Pessimismillä kehopositiiviseksi

Tässä videossa kerrotaan hauskasti, että vihaisuus johtuu liiasta toiveikkuudesta ja optimistista. Ihminen joka ajattelee kaiken menevän kuin Strömsössä, joutuu jatkuvasti pettymään ja on siksi vihainen.

Mietin voisiko myös oman kehon vihaamisen syynä olla liika toiveikkuus ja optimismi? Se, että ei olla ihan realisteja sen suhteen, millainen oma vartalo voi parhaimmillaankaan olla ja millainen keskivertovartalo ylipäätään on.

Itselleni vihan tunne on todella harvinainen, enkä nykyään vihaa myöskään kroppaani, suhtaudun asioihin melko neutraalisti, eikä ylipainoinen vartaloni aiheuta itsessäni minkäänlaisia inhonväristyksiä. Pystyn olemaan alasti peilin edessä ja ajattelemaan, että ihan OK. Negatiivisimmillanikin ajatus on korkeintaan ”meh”.

Mietin, että syy ehkä onkin perus pessimismissäni, joka positiivisimmillaankin äityy korkeintaan realismiksi. Ajattelen, että valtaosalla on makkaroita, ryppyjä ja selluliittiä ja vertaan itseäni ennemmin uimahallin mummoihin, kuin mainoksen bikinimalliin.

Olen myös ollut joskus hoikka ja olin silloin vartalooni vielä vähemmän tyytyväinen kuin nyt. Olin laihduttanut alipainon rajalle mutta sen sijaan, että vartalostani olisi tullut haaveideni mukainen, se olikin jotain ihan muuta: romuluinen, kolkko ja kirveellä veistetty, ei lainkaan sellainen siro, kuin monilla muilla hoikilla. Olin jokseenkin pettynyt lopputulokseen. Se ei vastannut yhtään sitä mielikuvaa jollaiseksi luulin laihduttuani tulevan. Olin ollut kehoni suhteen liian epärealistinen, toiveikas ja optimistinen ja siksi petyin. Vaikka laihduttaisi kaiken rasvan vartalostaan ei rotevaa luustoa pysty siroksi saamaan.

Jos ajatellaan myös ulkonäköä, tiedän, että nykypäivänä hyvin hoikaksi laihduttuani en olisi enää pelkästään romuluinen, kolkko ja kirveellä veistetty vaan hyvin todennäköisesti myös nykyistä huomattavasti ryppyisempi ja veltostumiseen taipuvainen ihoni tulisi roikkumaan joka puolelta kuin tyhjentynyt ilmapallo. Ei tunnu houkuttelevalta sekään ajatus. Roikkuvat nahkat eivät ole vain esteettinen ongelma vaan ne myös saattavat aiheuttaa ihon tulehtumista.

Koska omaan hoikkuuteeni liittyvät mielikuvani ovat melko negatiivisia ja toisaalta myös realistisia, en voi välttyä ajattelemasta, että ehkä tämänhetkinen tilanne onkin ihan OK. Se voisi olla huonompikin ja on ollutkin sitä.

Tunnistan myös omat voimavarani ja ymmärrän, että näillä kilometreillä ja elämäntilanteeni kuormittavuudella en tule tekemään dramaattista elämäntapamuutosta luultavasti seuraavaan vuosikymmeneen ja sen jälkeen olenkin jo yli 50 vuotta jolloin keskityn ehkä mieluummin ihmettelemään vaihdevuosia ja odottamaan lapsenlapsia. Toivon, että nykyiset elintapani ja pitkäjännitteinen painonhallintani tulevat pitämään ainakin pahimmat terveysriskit loitolla. Se riittää.

Unelmani liittyvät nykyään aivan muihin asioihin kuin painoon tai hoikkuuteen. Ja siitä olen todella onnellinen.

 

Tämä kuva on otettu melko lähellä aikuisikäni alinta painoani.

Mainokset

2 thoughts on “Pessimismillä kehopositiiviseksi

  1. Mä oon kanssa imetysviikon tiimoilta katsellut omia tissejäni ja oon aika tyytyväinen siihen, että ne on aika… rasvaiset:)

    Aika positiiviseksi on kehonkuva muuttunut mullakin, mutta roikkomaha on todella vaikea ja hankala paikka, se häiritsee ihan fyysistä suorittamistakin. Jotain sille täytyy tehdä, elämää on kyllä vielä toiset 40 vuotta jäljellä enkä pysty edes kumartumaan ilman että jalat on haarallaan ja häiritsee se venyttelyäkin.

    Toi kuva on vaan niin makea!

    Mulla on muuten uusi blogi http://kolmenmammaloistaa.blogspot.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s