Elintarvikeyhtiöt haluavat vauvatkin sokerikoukkuun

Koin ahaa-elämyksen hiljattain, kun meidän vauva aloitti maistelemaan kiinteitä. Todella monet vauvojen hedelmä- ja kasvissoseet sisältävät kaikkea muuta höttöä, kuin mitä purkin etupuolella lukee.

En ollut tällaiseenkaan asiaan kiinnittänyt mitään huomiota aiemmin. Esikoisen ollessa pieni, ei edes vielä ymmärretty lisätyn fruktoosin vaaroja, joten heräsin tähän vauvanruoka-asiaan mattimyöhäsenä vasta nyt.

Ennen luulin, että koska fruktoosi on hedelmäsokeria ja koska hedelmät ovat terveellisiä, ei fruktoosikaan voi niin vaarallista olla. Vähänpä tiesin.

http://www.hs.fi/ilta/04022015/a1305924614281?ref=hs-art-suositellut

Ja sitten vielä ihmetellään, miksi kakkostyypin diabetes lisääntyy.

Jotenkin olin ajatellut, että edes vauvojen ruokien kanssa oltaisiin skarpattu tässä viimeisen 15 vuoden aikana, mutta ei. Tuntuu, etteivät elintarvikeyhtiöt opi mitään, vaikka Nestlén korvike-fiaskostakin on jo 40 vuotta.

Vauvanruuissa on eroja: osassa on pelkkää hedelmää ja ehkä vähän vettä mutta toisissa on itse hedelmää alle puolet ja loput on tärkkelyksestä ja fruktoosista tehtyä höttöä. Tosin kaikki vauvanruuat kuumennetaan tuotannossa niin kuumiksi, että ravintoaineita ei juuri jää niihin parempiinkaan soseisiin. Puhdasta se on ja turvallista mutta se ei ole sama asia kuin terveellinen.

Sanomattakin on selvää, että itse tehdyt soseet ovat parempia. Mutta aina ei ole aikaa tai mahdollisuutta, joten en todellakaan ala sanctimommyna hurskastelemaan, ettei purkkiruokaa saa syöttää. Meilläkin sanoi sekä blenderi, että sauvavatkain työsopimuksensa irti, joten purkkiruokaan on turvauduttu. Tosin sormiruokailuakin on kokeiltu mutta en eksy sen asian suhteen nyt enempää sivuraiteille.

Miksi elintarvikeyhtiöt tekevät vauvoille huonoa ruokaa? Luultavasti tärkkelyksestä ja fruktoosista tehty mössö on halvempaa, kuin oikea hedelmä. Toinen syy on se, että vauvat ovat luontaisesti persoja makealle, joten lisätty sokeri maistuu. Sokeri myös koukuttaa, joten hyvin äkkiä vauvalle ei enää muu maistukaan.

Ja näin saamme taas uuden sokeriin addiktoidun kansalaisen, jolle elintarvikeyhtiöiden on helppo myydä lisää sokerilla kyllästettyjä tuotteita. Lopulta saamme kunnon kansalaisesta myös lääkeyhtiön asiakkaan, kun pitää hoitaa kakkostyypin diabetesta ja muita elintasosairauksia. Kuinka kätevää ja tuottoisaa bisnestä!

Tässä jutussa hyvin summataankin ajatusta, jossa valtion tulisi etsiä ylipainoon liittyvien terveysongelmien syyllisiä sylttytehtaalta eli elintarviketeollisuudesta, eikä syyllistää yksilöitä.

http://www.theguardian.com/commentisfree/2015/feb/15/corporate-greed-obese-people-conservative?CMP=fb_gu

Ylipainoepidemiaa (vihaan koko harhaanjohtavaa termiä mutta en nyt parempaakaan keksi) ei koskaan tulla selättämään sillä, että kiinnitetään huomiota niihin, jotka ovat jo ylipainoisia. Se on yksinkertaisesti liian myöhäistä. ”Vahinko” on jo tapahtunut ja ylipainoisten kyttääminen vain pahentaa ongelmaa.

Painosta syyllistämällä saadaan ihmiset vain ihmedieeteille sankarilaihduttamaan ja sitä kautta jojo-kierteeseen ja lopulta entistä sairaammiksi. Jos laihduttaminen olisi ongelman ratkaisu, koko ongelmaa ei olisi ollut enää aikoihin. Niin monta vuosikymmentä on jo eri dieettien muodossa hakattu päätä seinään.

Ainoa ja tehokkain ase on ennaltaehkäisy. Tarkempi syyni vauvanruokiin sekä päiväkotien ja koulujen ruokiin. Neuvoloissakaan ei pitäisi mainostaa elintarvikejättien fruktoosimössöjä. Tuoreet hedelmät ja kasvikset ovat nykyään myös liian kalliita verrattuna höttöhiilareihin. Holhoava valistuskaan ei saa aikaan kuin vastareaktioita. On turha jeesustella ylipainon terveysriskeistä, kun sokeriaddiktion ehkäisemiseksi ei tehdä mitään oikeasti toimivaa.

Kuvan ateria ei liity tapaukseen. Tai liittyy ehkä sitten, jos tällaisia syö liian usein. Siinäpä aasinsilta.

2014-11-08-3685

Advertisements

4 thoughts on “Elintarvikeyhtiöt haluavat vauvatkin sokerikoukkuun

  1. Ja ne pienet jotka on ruokittu purkkiruualla ja menevät hoitoon jossa ei tarjota purkkiruokaa niin tulee ongelmia. Itse tein lapselle kaikki ruuat, sillä kerran kokeilin jotain valmista ja kun koirakin juoksi sitä purkkia haistettuaan niin homma oli selvä…bonat ja piltit eivät meidän taloon tulleet. Hoidossa kiittelivät että lapsi söi tavallista ruokaa ja ei kitistissyt ruuan suutuntumaa.

    • Jotkut purkkisoseet tosiaan haiseekin aika kammottaville, varsinkin ne missä on myös lihaa. Mutta automatkoilla ja muutenkin reissussa valmissoseet on tosi käteviä, joten olis kiva, jos markkinoilla olisi laadukkaampaa purkkiruokaakin. Mutta itsetehtyä tuskin mikään silti voittaa. Nyt kun meillä on taas toimiva sauvavatkain, on tänäänkin maistunut itse soseutettu päärynä ja avokado hyvällä ruokahalulla.

  2. Tää oli hyvä kirjoitus. Itse sattuneesta syystä en ole viime aikoina seuraillut sokerikeskustelua joten kiitos kun tiivistetään asian:) Pianhan tämä meilläkin edessä.
    valitettavasti tässä perheessä ei äidin ravintokiinnostus riitä, kun lasten isä syöttää lapsille joka välissä sokeria:/

    • Kantsii näyttää lasten isällekin toi Hesarin fruktoosijuttu. Itsekään en aiemmin tiennyt tuota, että se on nimenomaan lisätty fruktoosi joka on huono juttu. Ihan samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin lisätty sokeri. Luontainen fruktoosi on ok.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s