Vatsalihasten erkaantuma

Aissaakeli, se tunne, kun vatsalihakset repeävät. Nyt tuntuu ihan konkreettisesti siltä, kun suorien vatsalihasten välissä oleva kalvo venyy ja repeää yhä ylemmäksi.

Raskaus alkaa olla loppumetreillä ja lapsesta tulee arvion mukaan suunnilleen yhtä iso kuin edellisestäkin eli lähemmäs nelikiloinen. Vatsalihasten erkaantumaa tuli edellisessä raskaudessa jonkin verran, nyt veikkaan, että tilanne tulee olemaan huomattavasti vielä pahempi.

Ikä ja isohkot lapset tekevät tehtävänsä, eikä tilannetta auta yhtään se, että raskauksien väliin jäi niin lyhyt aika, ettei vatsalihakset ehtineet kuntoutua siinä välissä riittävästi.

Työkaveri kysyi, onko mun maha isompi kuin edellisessä raskaudessa. Vastasin, että vauvat ovat ainakin aikalailla samankokoisia ja kuvista päätellen maha oli valtava viimeksikin loppumetreillä.

Mutta voi kyllä olla, että vatsalihasten suuremman erkauman takia vatsa on vielä ulkonevampi kuin viimeksi. Hieman tämä hirvittää, koska jo viimeksi erkaantuma yhdistettynä staattisiin imetysasentoihin sai aikaan pirullisia selkäkipuja. Mikähän kipuhelvetti tästä nyt seuraa?

Jotkut käyttävät synnytyksen jälkeen erilaisia korsetteja ja tukiliivejä, jotkut turvautuvat fyssareiden ja personal trainereiden apuun ja jotkut hoitavat pahan erkaantuman kirurgisesti. Vaihtoehtoja siis on. Koitan olla nyt murehtimatta niistä vielä. Kaikillehan erkaantumaa ei edes tule, esim. ensimmäisen raskauteni jälkeen ei ollut mitään ongelmaa. Tosin olin silloin 23v. ja vauvakin oli pikkuveljiään selvästi pienempi.

Hoidetaan se synnytys tästä nyt ensin pois alta ja aletaan sen jälkeen vasta ihmetellä syntyneitä vaurioita. Ihan tarpeeksi taas jännättävää siinäkin joudunko taas osastolle ennen synnytystä, meneekö käynnistykseen ja kiireelliseen sektioon jne. Suunniteltuun sektioon ei synnytystapa-arviossa kuitenkaan päädytty. Että saas nähdä kuinka tässä taas käy.

Tässä mahan tilanne nyt. Osastoa: lihaplaneetta hyökkää.

20160302_132338

Ps. http://www.davidshop.fi/ verkkokaupasta saat 20% alennusta tarjouskoodilla VIP

Advertisements

2 thoughts on “Vatsalihasten erkaantuma

  1. Mulla on toipuminen tämän kolmannen raskauden jälkeen ihan hitosti hitaampaa. Alkaa olemaan vuosi synnytyksestä ja vaikka ”musta tuntuu” että vatsalihakset on kuroutuneet sormituntumalla, niin en tee yhtään istumaannousua ilman pissavahinkoa. Olen ahkerasti tehnyt nyt pilatesta pari viikkoa ja lantionpohjajumppaa ja nyt tuntuu, että alkaa vähän helpottaa. En muista kyllä, että lihasten repeäminen olisi sattunut. Kakkosmaha oli pahin muuten kun oli vain 1.5 vuotta raskaudetonta aikaa välissä joten maha levisi samantien ja arvetkin tuli silloin. Kuinka vanha sun esikoinen on nyt?

    • Mun esikoinen on jo 16v. ja pikkuveli nyt 1,5v. näiden viimeisimpien raskauksien välillä oli siis vai reilu 9kk, ihan liian lyhyt toipumisaika ja kätilöopistollakin alunperin suosittelivat mieluiten yli vuoden väliä, ennen seuraavaa raskautta mutta nyt kävi näin.

      Lantionpohjalihasten kanssa mulla ei ole ollut pahemmin ongelmia, suorat vatsalihakset taas ihan täysin menneet ja siksi selkä niksahtanut väärään asentoon ja siitä kivut.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s