Ajankäytön haasteet ja nettijoogavinkki

Usein kuulee sanottavan, että on vain viitsimisestä kiinni, että löytää treenille aikaa. On selvää, että jos päivässä menee monta tuntia TV:n katseluun ja netissä surffailuun, on silloin myös aikaa liikunnalle. Alla olevassa linkissä kerrotaan, miten jokaisella pitäisi olla 2-5h päivässä aikaa treenille.

http://www.city.fi/blogit/lavas/on+kiinni+valinnoistasi+pystytko+urheilemaan+kuten+alexander+stubb/126184

Blogin mukaan jokaisessa vuorokaudessa on:

– Unta 6-8h, jää 24-8=14-16h
– Työmatkoja 1-2h, jää 12-15h
– Töitä 8h, jää 4-7h
– Syömistä 1h, jää 3-6h
– Lapset päiväkotiin ja päiväkodista 1h, jää 2-5h
– Loppuaika 2-5h jää vapaasti valittavaksesi.

Aina ja kaikilla se ei välttämättä mene ihan noin. Tuossa ylläolevassa esimerkissä ei esimerkiksi siivota, pyykätä, laiteta ruokaa tai käydä kaupassa ollenkaan. Ehkä kirjoittajan perheessä nuo asiat tekee joku muu kuin kirjoittaja, eikä hän siksi ole edes oivaltanut tuollaisten asioiden olemassaoloa.

Jos mietitään vaikka useamman pienen lapsen yksinhuoltajaa, saattaa aika jakaantuakin näin:

8h työtä + 8h unta + 3h työmatkoja ja lasten päiväkodista hakua ja vientiä + 5h kaupassa käyntiä, ruuanlaittoa, tiskausta, siivousta, pyykkäystä ja lasten kanssa touhuamista. Siinähän se 24h tässä esimerkissä jo kuluikin. Silti tuossakin jää la ja su ylimääräiset 16h jonka voi käyttää liikunnalle. Yksinhuoltajalla tuo aika menisi lasten kanssa ulkoillessa ja leikkiessä. Siinäkin on toki mahdollisuuksia liikkumiselle, jos siis ei vain istu hiekkalaatikon reunalla.

Tuossa on kyllä mahdollisuuksia monenlaiselle hyötyliikunnalle ja kevyelle aerobiselle mutta tavoitteelliseen treenaamiseen aika haastava aikataulu. Näin ollen, jos joku sanoo minulle, ettei aikaa tai mahdollisuuksia liikunnalle ole tarpeeksi, en lähde heti väittämään tekosyyksi. Ihmisillä on niin erilaisia elämäntilanteita. Kun aikataulu on tuon esimerkkini yksinhuoltajan tyyppinen, täytyy olla todella luova treeniaikataulujen suhteen.

Tämän lisäksi treenaamisen esteeksi voi tulla sairastelut ja muut elämän monimuotoiset takaiskut. Työttömyyttä, masennusta, avioeroja, onnetomuuksia, vaikeammat fyysiset tai henkiset ongelmat. Ihmiset käyvät läpi kaikenlaisia asioita, sellaisiakin, joista eivät puhu edes lähimmilleen. Tämän takia on varsin tylyä mennä hurskastelemaan jonkun toisen ajankäytöstä, jos ei tiedä kaikkia taustoja. Ja useimmitenhan emme tiedä.

Joten ennenkuin mennään pätemään omassa erinomaisuudentunnossamme toisille ajankäytöstä, voidaan miettiä, onko tästä pätemisestä ja hurskastelusta jollekulle oikeasti jotain hyötyä vai aiheuttaako se hankalassa elämäntilanteessa olevalle ihmiselle kohtuutonta ylimääräistä painetta, joka mahdollisesti johtaa entistä huonompaan lopputulokseen.

Mitä siis pitäisi tehdä? Jos oikeasti haluaa saada itsessään tai muissa ihmisissä positiivista muutosta aikaan, tulee arvostelun ja syyllistämisen sijaan rohkaista ja kannustaa.

