Tällä ruokavaliolla pysyt sairaalloisessa lihavuudessa, katso kuvat!

TW otsikko on tarkoituksella provosoiva. Murran perinteisillä kalorilaskelmilla ja esimerkkiannoksilla myytin, jonka mukaan ihmisen tarvitsisi ahtaa sisäänsä jatkuvasti valtavia määriä roskaruokaa päästäkseen sairaalloiseen lihavuuteen ja pysyäkseen siellä.

Valitettava totuus on, että sairaalloiseen lihavuuteen on todella helppo päästä ihan tavallisella kotiruualla, syömättä herkun herkkua ikinä.

Aloitetaan laskelmilla: esimerkkihenkilömme on 165cm pitkä 40 vuotias toimistotyöläinen, joka harrastaa viikossa tunnin Hatha-joogaa ja lenkkeilee reippaasti kävellen yhteensä viikossa 3 tuntia. Eli liikkuu suositusten mukaisen määrän.

Hän olisi normaalipainossa (BMI alle 25) 68kg ja hän kuluttaisi päivässä 2025 kcal mainituilla liikuntamäärillä. (lähde https://www.laskurini.fi/terveys/kalorilaskuri/energiantarvelaskuri, laskurin lukemat perustuvat tilastollisiin keskiarvoihin)

Sairaalloisessa lihavuudessa (BMI yli 40) henkilö olisi 110 kiloisena ja siinä painossa, samoilla liikuntamäärillä, hänen kulutuksensa olisi 2655 kcal vuorokaudessa.

Millainen määrä ruokaa on 2655 kcal / vrk? Alla on esimerkkiannokset kaikista päivän ruuista, joista tulee yhteensä tuo kalorimäärä. Tässä on aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. (Lähde: FINELI / THL https://fineli.fi/fineli/fi/elintarvikkeet)

MITEN JÄRKYTTÄVÄÄ MÄSSÄILYÄ! LOL. No ei ole. Ihan tavallista, tasapainoista kotiruokaa. Tämä ei sisällä yhtä ainuttakaan herkuksi miellettyä asiaa, joka sisältäisi esim. lisättyä sokeria. Kasviksia, hedelmiä ja kuitua on reilusti yli suositusten. Makrojakauma kohtuullinen: Proteiinia 17%, hiilareita 40%, rasvaa 39%

Mutta fakta on, että esimerkkihenkilömme, tavallinen toimistotyötä tekevä nainen päätyy tällä ruokavaliolla sairaalloiseen lihavuuteen mainitulla kulutuksella ja pysyy siellä. Ihan tavallista kotiruokaa syömällä, ilman herkun herkkua, suositusten mukaisella määrällä liikuntaa.

Tietenkään kukaan ei syö täsmälleen samoja asioita joka päivä, joten oheinen kuva on keskiarvo esimerkkihenkilömme ruokavaliosta.

Vertailun vuoksi, tässä kuva ruokavaliosta, jolla hän pysyisi normaalipainossa eli BMI alle 25. Makrot, kuidut, suositusten mukaiset kasvikset ja hedelmät samat, muutama juttu poistettu jotta päästy 2025 kaloriin.

MIKÄ SHOKEERAAVA ERO AIEMPAAN! LOL. Ei ole. Äkkivilkaisulla eroa tuskin huomaa, tarkemmin katsoessa kyllä. Alemmalla ruokavaliolla esimerkkihenkilömme myös laihtuisi samoilla liikuntamäärillä 110 kilosta 68 kiloon.

Tällä ruokavaliolla laskennallisesti ja kaloriteorian mukaan hän laihtuisi suositusten mukaisen 2kg kuussa, jolloin hänellä menisi vähän vajaa pari vuotta urakkaan vähintään. Ehkä pidempäänkin jos mukaan tulee säästöliekki, tiedostamattomien NEATien lasku yms.

Sairaalloiseen lihavuuteen päätyäksesi sinun tulisi maata sohvalla ja mässäillä energiatiheitä herkkuja aamusta iltaan MYTH BUSTED. Ei todellakaan tarvitse. Sairaalloiseen lihavuuteen on uskomattoman helppo useimpien päästä.

.

.

.

.

.

.

.

.

Blogin yhteydessä olevat mainokset eivät ole blogin sinne laittamia tai hyväksymiä, eikä blogi saa niistä rahaa. En myöskään pysty ottamaan niitä pois tai estämään ilman lisäkuluja. Koska blogi ei ole millään tasolla kaupallinen, joudutte vain kestämään.

Mielikuvaharjoittelun voimalla muutokseen

Oletteko kokeillut mielikuvaharjoittelua? Itse olen ja olin vähän yllättynyt, miten hyvin se toimi. Vaati kyllä vaan aika paljon aikaa.

Oma prosessini meni seuraavanlaisesti. 2008 olin elämäni isoimmassa painolukemassa. Rakastamani liikunta oli jäänyt ruuhkavuosien jalkoihin ja syömiset oli mitä oli. En ollut aikoihin ottanut edes juoksuaskelia, koska ajattelin, että juokseminen tuntuu niin pahalta etten edes yritä.

Sitten mietin, että mitä jos yrittäisinkin. Kuvittelin itseni ensin hölkkäämässä korttelin ympäri ja pikku hiljaa, koko ajan pidempiä ja pidempiä matkoja. Siis kuvittelin. Laitoin silmät kiinni ennen nukkumaanmenoa ja kuvittelin juoksevani. Tein tätä useamman kuukauden talvella.

