Myytti raskauskiloista

Olen seurannut eri blogeissa ja ryhmissä käytävää keskustelua raskauskiloista. Toisille niitä tulee ja toisille ei. Itse kuulun niihin joille ei tule raskauskiloja. Olen joka raskaudessa ollut täsmälleen saman painoinen kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen, kuin olen ollut ennen raskautta. Kiloja kerään aivan muulloin kuin raskauden aikana ja aivan muista syistä.

Myytillä tarkoitan sitä, että raskauskilojen kertyminen tai kertymättömyys johtuisi itsekurista. Itsekurilla ei ole tekemistä asian kanssa. Koska itselläni raskaushormonit eivät lisää ruokahalua yhtään, ei lihomattomuuteen mitään itsekuria vaadita. Ei vaan yksinkertaisesti tee mieli syödä enempää, kuin sen minkä kulutan. Se, että raskaushormonit eivät vaikuta ruokahaluuni, on puhdasta sattumaa ja olisi naurettavaa ottaa siitä kunniaa itselleni.

Toisilla ihmisillä raskaushormonit häiritsevät hyvinkin paljon kylläisyyshormoni leptiiniä, jolloin keho huijaa raskaanaolevaa syömään yli kulutuksensa. Millään itsekurin tasolla on hyvin vaikea taistella omaa hormonitoimintaansa vastaan. Jos aivosi saavat jatkuvasti viestiä, että olet kuolemassa nälkään, vaikket oikeasti olisikaan, pystyy hyvin harva tätä viestiä pelkällä tahdonvoimalla tai itsekurilla peittoamaan.

Meitä joille ei  tule raskauskiloja on paljon. Useimmat meistä ovat alttiita lihomiselle muista syistä. Monet lihovat etenkin raskauden jälkeen vauvavuoden aikana. Toisia lihottaa imetyshormonit, toisia imetys taas laihduttaa. Toisilla taas pelkkä vauvan takia valvominen laittaa kylläisyys- ja nälänhallintamekanismin niin sekaisin, että ruokahalu lisääntyy. En tiedä kumpi itselläni vaikuttaa enemmän, valvominen vai imetyshormonit mutta ruokahaluni lisääntyy selvästi nimenomaan raskauden jälkeen.

Ja tämä myös romuttaa teorian itsekurista. Miksi ihmeessä minulla olisi itsekuria raskausaikana mutta raskauden jälkeen se mystisesti katoaisi jonnekin? Ja miten on mahdollista, että minulla on itsekuria esimerkiksi lopettaa tupakointi tai alkoholin juominen tai itsekuria opiskella itselleni korkeakoulututkinto mutta sitten jossain elämänvaiheessa sitä itsekuria ei olekaan esim. syömisen suhteen.

Aivan oikein. Siksi, että itsekuri on pelkkä myytti. Sekaisin menneen nälänhallintajärjestelmän voi kyllä korjata ajan kanssa. Se on hidasta ja vaatii monien uusien taitojen opettelua. Vähän kuin opettelisi uudelleen kävelemään. Tätä korjausprosessia on turha kuitenkaan aloittaa, mikäli elämässä on edelleen ne tekijät, jotka mekanismin alunperinkin on sekaisin saaneet. Esimerkiksi jos lihomista aiheuttaa valvominen, eikä valvomiselle pysty tekemään mitään, ollaan aika pitkälti pattitilanteessa.

Väitänkin, että valvomiskilot ovat yksi suurimmista syistä pienten lasten vanhempien ja etenkin äitien (silloin jos äiti on se joka öisin herää lasta imettämään, pulloruokituilla voi valvoa kumpi tahansa vanhemmista) lihomisen syy. Vauvat ja pienet lapset ovat hyvin erilaisia valvomisen suhteen. Toinen lapsi alkaa nukkumaan täysiä öitä 2kk ikäisestä lähtien, jonkun toisen lapsi taas herää vartin välein ja kolmannen lapsi valvottaa korvatulehduskierteessä vielä esikoululaisenakin.

Suurin osa vauvoista kuitenkin heräilee öisin ensimmäisten elinkuukausiensa ajan. Jotkut äidit pystyvät nukkumaan imettäessään, toiset valvovat yöt läpeensä. Jokaisen perheen tilanne on niin omanlaisensa, että kukaan ei pysty antamaan mitään toimintamalleja, jotka toimisivat kaikille. Jos oma lapsi ei valvota tai jos omat raskauskilot sulivat imettäessä, se ei tarkoita, että homma toimisi samalla tavalla jokaisella. Siksi näistä asioista on ihan turha alkaa pätemään kenellekään. Et voi tietää toisen tilanteesta ja taustoista, ellet ole elänyt sen toisen ihmisen nahoissa.

20160302_132338

 

Mainokset