Ja lopuksi erinomainen liikuntavinkki aikatauluhaasteiden kanssa painiville. Yoogaia tuo ohjatun treenin netin kautta omaan olohuoneeseesi. Tämä ei ole maksettu mainos vaan tyytyväisen käyttäjän suositus. Nettikameran avulla ohjaaja näkee liikkeesi ja voi korjata tekemistäsi. Ohjaaja tai muut treenaajat eivät silti kuule, jos pieraiset kesken haastavan asanan. Aivan loistava idea kiireiselle! http://yoogaia.com/

IMG_0181

Mainokset

Hefty self-esteem eli asiaa itsetunnosta

Yleisön pyynnöstä laitan nyt hetkeksi ruumiinkulttuuria käsittelevät asiat sivuun (vaikka ne tavallaan myös liittyvät tähän asiaan). Käsittelen nyt muutamassa postauksessa itsetuntoa. Tämä siksi, että se on niin oleellinen osa myös kehonkuvaa, painonhallintaa, treenaamista yms. asioita, että tämä aihe pitää purkaa ihan alkutekijöihinsä.

En ole psykologi, joten en kerro mitään tähän liittyvää asiantuntijan ominaisuudessa vaan kirjoitan omakohtaisen näkemykseni, tosin tulen viittaamaan myös aika paljon eri tutkimuksiin ja asiatuntojoiden näkemyksiin, joita itse pidän relevantteina. Kirjoitan tästä siksi, että niin monet ovat kysyneet, mikä on hyvän itsetuntoni salaisuus, mistä tulee rohkeus olla häpeilemättä oma itsensä. Tätä on kysytty niin usein, että olen joutunut pohtimaan aihetta paljon ja myös kyseenalaistamaan: onko itsetuntoni todellakin oikeasti niin hyvä, kuin kuvitellaan.

Asiaa tutkiessani, törmäsin netissä amerikkalaiseen sosiaalityön tutkijaan, tohtori Brené Browniin. Hän oli tutkinut erityisesti häpeää ja haavoittuvuutta ja niiden merkitystä ihmissuhteissa. Hän oli nimennyt sinut itsensä kanssa olevat ihmiset nimellä ”wholehearted”. Kirjaimellinen käännös on varaukseton mutta Brown tarkoittaa tätä laajemmassa merkityksessä. Tämän takia termiä on vaikea kääntää.

”Wholehearted” ihmisellä on:

a) Rohkeutta olla epätäydellinen

b) Myötätuntoa (armollisuutta) itseä kohtaan

c) Yhteys omaan aitoon itseen, ei siihen mitä kuvittelee, mitä minun pitäisi olla, vaan sitä mitä oikeasti olen.

d) Haavoittuvuutta eli itsensä alttiiksi laittamista. Ottamista riskejä siinä, että tulee satutetuksi, hylätyksi, pilkatuksi, arvostelluksi jne. Ottaa tämä riski jotta tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään.

Brown avaa asiaa 20 minuutin videossa täällä:

Brownin mukaan haavoittuvuus ja häpeä ovat saman janan kaksi eri päätä. Haavoittuvuus on voimavara, häpeä taas on tuhoava tunne. Häpeän ja syyllisyydentunteen ero on siinä, että syyllisyyttä tunteva ajattelee: minä tein virheen, häpeää tunteva ajattelee: minä olen virhe. Toisin sanoen, on rakentavampaa tuntea syyllisyyttä teoistaan kuin häpeää siitä millainen on. Häpeä on silti ihan normaali tunne ja se on kaikille normaalilla tunne-elämällä varustetuille tuttua. Jos ei tunne mitään häpeää koskaan, on luultavasti sosiopaatti.

Syyllisyydentunteet ovat etenkin meille lasten vanhemmille hyvinkin tuttuja ja jokapäiväisiä. Mitä tulee häpeään, sen tunteita liittyy paljon ulkonäköön, etenkin lihavuuteen tai ylipainoon. Ylipainoon usein liitetään laiskuutta, itsekontrollin puutetta, ominaisuuksia jotka eivät ole niinkään ihmisen tekemisessä vaan siinä mitä ihminen on. Monet ylipainoiset uskovat tähän itsekin. Tämä johtaa itseinhon noidankehään, joka johtaa lohtusyömiseen, lihomiseen tai jojo-laihdutteluun joka sekin lopulta johtaa lihomiseen.

