Liikuntapaikkojen kehtaajanaiset

Toisin kuin usein ajatellaan, sohvan pohjalle jäämisen ainoa syy ei olekaan laiskuus ja saamattomuus, vaan se voi olla myös arvostelluksi tulemisen pelko.

Hesari kirjoitti hiljattain lihaville tarkoitetusta salista.

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1427432691805

Tavallaan hyvä idea mutta eikö oikea ratkaisu ongelmaan olisi se, että jokaiselle salille ja liikuntapaikalle kehtaisi mennä kuinka lihava tai huonokuntoinen tahansa? Ongelma ei ole vain sohvaperunassa itsessään, vaan myös tökerösti käyttäytyvissä arvostelijoissa, mulkoilijoissa ja kyylääjissä, jotka luovat liikuntapaikoille ahdistavan ja luotaantyöntävän ilmapiirin.

Briteissä pyörii This girl can -kamppanja, jonka tarkoitus on rohkaista naisia liikkumaan ja pääsemään yli arvostelluksi tulemisen pelosta.

http://www.thisgirlcan.co.uk/

Mutta voiko oman itsetuntonsa eteen tehdä jotain? Kuinka voisi tulla liikuntapaikkojen kehtaajanaiseksi, jota ei hävetä mikään? Semmoiseksi, joka menee ryhmäliikuntatunnilla eturiviin, vaikka omaisi kaksi vasenta jalkaa.

Olivia-lehdessä oli työelämään liittyvä juttusarja pokkanaisista, niistä ammattikehtaajista, jotka tekevät vaan, eivätkä mieti, mitä muut ihmiset ajattelevat.

http://www.olivialehti.fi/jutut/ala-taivastele-pokkamiehia-ryhdy-pokkanaiseksi/

Miksei tätä pokkanainen -ajattelua voisi soveltaa omissa harrastuksissaankin? Itseään ei tarvitse pyydellä keneltäkään anteeksi, asialliset käytöstavat ja toisten normaali huomioiminen riittävät. Parempi olla kuntosaleilla ja liikuntapaikoissakin pokkanainen, kuin yrittää kadottaa itseään tapetin kuviointiin. Mulkoilijalle voi väläyttää vaikka leveän hymyn ja tervehtiä. Menevät siitä yleensä ihan puihin tai hyvällä tuurilla tervehtivät takaisin.

Todennäköisesti kuitenkin suurin osa, joiden arvostelua pelkäät, ovat itsekin niin uppoutuneita ”mitä muut musta ajattelee” pohdintoihin, etteivät ehdi edes kiinnittää huomiota muihin ihmisiin.

Suomalaisten perusilme on usein aika hapan, vaikka mitään negatiivista ei päässä edes pyörisi. Ilmiöllä on nimikin: Bitchy resting face, vapaasti kääntäen: vittumainen perusilme. Kärsin tästä itsekin: päätetyöskentely on muodostanut kulmakarvojen välliin pystysuuntaiset uurteet, jolloin näytän iloisenakin vihaiselta. Ongelmasta ei tässä iässä taida päästä eroon enää muulla, kuin botoxilla ja siihen en ryhdy.

http://www.dailymail.co.uk/femail/article-2353937/Why-Bitchy-Resting-Face-IS-real-phenomenon-Experts-reveal-women-DO-look-sad-angry-reason.html

Ja lopulta: mitä sitten vaikka joku arvostelisikin? Arvostelu lopulta kertoo vain arvostelijasta itsestään, hänen ennakkoluuloistaan ja huonosta itsetunnostaan. Sinun ei tarvitse sen antaa määritellä itseäsi.

Tässäkin kuvassa on menty Helsingin kisahallin kuntosalin salikarjujen sekaan ihan pokkana kehtaamaan, koska miksipä ei. Mulkoilun sijaan sainkin silmäniskuja, hymyjä ja peukunnostoja. Minä hymyilin takaisin. It’s all good 🙂

Kuva: Sami Kero HS

Pattitilanteessa

Viime viikolla kävin hierojalla ja osteopaatilla selän tai oikeastaan lantion ongelmien takia. Mulla on aina ollut hyvässä kunnossa selkä, ei ikinä mitään ongelmia mutta loppuraskaudessa tapahtui jotain, mistä kipukierre alkoi.

