Ennen ja jälkeen

Wau mikä upea muutos! Hän sankarilaihdutti kymmeniä kiloja! Katso ennen ja jälkeen -kuvat. Näitä on lehdet pullollaan. Hienoa kaikille, jotka ovat onnistuneet elämäntapamuuutoksessa mutta itse odotan vielä sitä päivää, kun otsikot olisivat hieman erilaisia.

84% laihduttaneista lihoo kaiken takaisin kahdessa vuodessa, 94% vähän pidemmässä ajassa. Lähes kaikki siis. Oikeasti uutisoimisen arvoista olisi se, jos joku saa pidettyä pudotetut kilot pois 10 vuotta tai yli. Siihen pystyy vain muutama prosentti ihmisistä. Se on harvinaisuudessaan osastoa yksisarviset ja muut satuolennot.

Missä siis otsikot: ”Hän on edelleen samassa painossa!”

Pakko hieman paukutella henkseleitä tässä siitä, että itsehän kuulun tähän yksisarvis-osastoon. Noin 10 vuotta sitten elopainoa oli noin 10% enemmän kuin nyt. Ja tässä välissä olen synnyttänyt kahdesti. Raskaus ja imetykset aiheuttivat jonkin verran painonvaihtelua mutta nyt kun viimeinenkin imetys on lopetettu pari kuukautta sitten, olen ihan samoissa lukemissa, kuin ennen näitä raskauksia.

Mitään en ole tehnyt asian eteen. En ole laihduttanut, en ottanut itseäni niskasta kiinni, en harjoittanut itsekuria tai mitään muutakaan vastaavaa. Syön silloin kun on nälkä ja liikun lähinnä nostelemalla herroja 11kg ja 14kg. Sitä tulee toki tehtyä aika paljon ja päivittäin.

Ihmisiä tuntuu kiinnostavan muutos. Mitä painoon tulee, ei väliä kumpaan suuntaan se on liikkunut, mitä isompi muutos, sitä enemmän ihmisiä kiinnostaa. Tässä suhteessa kirjoitan varmaan maailman epäkiinnostavinta blogia. Mikään ei muutu, varsinkaan paino. Eikä tarvitsekaan. Mulle riittää se, että pudotettu 10% pysyy poissa, hautaan asti. Jos näin ei käy, sekään ei ole maailmanloppu.

Tässäpä näitä sensaatiomaisia ”ennen ja jälkeen” -kuvia.Kaksi on otettu 2013 ennen raskauksia, yksi 2014 synnytyksen jälkeen ja yksi tänään. En kerro missä järjestyksessä kuvat ovat. Saa arvailla.

Yhdellä kuvista osallistuin myös Vaakakapinan #lupanäkyä haasteeseen. Koska meillä kaikilla on lupa näkyä uimapuvussa rannoilla myös selluliitteinemme, makkaroinemme ja raskausarpinemme.

Hauskaa juhannusta!

 

 

 

Ihmiskokeen yllättävät tulokset

Tämä blogi ei varsinaisesti kannata mitään jatkuvaa mittaamista ja punnitsemista, etenkään jos sillä on enemmän negatiivinen lopputulos kuin positiivinen. Jos epämieluisan vaakalukeman tai kehonkoostumusmittauksen jälkeen tekee mieli alkaa kitukuurille tai lopettaa syöminen kokonaan, mittaaminen ja punnitseminen voi olla järkevää jättää väliin.

Mutta tämän ihmiskokeen nimissä, olen tehnyt poikkeuksen ja mitannut ja punninnut itseäni erinäisillä laitteilla. Syy on se, että haluan osoittaa, miksi ihan kaikkien mittausten tuloksista ei kannata lähteä repimään pelihousujaan vaikka mittauksen tulos näyttäisi hyvinkin epämieluisalta.

Parissa edellisessä postauksessani olen kirjoittanut InBody mittauksesta, jossa kävin, sekä yleisesti erilaisten kehonkoostumusmittareiden luotettavuudesta ja epäluotettavuudesta. Mikään kehonkoostumusta mittaava laite ei anna absoluuttista totuutta kehon koostumuksesta. Osa laitteista antaa tarkemman arvion ja osa pikemminkin arvauksen.

