Lempiruuat

Kuten jo aiemmin kerroin, olen häpeilemätön kulinaristi. Kun treenaa paljon, pitää syödäkin hyvin. Ei ole epäilystäkään, ettenkö olisi myös jälkimmäistä tehnyt. Paljon. Ja koska tämä ei ole mikään laihdutusblogi jossa syödään vaan pupunruokaa tai karpataan, laitan tähän mun lempiruuat Top 5.

1. Riista ja erityisesti riistalinnut, sorsa, fasaani, riekko, kyyhky… jne. Tykkään myös jäniksestä, villisiasta, hirvestä ja… no siis kaikesta riistasta. Ihan kaikesta. Kuvassa taitaa kylläkin olla ankanrintaa rosépippurikastikkeessa.

Image

2. Lohisalaatti, arkiruoka johon en kyllästy. Tässä taitaa tosin olla nieriäsalaatti, todella hyvää sekin. Avokado-rapusalaatti on myös hyvää ja kanasalaatti kunhan se on hyvin tehty. Ei mistään kämäsistä marinadissa uineista suikaleista.

Image

3. Mädit ja kaviaari. Smetanan, sipulin ja muiden höysteiden kanssa. Kuvassa on blinivohvelin päällä siian, muikun ja lohenmätiä. Ja joo, teen blinejä myös vohveliraudalla. Ihanan rapeita tulee sillä tavalla. Kokeile vaikka!

Image

4. Jokiravut. Joka vuosi olen pitänyt rapujuhlat, yleensä elokuun lopussa, koska mun synttärit on silloin. Joskus ollaan pidetty rapubileet aasialaisella twistillä ja tarjottu rapujen kanssa sushia. Yleensä rapujen kaverina on salaatteja tai keittoa ja leipää.

rapu

5. Sushi. Tässä on kaverini Riikan kanssa tehtyjä susheja. Riikalla oli nigirejä varten muotti jolla väkersimme noita, kotona teen ilman muottia. Makikääröjä kyllä tulee enimmäkseen kotona tehtyä.

Image

Tässäpä nämä. Yllättävän seafood-painotteista mutta muuten nuo riistaruuat olisivat täyttäneet kaikki 5 kohtaa jos en olisi niputtanut niitä kaikkia yhteen. Ankanmaksa ja hanhenmaksa olisivat myös kuuluneet listalle, mutta niistä ei ollut kuvaa. Ja pakkosyöttöjuttujen takia myös eettisesti arveluttavia ruokia. Ilman pakkosyöttöä, kyllä kiitos.

Lempijuomat ovat shampanja/kuohuviini ja roséviini. Kerran vitsailin siipan kanssa, että jos meille tulisi sellainen Olet mitä syöt -ruokavalmentaja ratsaamaan kaappeja, roikkuisin kynsin hampain kiinni mun kuohuviineissä, mädeissä ja smetanoissa ja huutaisin sydäntäraastavasti: ”Eeeeei, ei sitä mun Veuve Clicquota! Älä vie sitä kaviaaria…. eeeiiiiiiii!!!”

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s