Syy on sinussa! Vai onko?

Lotta Backlund kirjoittaa 1/2014 Fit Laihdu lehden kolumnissaan:

”Liikakilojen syy ei ole geeneissä tai kiireessä, vaan sinussa.”

Tässä pyöritään taas tuon syyllistämisaiheen ympärillä, mistä olen kirjoittanut muutaman kerran aiemminkin. Olen Lotan kanssa eri mieltä. Liikakilojen syy ei lähes koskaan ole jossain yhdessä yksittäisessä asiassa, kuten ylipainoisen korvien välissä, se on aina monen asian summa. Väitän, että osuus, mihin ihminen itse pystyy vaikuttamaan, vaihtelee yksilöittäin kovasti.

Jollekin ylipaino on suurelta osin oma valinta, jolloin ehkä vain muutama prosentti johtuu syistä, joihin ei voi vaikuttaa. Mutta jollakulla toisella itsestä riippumattomien syiden osuus voi olla paljon suurempi vaikka 60% tai 90%. Tällöin taustalla on usein joku terveydellinen ongelma: lääkitys, sairaus, syömishäiriö tai muu. Ja näillä spekseillä painonhallintakin on huomattavasti vaikeampaa, kuin jollekulle toiselle. Näitä taustalla olevia syitä emme usein tiedä toisesta tarkemmin.

Emme voi päätellä kenenkään ulkonäöstä, mistä hänen painoindeksinsä johtuu. Sama pätee hyvin hoikkiin ihmisiin. Eräs hoikka ihminen tuskaili joskus sitä, että hänen ulkonäkönsä perusteella, häntä pidetään anorektikkona tai syöpäsairaana. Vedetään ennakkoluuloihin perustuvia oletuksia, ilman, että tunnetaan taustoja.

Samassa tekstissä Lotta vertaa ylipainoa alkoholismiin:

”Eihän kukaan kuuluta senkään puolesta, että alkoholistien tavat pitäisi hyväksyä, vaan ajattelemme, että heidän elämänsä olisi huomattavasti terveempi, jos he tekisivät toisenlaisia valintoja.”

Eli mitä tällä tarkoitetaan, että alkoholismi onkin ihmisen henkilökohtainen valinta, ei sairaus? Joku siis tieten tahtoen valitsee alkoholismin? Tai huumeriippuvuuden tai minkä tahansa ongelman? Varmasti on aina jonkin verran mukana omia huonoja valintoja mutta taas kerran, yksilöstä riippuu kuinka paljon.

Samaa syyllistämistä huomaa myös keuhkosyövän suhteen. Saatetaan ajatella, että se on sairastuneen oma syy ja johtuu tupakoinnista, mutta tosiasiassa keuhkosyövän voi saada, vaikkei olisi yhtään savuketta eläessään vetänyt.

Tämän jälkimmäisen ryhmän takia kukaan fiksu ei menekään julistamaan, että keuhkosyövän syy on sinussa, koska se ei aina ole niin. Miksi siis on OK julistaa vastaavaa ylipainoisista?

Mikä idea on arvailla jonkun toisen ihmisen terveydentilan tai ulkoisen olemuksen syitä, kun asiasta ei voi tietää muut kuin asianosainen itse ja ehkä hänen lääkärinsä ja lähipiirinsä. Jos Backlundin ylipainon syyt ovat olleet hänessä itsessään, hän voi puhua tasan omasta puolestaan, ei kenenkään muun.

Ja mistä lähtien toisen ihmisen terveydentilan syyn ruotiminen ja arvailu on ollut hyväksyttyä? Se ei ole koskaan mitään muuta, kuin arvostelua, jonka tarkoitus on kiillottaa arvostelijan omaa kilpeä. Kaikki me varmasti joskus siihen sorrumme mutta kannattaako sellaisesta käytöksestä olla kovin ylpeä, saati kuuluttaa sitä julkisesti.

Hienoa Backlundille jos on onnistunut tavoitteessaan mutta syyttävän sormen osoittelu niihin ihmisiin, jotka eivät ole onnistuneet, ei mielestäni edistä kenenkään asiaa. Jos syyllistäminen oikeasti olisi tehokas keino saada ihmiset laihtumaan, koko lihavuusepidemia olisi tällä syyllistämisen määrällä jo poistunut maapallolta.

Tästä linkistä löytyy puhe lääketieteen tutkija ja kirurgi Peter Attialta, joka oivalsi, miksi potilaan syyllistäminen ei kannata.

 

 

 

 

Ystävämyynnit ja Heftytraining 1v.

