Surukilot

Viimeaikoina olen törmännyt kummalliseen ilmiöön. Kun joltain on kuollut läheinen, ihmiset alkavat analysoimaan surijan painoa. Tähän tyyliin: ”Pertin vaimo kuoli syöpään ja Pertti oli aluksi aika huonona, ei pystynyt syömään ja paino putosi 20kg. Sitten Pertti sai masennuslääkkeitä ja nyt hän on lihonut reilusti yli lähtötilanteen.”

Ennen tätä painotilitystä olen kysynyt jotain tyyliin, ”Tiedätkö, miten Pertti on jaksellut viimeaikoina vaimonsa kuoleman jälkeen.” Halusin tietää surijan voinnista ja kuulumisista mutta saankin analyysin hänen painostaan. Vastauksesta jää hieman hämmentynyt olo. Millä tavalla tämä painoasia liittyi alkuperäiseen kysymykseeni? Ketä kiinnostaa Pertin Lihominen/laihtuminen? Eikö ketään kiinnosta, mitä Pertille oikeasti kuuluu ja miten hän henkisesti jaksaa?

Jos olisin itse Pertin tuttava, kysyisin toki Pertin kuulumisia häneltä itseltään. Irmelin läheinen tuttava sen sijaan olen ja häneltä on kuollut aviomies vuosi sitten. Olen jutellut Irmelin kanssa asiasta useaan otteeseen ja tiedän, että hän ei nukkunut kunnolla ainakaan puoleen vuoteen, sai paniikkihäiriökohtauksia ja oli muutenkin todella huonona. Irmeliin sattumalta törmännyt tuttava kommentoi minulle asiaa: ”Irmeli on kyllä lihonut aika paljon!” vaikka tietää hyvin, että Irmelin mies on kuollut vuosi sitten.

En oikein tiedä mitä näihin kommentteihin pitäisi vastata. Voin vain ihmetellä miten jotkut ihmiset ovat niin kiinnostuneita toisten ihmisten lihomisista ja laihtumisista. Itselleni lihomiskeskustelu on yksi tylsimmistä, säästäkin keskusteleminen on jännittävämpää. Ja varsinkin kun on kyse kuoleman käsittelystä, surusta ja selviytymisestä, jotka ovat asiassa huomattavasti oleellisempia näkökulmia. Vai eikö näin olekaan? Onko isolle osalle ihmisistä oleellisinta ja kiinnostavinta se, miltä asiat näyttävät ulospäin? Appearance is everything?

Kaikki nimet ja tapausten yksityiskohdat muutettu.

IMG_3683

 

Advertisements

2 thoughts on “Surukilot

  1. Kiitos 🙂 Itsekin keräsin aika reilusti painoa perheenjäsenen kuoleman jälkeen. Kun viimeinkin aloin päästä yli pahimmasta, lamaannuttavasta surusta ja rupesin nauramaan ja hymyilemään normaalisti, kaverini kysyi että olenko mä laihtunut vai miten mä näytän niin hyvältä…

    • Just tän takia on parempi, ettei kukaan kommentoisi mitään laihtumisista ja lihomisista, kun siellä taustalla voi olla vaikka mitä, mitä kommentoija ei voi tietää. Hienotunteisuus ja tahdikkuus ei vaan nykyään ole kovin arvossaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s