Ennen ja jälkeen

Wau mikä upea muutos! Hän sankarilaihdutti kymmeniä kiloja! Katso ennen ja jälkeen -kuvat. Näitä on lehdet pullollaan. Hienoa kaikille, jotka ovat onnistuneet elämäntapamuuutoksessa mutta itse odotan vielä sitä päivää, kun otsikot olisivat hieman erilaisia.

84% laihduttaneista lihoo kaiken takaisin kahdessa vuodessa, 94% vähän pidemmässä ajassa. Lähes kaikki siis. Oikeasti uutisoimisen arvoista olisi se, jos joku saa pidettyä pudotetut kilot pois 10 vuotta tai yli. Siihen pystyy vain muutama prosentti ihmisistä. Se on harvinaisuudessaan osastoa yksisarviset ja muut satuolennot.

Missä siis otsikot: ”Hän on edelleen samassa painossa!”

Pakko hieman paukutella henkseleitä tässä siitä, että itsehän kuulun tähän yksisarvis-osastoon. Noin 10 vuotta sitten elopainoa oli noin 10% enemmän kuin nyt. Ja tässä välissä olen synnyttänyt kahdesti. Raskaus ja imetykset aiheuttivat jonkin verran painonvaihtelua mutta nyt kun viimeinenkin imetys on lopetettu pari kuukautta sitten, olen ihan samoissa lukemissa, kuin ennen näitä raskauksia.

Mitään en ole tehnyt asian eteen. En ole laihduttanut, en ottanut itseäni niskasta kiinni, en harjoittanut itsekuria tai mitään muutakaan vastaavaa. Syön silloin kun on nälkä ja liikun lähinnä nostelemalla herroja 11kg ja 14kg. Sitä tulee toki tehtyä aika paljon ja päivittäin.

Ihmisiä tuntuu kiinnostavan muutos. Mitä painoon tulee, ei väliä kumpaan suuntaan se on liikkunut, mitä isompi muutos, sitä enemmän ihmisiä kiinnostaa. Tässä suhteessa kirjoitan varmaan maailman epäkiinnostavinta blogia. Mikään ei muutu, varsinkaan paino. Eikä tarvitsekaan. Mulle riittää se, että pudotettu 10% pysyy poissa, hautaan asti. Jos näin ei käy, sekään ei ole maailmanloppu.

Tässäpä näitä sensaatiomaisia ”ennen ja jälkeen” -kuvia.Kaksi on otettu 2013 ennen raskauksia, yksi 2014 synnytyksen jälkeen ja yksi tänään. En kerro missä järjestyksessä kuvat ovat. Saa arvailla.

Yhdellä kuvista osallistuin myös Vaakakapinan #lupanäkyä haasteeseen. Koska meillä kaikilla on lupa näkyä uimapuvussa rannoilla myös selluliitteinemme, makkaroinemme ja raskausarpinemme.

Hauskaa juhannusta!

 

 

 

Ihana nainen -kuvaukset

Mut pyydettiin tässä keväällä Ihana nainen -kuvauksiin. http://ihananainen.fi/

Idea kuvauksissa on se, että paikalle saavutaan omassa normilookissa ja sen jälkeen ammattimeikkaaja/kampaaja loihtii sinulle kaksi upeaa tyyliä, jotka ammattikuvaaja kuvaa studiossa.

Esitin toiveen, että haluaisin ensimmäisen tyylini olevan sellainen, jonka voisin laittaa profiilikuvaksi vaikka Linkediniin. Asiallinen mutta sellainen, joka tuo oman persoonani esiin. Laitettuna ja hyvässä studiovalaistuksessa ammattilaisten käsissä jokaisesta saa hyviä kuvia.

Tässä ensimmäinen tyyli.

Toisen tyylin halusin olevan jotain aivan muuta. Ihana nainen -konseptiin kuuluu yleensä kauniit kuvat, joissa  kuvattava stailataan tylleillä ja upeilla koruilla. Koska kyseinen tyyli ei ole oma juttuni, kysyin, voidaanko mulle tehdä aivan överi look. Soul diiva meets drag queen. Ja kyllähän se onnistui. Asu löytyi omasta kaapistani ja muuten tyyli laitettiin kasaan paikan päällä. Ja tyylistä tuli täsmälleen sitä, mitä olin toivonut: perinteisiä kauneuskäsityksiä rikkovaa, hulluttelevaa tyyliä.

