Liikuntapaikkojen kehtaajanaiset

Toisin kuin usein ajatellaan, sohvan pohjalle jäämisen ainoa syy ei olekaan laiskuus ja saamattomuus, vaan se voi olla myös arvostelluksi tulemisen pelko.

Hesari kirjoitti hiljattain lihaville tarkoitetusta salista.

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1427432691805

Tavallaan hyvä idea mutta eikö oikea ratkaisu ongelmaan olisi se, että jokaiselle salille ja liikuntapaikalle kehtaisi mennä kuinka lihava tai huonokuntoinen tahansa? Ongelma ei ole vain sohvaperunassa itsessään, vaan myös tökerösti käyttäytyvissä arvostelijoissa, mulkoilijoissa ja kyylääjissä, jotka luovat liikuntapaikoille ahdistavan ja luotaantyöntävän ilmapiirin.

Briteissä pyörii This girl can -kamppanja, jonka tarkoitus on rohkaista naisia liikkumaan ja pääsemään yli arvostelluksi tulemisen pelosta.

http://www.thisgirlcan.co.uk/

Mutta voiko oman itsetuntonsa eteen tehdä jotain? Kuinka voisi tulla liikuntapaikkojen kehtaajanaiseksi, jota ei hävetä mikään? Semmoiseksi, joka menee ryhmäliikuntatunnilla eturiviin, vaikka omaisi kaksi vasenta jalkaa.

Olivia-lehdessä oli työelämään liittyvä juttusarja pokkanaisista, niistä ammattikehtaajista, jotka tekevät vaan, eivätkä mieti, mitä muut ihmiset ajattelevat.

http://www.olivialehti.fi/jutut/ala-taivastele-pokkamiehia-ryhdy-pokkanaiseksi/

Miksei tätä pokkanainen -ajattelua voisi soveltaa omissa harrastuksissaankin? Itseään ei tarvitse pyydellä keneltäkään anteeksi, asialliset käytöstavat ja toisten normaali huomioiminen riittävät. Parempi olla kuntosaleilla ja liikuntapaikoissakin pokkanainen, kuin yrittää kadottaa itseään tapetin kuviointiin. Mulkoilijalle voi väläyttää vaikka leveän hymyn ja tervehtiä. Menevät siitä yleensä ihan puihin tai hyvällä tuurilla tervehtivät takaisin.

Todennäköisesti kuitenkin suurin osa, joiden arvostelua pelkäät, ovat itsekin niin uppoutuneita ”mitä muut musta ajattelee” pohdintoihin, etteivät ehdi edes kiinnittää huomiota muihin ihmisiin.

Suomalaisten perusilme on usein aika hapan, vaikka mitään negatiivista ei päässä edes pyörisi. Ilmiöllä on nimikin: Bitchy resting face, vapaasti kääntäen: vittumainen perusilme. Kärsin tästä itsekin: päätetyöskentely on muodostanut kulmakarvojen välliin pystysuuntaiset uurteet, jolloin näytän iloisenakin vihaiselta. Ongelmasta ei tässä iässä taida päästä eroon enää muulla, kuin botoxilla ja siihen en ryhdy.

http://www.dailymail.co.uk/femail/article-2353937/Why-Bitchy-Resting-Face-IS-real-phenomenon-Experts-reveal-women-DO-look-sad-angry-reason.html

Ja lopulta: mitä sitten vaikka joku arvostelisikin? Arvostelu lopulta kertoo vain arvostelijasta itsestään, hänen ennakkoluuloistaan ja huonosta itsetunnostaan. Sinun ei tarvitse sen antaa määritellä itseäsi.

Tässäkin kuvassa on menty Helsingin kisahallin kuntosalin salikarjujen sekaan ihan pokkana kehtaamaan, koska miksipä ei. Mulkoilun sijaan sainkin silmäniskuja, hymyjä ja peukunnostoja. Minä hymyilin takaisin. It’s all good 🙂

hesari2

Kuva: Sami Kero HS

Mainokset

10 thoughts on “Liikuntapaikkojen kehtaajanaiset

  1. Olin, reilu nelikymppinen täti, yksi ilta kävelyllä ja kaksi erittäin hoikkaa kolmekymppistä naishenkilöä hölkkäsi vastaan. Toinen kommentoi:” juostaan lujempaa, ettei meistä tule yhtä lihavia.”…. Ei paljoa naurattanut, eikä kyllä paljoa tee mieli mennä uloskaan.

