Privilege bias

Otsikon termille ei oikein ole hyvää suomennosta. Se voisi olla etuoikeutetun näkökulmaharha, kupla tai vääristymä. Se tarkoittaa sitä, että etuoikeutetussa asemassa oleva ei ymmärrä olevansa etuoikeutettu, eikä sellaisen asemaa, joka ei ole. Tämä voi olla esim. rikkaiden suhde köyhiin, miesten suhde naisiin, heterojen suhde seksuaalivähemmistöihin, hoikkien suhde lihaviin tai valkoihoisten suhde tummaihoisiin.

Usein esimerkiksi ihmetellään miksi lihavien haukkumisesta nostetaan meteliä mutta hoikkia ”saa” haukkua miten huvittaa.

Tehdään aluksi selväksi: kaikkien haukkuminen on väärin ja siksi myös hoikkien haukkuminen ei ole OK. Se on ihan yhtä huonoa käytöstä kuin lihavienkin haukkuminen ja jokainen normaalit käytöstavat omaava ihminen tajuaa, ettei mikään ulkonäköön perustuva nimittely ole oikein. Kuitenkin siinä missä lihavien haukkuminen, nimittely tms. on syrjintää, vastaava toiminta hoikkia kohtaan ei ole sitä. Kerron miksi.

Hoikkuus ja normaalipainoisuus on yhteiskunnassamme normi ja ihanne. Tämä muodostaa hoikkien ja lihavien välille valta-asetelman, jossa hoikalla on enemmän valtaa kuin lihavalla. Tämän takia lihaviin kohdistuu paljon mm. rakenteellista syrjintää, mitä hoikkiin ei kohdistu.

Rikkaille, valkoisille, hoikille, heteroille ja/tai miehille irvailu ei ole fiksua mutta se ei sisällä rakenteellista syrjintää samalla tavalla kuin irvailu köyhille, mustille, lihaville, seksuaalisille vähemmistöille tai naisille. Lyöminen henkisesti ja verbaalisesti on aina väärin mutta ylhäältä alaspäin lyöminen on enemmän väärin kuin alhaalta ylöspäin lyöminen.

Kun hoikka ihminen ihmettelee, miksi on ”sallitumpaa” haukkua hoikkia, hän ei tunnista silloin omaa etuoikeutettua asemaansa eikä osaa asettua toisen, vähemmän etuoikeutetun asemaan. Hoikkien haukkuminen on väärin ja huonoa käytöstä mutta syrjintää se ei ole niin kauan kuin yhteiskunta pitää hoikkuutta normina ja ihanteena.

Elämä on epäreilua eivätkä kaikki saa lähellekään samoja lähtökohtia. Saatat saada jo pelkästään geenilotossa huikean etulyöntiaseman muihin. Se, että pärjää elämässä paremmin etuoikeuksiensa ansiosta, ei tee kenestäkään parempaa ihmistä, ainoastaan onnekkaamman. Ihminen vain on taipuvainen selittämään omaa menestystään pelkästään omaksi ansiokseen, eikä usein halua myöntää tuurin vaikutusta.

Toisen ihmisen köyhyys, alkoholismi, lihavuus, syrjäytyminen tai jopa sairaudet halutaan laittaa kokonaan tämän ihmisen omaksi syyksi, koska halutaan sulkea silmät muiden olosuhteiden vaikutukselta ja uskoa niin lujasti omaan erinomaisuuteen ja nostaa itseään vähemmän onnekkaiden yläpuolelle. Toki näihin kaikkiin asioihin vaikuttaa myös yksilön omat valinnat. Masentavan usein silti ei. Valtaosaa vankiloihin  päätyvistä on elämä potkinut päähän jo lapsuudesta asti. Huonot lähtökohdat eivät silti toki poista yksilön omaa vastuuta. Toisen vahingoittamiseen täytyy olla nollatoleranssi.

Minun olisi helppo tuomita pitkäaikaistyöttömät laiskoiksi, kouluttamattomat tyhmiksi, alkoholistit ja tupakoitsijat itsekurittomiksi luusereiksi vain siksi, että itselleni on ollut todella helppoa olla ilman päihteitä tai kouluttautua korkealle. En kuitenkaan kuvittele, että nämä asiat johtuvat poikkeuksellisesta mielenlujuudestani tai yleisestä erinomaisuudestani. Nämä johtuvat pitkälti tuurista, joka minulle on napsahtanut niin geeniloton kautta, kuin senkin, millaiseen yhteiskunnalliseen asemaan ja tilanteeseen olen sattunut syntymään.

Jospa siis välillä uskaltaisimme astua alas etuoikeutetun jalustaltamme ja harjoittaa empatiaa niitä kohtaan, joilla ei ole käynyt yhtä hyvä tuuri. Empatiahan tarkoittaa samalle tasolle asettumista, ei siis hyysäämistä tai pään taputtelua, mitkä taas ovat ylhäältä alaspäin tapahtuvaa ei-tasavertaista toimintaa.

Asetutaan samalle tasolle ja kuunnellaan toista. Muuta ei tarvita.

Oheiset videot näyttävät konkreettisesti mitä tarkoittaa olla etuoikeutettu. Viimeisessä videossa havainnollistetaan hauskasti, mitä empatia tarkoittaa.

 

Mainokset

2 thoughts on “Privilege bias

  1. Kiitos Anna! Kirjoitat erinomaisesti tärkeästä aiheesta. Jo tekstisi fb-ryhmässä kirvoittamat kommentit osoittivat, että aihe on erittäin ajankohtainen ja siitä nimenomaan pitää puhua. Minusta on käsittämätöntä, miten muutama painon suhteen geeni- ja elämäntilannelotossa onnekas kommentoija sai väännettyä kirjoituksesi sisällön kutakuinkin päinvastaiseksi. Ainakin heidän reaktionsa osoitti oikeaksi väitteen, ettei etuoikeutettu näköjään välttämättä ymmärrä olevansa etuoikeutettu, eikä kyky asettua elämän arpajaisissa huonommin menestyneiden asemaan ole kaikille mikään itsestäänselvyys.

    • Kiitos Katriina! Todellakin etuoikeutetun näkökulman kapeus tuli konkreettisesti esiin siinä. Privilege biasia olen havainnut myös seksuaalista ahdistelua käsittelevän #metoo kampanjan tiimoilta. Moni mies kiiruhtaa kertomaan naisille, kuinka miehiäkin ahdistellaan. Ja toki ahdistellaankin ja siitä saa ja pitääkin puhua ääneen mutta ei niin, että samalla vähätellään naisten kokemaa ahdistelua.

      Samanlainen ilmiö on havaittavissa, kun puhutaan lihavien rakenteellisesta syrjinnästä. Aina siihen kiiruhtaa joku hoikempi kertomaan, kuinka hoikkiakin haukutaan. Ja niin haukutaankin. Itsekin olen ollut hoikka ja kaikenlaista sain kuulla silloinkin. Hoikkien rakenteelliseen syrjintään en kuitenkaan silloin tai koskaan muulloinkaan ole törmännyt.

      Myös nämä termit ovat haastavia. Moni ei välttämättä edes hahmota, mitä tarkoittaa rakenteellinen syrjintä tai ymmärrä, miten se eroaa henkilökohtaisesta solvaamisesta tai syrjinnästä. Pitäisi melkein aina avata käsitteet ennen kuin alkaa kirjoittaa haastavista aiheista 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s