Suosittelen lämpimästi Ihana nainen -elämystä jokaiselle, etenkin jos on yhtään kamerakammoinen tai kokee aina epäonnistuvansa kuvissa. Näissä kuvauksissa onnistuu varmasti ja on myös mahdollista kokeilla jotain sellaista tyyliä, mitä ei ole koskaan aiemmin kehdannut kokeilla.

Ihanat ammattikuvaajat Mikku Merimaa ja Niina Stolt saavat jokaisen rentoutumaan kameran edessä ja auttavat kuvattavaa päästämään sisäisen valokuvamallinsa vapaaksi.

 

Kauhistelu on suurin terveysriski

Kaikki olemme nähneet kirkuvia otsikoita siitä kuinka paljon ihmisiä kuolee päihteisiin, lihavuuteen tai milloin mihinkin ongelmaan. On myös häkellyttävän yleistä ruotia toisten ihmisten painoa, ruokailu- tai juomatottumuksia. Myös ihmiset itse nimittelevät itseään mitä rujoimmilla ilmaisuilla aina läskikasasta luuseriin, laiskuriin tai mätisäkkiin.

Kaikki tämä nimittely ja kauhistelu on niin yleistä, että emme edes noteeraa sitä tai pidä mitenkään erikoisena. Joskus jopa ajattelemme, että ihminen, jolla on joku ongelma, täytyy ”ravistella” huomaamaan totuus. Kuvittelemme, että autamme ihmistä pakottamalla hänet ”katsomaan peiliin” ja olemalla heille ”rehellisiä”.

Viimeisimpien tutkimusten mukaan kauhistelu ja negatiiviset asenteet aiheuttavat terveyshaittoja. Mitä enemmän jotain asiaa demonisoidaan, sitä suurempi ongelma siitä tulee. Tulipa kauhistelu sitten yhteiskunnan, median tai ihmisen itsensä puolelta, se on haitallista joka tapauksessa.

Itse ongelma voi olla mitä tahansa ylipainosta erilaisiin riippuvuuksiin, lopputulos on aina sama. Kauhistelu pahentaa ongelmaa. Ohessa tutkimusdataa mm. siitä miten esimerkiksi lihavuuteen liittyvät negatiiviset asenteet aiheuttavat lihavalle stigman, joka ihan fyysisesti ja mitattavasti huonontaa terveyttä.

http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/oby.21716/abstract

Media luo mielikuvaa lihavista makkaravuoria ja roskaruoka-annoksia ahmivina sohvaperunoina, jotka kuolevat lihavuuden aiheuttamiin sairauksiin hetkenä minä hyvänsä. Takavuosina Helsingin Sanomilla oli juttusarja tai kampanja nimeltään läskisota. Silloin keksittiin toinen toistaan rajumpia otsikoita siitä, miten lihavat tekevät kovasti töitä pysyäkseen lihavina.

http://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000002659105.html

Paitsi otsikko, myös jutun kalorilaskelmat olivat harhaanjohtavia ja lihavuutta tarkoituksellisesti demonisoivia. En edelleenkään ymmärrä, miten lihavuuteen yleensä ymmärtäväisesti suhtautuva professori Mustajoki oltiin saatu juttuun poseeraamaan makkarakasojen äärelle.

Kirjoitin jo tuolloin kyseisestä lehtijutusta postauksen.

https://heftytraining.wordpress.com/?s=n%C3%A4in+meit%C3%A4+huijataan&submit=Haku

Hesarin läskisota on hiljalleen hiipunut ja lihavuuteen liittyvien juttujen kulma ei ole enää ollenkaan niin syyllistävä tai raflaava, kuin takavuosina. Mitään hyötyä kauhistelusta ei ollut. Suomalaisten lihavuus ei kääntynyt kirjoittelun ansiosta laskuun. Pahaa oloa se varmasti lisäsi. Hesari syyllistyi jutuillaan suoranaiseen shamingiin.

