Ei tehdä siitä numeroa

Herkut ja etenkin sokeriset sellaiset jakavat ihmisiä voimakkaasti eri leireihin. Toisen ääripään mielestä sokeri on koviin huumeisiin verrattavissa oleva aine, joka pitäisi lailla kieltää. Toisen ääripään mielestä elämä on nautintoja varten ja näitä nautintoja, kuten sokerisia herkkuja, pitää saada mm. mainostaa rajoituksetta.

Tutkimusten mukaan tähän, kuten moneen muuhunkaan asiaan ei ole yksiselitteistä vastausta. Toisaalta herkkujen demonisointi antaa herkuille kielletyn hedelmän aseman, joka saattaa lisätä niiden houkuttelevuutta entisestään. Toisaalta on myös tutkimusdataa siitä, miten se, että näemme koko ajan ympärillämme kuvia herkuista mm. mainosten muodossa, lisää herkkuhimoa ja aiheuttaa tarpeettomia nälkäsignaaleja.

Tässä ensin Mustajoen näkemys:

http://www.duodecimlehti.fi/lehti/2015/15/duo12373

”Useimmiten ensimmäinen aistihavainto ruuasta on sen näkeminen. Pelkkä näkeminen lisää todennäköisyyttä maittavien ja tiheäenergiaisten ruokien syömiseen (52). Esimerkiksi pöydällä olevasta läpinäkyvästä makeisrasiasta syödään 67 % enemmän kuin läpinäkymättömästä rasiasta (53).

Ruuan näkeminen tuo sen ajatuksiin. Jokaisella kerralla näkeminen ei johda syömiseen, mutta mitä useammin ruokaa ajatellaan, sitä suuremmalla todennäköisyydellä se johtaa syömiseen. Taustalla saattaa olla myös fysiologisia mekanismeja, sillä herkullisen ruuan näkemisen (ja tuoksun) on todettu lisäävän nälän tunnetta ja syljen eritystä (44).”

Ja Fogelholmin näkemys:

https://www.menaiset.fi/artikkeli/hyva-olo/ravinto/professorin-5-teesia-makeanhimosta-sokeri-ei-ole-uusi-tupakka

”– Ravitsemustutkijana minua häiritsee yhden ruoka-aineen demonisointi. Se voi viedä huomion pois kokonaiskuvasta.

Erityisesti Fogelholmia häiritsee, kun sokeri asetetaan samalla viivalle tupakan kanssa.

– Ei sokeri ole uusi tupakka, kuten sanotaan. Tupakka on sellainen myrkky, että niitä ei voi verrata samana päivänäkään. Se on naurettavaa. Jos ihmisellä olisi nämä kaksi vaihtoehtoa, niin ehdottamasti sanoisin, että syö vain sokeria ja jätä tupakka.

Sokeri ei ole terveydelle hyödyllistä, ja suomalaisten pitäisi vähentää sen käyttöä jonkun verran, mutta ei ole järkeä ottaa silmätikuksi yhtä ruoka-ainetta.”

Näiden kahden tutkimuslinjan perusteella voisi päätellä, että kansanterveydellisesti optimaalisinta olisi mahdollisimman neutraali ja kiihkoton suhtautuminen sokeriin ja herkkuihin. Niiden mainonnan rajoittamisesta saattaa olla hyötyä, mutta samalla voisi olla hyödyllistä myös välttää niiden demonisointia.

Joustavaan ja normaaliin ruokasuhteeseen kuuluu se, että herkkuja voi syödä hyvällä omallatunnolla ja nauttien mutta myös se, että niitä ei tarvitse ahmia huonoon oloon asti niin, kuin olisi maailman viimeisimmät herkut kyseessä. Tai varsinkaan niin, että herkuilla täytetään jotain henkistä tyhjiötä, joka vaatisi ihan muunlaista paikkaamista.

Joustavan ja ongelmattoman ruokasuhteen omaava ihminen ei himoitse jatkuvasti herkkuja eikä ajattele niiden syömistä koko ajan vaan hyvin satunnaisesti. Tähän ei tarvita minkäänlaista itsekuria silloin, kun niitä ei vaan yksinkertaisesti tee mieli kohtuutta enempää.

Kun suhde herkkuihin ja sokeriin on neutraali ja kiihkoton, ne eivät aiheuta suurempia tunteita suuntaan jos toiseenkaan, ei niiden syömisestä tai syömättömyydestäkään todennäköisesti muodostu ongelmaa.

Toisaalta ihmiset elävät elämäänsä hyvin eri tavoilla. Jotkut kokevat elävänsä täysillä vain silloin kun menevät ääripäästä toiseen, syvimmästä kuilusta korkeimpaan huippuun. Toiset taas tuntevat mukavimmaksi leppoisan ja turvallisen keskitien. Perisuomalainen ”ei tehrä siitä numeroa” -asenne voi toimia monilla mutta monille se tuntuu siltä, kuin jäisi elämää elämättä. Kukaan ei voi sanoa toisen puolesta, mikä on oikea tai väärä tapa.