Sitten koitti kevät ja lumet sulivat. Yksi kaunis päivä päätin, että kävelen 7km matkan töistä kotiin. Pari kilometriä käveltyäni, otin muutaman juoksuaskeleen ja lopulta juoksin koko loppumatkan kotiin. Tosi hitaasti hölkäten toki mutta kuitenkin.

Kotona oli melkoinen voittajaolo. Tajusin, että enhän mä siihen juoksemiseen kuolekaan, olin vaan tehnyt siitä pääni sisällä esteen, etten muka voi. Toki tiedän, ettei ole järkevää tehdä useamman kilometrin juoksulenkkiä silloin, jos ei ole aikoihin juossut mutta en vaan voinut lopettaa, kun olin aloittanut.

Siitä sitten lähti melko säännöllinen juoksentelu. Penikat vaivasivat välillä pidemmillä lenkeillä mutta intervallilenkit toimivat paremmin. Joka kerta kun lähdin ulos, tavoite oli vaan vähän happihypellä, vaikka vain korttelin ympäri. Melkein aina kuitenkin päädyin tekemään vähän pidemmän lenkin.

Kaikkein oleellisinta oli, että olin ylittänyt pääni sisällä olevan esteen. Mulle oli ihan sama kuinka paljon tai kuinka nopeasti juoksin. Juoksentelin vaan koska se oli hauskaa. Ostin silloin juoksukengätkin, ne oli noi vaaleansiniset Niket. Hyvin niillä hölkötteli, mulla on ne vieläkin.

Joskus vaan pitää ottaa hyppyä tuntemattomaan mutta ilman mielikuvaharjoittelua, en olisi sitä ehkä tullut tehneeksi. Mielen voima on ihmeellinen. Joskus vielä kokeilen sitä uudestaan. Ja silloin kun kokeilen, se ei lähde ajatuksesta ”nyt on pakko” vaan uteliaasta ajatuksesta ”mitäpä jos…”.

Blogissa näkyvät mainokset eivät ole blogin laittamia eikä hyväksymiä, eikä blogi saa niistä rahaa. Niitä ei saa pois ilman lisäkuluja.

.

.

.

.

.

.

.

.

..

.

.

.

 

Kehitys alkaa tyytyväisyydestä

Moni ehkä tietää sanonnan ”kehitys loppuu tyytyväisyyteen”. Siinä on ajatuksena, että itseensä ja tekemisiinsä tyytyväinen ei koe enää mitään kehittämisen tarvetta ja jää lepäilemään laakereilleen. Omasta mielestäni kyseinen sanonta on täyttä tuubaa.

Itseensä tyytymätön tai jopa itseään inhoava voi piiskatata itsevihansa vallassa itsestään jonkin aikaa tuloksia mutta usein syyllisyydessä ja negatiivisissa tunteissa kieriskely on henkisesti niin kuluttavaa, että positiivinen kehitys tyssää melko nopeasti. Itseensä tyytymätön harvoin myöskään uskoo itseensä ja omiin voimavaroihinsa.

Sen sijaan itseensä positiivisesti tai edes neutraalisti suhtautuva ajattelee, että olen ihan ok tyyppi ja juuri siksi haluan itselleni hyviä asioita ja pystyn kyllä kehittymään. Itseensä ja omiin voimavaroihinsa uskova tietää, että halutessaan pystyy muuttamaan omaa toimintaansa.

Pitkäjännitteinen elintapojen kohentaminen vaatii kokonaisvaltaista elämänhallintaa ja asennetta, joka kantaa pitkälle, ei vain projektin, kuurin tai muun väliaikaisen toiminnan yli. Itseensä peruspositiivisesti suhtautuvalla riittää sitkeyttä, se ei lopu ensimmäiseen takapakkiin, eikä edes pidempään huonompaan jaksoon.

Tyytyväinen ymmärtää, että vastoinkäymisiä ja muita turhauttavia tilanteita tulee ja menee, ne eivät kestä loputtomiin. ”This too shall pass” ajattelee perustyytyväinen, kun kakka osuu silloin tällöin tuulettimeen.

Kaiken ytimessä on se, että pitää itseään arvokkaana juuri sellaisena kuin on. Perustyytyväinen tietää, ettei hänen tarvitse muuttaa itsessään mitään, etenkään ketään muuta varten. Mutta kun kokee olevansa arvokas ja hyvä sellaisenaan, miksei voisi silti myös kehittää itseään, ihan vaan koska mä voin.

Mitä teen kun ”repsahdan”?

Repsahdus on sana, jota usein käytetään tilanteesta, jolloin on päätynyt herkuttelemaan enemmän, kuin oli ajatellut. Sanaan liittyy ajatus siitä, että ihmisen tulee pitää itseään ”ruodussa” tai ”niskasta kiinni”. Eli kontrolloida tekemisiään, usein juuri syömisiään ja liikkumisiaan. Repsahdus tapahtuu silloin, kun tämä jatkuva kontrolli pettää. En ole koko sanan suurin fani.

Nyt on iltapäivä ja olen syönyt tänään jo sipsejä, karkkia ja jäätelöä. Mitä asialle pitäisi tehdä? Ennen olisin kierinyt ensin itsesyytöksissä, kuinka itsekuriton paska olenkaan ja sitten olisin painellut paniikkinappulaa, vannonut syömälakon nimiin ja lähtenyt pakkoliikkumaan ja kuluttamaan ylimääräistä energiaa himotreenillä.