Miten rikkoa tämä kaava? Miten irrottautua häpeän kierteestä? Tähän Brownilla on ohjelma:

1.Tiedosta mitkä asiat laukaisevat häpeäntunteita

2. Mieti ovatko syyt häpeäntunteille tosia vai jotain mitä olet itse päässäsi kehitellyt (negatiivisten tarinoiden kehästä ja niiden katkaisemisesta voit lukea myös lisää Arto Pietikäisen kirjasta Joustava mieli)

3. Puhu itsellesi, kuten puhut jollekin, jota rakastat

4. Avaudu jollekulle luotettavalle, sellaiselle joka ymmärtää (esim. ystävä, puoliso tai terapeutti)

5. Kerro tarinasi

Omalta kohdaltani voin sanoa sen, että tätä avautumisosastoa tulee hoidettua hyvinkin paljon. On puoliso ja kavereita joille voi puhua hyvin avoimesti. Eri kavereille vähän eri jutuista. Olen myös omille kavereilleni ja puolisolleni aktiivinen kuuntelija, vertaistuki ja mielipiteiden haastaja. Kun solmuja tulee, niitä lähdetään avaamaan, puolin ja toisin.

Sitten tuosta itsensä alttiiksi laittamisesta. Silloin kun minua kysyttiin Hesarin juttuun, mietin, haluanko sunnuntailiitteen kanteen itsestäni ison kuvan jonka vieressä lukee kissan kokoisin kirjaimin LIHAVA. Tai haluanko mennä telkkariin puhumaan omalla naamallani, otsikolla hyvä läski, paha läski. Kumpaakin asiaa mietin ehkä sekunnin sadasosan, koska aika itsestäänselvää lopulta oli, että haluan. Ja miksi haluan? Koska aihe on tärkeä ja jonkun pitää, miksi se en siis yhtä hyvin voisi olla minä.

Kumpikin sai paljon positiivista palautetta. Näin tapahtuu aina, kun joku kertoo avoimesti vaikeana pidetystä asiasta. Hesarin ja Inhimillisen tekijän jutuissa kävin kummassakin läpi tuon Brownin teoriaan pohjautuva listan (kohdat a, b, c ja d). Tosin tuolloin en ollut Brené Brownista vielä kuullutkaan. Nämä kohdat olivat minussa olleet jo pitkään sisäänrakennettuina, koska olen harrastanut itseni alttiiksi ja haavoittuvaksi laittamista aika nuoresta iästä lähtien.

Mutta sitten tullaan kritiikkiin ja arvosteluun. Hesarin jutun ja Inhimillisen tekijän jälkeen tuli myös jonkin verran arvostelua. Osa täysin ala-arvoista, osa asiallista mutta silti melko henkilökohtaisuuksiin menevää. Mutta se on ihan uusi tarina, eli seuraavassa postauksessa pureudutaan arvostelun ja palautteen vastaanottamiseen ja niihin liittyvien tunteiden hallitsemiseen. Stay tuned.

Siihen asti, keskustelua täällä kommenttiosiossa ja täällä https://www.facebook.com/Heftytraining

Muista myös tykätä Heftyn facebook-sivusta niin postaukset tulevat suoraan newsfeediisi, etkä siten missaa niitä.

Hyvää ystävänpäivää!

Video

Tässä aiheeseen liittyvä video. Kyseiseen kappaleeseen tuli tehtyä koreografiaa armon vuonna 1992 tai 1993, en nyt linkitä siitä tähän videota. Mutta voitte kuvitella. Oltiin isoissa lappuhaalareissa, t-paidoissa ja maihareissa.

