Weight is nothing but a number

Plusmimmin http://www.olivialehti.fi/plusmimmi/2013/10/02/paino/ kanssa pähkäilimme painoasiaa, kun minua oltaisiin haluttu yhtä lehtijuttua varten mittailla ja punnita. Oma painoni ei ole kovin stabiili, vaan se voi kuukautiskierron ja muiden nestevaihteluiden johdosta heitellä kuukaudessa useita kiloa suuntaan tai toiseen. Näin on ollut aina. Pitkän aikavälin keskiarvo kyllä on jo vuosia ollut samoissa, silloin harvakseltaan kun nyt käyn asiaa tarkistelemassa. En koe sitä tarpeelliseksi kovin usein.

Juttua varten olisi haluttu tehdä myös kuntotesti mikä oli ihan hyvä idea ja treeniblogin pitäjän kuntotestin tulosten julkaisu ihan relevanttia. Siihen olisin suostunut oikein mielelläni. Mutta kun blogini About-osiossa lukee:

”Heftytraining on Anna Rinta-Jyllilän anarkistinen liikuntablogi jossa tavoitteita ja edistymistä ei määritä peili tai vaaka. Kaikki tavoitteet asetetaan vain ja ainoastaan kropan suorituskyvylle, ei kehon painolle, koolle tai ulkonäölle.”

Miksi ihmeessä haluaisin poiketa tästä ideologiastani ja mennä lehtijuttua varten mittailtavaksi ja punnittavaksi, kun en alunperinkään usko neuroottiseen painon ja mittojen kyttäämiseen. Olen muutenkin lopen kyllästynyt tähän painokeskeiseen ajatteluun.

Muissa lehti- ja TV-jutuissa toimittajalle on riittänyt se, että olen kertonut suunnilleen missä painoluokassa liikun. Esimerkiksi Hesarin juttuun ilmoitin summittaisen BMI-haarukan, kun sitä kysyttiin ja se oli heille ihan tarpeeksi tarkka tieto jutuntekoon.

Ja jos joku nyt ei jo kuvista pysty päättelemään, että en ole normaalipainoinen, suosittelen näöntarkastukseen hakeutumista.

Minä haluan keskittyä treenaamiseen, hyvään kuntoon , hyvään oloon ja terveyteen. Jo aiemassa bloggauksessani pohdin painon kyttäämisen mielekkyyttä: https://heftytraining.wordpress.com/2013/05/15/sopiva-paino/

Ja lopputulema oli se, että jokainen itse päättäköön itselleen sopivan painon. Sori vaan Pekka Puska ja muut kansaterveydestä sekä lihavuuden kustannuksista kohkaavat: minä uskon tässä asiassa yksilönvapauteen.

Joten voitaisiinko nyt vihdoin lopettaa se painon kyttääminen ja keskittyä muihin, tärkeämpiin asioihin elämässä. Tarkkailkaa vaikka mieluummin niitä painoja siellä tangon päissä, se on paljon hyödyllisempää ja kehittävämpää.

Tykkäilkäähän Heftystä myös facebookissa: https://www.facebook.com/Heftytraining

IMAG0860

Advertisements

4 thoughts on “Weight is nothing but a number

  1. Paino keskustelu on rasittavaa. Ja BMI kertoo vain pituuden ja painon välisen suhteen, joten se siitä. Ja kaiken lisäksi lihas on painavampi kuin rasva. Kehoanalyysi kertoo paremmin rasvat, lihakset, luut ja nesteet jopa kehon tasapainon.
    Jos henkilö tuntee olonsa hyväksi ja on sinut itsensä kanssa, miksi lähtisin antamaan laihdutusohjeita hänelle.

  2. On terveellisempää olla hyväkuntoinen tankki kuin huonokuntoinen luuviulu. Lihakset ovat tärkeitä siinä kuin kuntokin. Lihaksikas urheilija on helposti painoindeksin mukaan ylipainoinen, eli paino ei tosiaankaan ole hyvä ainoana mittarina terveysriskejä ja terveyttä arvioitaessa.

    • Juu, tuosta urheilijoiden ylipainosta bloggasinkin jo aiemmin otsikolla: Sopiva paino. Monet voimailijat ovat BMI:n mukaan ylipainoisia, lihaksen ja rasvan suhde kertoo enemmän kuin pelkkä BMI.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s