    • Huh huh miten ääliö kommentti niiltä naisilta. Tuo on juuri sitä palautetta, mitä moni pelkää, eikä siksi uskalla lähteä liikkumaan. Eivät he sillä kommentilla nolanneet ketään muuta kuin itsensä. He osoittivat vain olevansa äärimmäisen epävarmoja itsestään, sekä sen, etteivät hallitse edes alkeellisia käytöstapoja.

      Kiitos, kun kerroit kokemuksestasi.

  2. Mä en ole koskaan kokenut salilla semmoista fiilistä, että jotenkin häpeäisin itseäni. Päinvastoin voisin jollekin nuorelle typykälle todeta, että työnnän penkistä hänen painonsa verran. Juoksulenkillä joskus jännittää kun menen niin hissukseen, että joku teinipoika tai muu kuntoilija nauraisi mun hitaalle matelemiselle. Varsinkin kun en kuuntele mitään musaa juostessani, niin kuulen kaikki kommentit, uimahallissa ei ole kiva näytellä läskejäni mutta minkäs teet kun pakko niitä lapsiakin on sinne viedä. Lapsista puheenollen naapurin poika tuossa tokaisi meidän pojalle vitsikkäästi, että ”kun syö hampurilaisia niin tulee läskiksi”. Poikani sitten kysyi että äiti, mitä se läski tarkoittaa. Pakkohan se oli kertoa, että tämmöinen lihava kuten äiti, vaan äiti ei syö hampurilaisia:) Rannalla sitten poju totesi yhdestä (hoikasta) raskaanaolevasta naisesta että joo, voi se olla raskaana tai sitten se on läski… Voisit joskus kirjoittaa aiheesta lasten suhtautuminen lihavuuteen ja vanhempien rooli.

    • Hyviä pointteja. Uimahallissa mua ei ahdista, koska tuntuu, että kaikki muutkin ovat lihavia. Nuorille tytöillekin tekee hyvää mennä uimahalliin katsomaan mummujen ikääntyneitä vartaloita ja oppia näin armollisuutta itseä ja muita kohtaan. Vanhuksissa on mahtavaa se, kuinka he ovat jo vapautuneita ulkonäköpaineiden kahleista.

      Lapsille pitää opettaa, että läski on nimittelyä, eikä ihmisiä saa nimitellä (varmaan sanoitkin myös tämän pojallesi). Samaan tapaan, kun opetetaan, ettei saa mainita ihonväristä tai muustakaan ulkoisesta ominaisuudesta. Tuntuu, että monille ei ole näitä perusjuttuja kasvatuksessa annettu ja siksi käytös on aikuisenakin vielä pikkulapsen tasolla.

      Harvemmin lapsille tosin kertasanomisella mikään menee jakeluun vaan samoja asioita pitää toistaa ja jankuttaa vuodesta toiseen.

      Vanhempien roolista kirjoitin viime vuonna mutta se on niin hyvä aihe, että voisin kyllä kirjoittaa siitä uudestaankin.

      Kiitos Iiris taas hyvistä kommenteista 🙂

      • Olin muuten lasten kanssa tänään rannalla- bikineissä. Täytyy sanoa, etten juuri ainuttakaan ajatusta käyttänyt oman ulkonäköni ruotimiseen ja itse asiassa toisin kuin ennen, en paljoa muitakaan katsellut. Jotenkin omalla kohdalla sitä antaa jo anteeksi, tää kroppa on tärkeimmän tehtävänsä jo tehnytkin ja se saakin jo näkyä. Enemmän harmittaa lapset ja nuoret, joiden kohdalla ylipaino on suurimmalla osalla valitettavasti loppuiän kahle. Ylipainoisia lapsia ja nuoria on paljon, pojilla melkein poikkeuksetta on jenkkakahvat ja ”rinnat”, tytöillä taas roikkomaha, jos ei ole oikein urheilijoita. Toiset syyttää hormonihäiritsijöitä, toiset pikaruokaa. Niistä mä eniten olen huolissani. Miten innostaa lapsiakin liikkumaan pois sieltä kännykkäpelien takaa.

        Juu ja kyllä me pojan kanssa puhuttiin siitä läski-termistä. Pojan kaveri on vaan vuoden vanhempi ja aloittaa nyt koulun. On aikamoisen villi ja itsepäinen ja saa kulkea miten lystää, niin sieltä noita ”pahoja tapoja” on nyt tullut. Kas kun mun lapset ei päiväkodissa ole koskaan olleet:)

  3. Minä kehtaan, niin treenata, kuin jopa ohjata tunteja itseni kokoisena 😊 Paras palaute oli kun tunnilleni tullut asiakas huokaisi ääneen:” Ihana kun on ihmisen kokoinen vetäjä”. 😄

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s