Entä nyt? Ensin kartoitan tilanteen: hiilarihimoni on tänään poikkeuksellisen suuri, koska lasten korvatulehdusten takia en ole nukkunut kunnolla moneen päivään ja menkat ovat myös tänään alkamassa. Täysin loogista, ei mitään tekemistä itsekurin kanssa. Itsesyytökset olisivat tässä kohdassa totaalista ajanhukkaa ja söisivät motivaatiota pitkällä tähtäimellä.

Mitä teen? Keep calm and carry on. Koitan pitää loppupäivän ruokarytmin normaalina ja syödä vähintään 500g kasviksia. En lähde näin väsyneenä treenaamaan kovaa, vaan teen korkeintaan pienen palauttavan kävelylenkin tai venyttelen. Järjestän myös lasten hoidon niin, että saan nukuttua edes yhden kokonaisen yön ja hyvin nukutun yön jälkeen syöminenkin normalisoituu, sekä treeni kulkee.

En epäile hetkeäkään, etteikö näin tapahtuisi, koska nälkä- ja kylläisyysmekanismini toimivat nykyään jo melko normaalisti silloin, kun saan nukkua riittävästi. Levänneenä myös treenaaminen on kivaa, ei ikinä pakkopullaa.

Professori Mustajoki totesi jossain hyvin, että itsekuri on kuin lihas, jossain vaiheessa se herpaantuu. Siksi pidemmän päälle ihmisen elintavat eivät voi olla pelkän itsekurin ja kontrolloinnin varassa. On löydettävä tasapaino muilla keinoilla.

On nukuttava riittävästi, saatava stressi inhimilliselle tasolle ja normalisoitava ruokarytmi, jotta nälkä- ja kylläisyysmekanismit alkavat taas toimia, kuten niiden kuuluu. On löydettävä mielekäs tapa liikkua. Kun näin tapahtuu, itsekuria ei juurikaan tarvita vaan terveellinen elämä tapahtuu itsestään ja intuitiivisesti.

Motivaatiota kuitenkin tarvitaan, jotta uneen, stressitasoihin ja muihin kompastuskiviin jaksaa kiinnittää riittävästi huomiota. Itselleni ne ovat jaksaminen ja terveys sekä se, että päätä on tullut näiden asioiden suhteen lyötyä seinään ihan riittävästi yhden elämän tarpeisiin.

On päiviä, jolloin syön huipputerveellisesti ja liikun paljon ja sitten on päiviä, jolloin makaan sohvalla ja syön herkkuja. Sitä kutsutaan tasapainoksi. Sitä kutsutaan myös elämäksi. Kaikilla on oikeus elää itselleen sopivaa elämää.

Rentouttavaa viikonloppua!

Tykkää Heftystä myös Facebookissa:

https://www.facebook.com/Heftytraining/

 

Väärin laihdutettu?

Lähes joka kerta kun kirjoitan siitä, miten en enää laihduta ja keskityn mieluummin pitämään pysyvästi pudottamani painon pois, se on jollekin ongelma. Koska en ole normaalipainossa eli alle BMI 25, moni katsoo, että painonpudotusta ei saisi vielä lopettaa, ennenkuin tuo maaginen raja on ylitetty. Väärin laihdutettu siis.

Olen nyt 9 vuotta pitänyt pudottamani kilot poissa, kun välissä olleita raskausaikoja ei lasketa. Kun kerron, että en laihduta vaan keskityn nyt pysyvään painonhallintaan saan kuulla, että ”ihannoin lihavuutta”, tai ”kehotan ihmisiä olla tekemättä ylipainolleen mitään”. Myös kerrotaan, että elintavoissani täytyy olla jotain vikaa, kun en ole kaikkea ylipainoa laihduttanut pois. Ja tehdään myös selväksi, että en voi olla terve, ennenkuin BMI on alle 25 (Newsflash: olen metabolisesti täysin terve, sokereissani, verenpaineessani tai kolesterolissani ei ole mitään vikaa)

Hassua on se, että jos keskittyy pitämään pudotetut kilot pois eli panostaa pysyvään painonhallintaan laihduttamisen sijaan, koetaan, että ”ei tee ylipainolleen mitään”. Että ainoastaan aktiivinen laihduttaminen lasketaan ylipainolle jotain tekemiseksi.

Kuitenkin tilastollinen fakta on, että 80-95% laihduttaneista lihoo kaiken takaisin. On varsin harvinaista, että ihminen, joka on pudottanut yli 10% painostaan, pitää pudotetun painon lopullisesti tai edes useita vuosia poissa.

Omalla kohdallani itse laihtuminen on melkein aina ollut helppoa, sen pudotetun painon pois pitäminen taas ollut huomattavasti vaikeampaa, välillä melkein mahdotonta. Nyt kun olen 9 vuotta pitänyt pudotetut kilot poissa, en voi väittää, että se edelleenkään kävisi itsestään. Joudun aika usein miettimään omaa ruokasuhdettani, harjoittelemaan intuitiivista syömistä jne.

Jää nähtäväksi joudunko tekemään tätä koko ikäni, jos haluan, että pudotetut kiloni pysyvät poissa vai tuleeko tästä lopulta automaatio. 9 vuodenkaan painonhallinnan jälkeen siitä ei ole tullut itsestäänselvää automaatiota ja tämä lienee syy miksi valtaosa laihduttaneista lihoo kaiken takaisin.

