohjaaja näkee liikkeesi ja voi korjata tekemistäsi. Ohjaaja tai muut treenaajat eivät silti kuule, jos pieraiset kesken haastavan asanan. Aivan loistava idea kiireiselle! http://yoogaia.com/

IMG_0181

Lehtijuttua ja jumppatapahtumaa

Kuva

Lehtijuttua taas

Tällä kertaa olin Fit-lehden Laihdu-liitteessä. Ihan positiivista, että laihdutusliitteeseen otetaan välillä vähän toisenlaistakin näkökulmaa ja haastatellaan ihmistä jolle kilojen kyttäys ei ole niin oleellinen juttu.

Otsikko on varsin kuvaava, koska asia on itselleni juuri noin. Kropasta on muodostunut itselleni enemmän toiminnan väline, kuin esteettinen objekti.

Ei se miltä kroppa näyttää, vaan se mitä kaikkea sillä pystyy tekemään. Tämä näkökulman muutos oli mulle se käänteentekevä oivallus.

Ei sillä, että olisin täysin immuuni ulkonäköpaineille. Etenkin ikääntymisen merkit tuppaavat välillä ärsyttämään. Mutta kropan kanssa tuskailu väheni oleellisesti tuon näkökulman muutoksen myötä.

Liikunnan ensisijainen merkitys mulle on henkinen hyvinvointi: jaksaminen, stressinpoisto, akkujen lataaminen ja mielialan kohentaminen. Hyvän kunnon ylläpito ja toisinaan jopa sen kohotus, on sitten se toiseksi tärkein asia. Vartalon esteettinen muutos on sitten vaan semmonen pikku bonus jolle en anna kovinkaan paljon painoarvoa.

Näillä on menty jo jonkin aikaa ja hyvältä tuntuu edelleen. Kommenttia voi laittaa tänne tai tänne:

https://www.facebook.com/Heftytraining

Ja lauantaina on Mäkelänrinteessä taas tämä mahtava jumppatapahtuma jossa nyt uutuutena myös Annen ja Elinan vetämä David Fusion Workout (tähän ainakin osallistun itse) ja paljon muuta ja toki myös kevään David tuotteita edullisesti. Tulkaa nykimään hihasta jos olette paikalla! http://www.urheiluhallit.fi/i-love-aerobic.html

Liikunta ja mieliala

Olen tänä syksynä ottanut liikuntakaverikseni teini-ikäisen poikani koska hän alkaa olla jo aikamiehen kokoinen, joten salitreeniäkin voi tietyin rajoittein alkaa tekemään. Rankimmat maksimivoimatreenit jätetään tuleville vuosille joten aerobinen osuus on toistaiseksi vielä isommassa osassa.

Omien treenieni lisäksi olen käynyt pojan kanssa yhteistreeneissä (lenkkiä ja/tai salia) noin kerran viikossa ja tarkoitus saada pojalle myös jonkinlainen saliohjelma kehitettyä. Minähän en siis ole mikään personal trainer, enkä osaa tehdä kellekään sellaisia ohjelmia jolla tavoitellaan merkittäviä tuloksia. Mutta tuollaisen peruskuntotason ohjelman sitä nyt pystyy kehittämään näilläkin tiedoilla ja taidoilla.

Viimeksi kun käytiin taas salilla, poika totesi treenin jälkeen, että äiti on aina pinna kireällä kun mennään salille mutta hyvällä tuulella kun tullaan sieltä pois. Kummasti se mieliala aina muuttuu treenin aikana. Vaikka kuinka ärsyttäisi kiireisen työpäivän jälkeen, ei vielä ikinä ole käynyt niin, että pinna olisi kireällä vielä treenin jälkeenkin.

Lähestulkoon mistä tahansa linkistä ja lähteestä löytyy samat asiat liikunnan ja mielenterveyden yhteydestä:  http://www.hel.fi/hki/terke/fi/itsehoito/mielenterveys ja http://www.vahvistamo.fi/vahvistamo/hyvinvointi/liikunta Tosin liikunnan ja endorfiinien yhteydestä kiistellään: http://fi.wikipedia.org/wiki/Endorfiini Oli endorfiineillä vaikutusta tai ei, aika moni silti havaitsee itsessää liikunnan tuoman hyvänolontunteen

Niin kauan kun liikunnasta ei tule pakkomiellettä tai addiktiota, eikä ajeta itseä ylikuntoon, on liikunnan positiiviset vaikutukset mielialaan ja mielenterveyteen aikalailla ilmiselvät. Terveydenhuollon pitäisi iänikuisen laihdutuspuheen sijaan keskittyä kannustamaan ihmisiä liikkumaan. Painokeskeinen terveyspuhe ja laihduttamiseen painostaminen stressaa ihmisiä, stressi johtaa tutkitusti suurempaan ylipainoon ja stressi yhdistettynä ylipainosta syyllistymiseen pahentaa ihmisten mielenterveysongelmia entisestään.

Asiaa pitäisi lähestyä kannustamalla ihmisiä liikkumaan enemmän. Liikunta auttaa sekä henkiseen että fyysiseen hyvinvointiin ja nämä kaksi asiaa tukevat toisiaan. Liikunnan lisäksi uni ja lepo ovat oleellisia. Kun lepo ja liikunta ovat kohdillaan, moni muukin asia loksahtaa helpommin paikoilleen.

Eipä sillä, liikunnallisten ihmistenkin joukosta löytyy paljon henkisten ongelmien kanssa kamppailevia ihmisiä. Joidenkin urheilulajien parissa esimerkiksi syömishäiriöt ovat yleisiä. Sikäli liikuntakaan ei ole mikään kaikkien ongelmien ratkaisu ja avain ikuiseen onneen. Pidän liikuntaa silti nukkumisen ohella parhaimpana itseapukeinona mitä ihminen voi henkisen ja fyysisen hyvinvointinsa eteen tehdä.

2012-11-28-0564

Treenin jälkeen irtoaa hymy herkemmin.

https://www.facebook.com/Heftytraining