Riski bisnes

Olen huomannut, että terveyskeskustelussa ei täysin ymmärretä, mitä sana riski tarkoittaa. On fakta, että lihavuuteen liittyy kohonnut riski sairastua. Tämä usein ymmärretään niin, että lihavuus automaattisesti tarkoittaa sairautta. Riski tarkoittaa kuitenkin sitä, että osalle tulee lihavuuden takia terveysongelmia ja osalle ei mitään.

Myös tupakointi on terveysriski, joka saattaa aiheuttaa keuhkosyöpää. Kaikki tupakoitsijat eivät silti sairastu siihen tai mihinkään muuhunkaan tupakointiin liitettyyn sairauteen. Kohonnut riski tarkoittaa ainoastaan sitä, että on todennäköisempää, että sairastuu.

Ihmiset ottavat erilaisia terveyteen liityviä riskejä, yksi tupakoi, toinen juo alkoholia, kolmas syö paljon sokeria, neljäs ottaa liikaa aurinkoa, viides ajaa ilman pyöräilykypärää, kuudes ei käytä autossa turvavyötä, seitsemäs ei harrasta ollenkaan liikuntaa, kahdeksas kävelee heikoilla jäillä ja yhdeksäs punaisia päin. Nämä kaikki ovat riskejä terveydelle ja listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Useimmat näistä riskeistä ovat sellaisia, missä ihminen voi aiheuttaa haittaa vain itselleen. Esim. tupakoinnilla ja alkoholia juomalla saattaa aiheuttaa riskejä myös muille, riippuen vähän paikasta ja tilanteesta. Kännykän näpyttely autolla ajaessa on myös yleistä, vaikka siinä on iso riski tappaa itsensä lisäksi myös muita.

Mutta riski mistä eniten meuhkataan on lihavuus. Sitä jaksetaan kauhistella ja paheksua enemmän kuin mitään muuta riskinottoa. Jos ihminen ottaa terveyteensä kohdistuvia riskejä ajamalla ilman pyöräilykypärää, harva edes noteeraa ja vielä harvempi jaksaa mennä nettiin kauhistelemaan ja paheksumaan asiaa.

Edes tupakoinnista ei kirjoitella samaan sävyyn kuin lihavista. ”Kun menin kaupungille, siellä oli ihmisiä syöpäkääryle huulessa. Kyllä mua niin oksetti, eikö ne yhtään ajattele terveyttään? Jos syöpään sairastuvat, ei ainakaan mun verorahoilla niiden hoitoja maksella. Ne haiseekin niin kuvottavalle ja rumia ovat, ihot harmaita ja kynnet keltaisia. En kyllä panis semmoista tuhkakupille haisevaa luuseria.”

Rajun kuuloista tekstiä, vai mitä? Tällainen retoriikka on kuitenkin ihan tavallista, jopa hyväksyttävää lihavista puhuttaessa. Lihavia pitää ”herätellä”, kun eivät muuten tajua lihavuuttaan. Ja paheksuminen ja kauhisteleminen verhotaan huolestumiseksi. ”Olen niin huolissani lihavien terveydestä”. Oikeasti kyse on vain siitä, että kauhistelemalla ja olemalla ”huolissaan” yhdestä ryhmästä, halutaan asettautua heidän yläpuolelleen ja korostaa omaa erinomaisuuttaan.

Ihmiset ottavat elämässään erilaisia ja eri tasoisia riskejä. Elämä itsessään on riski. Siitä ei ole vielä kukaan selvinnyt hengissä.

Heikot jäät. Se on riski.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s