Hefty self-esteem eli asiaa itsetunnosta

Yleisön pyynnöstä laitan nyt hetkeksi ruumiinkulttuuria käsittelevät asiat sivuun (vaikka ne tavallaan myös liittyvät tähän asiaan). Käsittelen nyt muutamassa postauksessa itsetuntoa. Tämä siksi, että se on niin oleellinen osa myös kehonkuvaa, painonhallintaa, treenaamista yms. asioita, että tämä aihe pitää purkaa ihan alkutekijöihinsä.

En ole psykologi, joten en kerro mitään tähän liittyvää asiantuntijan ominaisuudessa vaan kirjoitan omakohtaisen näkemykseni, tosin tulen viittaamaan myös aika paljon eri tutkimuksiin ja asiatuntojoiden näkemyksiin, joita itse pidän relevantteina. Kirjoitan tästä siksi, että niin monet ovat kysyneet, mikä on hyvän itsetuntoni salaisuus, mistä tulee rohkeus olla häpeilemättä oma itsensä. Tätä on kysytty niin usein, että olen joutunut pohtimaan aihetta paljon ja myös kyseenalaistamaan: onko itsetuntoni todellakin oikeasti niin hyvä, kuin kuvitellaan.

Asiaa tutkiessani, törmäsin netissä amerikkalaiseen sosiaalityön tutkijaan, tohtori Brené Browniin. Hän oli tutkinut erityisesti häpeää ja haavoittuvuutta ja niiden merkitystä ihmissuhteissa. Hän oli nimennyt sinut itsensä kanssa olevat ihmiset nimellä ”wholehearted”. Kirjaimellinen käännös on varaukseton mutta Brown tarkoittaa tätä laajemmassa merkityksessä. Tämän takia termiä on vaikea kääntää.

”Wholehearted” ihmisellä on:

a) Rohkeutta olla epätäydellinen

b) Myötätuntoa (armollisuutta) itseä kohtaan

c) Yhteys omaan aitoon itseen, ei siihen mitä kuvittelee, mitä minun pitäisi olla, vaan sitä mitä oikeasti olen.

d) Haavoittuvuutta eli itsensä alttiiksi laittamista. Ottamista riskejä siinä, että tulee satutetuksi, hylätyksi, pilkatuksi, arvostelluksi jne. Ottaa tämä riski jotta tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään.

Brown avaa asiaa 20 minuutin videossa täällä:

Brownin mukaan haavoittuvuus ja häpeä ovat saman janan kaksi eri päätä. Haavoittuvuus on voimavara, häpeä taas on tuhoava tunne. Häpeän ja syyllisyydentunteen ero on siinä, että syyllisyyttä tunteva ajattelee: minä tein virheen, häpeää tunteva ajattelee: minä olen virhe. Toisin sanoen, on rakentavampaa tuntea syyllisyyttä teoistaan kuin häpeää siitä millainen on. Häpeä on silti ihan normaali tunne ja se on kaikille normaalilla tunne-elämällä varustetuille tuttua. Jos ei tunne mitään häpeää koskaan, on luultavasti sosiopaatti.

Syyllisyydentunteet ovat etenkin meille lasten vanhemmille hyvinkin tuttuja ja jokapäiväisiä. Mitä tulee häpeään, sen tunteita liittyy paljon ulkonäköön, etenkin lihavuuteen tai ylipainoon. Ylipainoon usein liitetään laiskuutta, itsekontrollin puutetta, ominaisuuksia jotka eivät ole niinkään ihmisen tekemisessä vaan siinä mitä ihminen on. Monet ylipainoiset uskovat tähän itsekin. Tämä johtaa itseinhon noidankehään, joka johtaa lohtusyömiseen, lihomiseen tai jojo-laihdutteluun joka sekin lopulta johtaa lihomiseen.

Miten rikkoa tämä kaava? Miten irrottautua häpeän kierteestä? Tähän Brownilla on ohjelma:

1.Tiedosta mitkä asiat laukaisevat häpeäntunteita

2. Mieti ovatko syyt häpeäntunteille tosia vai jotain mitä olet itse päässäsi kehitellyt (negatiivisten tarinoiden kehästä ja niiden katkaisemisesta voit lukea myös lisää Arto Pietikäisen kirjasta Joustava mieli)

3. Puhu itsellesi, kuten puhut jollekin, jota rakastat

4. Avaudu jollekulle luotettavalle, sellaiselle joka ymmärtää (esim. ystävä, puoliso tai terapeutti)

5. Kerro tarinasi

Omalta kohdaltani voin sanoa sen, että tätä avautumisosastoa tulee hoidettua hyvinkin paljon. On puoliso ja kavereita joille voi puhua hyvin avoimesti. Eri kavereille vähän eri jutuista. Olen myös omille kavereilleni ja puolisolleni aktiivinen kuuntelija, vertaistuki ja mielipiteiden haastaja. Kun solmuja tulee, niitä lähdetään avaamaan, puolin ja toisin.

Sitten tuosta itsensä alttiiksi laittamisesta. Silloin kun minua kysyttiin Hesarin juttuun, mietin, haluanko sunnuntailiitteen kanteen itsestäni ison kuvan jonka vieressä lukee kissan kokoisin kirjaimin LIHAVA. Tai haluanko mennä telkkariin puhumaan omalla naamallani, otsikolla hyvä läski, paha läski. Kumpaakin asiaa mietin ehkä sekunnin sadasosan, koska aika itsestäänselvää lopulta oli, että haluan. Ja miksi haluan? Koska aihe on tärkeä ja jonkun pitää, miksi se en siis yhtä hyvin voisi olla minä.

Kumpikin sai paljon positiivista palautetta. Näin tapahtuu aina, kun joku kertoo avoimesti vaikeana pidetystä asiasta. Hesarin ja Inhimillisen tekijän jutuissa kävin kummassakin läpi tuon Brownin teoriaan pohjautuva listan (kohdat a, b, c ja d). Tosin tuolloin en ollut Brené Brownista vielä kuullutkaan. Nämä kohdat olivat minussa olleet jo pitkään sisäänrakennettuina, koska olen harrastanut itseni alttiiksi ja haavoittuvaksi laittamista aika nuoresta iästä lähtien.

Mutta sitten tullaan kritiikkiin ja arvosteluun. Hesarin jutun ja Inhimillisen tekijän jälkeen tuli myös jonkin verran arvostelua. Osa täysin ala-arvoista, osa asiallista mutta silti melko henkilökohtaisuuksiin menevää. Mutta se on ihan uusi tarina, eli seuraavassa postauksessa pureudutaan arvostelun ja palautteen vastaanottamiseen ja niihin liittyvien tunteiden hallitsemiseen. Stay tuned.

Siihen asti, keskustelua täällä kommenttiosiossa ja täällä https://www.facebook.com/Heftytraining

Muista myös tykätä Heftyn facebook-sivusta niin postaukset tulevat suoraan newsfeediisi, etkä siten missaa niitä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s