Hefty 3v. ja kotiutuminen

Blogi täytti 3 vuotta ja eilen kotiuduin vauvan kanssa sairaalasta. Synnytys meni paremmin kuin viimeksi, koska tällä kertaa pitkälliset käynnistykset eivät päätyneet sektioon. ”Tää olis nyt 8cm auki.” on ehkä kauneimmat sanat, jotka olen vähään aikaan kuullut, viimeksi kun tuo jäi kuulematta. Jokainen arvaa kuinka turhauttavaa se on kolmen päivän käynnistysyritysten jälkeen.

Tällä kertaa siis tuntui lähes lottovoitolta, että käynnistykset onnistuivat. Ja käynnistysten syy oli se sama hepatogestoosi kuin viimeksikin. Yhdessäkään raskaudessa siltä en ole välttynyt. Kyseessä on siis raskausajan maksahäiriö, joka pahaksi yltyessään voi aiheuttaa vauvalle sydänvian tai jopa äkillisen sikiökuoleman. Häiriön syy on geneettinen.

Ei siis mikään ihan läpihuutojuttu ja huomattavasti harvinaisempi raskausajan vaiva kuin esim. raskausmyrkytys tai raskausdiabetes. Onneksi nykylääketiede, tarkka raskauden seuranta ym. vaikuttavat siihen, että pahempia ongelmia tämänkään vaivan kanssa ei pääse juuri syntymään. Tähän tautiin ei vaikuta myöskään odottajan ikä tai paino. Ensimmäisessä raskaudessani nuorena ja hoikkana, vaiva olikin pahempi, kuin näissä kahdessa viimeisessä. Lisätietoa hepatogestoosista (aka. hepatoosi, raskauskolestaasi) löydät googlaamalla.

Vauvan kanssa ollaan siis kotona ja kaikki on hyvin paitsi kuten arvata saattaa, oma selkäni. Ounastelin jo etukäteen, että koska sekävaivoja oli jo edellisen synnytyksen jälkeen ja koska raskauksien väli oli aivan liian lyhyt selän kunnon palautumiselle, olisi entistä isompia selkävavoja tiedossa.

Blogissa saattanee olla taas selkäaiheisia postauksia tiedossa. Hierojalle, fyssarille ja osteopaatille varaan ajan heti kun lapsivuodeaika on ohi ja koitan jo nyt tehdä jotain pientä lihaksia herättelevää jumppaa, joihin sain fyssarilta ohjeita jo edellisen synnytyksen jälkeen.

Blogi täytti siis 3 vuotta. Tämä on ajanjakso jonka aikana on sattunut ja tapahtunut monenlaista. Isoimpana se, että olen blogin alusta lähtien ollut miltei koko ajan raskaana, yhteensä kolme kertaa kolmen vuoden aikana. Ensimmäinen tosin päättyi 2013 alkukesästä keskenmenoon, josta olenkin aiemmissa postauksissa kertonut jo.

Muutaman kerran olenkin ihmetellyt, mikä järki oli perustaa treeniblogi tällaiseen ajanjaksoon, kun perhe/lapsi- tai raskausblogi olisi ollut ajankohtaisempi. Kaikista aktiivisimman treenaamisen kauteni jäi taka-alalle juuri kun blogia aloittelin. Siinä vaiheessa en olisi arvannut, että raskaudun liukuhihnalta, kun oletus oli pikemminkin se, että yli 35-vuotiaalle raskaaksi tuleminen ei ole enää niin helppoa.

Kaikenlaista muutakin on tapahtunut tämän kolmen vuoden aikana eri elämänalueilla. Niistä kaikista asioista ja aiheista olisi melkein saanut jo oman bloginsa. Hyvinvointiaiheiden ympäriltä on kuitenkin juttua kiitettävästi irronnut vaikka postaustahtini ei olekaan niitä tiheimpiä. Samalla säännöllisen epäsäännöllisellä linjalla jatketaan. Kiitos kaikille, jotka olette pysyneet matkassa mukana 🙂 Ja iloista pääsiäistä!

IMG_0722

Mainokset

Lihavuuden ihannointi

Säännöllisin väliajoin fitnessblogeissa ihmetellään, miksi jotkut fanittavat lihavia ihmisiä, esim. plus-koon malleja tai muita lihavia julkkiksia. Heidän mielestään lihavien ihmisten fanittaminen tarkoittaa sitä, että ihannoidaan epäterveellisiä elämäntapoja.

