Huippu-urheilua ja hyötyliikuntaa

Olin eilen kuvaamassa ensi syksyn mallistoa Anjalankosken paperitehdasmuseossa ja mallinamme toimi kilpa-aerobicin SM Laura Vihervä. Ne hypyt, voltit ja punnerrukset olivat huikeaa katsottavaa. Mutta kyllä niiden eteen töitä tehdäänkin.

Laura kertoi, että hän treenaa 8-10h viikossa eli melkein joka päivä on kahdet treenit ja viikossa on yksi vapaapäivä. Lauran treenit koostuvat pääasiassa lajitreeneistä mutta mukana on myös muuta aerobista, kuten hiihtoa ja salitreeneissä taas haetaan lihasnopeutta.

Toista se on tämmöisellä istumatyön rappeuttamalla konttorirotalla jolle 6h viikkotreenimääräkin on jo kehuskelun arvoinen saavutus.

Meille konttorirotille myös hyötyliikunta eli arkiaktiivisuus on asia johon pitäisi kiinnittää huomiota. Päivittäisessä energiankulutuksessa istumatyöllä verrattuna seisomatyöhön tai varsinkin liikuvaan työhön on yllättävän suuri ero. Eron huomaa selvästi jos normaalisti tekee istumatyötä ja sitten yhtäkkiä tekeekin seisoma-, kävely-, ja roudaustyöpäivän, mitä nämä kuvauspäivät esim. itselleni ovat.

Opiskeluaikoina tein paljon kuvauspuvustusta jossa siis seisotaan, kävellään ja roudataan joka päivä. Kunto oli ilman erillisiä liikuntaharrastuksiakin varsin hyvä. Istumatyöhön päädyin 2004 eli 9 vuotta on nyt nökötetty päätteen ääressä. Tässä ajassa olen huomannut, miten tuhoisaa istuminen kropalle on. Onhan tuosta paljon tutkimuksiakin tehty. Tästä syystä istumatyöläiselle liikunnan harrastaminen on välttämätöntä.

Varsinaisten treenien lisäksi olisi hyvä lisätä myös arkiaktiivisuutta ja sen seuranta olisi varsin kätevä toteuttaa esim. askelmittarin avulla. Itsellänikin askelmittareita on ollut parikin kappaletta mutta jonnekin ovat hukkuneet. Tällä viikolla saan kuitenkin uuden Polarin sykemittarin testiin joten sykkeiden pohjalta voi arkiaktiivisuutta mitata myös. Tulen tekemään tänne blogiin vertailun istumatyöpäivän ja kuvaustyöpäivän eroista sykkeissä ja kulutuksessa. Samoin erilaisten treenien sykkeistä tulee vertailuja. Palaamme siis asiaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s