Tässä asiassa ei ole yksiä ainoita totuuksia.

TIEDOKSI: BLOGISSA PYÖRIVÄT MAINOKSET EIVÄT OLE BLOGIN LAITTAMIA, EIKÄ BLOGI SAA NIISTÄ RAHAA. PÄINVASTOIN BLOGIN PITÄISI MAKSAA WORDPRESSILLE SAADAKSEEN MAINOKSET POIS JA KOSKA KYSEESSÄ EI OLE KAUPALLINEN BLOGI, NIIDEN POISTOSTA EI OLE AIKOMUSTA MAKSAA WORDPRESSILLE. BLOGI SANOUTUU IRTI KAIKISTA BLOGIN OHESSA OLEVISTA MAINOKSISTA JA NIIDEN VIESTEISTÄ.

Kuinka vaa’asta tuli kaveri

Nyt moni ehkä ihmettelee otsikkoa, että mitä se vannoutunut Vaakakapinallinen tällaisia kirjoittelee. Moni on ehkä törmännyt YLE:n vaakakapina materiaaliin ja äkkivilkaisulla on saattanut saada käsityksen, että siinä vastustetaan itsensä punnitsemista.

Näin ei kuitenkaan ole. Vaakakapina ei tarkoita sitä, että itsensä punnitseminen on aina ja kaikissa tapauksissa huono juttu. Jos oman painolukeman tietäminen aiheuttaa paniikkia, ahdistusta ja muita negatiivisia tunteita ja etenkin jos nämä tunteet ajavat ihmisen kitukuureille, nälkälakkoilemaan tai tekemään jotain vielä hullumpaa, kuten syömään kourakaupalla ulostus- tai nesteenpoistolääkkeitä. Silloin vaaka kannattaa heittää pois.

Jos painolukema on vain luku muiden joukossa, täysin neutraali, eikä aiheuta mitään tunteita, kuin ehkä korkeintaan positiivisia, silloin vaa’alla voi aivan hyvin käydä niin usein kuin huvittaa.

Useimmiten vaaka on melko turha kapistus. Itse ainakin huomaan jo joustamattomien vaatteiden istuvuudesta, milloin jotain on tapahtunut. Muutaman kilon satunnainen heitto puntarilla saattaa olla vain nestevaihtelua, jota varsinkin naisilla tapahtuu jo ihan kuukautiskierronkin mukaan.

Luonnollinen painonvaihtelu on eri asia kuin lihominen tai laihtuminen. Siitä olen kirjoittanut aiemmin täällä:

https://heftytraining.wordpress.com/2016/12/20/jojoilua-vai-luonnollista-painonvaihtelua/

Itse punnitsen itseäni ehkä noin kerran kuussa jos muistan. Painolukemaa tulee ajateltua aika vähän ja suhtaudun lukemaan nykyään hyvin neutraalisti. Lukemalle ei ole sitten viime kesän tapahtunut yhtään mitään. Ja hyvä niin. Yritän etsiä enemmän tasapainoa kuin suurta muutosta. Lukema on sama kuin ennen kahta edellistä raskautta ja myös sama kuin 2004-2006.

Jos lukema herättää jotain positiivisia fiiliksiä, se on se, että en ole enää samoissa lukemissa, kuin 2008. Ei sillä, näytin mielestäni ihan hyvältä reilusti isommassakin painossa ja nyt kun katson vuoden 2008 kuvia, mulle ei tule ollenkaan olo, että hyi hitto, mikä valas olen ollut vaan näytän niissä kuvissa ihan hyvältä, vain isommalta ja nuoremmalta kuin nyt. Mutta terveydellisesti nykyinen painoni on parempi kuin silloin ja siksi positiiviset vibat.

Vaa’an merkitys elämässäni on hyvin pieni. Se ei ole sydänystäväni vaan enemmänkin melko merkityksetön kaveri, hyvänpäiväntuttu, jota voi silloin tällöin moikata jos huvittaa. Se on ihan ok kapistus painon seurantaan silloin, kun se ei aiheuta negatiivisia tunteita, mutta ei välttämätön, koska muitakin tapoja seurata tilannetta on.

Jos kokee lukeman millään tavalla määrittävän itseään ihmisenä, silloin vaaka edelleenkin joutaa romukoppaan.

Nyt kun muistan mainita, jos olet kiinnostunut intuitiivisesta syömisestä, meillä on suomenkielinen ryhmä fbookissa:

https://www.facebook.com/groups/190478598358826/

Ei kaupallisia kytköksiä, pelkkää vertaistukea. Kaikki asiasta kiinnostuneet tervetulleita. Ei tarvitse tietää asiasta mitään etukäteen.