Kaveri jo varoitteli välilevyn pullistumista sun muista ja kehotti käymään hierojalla ja osteopaatilla. Nyt on käyty, eikä kummastakaan ollut ainakaan nyt kertakäynnillä vielä kipuihin apua. Vaatii ehkä useamman käyntikerran.

Osteopaatti totesi, että mulla on aivan ”älytön” liikkuvuus, etenkin lantion alueella. Tämä ei tullut yllätyksenä, koska mulla on yliliikkuvat nivelet monessakin kohdassa. Normaalisti mulla on hyvä lihaksisto tukenut näitä yliliikkuvia niveliä mutta raskaudessa lantion alueen lihakset pääsivät revähtämään niin pahasti, ettei tukea ollut enää tarpeeksi ja näin yliliikkuva lantio pääsi niksahtamaan väärään asentoon.

Oleellista olisi saada keskivartalon ja lantion lihastuki takaisin ja sitä kautta lantion asento korjattua mutta keskivartalon lihaskuntoliikkeet, kuten lankku tai istumaannousu aiheuttavat kovaa kipua, samoin vakiolajini kahvakuula ja maastaveto.

Olen siis lievästi sanottuna pattitilanteessa.

Nyt kaivattaisiin siis vinkkejä hyvistä selkä- ja lantioystävällisistä liikkeistä. Etenkin jos kokemusta yliliikkuvista nivelistä ja niiden tuomista ongelmista. Kankean ihmisen jumppaliikkeistä ei tässä kohtaa ole juuri hyötyä, koska kaikenlaiset kierrot ja taivutukset sujuvat vähän liiankin hyvin. Jos tulee ideoita, saa linkata alle kommentteihin tai heftyn facebookiin.

https://www.facebook.com/Heftytraining?fref=ts

Riippumatossa mihinkään paikkaan ei satu mutta ihan ei viitsis koko kesää siinäkään köllöttää. Kivut eivät ikävä kyllä lepäämällä lähde mihinkään. Nyt olis siis hyvät neuvot kalliit.

 

Univaje ja sokerikoukku

Univaje vaikuttaa ihmisiin hyvin eri tavoilla. Toisinaan univaje aiheuttaa ruokahaluttomuutta ja sen takia joillain saattaa jopa pudota paino, kun vauva valvottaa. Huomattavasti yleisempää kuitenkin tuntuu olevan unenpuutteen ruokahalua lisäävä vaikutus joka kohdistuu monilla etenkin sokeriin ja ylipäätään nopeisiin hiilihydraatteihin.

Usein puhutaan raskauskiloista ja joillekin niitä tuleekin reilusti, toisille taas ei yhtään. On hyvin yksilöllistä, kuinka raskaushormonit vaikuttavat ruokahaluun, turvotuksiin ja muuhun. Toisilla raskauskilot jäävät laitokselle, toisilla ne jämähtävät kroppaan lopullisesti. Ja kaikkea näiden väliltä.

Painoa ei kuitenkaan tuo pelkkä raskaus vaan ehkä jopa yleisempää lienee vauva-aikana kertyvät univajekilot. Joillakin tämä univajekausi saattaa kestää vuosia, jos perheessä on useampia pieniä lapsia. Aina vuoronperään jotakuta imetetään, joku on korvatulehduksessa tai muussa lastentaudissa ja siksi öisin ei nukuta.

Olen aina tykännyt suolaisesta enemmän kuin makeasta. Suklaastakin uppoaa paremmin vähäsokerisemmat raakasuklaat ja tummat suklaat. Mutta siinä vaiheessa, kun en ollut yli vuoteen nukkunut kunnolla ja univaje on äitynyt krooniseksi, muuttui elimistön toiminta ihan muuksi, kuin koskaan ennen.

Valvominen alkoi jo raskauden aikana (pahoinvointi, liitoskivut, helvetillinen hepatoosikutina) ja jatkui reilu puoli vuotta synnytyksen jälkeen, niin kauan, kun yösyötöt olivat mukana. Eihän niissä yösyötöissä mitään ongelmaa olisi, jos osaisi itse nukkua samalla mutta jos herää täysin virkeäksi keskellä yötä aina, kun vauvakin herää, univajetta kertyy kuukausien aikana liikaa. Päiväunia en myöskään osaa nukkua.