Sikäli ystävänpäivä liittyy enemmän rakastavaisiin kuin kaverisuhteisiin, koska taustalla on rakastavaisten pyhimyksen Pyhän Valentinuksen kuolinpäivä

”Piispa Valentinukseen liitetään myös seuraava kertomus: Rooman armeijan sotilaat eivät saaneet mennä naimisiin sen vuoksi, että perheen perustaminen olisi luonut paineita palkkojen korottamiselle. Jotkut kuitenkin uhmasivat kieltoa, ja heitä Valentinuksen kerrotaan vihkineen salaa avioliittoon. Kun Valentinus jäi toimistaan kiinni ja joutui vankilaan, hänen sellinsä ikkunaan tuotiin kiitoskortteja: ”Olet tukenut rakkauttamme itseäsi säästämättä!””

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyh%C3%A4_Valentinus

Mutta kumpikin: ystävyys ja parisuhde, ovat ihan yhtä hyviä syitä juhlia päivää.

Tämmöiseen aihepiiriin liittyvään mietelauseeseen törmäsin myös. En ole mietelauseiden ylin ystävä mutta tässä oli silti jotain puhuttelevaa.

360e71be8c8828c176a4f6077ce0bfc7

Mutta eipä tässä sitten muuta tälle päivälle kuin:

hefty valentine 2

Toivottelee:

omakuva

Täällä toivotellaan myös: https://www.facebook.com/Heftytraining

They see me rollin’

Meillä on semmoinen iso musta jötikkä. Sen kun laittaa pakaraa vasten ja alkaa kihnuttaa niin johan tekee gutaa. Puhun tietenkin putkirullauksesta. Noista pötkylöistä on tullut nykyliikkujan must have lihashuoltoväline ja mikäs siinä, kun tuollainen yksinkertainen juttu toimii ja tehoaa.

Putkirullauksen taustamusana voi kuunnella teemaan sopivasti vaikka Adelen Rolling in the deep, Chamillionairen Ridin’ dirty (they see me rollin’) tai vaikkapa R Kellyn Rollin’. Juuri äsken nimittäin yllätin miehen putkirullaamasta tuon viimeksimainitun tahdissa. Että tällaiset iltapuhteet täällä. Pisteet siitä jos pystyt putkirullaamaan noiden biisien tahdissa nauramatta.

Muuten kuuluu sellaista, että viimeiset pari viikkoa on painettu hommia päivin ja öin sekä viikonloppuisin, koska tähän kohtaan osuu aina se vuoden kiireisin aika malliston suhteen. Nyt kun rytmi vähän taas normalisoituu, voi ehtiä toivon mukaan taas harrastamaankin. Yksi tanssikortti ainakin pitää käyttää loppuun asap eli sitä nyt ensisijaisesti. Muutamaa itselle uutta tanssityyliä tulee ehkä testattua ja niistä sitten raporttia tuonnempana.

Tipaton tammikuu oli ja meni ja aika hiljaisena tuntuu jatkuvan helmikuukin. Varsinaisesti en mitään tipatonta ollut suunnitellut pitäväni mutta ei vaan ole ollut aikaa käydä missään. Kavereiden kanssa tuossa juteltiin, että muitakaan ei oikein yöjuoksut enää nappaa ja tuli puheeksi, että joku brunssi tai muu ravintolatapaaminen syömisen merkeissä houkuttelee enemmän kuin baari. Olen tosi tyytyväinen, että muillakin on samoja fiiliksiä, etten ole se ainoa mummo joka ei jaksa hillua pikkutunneille.

Yksi juttu, mikä juhlimisessa on silti kivaa, on laittautuminen. Teen sitä arkena niin vähän, hyvin harvoin edes meikkaan, joten juhla on aina hyvä tekosyy, että saa edes sen ripsivärin laitettua silmiin ja jotain muuta päälle, kuin arkivaatetta. Tässä kuluneen syksyn ja tämän talven biletyylit, aika vähäinen kuvasaalis, kun vähäistä ollut juhlintakin. Nykypäivänä olisi vaikea edes uskoa, että joskus olen ollut varsinainen party girl.

IMG_0156 2013-12-28-0798