Tällä kertaa testasin Omronin kehonkoostumusvaakaa. Laitteeseen syötetään oma pituus ja ikä, sitten laite punnitsee ja kertoo lihasprosentin, rasvaprosentin ja sisäelinten ympärillä olevan rasvan määrän. Laitevalmistaja väittää, että kehonkoostumus mitataan bioimpedanssimenetelmällä eli laitteesta kulkee heikko sähkövirta kehon läpi, jonka olisi tarkoitus arvioida kehon lihaksen ja rasvan määrä.

Tämän paikkaansapitävyys on helppo testata näin: syötät laitteeseen pituutesi ja ikäsi, ja suoritat normaalin mittauksen ja saat tuloksen. Sitten toistat mittauksen täsmälleen samalla tavalla mutta kiinnität kehoosi esim. 2,5kg:n täysmetallisen tai minkä tahansa painon.

Rautapainon kanssa punnittuna olin tietenkin siis 2,5kg painavampi kuin ilman painoa. Mutta miten laite tulkitsi tuon lisäpainon? Yllätys yllätys, laite tulkitsi sen rasvaksi! Ja vieläpä enimmäkseen sisäelinten ympärillä olevaksi viskeraalirasvaksi! Henkilö, kenen kanssa mittausta tein, sanoi, että laite antaa myös paremman kehonkoostumuksen tuloksen, mikäli syötät siihen iäksesi 10 tai 20 vuotta vähemmän, vaikka siis mitataan samaa henkilöä samoissa olosuhteissa.

Laitteen mukaan silloin kun mittauksessa oli mukana rautapaino, kehossani olisi ollut vähemmän lihasta ja enemmän rasvaa, kuin ilman painoa. Ylläolevassa kuvassa vasemmalla ylhäällä on mittauksessa käyttämäni paino. Ihan täyttä rautaa se on, kuten kuvasta näkyy mutta Omronin kehonkoostumusmittarin mukaan se oli rasvaa. Tämä ”laardi” ehkä levittyisi hieman huonosti leivälle.

Omronin kehonkoostumusvaaka ei siis oikeasti mittaa kehon koostumusta. Se antaa vain tilastoihin perustuvan arvion siitä, millainen kehonkoostumus ikäiselläsi, pituisellasi ja painoisellasi ihmisellä on keskimäärin. Oma todellinen kehonkoostumuksesihan voi poiketa keskimääräisestä huomattavastikin.

InBodyn tulos taas perustuu oikeasti kehon sähkönjohtavuuteen ja näin ollen tuloskin saattaa päästä lähemmäksi totuutta ja vastata paremmin todellista kehonkoostumusta. Mutta siinäkin laite todellakin vain tulkitsee sähkönjohtavuutta, eikä sekään ole siksi mikään absoluuttinen totuus.

Kaikista tarkimmat tulokset saadaan vain laboratorio-olosuhteissa mutta tavalliselle tallaajalle riittää InBodynkin arvio, mikäli haluaa jotain suuntaa-antavaa osviittaa kehonsa koostumuksesta. Näillä Omronin ja vastaavilla kehokoostumusvaaoilla voit sen sijaan heittää vesilintua, ne eivät kerro sen tarkempaa tietoa kuin tavallinenkaan vaaka. Melkein voitaisiin jo puhua kuluttajan harhaanjohtamisesta.

Heftyn ihmiskokeet tulevat vielä jatkumaan, aion pureutua vielä mm. mittanauhalla mittaamisen ongelmakohtiin. Sillä välin: uskotaan ennemmin sitä omaa oloa ja jätetään mittausten ja punnitusten tulokset omaan arvoonsa. Kannattaa kiinnittää ennemmin huomiota siihen miten syö, liikkuu ja nukkuu, ne ovat paljon oleellisempia asioita, kuin mikään vaa’an, mittarin tai painoindeksin lukema.