En tarkoita sitä, että lihavuutta tulisi alkaa ihannoimaan yhtään sen enempää kuin mitään muutakaan olomuotoa. Neutraali suhtautuminen riittää. Toki neutraalilla otsikoinnilla ei klikkauksia kerätä. Jos halutaan ihannoida jotain, ihannoidaan hyvää oloa ja terveyttä, terveellistä syömistä ja liikkumista. Jokaista pientäkin tekoa terveyden ja hyvinvoinnin eteen.

Positiivisuudella ja kannustamisella on paljon suurempi voima kuin kauhistelulla. Seuraavan kerran kun tekee mieli ”herätellä” jotakuta ongelmansa suhteen tai sättiä itseä itsekurin puutteesta, koita vaihteeksi ihan toista kulmaa: empatiaa.

2015-01-10-4220

 

Itsetunnosta

Viimeaikoina on blogattu paljon itsetunnosta ja Veera kirjoitti hienosti asiasta näin:

”Olen realisti ja minulla on täysi ymmärrys siitä miten kaukana ns. yleisistä länsimaisista kauneusihanteista olen, mutta se ei estä minua olemasta tyytyväinen itseeni. Mulla on naama päässä ja vartalo joka toimii, mistä tässä pitäisi kitistä ja olla surullinen? Ai siitä, että on isompi maha kuin monella muulla? Tai siitä, että takamukseni on hyllyvämpi kuin jollain toisella? Vai siitä, että maailmassa on ihmisiä joita mun ulkonäkö ei miellytä?”

http://www.menaiset.fi/blogit/tyylia_metsastamassa/onko_pakko_olla_ikuinen_laihduttaja

Tää oli todella hyvin kirjoitettu ja pisti miettimään. Itseäni ei haittaa myöskään yhtään se, että maailmassa on ihmisiä, joita mun ulkonäkö ei miellytä. Kaikki ei voi tykätä kaikesta, eikä tarvitsekaan. Jos ei tykkää, riittää ihan normaalit käytöstavat ”Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ei tarvitse sanoa mitään.”

Mutta sillä on väliä kuka sanoo. Jonkun random ohikulkijan kommentit menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos mutta mitä läheisempi ihminen on, sitä kovemmin sanomiset kolahtavat.

Itselläni on tähän lähes 40 vuoden ikään mennessä ehtinyt olemaan usampikin kumppani, poikaystävä tai vastaava, joten kaikenlaista on ehtinyt kuulemaan. Vielä vuosienkin takaa muistaa parhaimmat kommentit – ja pahimmat.

Kun olin nuori ja hoikka, yksi poikaystävä etsi normaalipainoisesta vartalostani läskiä suurennuslasin kanssa, eikä rintavarustuskaan tainnut silloin hoikimpina vuosina olla joidenkin mielestä riittävän iso.

Parisuhteessa ihminen on henkisesti kaikkein paljaimmillaan ja siksi myös haavoittuvimmillaan. Kun ihminen, jonka pitäisi tykätä susta kaikkein eniten, arvostelee ulkonäköä, se jättää syvät arvet itsetuntoon. Itsetunto tarvitsee korjautuakseen viisi positiivista kokemusta yhtä negatiivista kohti. Niin suuri voima lähisuhteessa tapahtuvalla arvostelulla on.

Joskus olin laihana liian muodoton ja joskus taas on ollut olematon ylähuuli, hampaat vinksin vonksin tai rumat meikit. Kaikenlaista olen saanut kuulla. Kaikki kumppanit onneksi eivät arvostelleet ulkonäköä, jotkut eivät ikinä ja parhaat kehut taas muistan sanasta sanaan. Yksi kauneimmista on jäänyt hyvin mieleen. Hän sanoi joskus kauan kauan sitten näin:

”Mä näin susta unta viime yönä, sä makasit mustassa samettisessa huoneessa alasti, taustalla soi pehmeä jazz. Sä makasit valokeilassa ja katosta putoili valkoisia höyheniä sun tummille hiuksilles ja iholles.”