Pysyvää painonhallintaa kun ei voi tehdä itsekurin avulla, kukaan ei ”pidä itseään kiinni niskasta” lopun elämäänsä vaan pitää todella oppia ja sisäistää uusia toiminta- ja ajatusmalleja

Näiden syiden takia tuntuu todella absurdilta, että joidenkin mukaan ”en tee asialle mitään”, koska itseasiassa teen aika paljonkin.

Jos nyt jättäisin pysyvän painonhallinnan oppimisprosessin kesken ja lähtisin edelleen pudottamaan painoani, osaisinko pitää pudotettua painoa poissa vai tulisiko jälleen kerran kaikki kilot korkojen kera takaisin? Pidän tätä vaihtoehtoa valitettavasti erittäin todennäköisenä.

Mitään akuuttia terveydellistä pakkoa itselläni tällä hetkellä ei painon pudotukseen. Myöskään mitään muita lihavuuteen liittyviä vaivoja ja ongelmia ei ole. (Ne kivut, mistä tällä hetkellä kärsin, ovat tulleet painonpudotuksen jälkeen ja pahentuneet painon pudotessa lisää. Näin ollen kyseisillä kivuilla ei ole mitään tekemistä painon kanssa vaan ne johtuvat ihan muista syistä.)

Omien voimavarojensa suhteen tulee myös olla realistinen. Jos elää ruuhkavuosien huippua pienten lasten valvottaessa, on jo lihomisen estäminenkin  monelle saavutus. Etenkin silloin jos taustalla on suuria painonvaihteluja ja geneettistä altiutta ylipainoon. Ruokahalu ei ole pelkästään opittua eikä varsinkaan tahdonalaista. Ihmisen nälkä- ja kylläisyysmekanismit ovat vahvasti geneettisiä ja se hyvin pitkälti selittää isot erot yksilöiden välisissä painoissa. Geneettisistä syistä painonhallinta on toisille todella paljon vaikeampaa kuin toisille. Tämän allekirjoittanee kuka tahansa lihavuustutkijakin.

Jos olisin varma, että pysyvä painonhallinta tulee olemaan itselleni automaattista ja itsestäänselvää ja loputkin pudotetut kilot tulisivat varmasti pysymään poissa, saattaisin ehkä alkaakin pudottamaan painoa. Nyt en ole täysin varma, joten minimoin riskit ja pysyn tässä painossa, kunnes se on helppoa ja automaattista. Meneekö siihen vuosi vai koko loppuelämä kuka tietää, eikä sillä ole väliäkään niin kauan kuin akuuttia terveydellistä pakkoa ei ole.

Ylipaino tai edes lihavuus eivät ole sairauksia, ylipainoinen ihminen voi olla metabolisesti täysin terve, eikä ylipainolle ole olemassa mitään tautiluokitusta. Lihavuus on toki riski ja riskejä välttääkseen kannattaa välttää lihomista. Jos kuitenkin lihavuuteen on johtanut nimenomaan jojolaihduttaminen, on silloin myös laihduttamisella iso riski johtaa yhä suurempaan ylipainoon.

Jokainen yksilö punnitsee omia henkilökohtaisia riskejään ja sitä miten niiden kanssa toimii. Tällä hetkellä laihduttaminen saattaa tuoda itselleni suurempia terveysriskejä kuin terveyshyötyjä, joten siksi en laihduta. En ”ihannoi ylipainoa” tai ”kehota ihmisiä olemaan tekemättä ylipainolleen mitään” tai muita vastaavia väitteitä, jotka ovat syntyneet vain siitä, että perusteluitani ei ole vaivauduttu lukemaan otsikkoa pidemmälle.

Ylipäätään se, että kerron omista henkilökohtaisista valinnoistani, ei tarkoita sitä, että olen suosittelemassa kenellekään toiselle omia elintapojani tai yhtään mitään muutakaan. Eletään kukin tavallamme. Se mikä sopii minulle, voi olla katastrofi toiselle, eikä yksilöiden tilanteet ja taustat ole välttämättä mitenkään verrattavissa toisiinsa muutenkaan.

Allaolevista kuvista ylin ja alin on otettu 2010. Tuolloin en ollut ihan huippulukemissani enää mutta ehkä noin 10kg nykyistä painavampi. Keskimmäinen kuva on tuore. Ylimmässä ja alimmassa kuvassa olin ihan yhtä terve, onnellinen ja tyytyväinen itseeni, kuin keskimmäisessäkin kuvassa. Silti vältän palaamasta tuohon painoon enää, ihan vain minimoidakseni terveysriskejä vanhemmalla iällä. Ulkonäöllisiä syitä tälle ei ole, koska en koe näyttäväni ylemmässä ja alemmassa kuvassa yhtään huonommalta kuin keskimmäisessäkään.

 

 

Jojoilua vai luonnollista painonvaihtelua?

Kaikki painonvaihtelu ei ole jojoilua. Jojoilulla tarkoitetaan nimenomaan jojo-laihduttamista, eli sitä, että pudotetaan, usein tiukalla laihdutuskuurilla tietty määrä kiloja ja sitten jollain aikavälillä saadaan kaikki kilot takaisin, usein korkojen kera.

Tilastojen kertoma karu totuus on, että 80-90% painonpudotuksesta on jojo-laihduttamista, koska vain hyvin pieni prosentti painonpudotuksesta on pysyvää. Yleensä tulokset eivät pysy edes vuotta.

Muista syistä tapahtuva painonvaihtelu ei ole jojottamista, ei silloinkaan vaikka vaihtelu olisi useita kymmeniä kiloja. Ihminen voi esimerkiksi erilaisten sairauksien takia lihoa tai laihtua kymmeniä kiloja, ilman, että olisi tarkoituksella laihdutettu.