On taas ehtinyt vierähtää viikkoja enkä ole ehtinyt kirjoittamaan tänne. Blogin 1v. päiväkin tuli viime viikolla täyteen! Muuten en olisi havainnut mitään mutta tämä WordPress ilmoitti asiasta.

Mutta oli ihan asiaakin: nyt viikonloppuna on taas Davidin ystävämyynnit ja blogini lukijat ovat tervetulleita perjantain VIP-ystikseen valitsemaan parhaat pois päältä.

Myynnissä on myös tämän kevään uutuuksia: http://www.davidcollection.net/

Arvostelua ja negatiivista palautetta

Lilyn Oisko tulta -blogissa sivuttiin samaa aihetta, josta olen tässä nyt jo pari viikkoa yrittänyt kirjoittaa. Eli itsetunnosta ja arvostelusta:

http://www.lily.fi/blogit/oisko-tulta/kaikille-hyva-itsetunto-ja-vahemman-ilkeytta

Tästä oli tarkoitus kirjoittaa osana itsetuntoon liittyvää juttusarjaa, jonka ensimmäisen osan Hefty selfesteem julkaisin pari viikkoa sitten. Tarve kirjoittaa tästä lähti siitä kun olin Hesarissa ja Inhimillisessä tekijässä. Palaute noista oli 99%sesti positiivista mutta toki joukkoon mahtuu aina negatiivisiakin.

Osa negatiivisesta palautteestakin oli lähes asiallista, tai ainakin omaa mielipidettä oltiin yritetty perustella jotenkin. Mutta yhdellä keskustelupalstalla oli jotain ihan absurdia. Sinne oltiin linkitetty Hesarin juttu ja kuva minusta ja ohessa Youtubesta löytyvä kökkö video. Videossa on yksi still-piirrokuva jostain lihavasta hamsterista ja taustalla kuuluu jotain ihme mölinää. Vaikuttaa jonkun keskenkasvuisen tekeleeltä.

Tuota videota ovat jotkut linkittäneet ko. palstalle silloinkin, jos lehdessä on ollut juttua entisen More to Love -blogin tytöistä. Mitään noista postauksista en ole enää sen koomin sieltä palstalta löytänyt. Ne kai poistuvat sitä mukaa sieltä, jos niihin ei kukaan vastaa, eikä sen enempää kiinnostu asiasta.

Netissä on maailman helpointa nimettömästi huudella puskista, haukkua ja arvostella ihmisiä ja purkaa omaa pahaa oloaan kohdistaen sitä johonkin mediassa esiintyneeseen henkilöön. Joistakin keskustelupalstoista on tullut ihmisten henkisiä kaatopaikkoja, johon oksennetaan kaikki viha milloin mitäkin vähemmistöä tai ihmistyyppiä kohtaan.

Jos arvostelu kohdistuu itseen, ei voi juuri muuta, kuin jättää se omaan arvoonsa.

Ted Roosevelt sanoi:

“It’s not the critic who counts. It’s not the man who points out how the strong man stumbled. Credit belongs to the man who really was in the arena, his face marred by dust, sweat, and blood, who strives valiantly, who errs to come short and short again, because there is no effort without error and shortcoming. It is the man who actually strives to do the deeds, who knows the great enthusiasm and knows the great devotion, who spends himself on a worthy cause, who at best, knows in the end the triumph of great achievement. And, who at worst, if he fails, at least fails while daring greatly, so that his place shall never be with those cold and cruel souls who know neither victory nor defeat.”

Tässä kuvataan hyvin sitä, millaisen riskin ihminen ottaa kun esittää mielipiteitään omalla nimellä ja naamallaan. Laittaa itsensä alttiiksi arvostelulle. Hyvin usein arvostelu tulee nimettömänä ja kasvottomana, koska arvostelijoilla harvemmin itsellään olisi ns. munaa mennä omalla nimellään ja naamallaan esittämään mielipiteitään.

”There are a lot of cheap-seats in this world where people sit back, never risk anything, and do nothing but throw criticism at people who are trying.

If you’re not in the arena also getting your butt kicked, I’m not interested in your feedback.”

Brené Brown

Eri mieltä saa toki aina olla ja fiksu osaakin sen ilmaista rakentavasti, menemättä henkilökohtaisuuksiin, loanheittoon ja arvosteluun. Pelkkä samaa mieltä oleminen ja hymistelevä konsensus ei ole sekään kovin hedelmällistä mutta negatiivisen palautteen antaminen vaatii taitoa.