 

 

Miltä laihuus tuntuu?

Kate Moss on sanonut jotain sellaista kuin: ”Nothing tastes as good as skinny feels”. Koska olen itse ollut joskus laiha, voin olla Mossin kanssa eri mieltä. En ollut yhtään sen onnellisempi tai hyvinvoivempi hoikkana, kuin painavampanakaan. Enkä edes ollut terveempi tai hyväkuntoisempikaan, toisin kuin terveyspuheissa annetaan usein ymmärtää.

Ulkonäköseikoista voidaan olla montaa mieltä. 22-vuotiaana, kun olin laihtunut aikuisiän alimpaan painooni, joka oli jotain BMI 19 luokkaa, monen mielestä näytin hyvältä. Jonkun mielestä ei ollut tarpeeksi muotoja. Sellaista se kai aina on ulkonäön kanssa, kaikkia ei voi miellyttää vaikka olisi minkä kokoinen tai näköinen tahansa. Eikä tarvitsekaan.

Itse olin ulkonäössäni joihinkin asioihin silloin tyytyväinen ja joihinkin en. Sama tilanne oli melkeinpä jokaisessa mahdollisessa painossa ja koossa: aina oli jossain jotain liikaa tai liian vähän. Nykyään tällaiset asiat eivät onneksi ole elämässäni enää niin tärkeitä kuin nuorempana.

Fyysisesti paremmassa kunnossa olen ollut mm. 2011-2012, jolloin BMI oli jossain 28 kieppeillä. Lihaskunto oli parempi kuin koskaan, eikä kestävyyskuntokaan hävinnyt nuoruusvuosille. Rasvamassaa oli enemmän kuin hoikimpina vuosinani mutta niin oli lihastakin. Lihasta oli enemmän kuin koskaan elämässäni ja sen kyllä huomasi ja tunsi.

Silloin kun olin hoikimmillani, en todellakaan ollut elämäni onnellisimmassa tilassa, pikemminkin päinvastoin. Hoikkuus oli sekavan elämäntilanteen seurausta, ei merkki tasapainosta tai hyvinvoinnista. Tämän takia pidän arveluttavana kehua jonkun laihtumista, ellei tiedä mikä siihen on syynä. Joku voi laihtua myös vakavan sairauden tai menetyksen takia, siksi hoikistuneen ulkomuodon kehuminen automaattisesti ei kannata. Oman hoikkuuteni syy ei ollut mitään niin vakavaa onneksi kuitenkaan. Tavallista nuoruuden tempoilua ja angsteilua.

Hoikkuuteni saavutin silloin silkalla syömättömyydellä, mikä myöhemmän elämän ja painonhallinnan kannalta osoittautui todella huonoksi ideaksi. Sain aineenvaihduntani ja nälänhallintajärjestelmäni niin sekaisin, että kropastani tuli entistä tehokkaampi rasvankerääjä. Tämä johti lopulta jojo-kierteeseen.

Kate Mossin kanssa olen eri mieltä, koska pelkkä laihuus ei ole ollut itselleni se autuaaksi tekevä seikka. Hyvä kunto ylipainoisena tuntuu itselleni paremmalta, kuin laihuus. Jokaisella on varmasti ihan oma yksilöllinen hyvän olon painonsa ja kuntonsa. Jollekin toiselle ihmiselle hoikkuus saattaa ihan aidosti olla onnelliseksi tekevä asia. Ei ole minun tehtäväni arvioida asiaa kenenkään muun puolesta. Eikä muiden tehtävä ole arvioida minun hyvinvointiani painoni perusteella.

Keksin myös monia ruokia, jotka maistuvat paremmalta kuin miltä laihuus tuntuu. Itselleni laihuus ei vain enää ole ollut sen arvoista, että jättäisin sen takia kulinaristisen elämäntapani. Jos joskus olen terveyden takia siinä tilanteessa, että ruokavalioon täytyy tehdä muutoksia, sitten ne tehdään. Pelkkä hoikkuus ei kuitenkaan ole tarpeeksi suuri motivaattori itselleni.