Painonvaihtelua voi aiheuttaa lukuisat eri syyt. On täysin luonnollista, että on eri painossa:

  • Aamulla ja illalla
  • Talvella ja kesällä
  • Ennen kuukautisia, kuukautisten aikana ja kuukautisten jälkeen
  • Ennen ateriaa ja aterian jälkeen
  • Ennen treenejä ja treenien jälkeen
  • Ennen imetystä, imettäessä ja imetyksen loputtua
  • Ennen sairastamista, sairastaessa ja sairastamisen jälkeen
  • Ennen lääkitystä, lääkityksen aikana ja lääkityksen jälkeen
  • Ja niin edelleen…

Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Painonvaihtelu on normaalia ja kuuluu elämään. Kehoa voi turvottaa tilapäisesti todella monet asiat, eikä silloin ole aina kyse lihomisesta. Esimerkiksi nainen saattaa näyttää yhdeksännellä kuulla raskaana olevalta esimerkiksi. ärtyvän suolen oireyhtymän, refluksin tai vaikka vatsalihasten erkauman takia. Syitä voi olla lukuisia muitakin.

Tämän takia pidän vaakaa täysin turhana kapistuksena. Se ei kerro onko kyseessä laihtuminen, lihominen vai luonnollinen painonvaihtelu. Asia selviää vain elintapojaan seuraamalla.

Linkitin Heftyn Facebook-sivuillekin YLE:n lanseeraaman hyvinvointi-indeksin:

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/12/19/painoindeksi-romukoppaan-nyt-tulee-hyvinvointi-indeksi

Moni muukin taho on aiemmin jo laatinut erilaisia hyvinvointi-indeksejä mutta toivon todella, että YLE lyö tammikuussa alkavan ohjelmansa ”Vaakakapina” avulla ajatuksen läpi niin koko kansaan, kuin erityisesti terveydenhuoltoonkin.

Jos elintapoja seuraamalla selviää esimerkiksi, että aina talvisin tulee syötyä enemmän ja liikuttua vähemmän kuin kesällä ja on siksi joka talvi yhden vaatekoon isompi kuin kesällä, ei ole välttämättä syytä huoleen. Jos joka kesä se talven isompi vaatekoko vaihtuu taas pienemmäksi, pysyy pitkän aikavälin paino kuitenkin samana, vaihtelusta huolimatta.

Tällöin syksyisin tapahtuva painonnousu on luonnollista painonvaihtelua, ei lihomista, eikä edes jojottamista, ellei siihen liity tarkoituksellinen laihdutuskuuri. Pitkäjännitteistä painonhallintaakin voi harrastaa näin.

Ero jojo-laihduttamisen ja painonvaihtelun välillä on toiminnan pakonomaisuudessa ja kontrolloinnissa. Jos kesäisin yksinkertaisesti kevyempi ruoka maistuu paremmin ja ulkona tulee liikuttua enemmän, ei kyse ole silloin laihduttamisesta, eikä jojoilusta.

Kun tiedostaa painonvaihtelunsa syyt, ei asiasta tarvitse ottaa niin valtavaa stressiä. Kun seuraa elintapojaan, on helpompi huomata, milloin vaatteet kiristävät nesteturvotuksen tai vaikkapa ilmavaivojen takia, milloin varsinaisen lihomisen takia.

Vaikka syynä olisikin elintavoista johtuva rasvamassan kertyminen, ei silloinkaan ole syytä alkaa painelemaan paniikkinappulaa ja alkaa hampaat irvessä laihdutuskuurille. Elintapojensa ja kokonaisvaltaisen hyvinvointinsa kartoittaminen kyllä johtaa lopulta sylttytehtaalle. On paljon järkevämpää puuttua ongelman alkuperäisiin syihin kuin seurauksiin. Syyt saattavat olla unenpuutteessa, stressissä, itsetunnossa tai monessa muussa asiassa. Kilot ovat vain seurausta.

Vuosi vaihtuu ja on taas aika lupauksille. Haastan sinut lupaamaan, että ei mennä enää puuhun peppu edellä ja hyvinvoinnissa kiinnitetään jatkossa huomio kokonaisuuteen ja syihin, ei seurauksiin. Vain siten pääsemme kohti tasapainoisempaa elämää ja hyvinvointia.

Lempeää joulunodotusta!

2013-12-13-0701

 

 

 

Mitä lääkärit tekevät väärin

Terveydenhuollossa olisi todellakin parantamisen varaa monessakin suhteessa mutta etenkin ruokavalioon ja ravitsemukseen liittyvä tieto ja hoito on pahasti retuperällä.

Moni ylipainoinen kertoo, että kävi lääkärillä minkä vaivan takia tahansa, lääkäri käskee laihduttamaan, vaikka painolla ei olisi mitään tekemistä kyseisen vaivan takia. Itse en ole tätä kokenut, vaikka olen ollut 13 vuotta ylipainoinen.

Mutta lääkäri on kyllä ehdottanut laihduttamista vaivaan, johon sillä todistettavasti on apua. Omalla kohdallani vaiva oli kuitenkin myös silloin, kun olin hyvin hoikka ja toisaalta taas silloin, kun olin nykyistä pari kiloa painavampi, kyseistä vaivaa ei ollut niin pahana kuin nyt. Itselläni vaiva ei siis korreloi suoraan painon kanssa.