Se suhde päättyi ihan muihin syihin, kuin kehujen puutteeseen. Mutta vielä tänäkin päivänä mieltä lämmittää, että joku on joskus ajatellut musta noin. Ja vaikka viisi positiivista kehua normaalisti kumoaisi yhden negatiivisen, voin sanoa, että tämä yksi kaunein on kumonnut ainakin sata.

Kuva ei liity tapaukseen, ainoastaan vuodenaikaan.

2014-05-17-1635

 

 

Miltä laihuus tuntuu?

Kate Moss on sanonut jotain sellaista kuin: ”Nothing tastes as good as skinny feels”. Koska olen itse ollut joskus laiha, voin olla Mossin kanssa eri mieltä. En ollut yhtään sen onnellisempi tai hyvinvoivempi hoikkana, kuin painavampanakaan. Enkä edes ollut terveempi tai hyväkuntoisempikaan, toisin kuin terveyspuheissa annetaan usein ymmärtää.

Ulkonäköseikoista voidaan olla montaa mieltä. 22-vuotiaana, kun olin laihtunut aikuisiän alimpaan painooni, joka oli jotain BMI 19 luokkaa, monen mielestä näytin hyvältä. Jonkun mielestä ei ollut tarpeeksi muotoja. Sellaista se kai aina on ulkonäön kanssa, kaikkia ei voi miellyttää vaikka olisi minkä kokoinen tai näköinen tahansa. Eikä tarvitsekaan.

Itse olin ulkonäössäni joihinkin asioihin silloin tyytyväinen ja joihinkin en. Sama tilanne oli melkeinpä jokaisessa mahdollisessa painossa ja koossa: aina oli jossain jotain liikaa tai liian vähän. Nykyään tällaiset asiat eivät onneksi ole elämässäni enää niin tärkeitä kuin nuorempana.

Fyysisesti paremmassa kunnossa olen ollut mm. 2011-2012, jolloin BMI oli jossain 28 kieppeillä. Lihaskunto oli parempi kuin koskaan, eikä kestävyyskuntokaan hävinnyt nuoruusvuosille. Rasvamassaa oli enemmän kuin hoikimpina vuosinani mutta niin oli lihastakin. Lihasta oli enemmän kuin koskaan elämässäni ja sen kyllä huomasi ja tunsi.

Silloin kun olin hoikimmillani, en todellakaan ollut elämäni onnellisimmassa tilassa, pikemminkin päinvastoin. Hoikkuus oli sekavan elämäntilanteen seurausta, ei merkki tasapainosta tai hyvinvoinnista. Tämän takia pidän arveluttavana kehua jonkun laihtumista, ellei tiedä mikä siihen on syynä. Joku voi laihtua myös vakavan sairauden tai menetyksen takia, siksi hoikistuneen ulkomuodon kehuminen automaattisesti ei kannata. Oman hoikkuuteni syy ei ollut mitään niin vakavaa onneksi kuitenkaan. Tavallista nuoruuden tempoilua ja angsteilua.

Hoikkuuteni saavutin silloin silkalla syömättömyydellä, mikä myöhemmän elämän ja painonhallinnan kannalta osoittautui todella huonoksi ideaksi. Sain aineenvaihduntani ja nälänhallintajärjestelmäni niin sekaisin, että kropastani tuli entistä tehokkaampi rasvankerääjä. Tämä johti lopulta jojo-kierteeseen.

Kate Mossin kanssa olen eri mieltä, koska pelkkä laihuus ei ole ollut itselleni se autuaaksi tekevä seikka. Hyvä kunto ylipainoisena tuntuu itselleni paremmalta, kuin laihuus. Jokaisella on varmasti ihan oma yksilöllinen hyvän olon painonsa ja kuntonsa. Jollekin toiselle ihmiselle hoikkuus saattaa ihan aidosti olla onnelliseksi tekevä asia. Ei ole minun tehtäväni arvioida asiaa kenenkään muun puolesta. Eikä muiden tehtävä ole arvioida minun hyvinvointiani painoni perusteella.