Kuvat on kännykällä räpsitty vanhasta albumista, joten siksi heikko laatu. Kuvat on otettu luultavasti joskus 1999, jolloin olin 22-vuotias. Näissä kuvissa olen melko lähellä sitä alinta aikuisiän painoani. Tyylikin oli vähän eri kuin nykyään.

2016-01-21-5677 2016-01-21-5670 2016-01-21-5673

Miksi laihduttaminen ei ole aina paras ratkaisu

Ihan aluksi erotetaan kaksi asiaa: on laihduttamista (=kuurit) ja on pitkäjännitteistä painonhallintaa (=elämäntapa). Itse kannatan ensisijaisesti jälkimmäistä.

Terveyskeskustelun ongelmana on jo pitkään ollut se, että ei nähdä metsää puilta. Tuijotetaan yksisilmäisesti painoindeksiä eikä katsota kokonaisvaltaisesti ihmisen terveyttä ja elintapoja.

Asia yksinkertaistettuna: ylipainoinen ihminen voi olla terve ja hänellä voi olla hyvät elintavat ja vastaavasti hoikalla voi olla huonot elintavat ja näin ollen terveyskään ei ihan kunnossa. Toki on selvää, että monella ylipainoisellakin on huonot elintavat mutta pointti on se, että sairaudet johtuvat nimenomaan niistä elintavoista, ei niinkään itse lihavuudesta.

Ongelma on se, että kun lihava ihminen sairastuu, hänelle tarjotaan ratkaisuksi painonpudotusta, ilman, että välttämättä sen tarkemmin selvitetään mistä elintapojen osa-alueesta sairaus johtuu. Terveysvaikutteinen painonhallinta myös vaatisi pitkäjännitteistä tukea ja ohjausta; pelkkä lääkärin laihdutuskehoitus ei ole sitä.

Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että lihava alkaa väkisin rykiä painoaan alemmaksi keinolla millä hyvänsä (kitukuurit, epämääräiset laihdutusvalmisteet yms.) ja sairastuu lopulta vielä pahemmin. Tällä tavalla saattaa myös kehittää itselleen syömishäiriön, mikäli sellaista ei ole jo ollut taustalla.

Tänään olisi tarjolla kiinnostavaa dokumenttia aiheesta:

http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288712767165.html

Jutun keskeinen sanoma on tässä: ”Useiden kansainvälisten tutkimusten mukaan terveiden ylipainoisten ihmisten kohdalla kuolleisuustilastoissa näkyy kuitenkin kohoamista, jos terve ylipainoinen laihduttaa verrattuna tilanteeseen, jossa terve ylipainoinen pitää painonsa samana. Sen sijaan ylipainoisten kohdalla tulisi kiinnittää huomiota terveisiin elämäntapoihin ja liikuntaan. Paino tippuu, jos on tippuakseen.”

Yhteenvetona siis: lopetetaan se painoindeksin tuijottaminen ja keskitytään siihen miten ihminen elää: syö, lepää, liikkuu ja niin edelleen, sieltä se sylttytehdas löytyy, eikä puntarista.

Laihduttamisen sijaan on tärkeämpää löytää keinot millä lihominen loppuu pysyvästi ja millä elintavat ja paino saadaan stabiloitua. Maltillinen pitkäjännitteinen painonhallinta, elämänmittainen liikunnallinen elämäntapa, rento ja terve suhtautuminen ruokaan ovat avaimia terveyteen. Ei syyllistäminen, pelottelu, panikointi ja ongelman demonisointi. Ne vain pahentavat ongelmia entisestään.

Tässä viime viikonlopun herkkuja Turun saaristossa. Ei kummallisia dieettipöperöitä, eikä roskaruokaa vaan puhdasta, terveellistä luomu- ja lähiruokaa. NAM!

2014-07-13-2573 2014-07-13-2572 2014-07-11-2401 2014-07-11-2400

Saaristoviikonlopun seikkailuista tulee vielä oma postauksensa myöhemmin. Sillä välin nautitaan kesästä, ulkoilusta ja hyvästä ruuasta.