Mutta ruokavalion kanssa korreloi. Vaivani on krooninen refluksi. Se on synnynnäinen ja rakenteellinen, sen suhteen asialle on aika vähän tehtävissä mutta ruokavaliolla voi joko lisätä tai vähentää oireita. Minun oireeni pysyvät siedettävänä, kun syön maitotuotteita kuten jogurttia, rahkaa tai vaniljajäätelöä (suklaajäätelö tai suklaa missään muussakaan muodossa ei sovi). Iso osa kasviksista ja hedelmistä aiheuttaa tällä hetkellä pahoja oireita, kuten myös rasvainen kala, pähkinät, avokado ja omega3 kapselit. Eli suunnilleen kaikki terveellinen ruoka aiheuttaa tällä hetkellä kipua. Näissä on refluksikkojen kesken hyvin paljon yksilöllisiä eroja.

Se, että lääkäri vain ylimalkaisesti ehdottaa laihduttamista, antamatta mitään konkreettisia ohjeita siihen tai antamatta edes lähetettä ravitsemusterapeutille, jonka kanssa voisimme käydä läpi kinkkistä tilannettani ja ruokavaliotani, ei auta mitään eikä ketään. Jos asialle ei terveydenhuollossa voida tehdä mitään, miksi ottaa sitä edes puheeksi vastaanotolla?

Refluksini on synnynnäinen ja olen kärsinyt sen oireista n.20 vuotta, myös hoikkana. Olen saanut pidettyä sen kohtuullisesti aisoissa ruokavalion avulla mutta edellisten synnytysten (ja sen seurauksensa saatujen antibioottikuurien) jälkeen, sekään ei ole enää auttanut vaan oireet ovat räjähtäneet viimeisen puolen vuoden aikana käsiin.

Tunnen hyvin ruokavalion, jota vaivaani virallisissa lähteissä suositellaan, mutta nyt tilanteeni vaatisi erikoisosaamista. Lääkärikin totesi, että omahoitoni on hyvää ja mitään muuta ei ole enää tehtävissä paitsi se laihduttaminen. Kuitenkin laihduttaminen jo muutenkin rajoitetun ruokavalioni kanssa on erittäin haastavaa. Se on haastavaa silloinkin, kun mitään rajoituksia ei ole.

Valtaosa laihdutuksista epäonnistuu. 80% laihduttaneista lihoo kaiken takaisin vuodessa. Kyllä VUODESSA. Mitä tapahtuu lopuille 20%lle? Hekin ennemmin tai myöhemmin lihovat kaiken takaisin, useimmat korkojen kera. Vain pienen pieni prosentti pitää laihdutetut kilot pois hautaan asti. He ovat säännön vahvistavia poikkeuksia.

Onko millään muulla hoidolla niin huonoa hoitovastetta kuin lahduttamisella? Ja miksi näin huonoa, tehotonta tai jopa haitallista hoitoa kenellekään edes suositellaan? Etenkin kun monen ihmisen lihominen on saanut alkunsa nimenomaan toistuvasta laihduttamisesta.

Omassa ja monen muun tapauksessa ruokavaliomuutos ja liikunnan lisääminen auttaa. Ne auttavat, vaikkei laihtuisi grammaakaan. Miksei korosteta tätä? Omat elintapani ovat melko hyvät jo nyt, en juo enkä polta, eikä ruokavalioni ole aivan retuperällä. Siinä on silti parannettavaa ja hiottavaa.

Pitäisi myös päästä liikkumaan enemmän, mikä on selän takia tällä hetkellä vaikeaa. Ja kirsikkana kakun päällä: pitäisi saada nukkua. Itse en ole nukkunut kunnolla kolmeen vuoteen, johtuen osittain selästä, osittain pienistä lapsista ja hyvin isolta osalta pahentuneesta refluksista.

Yölliset kipukohtaukset saattavat kestää nykyään 4-10h ja niihin ei auta mikään lääke, niksi tai toimenpide, joita refluksikoille suositellaan (oikeasti tekisi mieleni motata jokaista, joka tulee sössöttämään itsestäänselvyyksiä sängyn päädyn nostamisesta tms. kai mä ne nyt tiedän, kun olen tätä koko ikäni sairastanut.)

Miten kukaan, joka ei ole nukkunut kolmeen vuoteen, pystyy tsemppaamaan ruokavalion ja liikunnan suhteen? Nukkuminen tulee kuntoon sitten, kun lapset ovat isompia ja kivut eivät pidä öitä hereillä. Olen siis melkoisessa noidankehässä. En nuku, koska kivut ja kivuille ei jaksa tehdä tarpeeksi, koska en nuku.

Sitkeänä sissinä en tästä toki lannistu ja elämä velvollisuuksineen hoidetaan kuten aina ennenkin. Olen niitä ihmisiä, joka seisoo vaikka tikun nokassa ja hoitaa homman kotiin niin työn, kuin perheenkin osalta, vaikka olisi pää kainalossa.

Mitä olen nyt tehnyt? Vakiojuttujen lisäksi olen alkanut pitämään ruoka- ja oirepäiväkirjaa. Olen tarkentanut oirepäiväkirjan perusteella ruokavaliota. Mutta en laihduta, mikäli sillä tarkoitetaan vaa’alla käymistä ja makroravinteiden / kalorien laskemista tai vartalon mittojen mittaamista. Siihen en ryhdy. Se on aivan turhaa ja johtaisi vain isompiin ongelmiin painon jojotteluineen.

