Univaje ja sokerikoukku

Univaje vaikuttaa ihmisiin hyvin eri tavoilla. Toisinaan univaje aiheuttaa ruokahaluttomuutta ja sen takia joillain saattaa jopa pudota paino, kun vauva valvottaa. Huomattavasti yleisempää kuitenkin tuntuu olevan unenpuutteen ruokahalua lisäävä vaikutus joka kohdistuu monilla etenkin sokeriin ja ylipäätään nopeisiin hiilihydraatteihin.

Usein puhutaan raskauskiloista ja joillekin niitä tuleekin reilusti, toisille taas ei yhtään. On hyvin yksilöllistä, kuinka raskaushormonit vaikuttavat ruokahaluun, turvotuksiin ja muuhun. Toisilla raskauskilot jäävät laitokselle, toisilla ne jämähtävät kroppaan lopullisesti. Ja kaikkea näiden väliltä.

Painoa ei kuitenkaan tuo pelkkä raskaus vaan ehkä jopa yleisempää lienee vauva-aikana kertyvät univajekilot. Joillakin tämä univajekausi saattaa kestää vuosia, jos perheessä on useampia pieniä lapsia. Aina vuoronperään jotakuta imetetään, joku on korvatulehduksessa tai muussa lastentaudissa ja siksi öisin ei nukuta.

Olen aina tykännyt suolaisesta enemmän kuin makeasta. Suklaastakin uppoaa paremmin vähäsokerisemmat raakasuklaat ja tummat suklaat. Mutta siinä vaiheessa, kun en ollut yli vuoteen nukkunut kunnolla ja univaje on äitynyt krooniseksi, muuttui elimistön toiminta ihan muuksi, kuin koskaan ennen.

Valvominen alkoi jo raskauden aikana (pahoinvointi, liitoskivut, helvetillinen hepatoosikutina) ja jatkui reilu puoli vuotta synnytyksen jälkeen, niin kauan, kun yösyötöt olivat mukana. Eihän niissä yösyötöissä mitään ongelmaa olisi, jos osaisi itse nukkua samalla mutta jos herää täysin virkeäksi keskellä yötä aina, kun vauvakin herää, univajetta kertyy kuukausien aikana liikaa. Päiväunia en myöskään osaa nukkua.

Univaje sai niin ylikierroksille, etten lopulta osannut nukkua, kuin muutaman tunnin vuorokaudessa. Väsyneet ja ylikuormittuneet aivot huusivat sokeria ja sitä oli saatava pysyäkseni tajuissani. Refluksin takia kahvi tai muut kofeiinipitoiset juomat eivät olleet vaihtoehto. Loppuraskaudesta refluksikin oli niin paha, että elin viimeiset kuukaudet pelkällä jäätelöllä ja närästyslääkkeillä, eikä se loppunut synnytykseen, koska vatsahapot olivat korventaneet kurkkutorven kroonisesti karrelle.

Vauvan ollessa puolivuotias, tultiin siihen tulokseen, että näin ei voi jatkua ja öisin on pakko alkaa nukkumaan. Päädyimme toteuttamaan yövierotuksen tassu-unikoululla, kun poika oli n.7kk ja sen jälkeen ollaankin sitten nukuttu 7-9h yössä. Ei niitä yösyömisiä ollut aiemminkaan, kuin 1-2 keskimäärin mutta ongelma oli tosiaan se, kun en osannut itse nukkua.

Jäätelöä siis kului. Sen sokeri piristi ja kylmä maitotuote helpotti refluksiani. Sokerin tuoma virkeys tosin oli vain hetkellistä ja kohta aivot taas huusivat lisää sokeria. Sokerikoukku oli valmis. Tässä tapauksessa ei voida puhua myöskään tunnesyömisestä, koska univaje on fyysinen tila, ei tunne. Aivojen tarve toimia on fyysinen fakta, kroonistuneessa unenpuutteessa ei auta vaikka suhde ruokaan olisi muuten kuinka terveellä pohjalla tahansa.

Nyt kun olen saanut muutaman viikon nukkua pääsääntöisesti 7-9h yössä, alan huomata, miten sokerikoukkukin alkaa pikkuhiljaa irrottaa otettaan. Enää yliväsyneet aivot eivät huuda niin lujaa sokeria, kun öisin saa nukkua.