 

 

Miksi en laihduta

Tässä tuli Lapin reissua ja kaikkea muuta puuhaa väliin, että melkein unohtunut tämä toivepostaus. Nyt vihdoin ja viimein sain tämänkin aikaiseksi. Ihan alkuun disclaimerina se, että en missään nimessä vastusta laihduttamista ja jos terveydelliset syyt sitä vaatisivat, laihduttaisin itsekin varmasti heti. Ja toinen disclaimer, nämä ovat henkilökohtaisia mielipiteitäni, eivät terveysalan ammattilaisen suosituksia. En suosittele tai tyrkytä kellekään mitään elämäntapaa mutta kun kerta kysyttiin, niin kerron omat näkemykseni. Mutta nyt niihin syihin.

1. Sille ei ole tällä hetkellä terveydellistä perustetta

Perusterveelle, liikunnalliselle ja hyväkuntoiselle ihmiselle, jolla ei ole ongelmia verenpaineen, kolesterolin, sokeriarvojen tai minkään muunkaan terveysasian kanssa, lievä ylipaino ei ole riski. Olen ollut muutama vuosi sitten lyhyen aikaa myös lihava eli merkittävästi ylipainoinen ja siitä olen laihduttanut nykyiseen painooni. Riskit sydän- ja verisuonitauteihin, 2.tyypin diabetekseen tai metaboliseen oireyhtymään pienenivät huomattavasti.

2. Liikunta ilman laihdutusta antaa jo riittävät terveyshyödyt

Lihaskuntoni ja aerobinen kuntoni ovat molemmat testatusti hyviä, jotkut osa-alueet jopa erinomaisia. Lihasmassaa on kehonkoostumusmittausten mukaan runsaasti. Terveysriskeiltä on vältytty pelkällä liikunnalla, ilman laihdutusta; liikunnalla on niin suuri vaikutus terveyteen. Tämän takia pitäisikin puhua liikkumattomuusepidemiasta lihavuusepidemian sijaan. Sairauksia aiheuttaa epäterveellisen ravinnon lisäksi nimenomaan liikkumattomuus, ei paino itsessään.

3. BMI on huono mittari ja rasvan sijainnilla on merkitystä

Painoindeksi ei ota huomioon kehonkoostumusta. On aivan eri asia olla esim. BMI 29:ssä jos lihasmassaa on paljon, kuin että sitä olisi vähemmän. Rasvan sijainnilla on myös merkitystä. Ihonalainen rasva ei ole terveydelle haitallista vaan vaarallisinta on sisäelimiin ja erityisesti maksaan kertynyt viskeraalirasva. Sisäelinten ympärille kertynyt rasva aiheuttaa metabolista oireyhtymää joka näkyy mm. verenpaineessa, kolesteroliarvoissa tai sokeriarvoissa niiden kohoamisena. Maksa-arvot ovat 2-3 kertaiset niillä joilla on rasvamaksa. Säännölliset verikokeet ja verenpaineen mittaukset kertovat terveydestä enemmän, kuin pelkkä painoindeksi.

4. Geenit, eli lihomisalttius on taannut lajinsäilymisen

Useita kertoja laihduttaneelle painon pitäminen tavoitepainossa on erittäin vaikeaa koska keho pyrkii aina palaamaan siihen korkeimpaan saavutettuun painoon ja mielellään sen yli. Tämä on ollut lajinsäilymisen kannalta välttämätöntä. Lihomisalttius on geenijäänne niiltä esi-isiltä, jotka ovat selviytyneet elossa katovuosista. Siksi me länsimaiset olemme ylipainoisia, maailma on muuttunut mutta geenimme ovat jääneet kivikaudelle.