Miksi lääkäri ei antanut konkreettisia ohjeita, vaikkapa juuri ruoka- ja oirepäiväkirjan pitämistä? Tai kysynyt, pidänkö sellaista jo. Varmaankin siksi, että lääkäri ei ole ravitsemusterapeutti, eikä yleislääkäri edes koulutuksensa puolesta tiedä ravitsemuksesta ja ruokavaliosta samalla tavalla, kuin ravitsemusterapeutti. Kun jonkun alan tai alueen osaamista ei ole, miksi lähteä edes kommentoimaan tai neuvomaan jotain ylimalkaista? Ihan sama olisi sitten vaan sanoa, että hei tsemppiä sulle, jos ei ole mitään relevanttia ja konkreettista annettavaa.

En menetä silti toivoani. Koitan pienin askelin saada terveyteni kuntoon ja olen kiitollinen niistä harvoista, edes kohtuullisesti nukutusta, kivuttomasta yöstä. Kaikki eivät silti ole niin sitkeitä, sisukkaita ja omatoimisia. Silloin voi olla vaikeaa, ellei jopa mahdotonta nähdä valoa tunnelin päässä.

IMG_5814

 

 

 

 

Vuosi vaihtuu ja taas laihdutetaan

Vuodenvaihteen voi havaita taas siitä, kuinka facebookin newsfeed täyttyy laihdutusmainoksista. Sillä ja tällä ohjelmalla saat pudotettua kiloja tai kymmeniä. Hetkeäkään en epäile, etteikö saisi. Lähes millä tahansa keinolla saa kyllä painoa pudotettua, eikä se ole edes kovin vaikeaa.

Itsekin olen pudottanut 20kg ainakin viisi kertaa. Jostain kumman syystä en kuitenkaan ole 100kg lähtöpainoa kevyempi, mikä on toisaalta hyvä, koska silloin olisin kuollut. Olen todistanut itselleni lukuisia kertoja, että pystyn elämään energiavajeessa kuukausia, joskus jopa vuosia.

Mutta en saa pidettyä pudotettua painoa pois kymmeniä vuosia, saati loppua elämääni. Tässä suhteessa kuulun 95% enemmistöön, koska vain 5% laihduttaneista pystyy pitämään pudotetun painon poissa pitkään tai jopa hautaan asti.

Toisaalta, ei se viisi prosenttia ihan toivoton ole. Kyllähän ihmiset lottoavatkin vaikka siinä on vielä paljon pienempi todennäköisyys onnistua. Tämän 5% toivonelättelyn ympärillä pyörii valtava bisnes.

Muutaman viikon valmennuspaketteja ja laihdutusohjelmia kaupataan taas apinan raivolla. Monet hankkivat samaa pakettia jo ties kuinka monetta kertaa, jospa se vaikka tällä kertaa toimisikin. Toiset kokeilevat jotain uutta. Kun vähärasvaiset ja vähähiillariset ohjelmat on kokeiltu, testataan seuraavaksi gluteenitonta, maidotonta tai raakavegaanista.

Eikä siinä mitään vikaa ole. Usein noista tuleekin hetkellisesti parempi ja energisempi olo, kunnes taas hiljalleen palataan vanhoihin tapoihin. Mutta elämän kai kuuluukin olla aaltoliikettä onnistumisten ja epäonnistumisten välillä.

Muutamaa uutta ohjelmaa on houkutellut itsekin kokeilla. Ei siksi, että uskoisin hetkeäkään niiden pysyvään vaikutukseen vaan ihan vain silkasta uteliaisuudesta. Että mikähän se tämän ohjelman jippo tällä kertaa on.

Mutta sitten en kuitenkaan viitsi alkaa taas kerran hämmentämään elimistöäni, se kun on pitkällä aikavälillä aina johtanut lähtötilannetta isompaan painoon. Itseäni laihdutus on lopulta vain lihottanut ja sitä riskiä en vaan enää voi ottaa. Vaikka kuinka alkaisin tällä kertaa ”tosissaan” ja ”viimeistä kertaa”, tiedän, että niin olen alkanut kaikilla edellisilläkin kerroilla.

Isoimman ja pitkäaikaisimman elämäntapamuutoksen olenkin tehnyt henkisellä tasolla jo muutama vuosi sitten. Sen elämänlaatua parantava vaikutus on ollut suurempi, kuin yhdenkään laihdutuskuurin. Olen oppinut olemaan rehellinen itselleni.

Kuva liittyy oleellisesti tämänhetkiseen ruokavaliooni.

2014-06-14-1942

Elämäntapamuutoksesta

Taas on kuukausi vierähtänyt ja marraskuun viimeistä päivää viedään. En ole ehtinyt uhraamaan ajatustakaan blogin päivittämiselle. Onneksi Heftyn facebookissa sentään tapahtuu jotain, ettei ihan täyttä radiohiljaisuutta pääse muodostumaan.

Tässä kuukauden aikana tuli käytyä mm. sinunpsykologi.fi järjestämässä naisten illassa, jossa keskusteltiin hyvinvoinnista ja elämäntapamuutoksesta. Psykologi Eliisa Niemi oli kutsunut meidät Facebookin naisyrittäjien ryhmän kautta koolle.

Tästä Eliisan postauksesta voit lukea tarkemmin aiheesta:

http://sinunpsykologi.fi/artikkeli-kuinka-onnistua-elamantapamuutoksessa-pysyvasti-ja-mielekkaasti/

Olen sitä mieltä, että monelle olisi hyötyä psykologin palveluista pysyvään elämäntapamuutokseen tähdätessä. Usein elämäntapamuutoksessa keskitytään vain ravintoon ja liikuntaan. Kuitenkin, jos taustalla on tunnesyömistä tai jopa syömishäiriötä ei ongelman syihin päästä pelkällä liikunnalla ja ruokavaliomuutoksella. Tällöin toivottu lopputuloskin voi jäädä haaveeksi.

