Raskaana salilla, uhka vai mahdollisuus?

Raskaana salilla, uhka vai mahdollisuus?

Huonovointisessa alkuraskaudessa ajattelin, että tässä tulee nyt helposti vuoden tauko, ettei salille kykene ollenkaan. Olo alkoi kuitenkin kohentua kuudennella kuulla ja ollaan pystytty tekemään jopa yli 20km pyörälenkkejäkin. Nyt uskaltauduin vihdoin kokeilemaan, miten salilla sujuu näin pitkän tauon jälkeen.

Ja ihan yllättävän hyvin meni. Yläkropan voimat olivat melkein ennallaan. Tein ojentajat, hauikset ja olat. Prässissä ja soutaessa maha oli pahasti tiellä, samoin vatsalihaslaitteessa. Mutta sain silti tehtyä prässissäkin lämmittelysarjojen jälkeen 3×8 sarjat 100kg painolla. On tuo toki kaukana maksimeista, joka taisi olla jossain vaiheessa 160-180kg välillä mutta tässä tilassa ei viitsi aiheuttaa itselleen ylimääräisiä supistuksia tai muita komplikaatioita.

Kyykkyä, penkkiä ja maastavetoa en lähtenyt vielä kokeilemaan. Penkki olisi varmaan onnistunutkin mutta penkkauspaikalla oli ruuhkaa. Kyykyn ja maven kanssa olisi ollut mahan kanssa säätämistä. Jalat saa laittaa aika leveälle ja tehdä sumona nuo, jotta onnistuisi.

Mutta kaikenkaikkiaan ihan hyvä homma, että vaihteeksi on sellainen olo, että pystyy liikkumaan. Täytyy ottaa ilo irti näistä kerroista nyt vielä kun voi. Pari viimeistä kuukautta kun voivat olla jokseenkin tukalampia ja synnytyksen jälkeen pelkkä kävely ja istuminenkin on jonkin aikaa haastavaa.

Kuvan treenivaatteet ovat David Plussaa koko 44-46 joka toimii pallomahankin kanssa yllättävän hyvin. Mutta raskausajan treenivaatteista voisin tehdä ihan kokonaan oman postauksenkin tässä vielä.

Mutta kommentteja alle ja tänne https://www.facebook.com/Heftytraining?ref_type=bookmark Mitä mieltä olet, onko viimeisillään raskaana treenaaminen hyvä vai huono idea? Tästä aiheesta on kovasti väännetty ja rankkaa treenaamista raskaana kritisoitu kovinkin sanakääntein. Itse olen sitä mieltä, että kehoa kuunnellen ja maltilla.

Hauskaa Juhannusta! Otetaan rennosti ja nautitaan, vaikka sää ei olekaan ihan optimaalisin.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s