Miltä laihuus tuntuu?

Kate Moss on sanonut jotain sellaista kuin: ”Nothing tastes as good as skinny feels”. Koska olen itse ollut joskus laiha, voin olla Mossin kanssa eri mieltä. En ollut yhtään sen onnellisempi tai hyvinvoivempi hoikkana, kuin painavampanakaan. Enkä edes ollut terveempi tai hyväkuntoisempikaan, toisin kuin terveyspuheissa annetaan usein ymmärtää.

Ulkonäköseikoista voidaan olla montaa mieltä. 22-vuotiaana, kun olin laihtunut aikuisiän alimpaan painooni, joka oli jotain BMI 19 luokkaa, monen mielestä näytin hyvältä. Jonkun mielestä ei ollut tarpeeksi muotoja. Sellaista se kai aina on ulkonäön kanssa, kaikkia ei voi miellyttää vaikka olisi minkä kokoinen tai näköinen tahansa. Eikä tarvitsekaan.

Itse olin ulkonäössäni joihinkin asioihin silloin tyytyväinen ja joihinkin en. Sama tilanne oli melkeinpä jokaisessa mahdollisessa painossa ja koossa: aina oli jossain jotain liikaa tai liian vähän. Nykyään tällaiset asiat eivät onneksi ole elämässäni enää niin tärkeitä kuin nuorempana.

Fyysisesti paremmassa kunnossa olen ollut mm. 2011-2012, jolloin BMI oli jossain 28 kieppeillä. Lihaskunto oli parempi kuin koskaan, eikä kestävyyskuntokaan hävinnyt nuoruusvuosille. Rasvamassaa oli enemmän kuin hoikimpina vuosinani mutta niin oli lihastakin. Lihasta oli enemmän kuin koskaan elämässäni ja sen kyllä huomasi ja tunsi.

Silloin kun olin hoikimmillani, en todellakaan ollut elämäni onnellisimmassa tilassa, pikemminkin päinvastoin. Hoikkuus oli sekavan elämäntilanteen seurausta, ei merkki tasapainosta tai hyvinvoinnista. Tämän takia pidän arveluttavana kehua jonkun laihtumista, ellei tiedä mikä siihen on syynä. Joku voi laihtua myös vakavan sairauden tai menetyksen takia, siksi hoikistuneen ulkomuodon kehuminen automaattisesti ei kannata. Oman hoikkuuteni syy ei ollut mitään niin vakavaa onneksi kuitenkaan. Tavallista nuoruuden tempoilua ja angsteilua.

Hoikkuuteni saavutin silloin silkalla syömättömyydellä, mikä myöhemmän elämän ja painonhallinnan kannalta osoittautui todella huonoksi ideaksi. Sain aineenvaihduntani ja nälänhallintajärjestelmäni niin sekaisin, että kropastani tuli entistä tehokkaampi rasvankerääjä. Tämä johti lopulta jojo-kierteeseen.

Kate Mossin kanssa olen eri mieltä, koska pelkkä laihuus ei ole ollut itselleni se autuaaksi tekevä seikka. Hyvä kunto ylipainoisena tuntuu itselleni paremmalta, kuin laihuus. Jokaisella on varmasti ihan oma yksilöllinen hyvän olon painonsa ja kuntonsa. Jollekin toiselle ihmiselle hoikkuus saattaa ihan aidosti olla onnelliseksi tekevä asia. Ei ole minun tehtäväni arvioida asiaa kenenkään muun puolesta. Eikä muiden tehtävä ole arvioida minun hyvinvointiani painoni perusteella.

Keksin myös monia ruokia, jotka maistuvat paremmalta kuin miltä laihuus tuntuu. Itselleni laihuus ei vain enää ole ollut sen arvoista, että jättäisin sen takia kulinaristisen elämäntapani. Jos joskus olen terveyden takia siinä tilanteessa, että ruokavalioon täytyy tehdä muutoksia, sitten ne tehdään. Pelkkä hoikkuus ei kuitenkaan ole tarpeeksi suuri motivaattori itselleni.

Kuvat on kännykällä räpsitty vanhasta albumista, joten siksi heikko laatu. Kuvat on otettu luultavasti joskus 1999, jolloin olin 22-vuotias. Näissä kuvissa olen melko lähellä sitä alinta aikuisiän painoani. Tyylikin oli vähän eri kuin nykyään.

2016-01-21-5677 2016-01-21-5670 2016-01-21-5673

Advertisements

4 thoughts on “Miltä laihuus tuntuu?

  1. Lihavuudesta. On kaksi asiaa mitä inhoan lihavuudessani. Ne on vatsamakkarat (on tiellä istuessa, venytellessä jne,) sekä paksut jalat. Rakastan istua jalat ristissä enkä ole varmaan minäkään siihen tyyliin 20 vuoteen kyennyt. Lihaksia on paljon, mutta ne ei valitettavasti makkaroita (jotka tietty on kolmen raskauden myötä vaan pahentuneet) vie pois.

    • Isot lihakset voivat hyvinkin olla oleellinen syy jalkojen paksuuteen, itselläni ainakin etureidet alkaa kasvaa hulluna silloin kun treenaan vähänkin enemmän. Mutta itse pidän tätä vain hyvänä asiana 😀

  2. Todella hyvä kirjoitus! Itse tykkään treenata ja olen mielestäni hyvässä kunnossa, mutta eihän sitä kukaan nää, koska olen ylipainoinen ja yleisoletus on, että en voi olla hyvässä fyysisessä kunnossa, koska olen läski. Pääasia kai on se, että itse tietää mihin kykenee ja pystyy ylittämään itsensä ja kroppansa, mutta välillä tuo muiden asenne suoraan sanoen vituttaa.

    P.s. Aivan ihania kuvia! 🙂 Tulin niin hyvälle mielelle kuvissa näkyvistä kengistä: itsellä oli samanlaiset 😀

    • Kiitos! Noita paksupohjaisia ysärikenkiä oon jäänyt kyllä kaipaamaan, tollaset oli niin hyvät loskassa tarpomiseen. Nyt kun ysäri on taas muodissa, olen katellut löytyiskö tommosia saappaita taas. 😀

      Mutta joo, tosiaan itsekin kun ollut elämänsä kunnossa nimenomaan ylipainoisena, niin toivois, ettei se ajattelu olisi aina niin yksioikoista, että laihuus=hyvä kunto.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s