Health at every size

Health at every size

Kuva: Thomas Broumand

Yksi aihe mistä tullaan Inhimillisessä tekijässäkin puhumaan, on Health at every size -liike. Se on amerikkalainen terveysideologia ja yhteisö, jonka mukaan terveyttä ei lähestytä laihdutuksen ja normaalipainon tavoittelun näkökulmasta vaan liikunnan, hyvän kunnon ja tasapainoisen syömisen kautta. Siinä unohdetaan painokeskeinen ajattelu ja katsotaan terveyttä kokonaisvaltaisesti.

http://en.wikipedia.org/wiki/Health_at_Every_Size

http://www.haescommunity.org/

Ideologia kannustaa liikkumiseen ja intuitiiviseen syömiseen. Monet ovat laihduttamalla pilanneet nälänhallintajärjestelmänsä ja intuitiivisella syömisellä on tarkoitus oppia taas syömään oikein, kuuntelemaan kehon signaaleja, oppia tunnistamaan oikea nälkä.

http://en.wikipedia.org/wiki/Intuitive_eating

En ole tätä vielä kokeillut mutta vaikuttaa aika hyvältä systeemiltä. Itse ainakin huomaan välillä syöväni nälän lisäksi myös stressiin ja väsymykseen. Huonosti nukutun yön jälkeen kroppa huutaa energiaa ihan eri tavalla kuin levänneenä.

Toisaalta tuo painon kyttäämättömyys mulla on ollut jo pidempään ohjelmassa. Punnitsen itseäni tosi harvoin, ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Yritän löytää tasapainoa muulla tavalla, kuin vaakalukua kyttäämällä.

Painonpudotusta en silti lähtökohtaisesti vastusta. Jos on ongelmia sokeriarvojen, kolesterolin, verenpaineen, kilpirauhasen tai muun kanssa ja laihdutus auttaa siihen, niin sitten toki kannattaa laihduttaa. Silloinkin kyllä suosisin hidasta ja maltillista pudotusta mieluummin kuin pikadieettejä.

Itse en pelkkien ulkonäkösyiden takia halua laihduttaa. Jos jotain terveydellistä ongelmaa olisi, tekisin sen varmasti mutta pelkät ulkonäkösyyt eivät siihen motivoi. Syy on yksinkertainen: en ollut sen tyytyväisempi ulkonäkööni normaalipainon alarajoillakaan. Koska olen terve, koen tärkeämmäksi keskittyä pitkän tähtäimen painonhallintaan ja lihomisen estämiseen. Siinäkin on jo tekemistä.

Tähän loppuun vielä jo vuosia netissä kiertänyt kuvasto eri urheilijoiden vartalotyypeistä. Tuosta näkee miten moneen lähtöön urheilijoillakin on vartaloita. Joissakin lajeissa on hyötyä pituudesta ja massasta, joissakin kannattaa olla pieni ja siroluinen. Funktionaalinen kroppa on aina kaunis.

http://www.boredpanda.com/athlete-body-types-comparison-howard-schatz/

Mainokset

7 thoughts on “Health at every size

  1. Tykkään! Itse reippaasti ylipainoisena, kilpirauhasongelmaisena ex-syömishäiriöisenä olen saanut suhteeni ruokaan normalisoitumaan vasta nyt, kun olen laihtumisen sijaan keskittynyt ensisijaisesti toimintakykyyn. Pyrin syömään, liikkumaan, nukkumaan, elämään niin, että olo olisi mahdollisimman hyvä. 🙂 Tuntuu, että nykyään mediassa terveys ja hyvinvointi = paino ja laihdutus…

  2. Avasin television sattumalta, ja totesin, että sehän on Anna. Ajattelinkin joskus, että mitäköhän sinulle kuuluu. Onnittelut rohkeasta ja mielenkiintoisesta tv-esiintymisestä, ja pikainen googlaus paljasti myös muita meriittejäsi. Taaksepäin katsoen taas tulee rytmihäiriöitä ja mukavia muistoja mieleen. 🙂 Esimerkkisi innoittamanasi vedin 90-luvun teknobuumin harjalla omaakin ryhmää jonkin aikaa, mutta nykyään muut lajit ja touhut vievät suurimman ajan, harmi! Kaikkea hyvää ja onnea urallasi.

  3. Erittäin hyvä ohjelma ja täynnä asiaa. Entisenä superlaihduttajana yritän opetella rentoa painonhallintaa. Ja just tänään sain kirjastosta tuon Iso kirjan lainaksi. Nyt sitä lukemaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s