5. Laihdutuskuurit lihottavat

Pysyvän painonhallinan kannalta on järkevämpää keskittyä siihen, että ei liho. Jos on ollut merkittävän ylipainoinen, on huomattavasti vaikeampaa pudottaa normaalipainoon ja pysyä siinä, kuin laihduttaa lievään ylipainoon ja pysyä siinä. Painon stabilisointi lievään ylipainoon on terveyden kannalta parempi, kuin yrittää rykiä se väkisin normaalipainoon ja joutua sen takia ehkä taas uuteen jojotuskierteeseen ja sitä kautta lihomiseen. Laihdutuskuuri ei ole sama asia, kuin pysyvä elämäntapamuutos tai elinikäinen painonhallinta. Kuurilla on alku ja loppu ja sen lopun jälkeen palataan yleensä vanhoihin tapoihin, jolloin lihotaan kaikki takaisin korkojen kera. Näin käy 80%:lle laihduttaneista.

6. Jojoilu ja kitudieetit heikentävät kehonkoostumusta

Joka kerta, kun ihminen laihtuu, hän menettää sekä rasva- että lihasmassaa. Lihoessa taas nimenomaan rasvamassa lisääntyy. Näin ollen jokainen laihdutuskerta, etenkin jos se ei sisällä raskasta lihastreeniä, heikentää kehonkoostumusta. Laihdutustavalla on merkitystä: liikunnalla laihduttamalla kilot lähtevät huomattavasti hitaammin, kuin syödystä energiasta tinkimällä mutta laihdutetut kilot pysyvät varmemmin poissa. Liikunta ja etenkin raskas lihaskuntotreeni on paras tapa hallita painoaan niin, että kehonkoostumus pysyy hyvänä. Tosin liikunnan pitää silloin jäädä elämään pysyvästi.

7. Painonhallintaa, ei laihdutusta

Pudotettu paino hiipii hyvin herkästi vanhoihin, korkeampiin lukemiin, jos ei harjoita pitkäjännitteistä painonhallintaa. Painonhallinnassa korjausliikettä ja tasapainoilua ruuan ja liikunnan suhteen tehdään jatkuvasti. Painonhallintaa ei ole se, että pudotetaan kiloja ja saadaan ne pian taas korkojen kera takaisin. Elämäntapamuutosten, niin ruuan kuin liikunnankin suhteen tulee olla pysyviä, muuten ne ovat pelkkää ajanhukkaa. Jos en aio pätkäpaastota tai karpata lopun elämääni, on turha aloittaa sellaista ollenkaan.

8. Kulinaristinen elämäntapa kärsii

Jos haluaa laihtua, pitää syödä vähemmän kuin kuluttaa. Silloin pitää karsia jostain. Minä en ole muutamaan vuoteen lihonut, enkä laihtunut (hormonaalisista ym. syistä johtuvia nesteheilahteluja ei lasketa tähän) eli kulutan tasan sen minkä syön. Lievästi ylipainoinen ei liho, vaikka saisi hieman enemmän kaloreita kuin normaalipainoinen, suuremman kehon liikutteluun kun kuluu enemmän energiaa. Tämä antaa enemmän pelivaraa kulinaristisen elämäntavan harjoittamiselle ja sekös sopii hedonistille.

Tässäpä näitä syitä nyt sitten olikin. Kuten sanottu, tällä hetkellä en laihduta mutta jos tulisi terveydellistä syytä, laihduttaisin varmasti. Voisin myös laihduttaa sellaisesta syystä, että innostuisin jostain liikuntalajista, jossa alhaisemmasta painosta on hyötyä. Esimerkiksi maratonjuoksu voisi olla sellainen, että paino lähtisi helposti laskuun ja alhaisempi paino olisi lajin kannalta myös funktionaalista. Pelkkien ulkonäkösyiden takia en laihduta.

Tosin en myöskään arvostele heitä jotka laihduttavat ulkonäkösyistä tai niitä jotka pätkäpaastoavat tai jojolaihduttavat, kukin tavallaan. Enkä myöskään syyllistä heitä, jotka eivät terveysongelmistaan huolimatta laihduta. Uskon yksilönvapauteen. Ihminen itse päättää, millaisia riskejä ottaa oman elämänsä ja terveytensä suhteen, kunhan sillä ei vahingoita ketään muuta. Jos ei vahingoita, ei kellään ole nokan koputtamista toisten elämäntapavalintoihin.

