Pattitilanteessa

Viime viikolla kävin hierojalla ja osteopaatilla selän tai oikeastaan lantion ongelmien takia. Mulla on aina ollut hyvässä kunnossa selkä, ei ikinä mitään ongelmia mutta loppuraskaudessa tapahtui jotain, mistä kipukierre alkoi.

Kaveri jo varoitteli välilevyn pullistumista sun muista ja kehotti käymään hierojalla ja osteopaatilla. Nyt on käyty, eikä kummastakaan ollut ainakaan nyt kertakäynnillä vielä kipuihin apua. Vaatii ehkä useamman käyntikerran.

Osteopaatti totesi, että mulla on aivan ”älytön” liikkuvuus, etenkin lantion alueella. Tämä ei tullut yllätyksenä, koska mulla on yliliikkuvat nivelet monessakin kohdassa. Normaalisti mulla on hyvä lihaksisto tukenut näitä yliliikkuvia niveliä mutta raskaudessa lantion alueen lihakset pääsivät revähtämään niin pahasti, ettei tukea ollut enää tarpeeksi ja näin yliliikkuva lantio pääsi niksahtamaan väärään asentoon.

Oleellista olisi saada keskivartalon ja lantion lihastuki takaisin ja sitä kautta lantion asento korjattua mutta keskivartalon lihaskuntoliikkeet, kuten lankku tai istumaannousu aiheuttavat kovaa kipua, samoin vakiolajini kahvakuula ja maastaveto.

Olen siis lievästi sanottuna pattitilanteessa.

Nyt kaivattaisiin siis vinkkejä hyvistä selkä- ja lantioystävällisistä liikkeistä. Etenkin jos kokemusta yliliikkuvista nivelistä ja niiden tuomista ongelmista. Kankean ihmisen jumppaliikkeistä ei tässä kohtaa ole juuri hyötyä, koska kaikenlaiset kierrot ja taivutukset sujuvat vähän liiankin hyvin. Jos tulee ideoita, saa linkata alle kommentteihin tai heftyn facebookiin.

https://www.facebook.com/Heftytraining?fref=ts

Riippumatossa mihinkään paikkaan ei satu mutta ihan ei viitsis koko kesää siinäkään köllöttää. Kivut eivät ikävä kyllä lepäämällä lähde mihinkään. Nyt olis siis hyvät neuvot kalliit.

2015-05-30-4935

 

Mainokset

2 thoughts on “Pattitilanteessa

  1. En tiedä voiko olla tähän ongelmaan apua mutta minä sain hyvin kokonaisvaltaista apua askel klinikalta. Alkuperäinen vaiva oli laskeutunut alempi kaari jalkaterässä mutta fyssari kyllä kyseisessä paikassa katseli myös yliliikkuvia niveliäni, lantiota, aavistuksen virheasennossa olevaa selkää ja hieman eripituisia raajoja. Ihme ja kumma ei pelkästään jalkaterän vaivat myös lonkkien ja selän vaivat korjautuivat jalkaterän asentoa korjaavilla aktiivipohjallisilla ja mitättömän vähäisellä jumpalla.

    • Täytyy tsekata tuo jalkahommakin varmuuden vuoksi, veikkaan kuitenkin, että kyse ei ole siitä, koska vaiva selkeästi alkoi loppuraskaudesta ja lantion alueella ja kytkeytyy nimenomaan raskauteen ja siihen liittyvään lihasten ja kudosten venymiseen ja hormonitoimintaan. Mulla on jalat tsekattu pari vuotta sitten juoksukenkien oston yhteydessä ja holvi on ollut silloin korkea, enkä ole muutosta havainnut asiassa. Mitään ongelmia ennen raskautta ei ole ollut koskaan. Mutta tosiaan kannattanee silti tutkia kaikki vaihtoehdot.

      Kiitos vinkistä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s