Keksin myös monia ruokia, jotka maistuvat paremmalta kuin miltä laihuus tuntuu. Itselleni laihuus ei vain enää ole ollut sen arvoista, että jättäisin sen takia kulinaristisen elämäntapani. Jos joskus olen terveyden takia siinä tilanteessa, että ruokavalioon täytyy tehdä muutoksia, sitten ne tehdään. Pelkkä hoikkuus ei kuitenkaan ole tarpeeksi suuri motivaattori itselleni.

Kuvat on kännykällä räpsitty vanhasta albumista, joten siksi heikko laatu. Kuvat on otettu luultavasti joskus 1999, jolloin olin 22-vuotias. Näissä kuvissa olen melko lähellä sitä alinta aikuisiän painoani. Tyylikin oli vähän eri kuin nykyään.

2016-01-21-5677 2016-01-21-5670 2016-01-21-5673

Uusia uutisia ja vanhoja paljastuksia

Aloitin tämän blogin maaliskuussa 2013, joten ensi maaliskuussa tulee kolme vuotta täyteen. Alunperin oli tarkoitus pitää treeniblogia mutta sitten aiheet alkoivat pyöriä enemmän vartalopositiivisuuden ja yleisen hyvinvoinnin ympärillä.

Tämä elämänvaihe olisi puhtaalle treeniblogille ollut aivan älytön, koska olen valtaosan blogin olemassaoloajasta ollut raskaana ja muutenkin tiiviisti vauvaelämässä. Ekan kerran olin raskaana silloin, kun aloitin blogin eli maalis-toukokuun 2013. Se raskaus meni kesken.

Olin huonovointinen ja hyvin väsynyt silloin alkuraskaudesta mutta treenasin entiseen malliin. Treenaamalla ei toki keskenmenoa voi aiheuttaa mutta kyllä siitä sellainen fiilis jäi, että jos on todella väsynyt ja huonovointinen, kannattaisi suosiolla ottaa vähän iisimmin, eikä repiä viimeisillä voimillaan salilla mave-enkkoja.

Samaan syssyyn keskenmenon kanssa muutimme uuteen asuntoon ja aloimme remontoimaan sitä. Hakkasin kylppärin laattoja irti samalla, kun vuosin lammikoittain. Tätä kaikkea seurasi äärimmäisen raskas elämänvaihe, kun monta muutakin paskaa sattui osumaan tuulettimeen samalla kertaa. Meinasin lopettaa blogin siihen.

Mutta sitten asiat alkoivat selviämään ja vuodenvaihteessa 2013-14 raskauduin uudestaan. Tuolloin olin myös väsynyt ja pahoinvoiva mutta raskaus muuten sujui ihan hyvin loppuvaiheen hepatoosia lukuunottamatta ja terve lapsi syntyi syyskuun lopulla. Toisen raskauden aikana tajusin myös jättää raskaamman treenaamisen johonkin suotuisampaan elämänvaiheeseen.

Sitten alkoikin ympärivuorokautisen imettämisen aika, jota kesti monta kuukautta. Tänä aikana sain selkäni pahasti jumiin ja kaiken vauvanhoidolta liikenevän ajan käytin työntekoon. Kesällä 2015 alkoi imetys harvenemaan ja sitten heinäkuussa olinkin taas uudestaan raskaana

Kyllä, luit oikein, olen taas raskaana ja vauva syntyy 2016 maaliskuun lopulla. Sitten kun blogi on 3v. vanha, olen sen historian aikana ollut yhteensä melkein 2 vuotta raskaana ja imettänyt melkein vuoden ja sen lisäksi toipunut synnytyksistä ja keskenmenosta.

Että pidä näillä spekseillä nyt sitten jotain treeniblogia! No, onneksi kirjoitettavaa asiaa on ollut muistakin aiheista ja on näitä joku tässä vuosien saatossa käynyt lukemassakin, että ehkä tämä aiheen vierestä kirjoittaminen ei ole niin haitannut. Harvasta postaustahdista on tosin valitettu mutta näillä mennään.