Oma näkökulmani keskustelussa oli se, että liian usein elämäntapamuutos mielletään vain perinteiseksi laihduttamiseksi. Elämäntapamuutos voi olla monia muitakin asioita, kuten vaikka tupakoinnin tai humalahakuisen juomisen lopettaminen.

Omalla kohdallani nuo kaksi viimeksi mainittua ovat olleet itselleni oleellisimpia elämäntapamuutoksia tässä muutaman vuoden sisään. Tupakointini oli ainoastaan juhlatupakointia mutta sen lopetin muutama vuosi sitten. Kahteen vuoteen en ole myöskään ollut humalassa enkä näin ollen krapulassakaan, eikä kumpaakaan ole ollut yhtään ikävä. Alkoholia kyllä juon mutta en yli ajokuntorajan.

Missä tämä näkyy? Tekisi mieli hehkuttaa energistä oloa ym. mutta totuus on, että ei tämä näy ihan hirveästi missään. Muutos on ollut niin hidas. 30-ikävuoden jälkeen alkoi juhliminen hiljalleen harventua vuosi vuodelta. Lopulta ei jaksanut enää valvoa pikkutunneille ja koko hommasta alkoi karista hohto muutenkin. Näin tuntuu käyneen monelle muullekin 40 ikävuotta lähestyttäessä. Aika aikaansa kutakin.

Kuinka helppoa ja kätevää olisikaan, jos kaikki elämäntapamuutokset hoituisivat näin? Elämään alkaisi ihan pikkuhiljaa vuosien saatossa tulla mukaan lisää liikuntaa ja terveellistä ravintoa. Uskon, että sellainenkin on mahdollista.

Tällä hetkellä kärvistelen pitkästä aikaa flunssan kourissa. Viime talvena jäi flunssat poikkeuksellisesti parin päivän pikku niiskutukseen. Elättelin toiveita, että pääsisin nytkin yhtä helpolla mutta tämä on nyt kestänyt jo muutaman päivän. Näillä mennään nyt. Katsotaan, mitä joulukuu tuo tullessaan.

Viime kesän mökkipöperöt. Kuva ei liity tapaukseen.

IMG_3570

 

Joulukilot ja uudenvuodenlupaukset

Kuva

Joulukilot ja uuden vuoden lupaukset

Äiti kyseli jouluna, että olenko laihtunut. En tietääkseni, sanoin, koska en ollut aikoihin käynyt vaa’alla. No nyt kävin pitkästä aikaa (ehkä kolmeen kuukauteen) ja en tosiaan ollut laihtunut vaan 2kg oli tullut lisää. Kuva otettiin viime viikonloppuna, (pahoittelen epätarkkuutta) aika hyvin mustat vaatteet hävittävät turvotuksen.

Olin tuon kyllä ilman vaakaakin havainnut, koska kyllä sen turvotuksen tuntee, vaikka 2kg ei ole paljoa, kuukautiskierronkin takia vaihtelee enemmän. Pyrkimys on silti se, että oppisin painonhallinnassa luottamaan niihin tuntemuksiin ja näin luopumaan vaa’asta kokonaan. Mitään uudenvuodenlupausta en tästä kyllä tee.

Painonnousu on ihan tavallista mulle joulun ja uudenvuoden välillä, enkä ota siitä mitään stressiä, koska aina se on lähtenyt pois heti, kun otan pään pois konvehtirasiasta ja palaan normaaliin syömiseen. En siis aio hätäpäissäni tässä millekään dieeteille, vaan palaan siihen, että syön juuri sen verran kuin kulutankin.

Vanha ja kulunut sanonta siitä, miten ei ole väliä mitä syö joulun ja uudenvuoden välissä, vaan sillä mitä syö uudenvuoden ja joulun välissä, pitää mun mielestä edelleen paikkansa.

Alkuvuoden treenit menevät aika vakiintuneella kaavalla: tanssia ja kuntosalia. 5 kerran tanssikortti Tradicion Vivaan on 7.1-14.2 voimassa eli kerran viikossa siellä, kerta viikossa maksimivoimaa salilla ja siihen päälle lenkkejä, venyttelyä ja ehkä satunnaista joogaa tai pilatesta. Jos tulee lunta ja pakkasta niin ehkä luistelu tai jopa hiihtokin voisi tulla kuvioon mukaan sitten kun tanssikortti on käytetty.

Vähän olen kyllä kaavoihin kangistunut treenien suhteen. Kovasti piti kaikkia uusia lajejakin kokeilla mutta sitten palaan kuitenkin noihin samoihin vanhoihin. Töiden takia kiire on niin kova, että haastavaa alkaa organisoimaan mitään uutta ja mullistavaa. Uudenvuodenlupauksia en juuri harrasta joten uusia lajikokeiluja tulee sitten eteen jos tulee. En ota mitään paineita niistä.

Taas kerran joudun siis tuottamaan pettymyksen kaikille, jotka otsikon perusteella ajattelivat, että tästä tulee bloggaus tyyliin: ”Uudenvuodenlupaukseni on radikaali elämäntapamuutos, sankarilaihdutan puolessa vuodessa 30kg! Lue parhaat laihdutusvinkit täältä” Sori, ei tule. Vaikka ei se varmaan blogia seuranneille mikään yllätys ollut.