Yövierotus saattaa vähentää maidontuotantoa niin, että imetys loppuu jo ennen aikojaan. Jos tavoitteena on taaperoimetys, kannattaa yövieroitusta harkita tarkkaan. Oma tavoitteeni oli imettää vähintään 6kk, joten kun se rajapyykki oli ohitettu, ei olisi ollut katastrofi, jos imetys olisi hyytynyt yövieroituksiin.

Tässä nyt kuitenkin vielä imetetään kun poika on 8,5kk. Vähentynyt se on mutta ei kokonaan tyssännyt. Itse olen tyytyväinen ja vauvallekin maistuu onneksi hyvällä ruokahalulla lähes kaikki ruoka, mitä tarjotaan.

Tämän oman kokemuksen pohjalta pistää miettimään, kuinka monella, ei vain pikkulasten vanhemmilla, sokerikoukku johtuu unenpuutteesta. Tietokoneen ja kännykän piristävässä valossa kukutaan liian myöhään (teen sitä itsekin) ja unen laatu on siksi huonoa.

Ei sitä ihan huvikseen sanota, että uni ja lepo ovat painonhallinnan ja hyvinvoinnin kulmakiviä. Kun tuo, ehkä oleellisin tukijalka lähtee alta, menee syöminen ihan hulluksi ja painonhallinta lähes mahdottomaksi. Syömisiä on ihan turha yrittää korjata järkevämmiksi, jos aivot eivät saa riittävästi lepoa.

Eikä pahassa univajeessa treenaaminenkaan ole järkevää. Kun uni saadaan kuntoon, alkavat muutkin asiat loksahdella paikoilleen melkein itsestään. Tämän asian suhteen ei todellakaan kannata mennä puuhun pylly edellä. Ensin nukkuminen kuntoon, sitten vasta treenit ja syömiset.

Oman kokemukseni perusteella voin siis suositella yövieroitusta ja vauvaystävällistä tassu-unikoulua. Unikouluohjeita on netti pullollaan mutta huudatusunikoulua ei nykypäivänä enää suositella. Eikä alle puolivuotiaalle suositella yhtään mitään unikoulua.

Jos toivotte tarkempaa postausta unikoulun ja yövierotuksen toteuttamisesta, laittakaa alle tai heftyn facebookiin kommenttia.

https://www.facebook.com/Heftytraining

IMG_0882

 

Mainokset

4 thoughts on “Univaje ja sokerikoukku

  1. Tää on muuten asia, joka todellakin pitäisi itsekin muistaa myös silloin, kun ei yritä selättää flunssaa päästäkseen puolimaratonille. Normaalistihan sitä tulee kukuttua ihan liian myöhään, vaikka miten tietää, että nukkumalla enemmän saisi oikeasti kaiken itselleen, kuten mummo sanoo.

    No, koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä ryhtiliikettä.

  2. Myönnän sokerikoukun, mutta en näe siinä niin suoraa yhteyttä univajeeseen. Joku yhteys varmasti on. Itse koen, että väsymys+imetys = pohjaton nälkä. Ja mitä enemmän hiilareita (mun tapauksessa kauraa kun en nyt muuta syö), sitä suurempi nälkä. Yritän nyt syödä mahdollisimman paljon protskua ja rasvaa. Univaje ja väsymys sen sijaan aiheuttaa semmosta epämääräistä muistinpettämistä (Ai niin päätin olla syömättä karkkia ja tässä se nyt taas on kourassa). Niin kauan kun kotona ei ole herkkuja, pärjään ilman. Mutta kun mies kantaa Viron laivalta kassillisen toffifeeta ja vadelmaveneitä, niin peli on pelattu. Haluaisin tietää, miksi toiset meistä on ns. sokerihiiriä ja miksi toisille ei runsaastikin sokerinsyömisestä tule mitään ongelmia.

    • Se on totta, että sokerikoukun syyt voivat olla moninaiset. Ei se aina ole kaikilla pelkkä väsymys, mikä sitä aiheuttaa vaan tosi moni muukin asia: stressi, tunnesyöminen, tapa/tottumus. Mulla itellä hiilarihimo linkittyy tosi selvästi väsymykseen. Myös imetys aiheutti sen, että ei vaan maito tullut jos ei syönyt tarpeeks hiilareita. Nyt ei ole niin tarkkaa enää kun en imetä koko päivää 😀

      Ja se miksi toiset voivat syödä kilokaupalla karkkia lihomatta yhtään ja toiset eivät, on pääosin geneettistä. Tosin ne hoikat karkkihiiret todennäköisesti syövät vähemmän myös kaikkea muuta sitten ja elävät vain karkilla. Terveellistähän sekään ei ole.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s