Nyt näyttää siltä, että meikäläisen seuraava rankemman ja intensiivisemmän treenaamisen kausi tulee sijoittumaan jonnekin 2020-luvulle. Että jos joku on ollut pettynyt, kun tässä blogissa käsitellään aika vähän itse treenaamista, niin sori siitä.

Hyvin on ollut pullat uunissa.

IMG_2814

 

 

Ylistys omalle kropalle

Naistenlehdissä usein kerrotaan, miten tulisi korostaa vartalonsa parhaita puolia, arvostaa kauneuttaan ja ulkonäköään. Ei siinä varsinaisesti mitään vikaa ole, mutta miksi keskittyä vain vartalon ulkonäköön, kun paljon kiinnostavampaa on se, mitä kropalla pystyy tekemään.

Niinpä haastan nyt jokaisen miettimään ja listaamaan niitä asioita, joista itse tykkää omassa vartalossaan ja nimenomaan sen toiminnassa, ei ulkonäössä. Unohdetaan nyt siis ne pitkät sääret ja muut länsimaiset kauneusihanteet ja keskitytään oleelliseen.

Oma listani on tässä:

-Mun kroppa on hyvä palautumaan. Oli sitten kysymys isosta leikkauksesta tai vaikeasta synnytyksestä, olen päässyt jalkeille ja palautunut toimintakykyiseksi nopeasti. Kudostyyppini on helposti elpyvää laatua.

-Olen vahva. Pystyn nostamaan ja liikuttamaan tarvittaessa lähes 100 kiloista ihmistä, aktiivisella treenillä varmasti painavampaakin. Saan melko helposti lisättyä voimaa ja kerättyä lihasmassaa.

-Hyvä peruskunto. Pitkienkin treenitaukojen jälkeen pystyn aina palauttamaan kuntoni entiselle tasolleen kohtuullisessa ajassa. Niin kestävyyden kuin lihaskunnonkin. Elämään on mahtunut aktiivisia jaksoja ja suvantovaiheita, eikä suvantovaiheissa ole koskaan tuntunut siltä, että hyvä kunto olisi menetetty lopullisesti. Sieltä on noustu niin monta kertaa, että asiaa ei tarvise enää epäillä.

-Notkeus. Vaikka yliliikkuvista nivelistä on haittaakin, on silti monessa suhteessa ihan kiva olla notkea. Liikkuvuudesta on paljon apua monessa lajissa.

-Koordinaatiokyky. Olen tanssinut yli 30 vuotta on/off. Tanssi, rytmitaju ja koordinaatiokyky ovat verissä, vaikka harrastuksen aktiivisimmista päivistä olisi aikaakin. Myös laskettelusuksilla pääsen mäet kaatumatta vaikka tätäkin lajia tulee harrastettua ehkä kerran kolmessa vuodessa. Asiat pysyvät lihasmuistissa yllättävän pitkään.

-Pystyn imettämään. Ei se mitään helppoa ollut mutta kuitenkin mahtavaa, että oma kroppa pystyy tuottamaan lapselle sellaista superfoodia.

-Olen perusterve. Refluksia ja muita pikkuvikoja lukuunottamatta olen pääsääntöisesti terve ja hyvinvoiva ihminen.

Tässä ne mitkä ensimmäisenä tulivat mieleen. Millainen sinun listasi olisi? Mistä jutuista olet tyytyväinen ja kiitollinen oman kroppasi toimintakyvyssä?

Asiaa kannattaa miettiä, koska meillä on vain tämä yksi elämä ja yksi kroppa. Se on tarkoitettu toimimaan ja tekemään asioita, eikä näyttelykappaleeksi. Arvosta sitä, mikä siinä toimii hyvin nyt. Jonain päivänä, kun olemme vanhempia, sen toimintakyky ei ole enää niin itsestäänselvää. Haluanko silloin havaita, että koko elämä meni kropan ulkonäköä ja muita epäoleellisuuksia murehtiessa, kun olisin voinut olla kiitollinen ja ihan fiiliksissä niin monista tärkeämmistäkin asioista.

IMG_1373