Itse en näe asiaa näin. Mielestäni ihmiset näissä tapauksissa pääsääntöisesti ihannoivat lihavan ihmisen itsetuntoa, asennetta, tyyliä tai jotain muuta kuin itse lihavuutta. Toki joukossa voi olla ihmisiä, jotka ihannoivat epäterveellisiä elämäntapoja tai itse lihavuuttakin, meitä on moneen junaan, joku voi ihannoita tupakointia tai huumeidenkäyttöäkin mutta harvemmin onneksi.

Tämä on vähän sama asia kuin väittäisi, että kaikki, jotka tykkäävät Snoop Dogin musiikista, kannattavat ja ihannoivat huumeidenkäyttöä. Itse näen asian niin, että voi ihan hyvin tykätä ko. artistin musiikista ja persoonasta, vaikkei olisikaan tämän kanssa samaa mieltä huumeidenkäytöstä.

Itse plus-kokoisena kannustan ihmisiä terveellisiin elämäntapoihin, vaikken niitä itse aina noudattaisikaan. Vaikka itselläni ei ole ylipainon aiheuttamia sairauksia, joku muu voisi minun elintavoillani sairastua vakavastikin, joten en mainosta sellaisia asioita, joista voisi olla jollekin haittaa. Liikunnan puolella olen yrittänyt antaa positiivista esimerkkiä siihen, että liikkuminen kannattaa aina ja että ylipainoinenkin voi saavuttaa varsin hyvän kunnon.

Ravintoneuvoja sen sijaan en anna, koska omat ruokailutottumukseni eivät ole niin moitteettomat, että olisin oikea henkilö siihen. Ei ne nyt mitenkään katastrofaalisetkaan ole, en esimerkiksi ole mikään roskaruuan tai karkin ystävä vaan pikemminkin laadukkaan ruuan ystävä ja kulinaristi. Mutta myös gourmet-ruuassa voi olla välillä liikaa rasvaa tai sokeria, joiden kanssa pitäisi terveyden vuoksi olla tarkempana kuin mitä itse olen.

Tiedostan toki riskit, kuten kuka tahansa muukin joka punnitsee nautinnon ja sen aiheuttaman riskin välistä suhdetta vaakakupeissaan. Jokainen aikuinen ihminen on kuitenkin itse vastuussa terveydestään ja päättää, mitä elämällään tekee. En arvostele tai tuomitse myöskään tupakoitsijoita vaikken itse poltakaan, niin kauan kun kukaan ei oman nenäni eteen tule savuttamaan esim. kesken ruokailuhetkeni, minulle on ihan sama kuinka paljon joku haluaa omia keuhkojaan tervata.

En myöskään koe, että julkisella paikalla tupakoiva ihminen mainostaisi epäterveellistä tapaansa tai hakisi sille erityistä hyväksyntää. Tupakoitsija voi kuitenkin muuten olla mainio tyyppi ja keskityn diggailemaan sitä puolta mieluummin, kuin käyttäisin energiaani hänen huonon elintapansa arvostelemiseen tai paheksumiseen.

Sama logiikka pätee mielestäni myös lihavien julkkisten/blogistien/mallien/mediapersoonien fanittamiseen. Näen, että siinä ihannoidaan ihmistä itsessään, persoonaa ja muita ominaisuuksia, ennemmin kuin ihmisen lihavuutta tai elintapoja. Ihminen ei ole vai ulkomuotonsa tai elintapojensa summa, meissä jokaisessa on niin paljon muitakin puolia, mistä tykätä.

Esteettiset mieltymykset ovat myös hyvin moninaisia. Kaikki eivät innostu yleisistä kauneuskäsityksistä vaan hyvin monenlaiselle ulkonäkötyypille löytyy faninsa. Niin myös lihaville. Kauneuden voi käsittää hyvin monilla eri tavoilla, eikä sekään välttämättä liity mitenkään siihen, mitä mieltä on jonkun elintavoista.

Kuva ei liity tapaukseen.

IMG_0875

 

 

Vatsalihasten erkaantuma

Aissaakeli, se tunne, kun vatsalihakset repeävät. Nyt tuntuu ihan konkreettisesti siltä, kun suorien vatsalihasten välissä oleva kalvo venyy ja repeää yhä ylemmäksi.

Raskaus alkaa olla loppumetreillä ja lapsesta tulee arvion mukaan suunnilleen yhtä iso kuin edellisestäkin eli lähemmäs nelikiloinen. Vatsalihasten erkaantumaa tuli edellisessä raskaudessa jonkin verran, nyt veikkaan, että tilanne tulee olemaan huomattavasti vielä pahempi.