IMG_0124

Tässä se hedonisti vaan nautiskelee eikä laihduta. Kuva: Kari Nieminen

Kommentoi alle ja tykkäile tänne: https://www.facebook.com/Heftytraining

Heftytraining TV:ssä

Kuva

Heftytraining TV:ssä

Kuva Thomas Broumand/ Broufoto

Perjantaina Ylellä klo.22 olen minä, Kati Kurkela ja Pekka Hiltunen Anne Flinkkilän haastateltavana Inhimillisessä tekijässä. Puhumme siellä painon tasapainosta.

http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/tasta-puhutaan/inhimillinen-tekija-hyva-laski-paha-laski

Hirvittää jo nyt millaista änkytystä ja sönkötystä siellä suollan mutta toivottavasti ihmiset pystyvät siitä huolimatta keskittymään ohjelman asiasisältöön, se on nimittäin ihan kiinnostavaa.

Weight is nothing but a number

Plusmimmin http://www.olivialehti.fi/plusmimmi/2013/10/02/paino/ kanssa pähkäilimme painoasiaa, kun minua oltaisiin haluttu yhtä lehtijuttua varten mittailla ja punnita. Oma painoni ei ole kovin stabiili, vaan se voi kuukautiskierron ja muiden nestevaihteluiden johdosta heitellä kuukaudessa useita kiloa suuntaan tai toiseen. Näin on ollut aina. Pitkän aikavälin keskiarvo kyllä on jo vuosia ollut samoissa, silloin harvakseltaan kun nyt käyn asiaa tarkistelemassa. En koe sitä tarpeelliseksi kovin usein.

Juttua varten olisi haluttu tehdä myös kuntotesti mikä oli ihan hyvä idea ja treeniblogin pitäjän kuntotestin tulosten julkaisu ihan relevanttia. Siihen olisin suostunut oikein mielelläni. Mutta kun blogini About-osiossa lukee:

”Heftytraining on Anna Rinta-Jyllilän anarkistinen liikuntablogi jossa tavoitteita ja edistymistä ei määritä peili tai vaaka. Kaikki tavoitteet asetetaan vain ja ainoastaan kropan suorituskyvylle, ei kehon painolle, koolle tai ulkonäölle.”

Miksi ihmeessä haluaisin poiketa tästä ideologiastani ja mennä lehtijuttua varten mittailtavaksi ja punnittavaksi, kun en alunperinkään usko neuroottiseen painon ja mittojen kyttäämiseen. Olen muutenkin lopen kyllästynyt tähän painokeskeiseen ajatteluun.

Muissa lehti- ja TV-jutuissa toimittajalle on riittänyt se, että olen kertonut suunnilleen missä painoluokassa liikun. Esimerkiksi Hesarin juttuun ilmoitin summittaisen BMI-haarukan, kun sitä kysyttiin ja se oli heille ihan tarpeeksi tarkka tieto jutuntekoon.

Ja jos joku nyt ei jo kuvista pysty päättelemään, että en ole normaalipainoinen, suosittelen näöntarkastukseen hakeutumista.

Minä haluan keskittyä treenaamiseen, hyvään kuntoon , hyvään oloon ja terveyteen. Jo aiemassa bloggauksessani pohdin painon kyttäämisen mielekkyyttä: https://heftytraining.wordpress.com/2013/05/15/sopiva-paino/

Ja lopputulema oli se, että jokainen itse päättäköön itselleen sopivan painon. Sori vaan Pekka Puska ja muut kansaterveydestä sekä lihavuuden kustannuksista kohkaavat: minä uskon tässä asiassa yksilönvapauteen.

Joten voitaisiinko nyt vihdoin lopettaa se painon kyttääminen ja keskittyä muihin, tärkeämpiin asioihin elämässä. Tarkkailkaa vaikka mieluummin niitä painoja siellä tangon päissä, se on paljon hyödyllisempää ja kehittävämpää.

Tykkäilkäähän Heftystä myös facebookissa: https://www.facebook.com/Heftytraining

IMAG0860