Univaje sai niin ylikierroksille, etten lopulta osannut nukkua, kuin muutaman tunnin vuorokaudessa. Väsyneet ja ylikuormittuneet aivot huusivat sokeria ja sitä oli saatava pysyäkseni tajuissani. Refluksin takia kahvi tai muut kofeiinipitoiset juomat eivät olleet vaihtoehto. Loppuraskaudesta refluksikin oli niin paha, että elin viimeiset kuukaudet pelkällä jäätelöllä ja närästyslääkkeillä, eikä se loppunut synnytykseen, koska vatsahapot olivat korventaneet kurkkutorven kroonisesti karrelle.

Vauvan ollessa puolivuotias, tultiin siihen tulokseen, että näin ei voi jatkua ja öisin on pakko alkaa nukkumaan. Päädyimme toteuttamaan yövierotuksen tassu-unikoululla, kun poika oli n.7kk ja sen jälkeen ollaankin sitten nukuttu 7-9h yössä. Ei niitä yösyömisiä ollut aiemminkaan, kuin 1-2 keskimäärin mutta ongelma oli tosiaan se, kun en osannut itse nukkua.

Jäätelöä siis kului. Sen sokeri piristi ja kylmä maitotuote helpotti refluksiani. Sokerin tuoma virkeys tosin oli vain hetkellistä ja kohta aivot taas huusivat lisää sokeria. Sokerikoukku oli valmis. Tässä tapauksessa ei voida puhua myöskään tunnesyömisestä, koska univaje on fyysinen tila, ei tunne. Aivojen tarve toimia on fyysinen fakta, kroonistuneessa unenpuutteessa ei auta vaikka suhde ruokaan olisi muuten kuinka terveellä pohjalla tahansa.

Nyt kun olen saanut muutaman viikon nukkua pääsääntöisesti 7-9h yössä, alan huomata, miten sokerikoukkukin alkaa pikkuhiljaa irrottaa otettaan. Enää yliväsyneet aivot eivät huuda niin lujaa sokeria, kun öisin saa nukkua.

Yövierotus saattaa vähentää maidontuotantoa niin, että imetys loppuu jo ennen aikojaan. Jos tavoitteena on taaperoimetys, kannattaa yövieroitusta harkita tarkkaan. Oma tavoitteeni oli imettää vähintään 6kk, joten kun se rajapyykki oli ohitettu, ei olisi ollut katastrofi, jos imetys olisi hyytynyt yövieroituksiin.

Tässä nyt kuitenkin vielä imetetään kun poika on 8,5kk. Vähentynyt se on mutta ei kokonaan tyssännyt. Itse olen tyytyväinen ja vauvallekin maistuu onneksi hyvällä ruokahalulla lähes kaikki ruoka, mitä tarjotaan.

Tämän oman kokemuksen pohjalta pistää miettimään, kuinka monella, ei vain pikkulasten vanhemmilla, sokerikoukku johtuu unenpuutteesta. Tietokoneen ja kännykän piristävässä valossa kukutaan liian myöhään (teen sitä itsekin) ja unen laatu on siksi huonoa.

Ei sitä ihan huvikseen sanota, että uni ja lepo ovat painonhallinnan ja hyvinvoinnin kulmakiviä. Kun tuo, ehkä oleellisin tukijalka lähtee alta, menee syöminen ihan hulluksi ja painonhallinta lähes mahdottomaksi. Syömisiä on ihan turha yrittää korjata järkevämmiksi, jos aivot eivät saa riittävästi lepoa.

Eikä pahassa univajeessa treenaaminenkaan ole järkevää. Kun uni saadaan kuntoon, alkavat muutkin asiat loksahdella paikoilleen melkein itsestään. Tämän asian suhteen ei todellakaan kannata mennä puuhun pylly edellä. Ensin nukkuminen kuntoon, sitten vasta treenit ja syömiset.

Oman kokemukseni perusteella voin siis suositella yövieroitusta ja vauvaystävällistä tassu-unikoulua. Unikouluohjeita on netti pullollaan mutta huudatusunikoulua ei nykypäivänä enää suositella. Eikä alle puolivuotiaalle suositella yhtään mitään unikoulua.

Jos toivotte tarkempaa postausta unikoulun ja yövierotuksen toteuttamisesta, laittakaa alle tai heftyn facebookiin kommenttia.

https://www.facebook.com/Heftytraining