Ikä ja isohkot lapset tekevät tehtävänsä, eikä tilannetta auta yhtään se, että raskauksien väliin jäi niin lyhyt aika, ettei vatsalihakset ehtineet kuntoutua siinä välissä riittävästi.

Työkaveri kysyi, onko mun maha isompi kuin edellisessä raskaudessa. Vastasin, että vauvat ovat ainakin aikalailla samankokoisia ja kuvista päätellen maha oli valtava viimeksikin loppumetreillä.

Mutta voi kyllä olla, että vatsalihasten suuremman erkauman takia vatsa on vielä ulkonevampi kuin viimeksi. Hieman tämä hirvittää, koska jo viimeksi erkaantuma yhdistettynä staattisiin imetysasentoihin sai aikaan pirullisia selkäkipuja. Mikähän kipuhelvetti tästä nyt seuraa?

Jotkut käyttävät synnytyksen jälkeen erilaisia korsetteja ja tukiliivejä, jotkut turvautuvat fyssareiden ja personal trainereiden apuun ja jotkut hoitavat pahan erkaantuman kirurgisesti. Vaihtoehtoja siis on. Koitan olla nyt murehtimatta niistä vielä. Kaikillehan erkaantumaa ei edes tule, esim. ensimmäisen raskauteni jälkeen ei ollut mitään ongelmaa. Tosin olin silloin 23v. ja vauvakin oli pikkuveljiään selvästi pienempi.

Hoidetaan se synnytys tästä nyt ensin pois alta ja aletaan sen jälkeen vasta ihmetellä syntyneitä vaurioita. Ihan tarpeeksi taas jännättävää siinäkin joudunko taas osastolle ennen synnytystä, meneekö käynnistykseen ja kiireelliseen sektioon jne. Suunniteltuun sektioon ei synnytystapa-arviossa kuitenkaan päädytty. Että saas nähdä kuinka tässä taas käy.

Tässä mahan tilanne nyt. Osastoa: lihaplaneetta hyökkää.

20160302_132338

Ps. http://www.davidshop.fi/ verkkokaupasta saat 20% alennusta tarjouskoodilla VIP

Surukilot

Viimeaikoina olen törmännyt kummalliseen ilmiöön. Kun joltain on kuollut läheinen, ihmiset alkavat analysoimaan surijan painoa. Tähän tyyliin: ”Pertin vaimo kuoli syöpään ja Pertti oli aluksi aika huonona, ei pystynyt syömään ja paino putosi 20kg. Sitten Pertti sai masennuslääkkeitä ja nyt hän on lihonut reilusti yli lähtötilanteen.”

Ennen tätä painotilitystä olen kysynyt jotain tyyliin, ”Tiedätkö, miten Pertti on jaksellut viimeaikoina vaimonsa kuoleman jälkeen.” Halusin tietää surijan voinnista ja kuulumisista mutta saankin analyysin hänen painostaan. Vastauksesta jää hieman hämmentynyt olo. Millä tavalla tämä painoasia liittyi alkuperäiseen kysymykseeni? Ketä kiinnostaa Pertin Lihominen/laihtuminen? Eikö ketään kiinnosta, mitä Pertille oikeasti kuuluu ja miten hän henkisesti jaksaa?

Jos olisin itse Pertin tuttava, kysyisin toki Pertin kuulumisia häneltä itseltään. Irmelin läheinen tuttava sen sijaan olen ja häneltä on kuollut aviomies vuosi sitten. Olen jutellut Irmelin kanssa asiasta useaan otteeseen ja tiedän, että hän ei nukkunut kunnolla ainakaan puoleen vuoteen, sai paniikkihäiriökohtauksia ja oli muutenkin todella huonona. Irmeliin sattumalta törmännyt tuttava kommentoi minulle asiaa: ”Irmeli on kyllä lihonut aika paljon!” vaikka tietää hyvin, että Irmelin mies on kuollut vuosi sitten.

En oikein tiedä mitä näihin kommentteihin pitäisi vastata. Voin vain ihmetellä miten jotkut ihmiset ovat niin kiinnostuneita toisten ihmisten lihomisista ja laihtumisista. Itselleni lihomiskeskustelu on yksi tylsimmistä, säästäkin keskusteleminen on jännittävämpää. Ja varsinkin kun on kyse kuoleman käsittelystä, surusta ja selviytymisestä, jotka ovat asiassa huomattavasti oleellisempia näkökulmia. Vai eikö näin olekaan? Onko isolle osalle ihmisistä oleellisinta ja kiinnostavinta se, miltä asiat näyttävät ulospäin? Appearance is everything?

Kaikki nimet ja tapausten yksityiskohdat muutettu.

IMG_3683