Holhoaminen vs. aito välittäminen

Edellisen postauksen aiheesta kimposi muutama uusi ajatus. Jos kaverin ylipainosta, alkoholinkäytöstä tai mistä tahansa terveysriskistä huolestuminen ei ole ok, miten sitten voi osoittaa välittävänsä, jos ihan aidosti kokee, että huolelle on aihetta?

Monen mielestä herättely, ravistelu, kissan pöydälle nostaminen ja ”suoraan sanominen” ovat välittämistä silloinkin, kun herättelyn kohde ei itse ole kysynyt keneltäkään mielipidettä asioihinsa. Minusta nuo eivät ole välittäistä. Ne ovat holhoamista.

Ei kai länsimaissa kukaan aikuinen, täyspäinen ihminen voi elää niin tynnyrissä, ettei olisi koskaan kuullut tupakoinnin, ylipainon, alkoholin tai vaikkapa solariumin aiheuttamista terveysriskeistä. Kyllä valtaosa tietää. Jos joku ei suoraan kysy mielipidettä koskien henkilökohtaista terveysasiaansa, sitä ei tarvitse kertoa.

Itse en esimerkiksi polta mutta ei tulisi mieleenikään mennä tupakoiville ystävilleni paasaamaan tupakoinnin vaaroista ”välittämisen” nimissä. Lähden siitä oletuksesta, että he ovat aikuisia ihmisiä ja tietävät tasan tarkkaan kuinka epäterveellistä tupakointi on, ei minun sitä tarvitse heille kertoa.

Tupakointi on terveysriski ja jokainen aikuinen saa riskeerata oman terveytensä, kuten huvittaa, niin kauan, kun sillä ei aiheuta vahinkoa kenellekään muulle. Toisen aikuisen  ihmisen terveys ei vain yksinkertaisesti ole minun asiani.

Jokainen terveydellisen riskin ottaja punnitsee riskin ja nautinnon välistä suhdetta, millaisen riskin arvoista mikäkin nautinto on. Joku ihan aidosti voi haluta elää mieluummin lyhyen ja epäterveellisen elämän ”paheistaan” nauttien, kuin pitkän ja terveellisen elämän. Se on henkilökohtainen valinta. Kaikille terveys itsessään ei ole samanlainen arvo, sekin pitää hyväksyä.

Jos kuitenkin vaikuttaa siltä, että joku ystävä haluaisi tukea elintapojensa muutokseen, muttei osaa sanoa sitä ääneen, pyrkisin siihen, etten omalla toiminnallani ainakaan edesauttaisi epätoivottua toimintaa. Esimerkiksi:

-Päihderiippuvainen ystävä soittaa perjantaina ja pyytää baariin. Sanon, että mitä jos mentäisiinkin mieluummin leffaan.

-Ylipainoinen ystävä valittelee, kun ei tule liikuttua, pirautan ja pyydän lenkille/salille/tanssitunnille.

-Tupakoiva kaveri kertoo, että haluaa lopettaa polttamisen. Sanon, että hienoa ja esitän lisäkysymyksiä lopettamistavasta. Kohta kaveri pohtii jo riippuvuuden taustojen syitä monelta kantilta. Minä kuuntelen.

Kuuntelen enemmän, kuin tyrkytän omia mielipiteitäni, koska uskon, että siten autan kaveriani parhaiten. Se, että toinen kertoo ääneen asiastaan, auttaa häntä itse prosessoimaan asiaa omassa päässään, aina minun ei tarvitse niin paljon edes tuputtaa omia ajatuksiani. Kuuntelemisen voima on arvaamattoman suuri.

Pitää tuntea ystävä/läheinen aika hyvin, jotta tietää miten ja mistä asioista voi puhua. Jotkut läheiset voivat sanoa asioita melko suoraankin, jos on ihan varma siitä, että tuntee toisen rajat. Ne pitää tuntea todella hyvin, koska muuten suoraan sanominen on vain välittämiseksi verhottua ilkeilyä ja pätemistä.

Jos mistään noista ideoista ei ole apua ystävän tilanteeseen, voi hyvällä omallatunnolla nostaa kädet pystyyn, koska ainakin on yritetty. Tuon enempää ei kenenkään tarvitse ystävänsä tai aikuisen perheenjäsenensä terveysasioihin puuttua. Viimekädessä ratkaisun on jokaisen tehtävä itse ja silloin, kun se tehdään, voi kannustaa, tsemppata ja myötäelää niin paljon, kuin vain pystyy.

Tsekkaa myös loistava video, jossa Brené Brown selittää empatian ja sympatian eroa. Video oli itselleni todella valaiseva. Empatia on sitä, että ollaan ja myötäeletään toisen kanssa samalla tasolla. Holhoaminen ja päteminen eivät ole sitä. Ne eivät ole edes sympatiaa. Holhoaja asettaa itsensä toisen yläpuolelle ja se ei ole hedelmällinen tai tasavertainen asetelma millään tapaa. Lapsia holhotaan, ei tosia aikuisia.

IMG_2242

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s